/ Everyday life photos from past few months. 

Kiitollisuuspäiväkirja on minulle tapa keskittyä jokaisena päivänä positiivisiin hetkiin. Hetkiin, jotka saavat minut hymyilemään. Yhtäkkiä huomaan, että niitä on päivittäin enemmän kuin olisin nopeasti voinut kuvitellakaan. Pieni pysähtymishetki ennen nukkumaan menoa on helpottanut stressinhallinnassa ja koen vaikeatkin päivät loppujenlopuksi pienten ilon hetkien täyteiseksi. Suosittelen kokeilemaan, saatat yllättyä positiivisesti. 

Jos joku olisi viime keväänä tähän aikaan kysynyt missä olisin vuoden päästä, en olisi osannut kertoa. Tuntuu kaukaiselta muistella sitä Lauraa, joka vuosi sitten otti elämänsä isoimman riskin ja päästi irti parisuhteesta, joka ei tuntunut enää omalta. Voi kun joku olisi kertonut tuolle tytölle aiemmin, että se tulee olemaan hänen elämänsä paras päätös. Kulunut vuosi on ollut yksi elämäni parhaimmista – olen ymmärtänyt vihdoin miltä tuntuu olla onnellinen, miltä tuntuu rakastaa ja miltä tuntuu kuulua johonkin. Nukahdan joka ilta hymy huulillani ja nipistän itseäni salaa varmistaakseni, että olen todellakin hereillä ja elän elämää, jonka olin kuvitellut olevan mahdollista vain elokuvissa.

Tällä hetkellä kiitollisuuspäiväkirjani sivut täyttyvät kouluun, treeneihin ja lähipiiriin liittyvistä positiivista jutuista. Osuuskuntaporukasta on vuoden varrella muovautunut tiivis perhe ja kauhulla jo välillä miettii – mitäs sitten kun me valmistutaan? Ja entäpä treenit, noh treenaan ensimmäistä kertaa elämässäni tavoitteellisesti ja yksi päivä koin ensimmäistä kertaa niin vahvan onnistumisen fiiliksen treeneissä, että jouduin salaa hieman peittelemään onnen kyyneliä pojilta. Juuri nuo onnistumisen hetket saavat jatkamaan eteenpäin. Vaikka olenkin välillä on niin väsynyt, että nukahdan samantien koulusta kotiin päästyä, en vaihtaisi hetkeäkään pois. 

En tiedä, ehkä se on tämä biisi joka sai herkistymään ja pohtimaan syvällisiä tai sitten se oli vain halu avata fiiliksiä vähän pintaa syvemmälle. Syvällisemmät tekstit ja pohdinnat ovat jääneet viimeaikoina hieman syrjään blogin puolella, ehkä tietoisestakin valinnasta. Olen yrittänyt löytää tasapainon niiden asioiden välille, jotka koen kuuluvan blogiin ja niiden, jotka haluan jättää lähipiirini ja yksityiselämäni suojiin. Haluan kuitenkin, ettei blogini muutu liian pinnalliseksi ja persoonattomaksi. Täällä olen edelleen minä, helposti liikuttuva, avaimia hukkaava ja elämää rakastava tyttönen, joka ei vain saa tällä hetkellä tarpeekseen john legendin all of me biisistä.