 Veikko Sorvaniemi to 20.03.2014 |
Haluan huoltoaseman!Peltilehmä petti ja jätti tielle. Eikä enää käynnistynyt. Ei vaikka huusin perkeleet ja muutamat muut perusmanattavat. Onneksi tämä tapahtui suuren kaupungin lähiöalueella, eikä synkällä metsätaipaleelle, jossa olisi ollut vaara joutua susien syömäksi. Soitto kaverille ja hinausapua oli hoidettu. Hinausköysi kuitenkin puuttui, mutta peltilehmäni oli valinnut kuukahtamispaikkansa huolella, sillä parinsadan metrin päässä oli huoltoasema. Kun astuin sisään huoltoasemalle olin tapahtuneesta huolimatta melko hyväntuulinen. Etsin hinausköyttä, sitä ei löytynyt. Sipsihyllyjä täytti reippaanoloinen nuori nainen, menin hänen luokseen ja tiedustelin onko heillä hinausköyttä. On meillä ainakin joskus ollut, hän kertoi, ja huusi apuun vanhemman kollegansa. Vanhempi könysi takahuoneesta selvästi ärtyneenä. Kuultuaan ongelmasta hän tiuskaisi, että mitään köysiä ei ole. Kerroin, että tämähän on huoltoasema, pakkohan täällä on hinausköysiä olla. Se vanhempi kallisti päätään, katsoi silmiin ja sanoi, että yleensä ihmisillä on hinausköydet autoissaan. Tuolla lauseella hän todisti minulle kaksi asiaa: Tuo tapaus yhdistettynä orastavaan keski-ikääni, joka on porannut sisuksiini syvän kaivon, jota päivittäin tulee täyttää nostalgialla, sai minut ymmärtämään mitä haluan. Haluan kunnon huoltoaseman, sellaisen mitä maassamme oli vielä silloin kun Hannu Karpolla oli asiaa televisiossa. Haluan sellaisen huoltoaseman, että heti kun sen eteen pysähtyy niin paskaiseen haalariin pukeutunut mies ilmestyy huoltamon nurkan takaa. Öljyisiä käsiään se pyyhkii trasseliin ja nyökkää tervehdykseksi niin, että suupielessä roikkuvasta nortista tippuu tuhkaa sen parralle. Jos autoon pitää tehdä jotain pientä niin hän ei katso tietokoneelta, että ensi viikon tiistaina vartin yli kolme olisi vapaa aika. Hän sanoo, että mene kahville niin katsoo autoa sillä aikaa. Haluan huoltoaseman, jossa on tarjolla vain kahdenlaista kahvia: uutta ja jo vähän vanhaa. Kahvi kaadetaan pannusta, jonka lämmityslevyllä on mustunut pikkukolikko. Ei mistään robottikoneesta, jossa on vilkkuvaloja ja mystisiä nappeja. Kaikki capuccinot, höttölatet, ekspressot ja muut litkut voi kaataa samaan kahdensadan litran tynnyriin vanhojen vaihteistoöljyjen kassa. Samaan astiaan voi laittaa myös bonuskortit, kyllä ne sinne sulaa. Haluan huoltoaseman, jonka baarin puolella vanhat miehet istuvat ikkunapöydässä, oransseilla muovituoleilla ja mittaavat tarkasti katseellaan jokaisen joka sisään astuu. Juuri mitään hyvää sanottavaa he eivät löydä kenestäkään. Eivät he silti ole ilkeitä, se vaan kuuluu heidän kulttuuriinsa – se on metodi. Henkilökunnalle he ovat ystävällisiä, pilsneriin tai kahviin kolikoita kaivaessa he heittävät huulta ja saavat vakkarialennusta. Haluan huoltoaseman, jonka kassalla on lasinen höyrykattila täynnä herkullisia höyrymakkaroita, ja jonka valkoisten pöytien päässä ei ole pieniä peliautomaatteja vaan viikon vanha Veikkaaja-lehti, Tekniikan Maailma, Aku Ankka ja sekalainen otos repaleisia lehtiä, joiden kansiin on kuulakärkikynällä misseille taiteiltu arpia, sarvet sekä hitler-viikset. Haluan huoltoaseman, missä ei ole kolmea eri ravintolaa. Mikäli lämmintä ruokaa tarjoillaan niin upporasvassa paistettujen ranskalaisten kera voi tarjolla olla: wieninleikettä, lehtipihviä sekä metsästäjänleikettä. Muita vaihtoehtoja ei tarvita, muutama kurkun viipale ja neljään osaan halkaistu tomaatti toimittaa salaatin virkaa.
Haluan sellaisen huoltoaseman, josta Kari Hotakainen voisi kirjoittaa trilogian. Muuta en halua tai tarvitse tähän hätään – paitsi sen saatanan hinausköyden. |
|
Veikko Sorvaniemi to 13.03.2014 |
Valtion delirium tremensDelirium tremens (juoppohulluus) on psykofyysinen tila, jonka oireita ovat muun muassa sekavuus sekä harhaisuus. Tavallisemmin nämä oireet ilmenevät ihmisissä, joiden suhde alkoholiin on ollut pitkään ongelmallinen – alkoholisteilla.. Viime aikoina on käynyt selväksi, että samat oireet voivat ilmetä myös valtiolla, tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriössä – ja ilman että alkoholia on edes liiallisesti nautittu. Tällä viikolla tuli julki viisaiden virkamiesten uusi pohdinta. Sen mukaan oluen myyntiä rajoitettaisiin niin, että perjantaisin ja lauantaisin oluen myynti lopetettaisiin kaupoissa jo kello 18:00. Normaalissa mielentilassa oleva ihminen ei tämänkaltaista kykene keksimään, ei edes juhannushumalassa. Mietitäänpä, perjantaisin kello kuuden jälkeen en voisi hakea edes yhtä olutpulloa ruokakaupasta, mutta vastapäisestä valtion monopolista voisin hakea vaikkapa kymmenen pulloa valtion valmistamaa kirkasta viinaa (38%). Vaikuttaa hieman ristiriitaiselta. Valtionyhtiö Altialla on 55% osuus maassamme myytävistä väkevistä viinoista.. Viime vuosina Altian valmistamien viinojen myynti on laskenut. Voisi kuvitella, että meistä äidillisesti huolehtiva valtiomme olisi innoissaan kulutuksen laskusta. Mutta ei, sen sijaan se antoi viime vuoden lopulla potkut toimitusjohtaja Antti Pankakoskelle. Potkujen syyksi ilmoitettiin, että yhtiö oli jäänyt taloudellisista tavoitteistaan. ”Olemme parin viime vuoden aikana jääneet taloudellisista tavoitteistamme ja lisäksi menettäneet markkinaosuuttamme”, kertoi hallituksen puheenjohtaja Hannu Tuominen 21.11.2013 Helsingin Sanomissa. Emme siis juoneet tarpeeksi valtion viinoja – hävetkäämme. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd) on ehdottanut keskioluen laimentamista, jotta alkoholin kulutus saataisiin laskuun. Koska esimerkki on opetuskeinoista vahvin ehdotan, että Huovinen laimentaa ensin itse Altian viinat viinien tasolla ja rajoittaa niiden myyntiä, ehkä me sitten opimme. Keskioluen siirto Alkoon on myös nähty yhtenä vaihtoehtona. Tämä tuhoaisi jokaisen pienpanimon maassamme, sillä Alko ei kykene niitä myymään.. Bulkkilagerin myynnillä Alko varmaan saisi paikattua sitä surua ja taloudellista vajetta, jonka valtion viinojen myynnin lasku on aiheuttanut. Melkein tulee mieleen, että kyseessä ei ole kansanterveyden parantaminen vaan yritys alkoholikaupan keskittämisestä valtion liikkeeseen. Ensi vuoden alussa voimaan tuleva alkoholilaki kieltää alkoholijuomien mainonnan yleisillä paikoilla. Mainontakielto koskee myös juomien jakeluautoja sekä tankkiautoja, joiden kyljissä on olutmainoksia. Tämä on mullistavaa! Suomalaisten lisääntynyt ylipainokin johtunee ruokamainoksista, varsinkin niistä leivän ja pullan kuvilla varustetuista jakeluautoista, jotka ajavat ihmiset hiilihydraattien pariin aiheuttaen liikalihavuutta ja lyhentyneitä työuria. Suomen alkoholilaki suojelee meitä rappiolta. Esimerkiksi ravintolan näyteikkunalla ei saa näkyä väkeviä alkoholituotteita, ei edes tyhjää pulloa, sillä väkevien suora ja epäsuora mainonta on kielletty. Jos kyseiset tuotteet näkyisivät kadulle niin joku voisi huomata: ”Herran jestas, tuossa ravintolassa myydään alkoholia!”. Tärviölle menisi ihmiselämä, kauppakassit tippuisivat siihen paikkaan ja lapsi jäisi hakematta hoidosta kun kansalainen ryntäisi ryystämään skottiviskiä. Hieman hassua tässä laissa on se, että tässä maassa tuskin on olemassa Alkoa, jonka yksi seinä ei olisi pelkkää lasia. Ilmeisesti valtion omistaman liikkeen ikkunoista näkyvät väkijuomat eivät herätä kansalaisessa pakonomaista tarvetta vetää kännit. Alkoholinkulutuksemme on eurooppalaista keskitasoa ja laskusuunnassa, mutta silti kaikkeen alkoholiin liittyvään suhtaudutaan hysteerisesti. Myytti suomalaisesta juomisesta elää yhä vahvana. Ehkä tärkein mittari on se, että nuorten alkoholinkäyttö on laskusuuntainen. Minun nuoruudessa (20 vuotta sitten) kaatokänninen oli huippujätkä, nyt se on luuseri. Kyseessä on todellinen kulttuurin muutos, joka on syntynyt ilman rajoituksia. Rajoitukset eivät auta niitä, joilla on alkoholiongelma. Ne eivät myöskään edistä nykyistä alkoholikulttuuria.. Toteutuessaan ne luovat suuria ja ylitsepääsemättömiä ongelmia mm. kaupoille, ravintoloille ja panimoille. Huovisen ja kumppaneiden rajoitukset eivät kuulu 2000-luvun Suomeen. Nykyisistäkin rajoituksista tulisi hiljalleen luopua ja siirtyä kohti vapaampaa yhteiskuntaa, jossa täysi-ikäinen kansalainen saa ostaa juomansa mistä haluaa ja koska tahansa.
|
