Tervehdys lopultakin ”rakkaat lukijat”. Olen alkanut kirjoittamaan blogiani vain hyvistä asioista! Sitä asiaa kun on maailmassa enemmän kuin pahuutta.

Ajattelen Corinnan, Michael Schumacherin vaimon suuruutta uskossaan. Hän valvoo koomassa olevan miehensä sairasvuoteen vierellä; puhuu miehelleen ja rukoilee tämän paranemista. Rakkaudellaan hän pitää miestään hengissä.
Tämä on hyvä julkinen kohde kuvata loppumaton usko elämään, ja todellisuuden käsittämätön, ennakoimaton vastaan tuleminen.

Se että Corinna uskoo miehensä heräävän koomasta ja elävän jälleen, ei ole kiini siitä minkä arvoista elämää Schumacher kykenee vielä elämään; minä uskon että Schumacher ei kuole.

Michael Schumacher ja Corinna – Kuva: http://www.sportskeeda.com

Ei ole kysymys jostain epäinhimillisestä ja jatkuvasta jankutuksesta, että ”Vihannes” hänestä ainakin tulee, jos nyt sitten herää, niin minkälaiseen maailmaan herää ja kenenä. Schumacher herää ihmisenä joka on ajanut autoa 350 km/h vauhdilla ja kaatui sitten laskettelu rinteessä pehmeällä lumella 20 km/h vauhdissa, käytyään katsomassa tarvitseeko joku toinen pehmeään lumeen kaatunut apua. Lähtiessään pois helpottuneena siitä että kaikki oli hyvin, Schumacher kaatui itse lumen alla olevaan kiveen ja kaatui niin, että löi päänsä toiseen kiveen.

Tätä, ei sattumaa vaan jotain mahdottoman epätodennäköistä, mutta silti koko ajan mahdollista ”vahinkoa” voi kutsua tästä lähtien ”Schumacherin kiveksi”. Epätodennäköiseksi mahdollisuudeksi, joka mahdottomuudessaan on juuri niin mahdollista.

Tämän saman mahdottoman mutta nyt jo lähes kaikkien mielestä ainoa todellinen lopputulos on Schumacherin kuolema. Korkeintaan ”vihannes”. Mutta juuri tähän samalla tavoin kuin tämän koomassa makaavan ihmisen todennäköiseen loppuun, on mahdollista asettaa rukous ja usko hänen elämänsä jatkumisesta ja mahdollisuudesta tervehtyä täysin. Kysymys on uskosta, samalla tavoin kuin oli kysymys epäuskottavasta mahdollisuudesta että reaktioissaan maailman nopein mies ei hallitse kaatumistaan olemattomassa vauhdissa.

Miksi emme siis halua uskoa, että elämä jatkuu. Eikä sattuman vaan tahdon asiana. Rukous on hyvän tahdon asia. On tahdottava hyvää ja saatava aikaan hyvää. Hyvä tahto suurimmillaan on rukous. Jos me kaikki rukoilisimme Schumacherin puolesta osoittaisimme uskottavaksi, sen mitä rukous yleisesti on; epäuskottavaa. Mutta mihin ihminen suurimmassa hädässään sitten lopulta kuitenkin päätyy, rukoukseen. Siihen johon ei uskonut, ja sitten kuitenkin sisällään uskoi. Elämän mahdollisuuteen mahdottomassa tilanteessa.

Usko, näe jo se tapahtuvan johon uskot ja pyydä apua kaikkein suurimmasta osoitteesta, siitä jota ei hyvissä olosuhteissa mielestäsi ole olemassakaan, niin sinä pelastat paljon. Tässä tapauksessa kuolevan hengen. Ja Schumacher elää vielä. Herätä Jumala hänet vaimonsa Corinnan rukouksien vuoksi, vähintään.