Mun rakas lapseni #ToosaTV täytti tänään kolme vuotta. Pitkä matka ollaan kuljettu toisen ToosaTV luojan, Nikolan, kanssa.

Muistelen lämmöllä sitä, kun kuvattiin yks kesälomaviikko Youtubeen jotain köpösiä kahden minuutin videoita meidän kesämökillä: Tuksua, Martiinaa ja Eskoa sekä Homo Pyykinpesuaine parodiaa… Sitten tuli talvi ja Miljonääriäidit reality ja me väännettiin  käsikameralla NikoLan Pasilan kodin roskiksilla Sossuäidit. Taidettiin vielä vetää se yhdellä otolla sisään…

Yhtäkkiä Sossuäiti videoo oli katsottu 200 000 kertaa ja Iltasanomat soitti palaveriin. Mä en muistaakseni ees kertonu NikoLalle että olivat soittaneet… Meille tarjottiin duunia: ”Voisitteko te alkaa tekeen meille viikottaista komedia ohjelmaa?”

Ja niin me  alettiin tekemään. Nyt videoita on nyt kertynyt noin 160 kappaletta.

Paljon on opittu. Paljon on koettu. Paljon on kolmen vuoden aikana muututtu.

Eka vuosi oli rankka. Me oltiin kaksi hyvää ystävää ja yhtäkkiä me oltiin duunikavereita… Ja sen lisäks et tehtiin yhdessä töitä, kaikki piti opetella kuin alusta: Kuka käsikirjoittaa? Kuka ohjaa? Kuka puvustaa? Kuka editoi? Saatana: pitää opetella editoimaan! Kuka esittää ketä? Kuka hoitaa kuvauspaikat? Kaikki oli uutta, ihmeellistä ja v*tun stressaavaa. Mä lopetin ToosaTVn tekemisen ekan vuoden aikana kuusi kertaa. Mä aloin inhomaan hauskana olemista. Rakastin, kun osa oli valmis, mutta sen valmistumiseen liittyi liikaa tappeluita, kiristelyä ja ovien paiskomia… Se ei ollut enää pikkuhauskaa hupia omaksi iloksi, vaan se oli duunia. NikoLan ja mun välit oli kireet. Ystävyys, jonka pohjalta alettiin duunia yhdessä tekemään, alkoi rakoilla.

NikoLa vihas mua, koska vaadin koko ajan lisää, enemmän… Mikään ei riittänyt. Tehdessä mulla kasvo järjetön ja kyltymätön kunnianhimo. Mä en ollut ikinä tyytyväinen ja musta taas tuntu, että NikoLa ei kantanut omaa painoaan… Mutta millä se olis edes voinu? Mä otin johtaja aseman, pidin kaikki narut käsissä ja sitten leikin martyyriä, kun joku ei mennyt kuin sen piti. NikoLa vetäyty, koska mä en antanut sille ees mahdollisuutta. Mä olin komedia nazi. Ja nazit ei tunnetusti oo kamalan hauskoja työkavereita.

Stressiä hoidettiin sitte yöelämässä. Me sekoiltiin aika paljon: ’Ai huomenna aamulla kuvaukset… Noh, kyl me viel yhdet otetaan ja jatkoilta sitten samoilla silmillä vaan!!” Olihan se hauskaakin. On muutama hauska tarina siitä, kun baarista mentiin samoilla meikeillä vaan kuvauksiin, lisäämällä yhdet ripset lisää ja uusi kerros puuteria. Yksi kuuluisa darra piti hoitaa puolikkalla shotilla kohtausten välissä… Parodia oli pitkä ja kohtauksia oli kymmenen. Kun parodia oli purkissa, oli myös sen tähti.

Yks päivä, noin vuoden tekemisen jälkeen, me sitten istuttiin alas ja puhuttiin. Meni liian lujaa. Oli liian vaikeeta. Työt piti jakaa, mun piti päästää irti mun naruista ja NikoLan piti uskoo itseensä, että se suoriutuu ja että mä pystyn luottamaan siihen, että hän suoriutuu.

Kolme vuotta. Nyt ollaan sellaisessa paikassa, missä tekeminen on puhdasta iloa.

Torstaina, järjestettiin ToosaTV tiimiläisille lettukestit ja istuttiin iltaa. Me ollaan työryhmänä kasvettu kahdesta ihmisestä kahdeksaan, ja kun katselin noita ihmisiä, niin tunsin järjetöntä ylpeyttä siitä mitä me tehdään…  Mä toivon, että hauskuus jatkuu vielä pitkään. Mä toivon, että ihmiset nauttii ToosaTVstä yhtä paljon kuin me nautitaan sen tekemisestä.

Upein tiimi <3