Aloitin bloggaamisen ”kunnolla” noin kaksi vuotta sitten elokuussa. Blogini perustin jo helmikuussa, mutta into kirjoitteluun lopahti toukokuun kiireiden aikana. Tuolloin annoinkin kirjoitusalustani pölyyntyä ja olin jo vähällä luovuttaa. Samana kesänä oli myös hääni ja upea häämatkani Thaimaaseen. En blogannut silloin näistäkään ja se jäi häiritsemään. Tavallaan tietenkin hyvä, että keskityin 100 lasissa näihin elämän oikeasti tärkeisiin juttuihin, mutta toisaalta harmi, että upeat retket jäi julkaisematta. Hääpostauksen tein sitten jälkeenpäin, sillä sen ohi hyppääminen olisi tuntunut jo liian suurelta uhraukselta.

En oikeastaan itsekään tiedä, mikä ihme ajaa minut aina vaan blogini äärelle. Miksi panostan tähän niin sydäntäsärkevällä voimalla ja annan tälle parhaan mahdollisen osaamiseni? Miksi ostan parempia ja kalliimpia kameroita ja mikä saa minut aina vaan pyrkimään eteenpäin?

Olen luonteeltani hyvin sinnikäs ja määrätietoinen. Kun jotain aloitan, haluan saattaa sen valmiiksi sellaisena, kun sen aikoinani päässäni kuvittelin. Vaikka osaan jättää asioita kesken ja toimia myös impulsiivisesti, voin ilokseni todeta kykeneväni myös pitkäjänteisyyteen ja periksiantamattomuuteen. Juuri nyt minulla on hyvä draivi päällä. Annettavaa on paljon ja saavutettavaa samoissa mitoin. Uskon siis, että jatkan blogiani vielä hyvän aikaa. En tietenkään osaa sanoa onko ”hyvä aika” vuosi, kaksi tai kolme, mutta oletettavasti luovutan vasta, kun koen saavuttaneeni tällä harrastuksella kaiken sen, minkä olen halunnut saavuttaa. Ja kun kaikki mehut on puristettu eikä intoni riitä uusiutumiseen, on aika väistyä ja antaa tilaa uusille tulokkaille. Mutta ei vielä. Ei nyt.

Blogini on opettanut minulle ihan hirveästi. Se on opettanut minut pukeutumaan (olin alkuaikoina ihan mahdoton tyylilyyli…), käyttämään koodausohjelmia, nameservereitä ja muita erilaisia ohjelmointisysteemejä. Se on opettanut nöyräksi ja pistänyt hiljaiseksi. Olen oppinut ottamaan kritiikkiä vastaan ja vastaamaan siihen kauniisti. Se on opettanut vallankäytöstä ja itsehillinnästä. …mikä onkin välillä äärimmäisen hankalaa (tänne nimittäin harvemmin päätyy ne eniten satuttavat, askarruttavat, ahdistavat tai pulmallisimmat jutut, joiden kanssa joudun taistelemaan työ- tai arkielämässä). Blogini on opettanut minulle valokuvaamisen taidon, josta onkin tullut toinen rakas harrastukseni. Lisäksi se on laittanut ajattelemaan. Jokainen postaus on kuitenkin käytävä mielessä läpi ja sen soisi olevan sellainen, josta te lukijat saisitte jotain irti. Ja on tämä puuha opettanut kirjoittamaankin. Huomaan hyvin, kuinka työtekstien tai muiden tuottaminen on nyt niin paljon helpompaa, kuin aikaisemmin.

Vaikka tämä bloggaaminen saattaa joistain teistä siellä ruudun takana vaikuttaa bimbon puuhalta, voin omasta puolestani sanoa, että kaikki tekeminen on aina joutunoloa parempaa. Vaikka kukaan ei blogistani innostuisi, minä olen saanut matkallani paljon. Olen oppinut koodaamaan. Olen oppinut kuvaamaan. Olen oppinut kirjoittamaan. Olen oppinut käyttämään photaria. Olen oppinut poseeraamaan. Olen oppinut markkinoimaan. Olen oppinut kasvattamaan kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Tekemällä jotain, teenkin siis itseasiassa enemmän, kuin kuvittelinkaan tekeväni. :)

Rakastan herkullisia harrastuksia. Sellaisia, joihin ajatukset porautuvat ja muu maailma katoaa ympäriltä. Rakastan myös sitä, että minulla on oma juttu. Joku sellainen, jota teen vain siksi, että haluan. Ei siksi, että olisi pakko tai siksi, että joku toivoisi minun tekevän niin. Ja vaikka tämänkin postauksen tekemiseen on kulunut toista tuntia, tuntuu se merkitykselliseltä. Siltä, että se kannattaa tehdä ja siltä, että joku teistä ehkä pitäisi siitä. Saisi siitä mukavaa aamupala- tai iltaluettavaa. Kenties joku teistä innostuu aloittamaan oman blogin tai jonkun muun houkuttelevan harrastuksen. Kuka tietää. :)

Ihaninta päivänjatkoa sinulle! Muistathan antaa äänesi blogilleni Zalando Nordig Blogger Awards- kilpailussa. Äänen antamiseen menee vain minuutti, mutta sillä pienellä eleellä saat minut hymyilemään ja minun aamukahvihetkestäni onnellisemman <3 Kiitos!

Kuvat Tipu / Tipulandia

Love -Miau-

Mun kesäpukeutuminen odottaa vielä suurta läpimurtoaan. En ole taktisesti käynyt yksissäkään alennusmyynneissä, sillä matkalaukkuuni ei todellakaan mahdu enää enempää vaatteita. Lappuhaalareiden lisäksi ainut kesähankintani on uudet farkut, jotka tilasin juuri Zalandolta. Nyt sitten odotellaan niiden saapumista. Farkut on suht vaaleat, niissä on suorat lahkeet ja erikoiset takataskut. Toivon niin kovasti, että koko ja malli olisi hyvä, jotten joutuisi palauttamaan niitä. Farkkujen merkki oli minulle täysin tuntematon (herrlicher pitch), joten ne voi olla mitä vaan. Mut anyway, sormet ristiin!

Ja koska shoppailut on Suomessa jääneet, odotan tietenkin kovasti että pääsen Espanjaan ja alerekeille. Ensitöikseni hankin parit mekot ja varvassandaalit. Niille on oikeasti tarvetta! Jotain tällaisia nudeja / kevyitä olen nyt metsästänyt koko alkukesän. Oletan saavani vastaavia uudesta kotimaastani, joten siksi en vielä ole laittanut tilausta vetämään. Oletettavasti olen myös väärässä ja kohta ärsyttää… :D Nämä suloiset varvassandaalit löytyivät Boozt: in sivuilta.Hinta näille oli jotain 20-80 e luokkaa. Löydät valikoimat linkin takaa.

Lisäksi tulen hankkimaan vastaavat löysät housut, kuin postauksen kuvissa.Tykkään niistä ihan hirveästi, sillä ne on kevyet ja helpot! …paitsi, että seuraavat tuollaiset tulevat olemaan peittävämmät. Noihin on sairaan vaikea löytää sopivia alushousuja kun kaikki näkyvät läpi… Muista hankinnoista en vielä osaa sanoa. Voi olla, että niillä helteillä vaatteita ei juurikaan tarvita. Jotain kevyttä kivaa biksujen kaveriksi ja avot. ;)

Voisin vielä listata tänne kesän 5 lempivaatetta- ja vaatekappalettani:

1) Ralph Laurenin punainen laukku (vaikka se roikkuu pohjasta oudosti, rakastan sitä ihan hirveästi!)

2) Lappuhaalarit (olkaimet putoilee koko ajan. Muuta ärsyttävää housuissa ei ole ja siksi ne onkin lempparilistalla!)

3) Cubuksen musta-valkoraidallinen hame (ai että! Miten ihana ja erilainen vaatekappale!)

4) Valkoinen jakku (se istuu niin hyvin. Rakkautta ensisilmäyksellä!)

5) Hapsulaukku (vaikka se nukkaa vaatteeni, rakastan laukun rentoutta)

Miltä sinun vaatekaapissasi näyttää? Onko lempparihankintoja vielä edessä vai joko alennusmyynnit on kahlattu läpi? Ihanaa keskiviikkoa sinulle!

Love -Miau-

Kun on paljon reissussa ja vaatteet joutuvat kulkemaan ahtaissa matkalaukuissa, on elintärkeätä (liioittelen) pakata mukaan sellaiset vaatteet, jotka ovat helppoja ja rypistymättömiä. Parhaat vaatteet ovatkin siis selkeitä ja käyttövalmiita sellaisinaan. Tai sitten mukaan on napattava iso peili, silitysrauta ja hiukan enemmän aikaa ja vaivannäköä. Ja suihkepullo! (Sillä saa myös näppärästi pienet rypyt pois.)

Itse luen helpoiksi asuiksi sellaiset, joiden eteen ei tarvitse nähdä vaivaa tai peiliä. Tällaisia on esimerkiksi melkein kaikki mekot. Myös farkkut, shortsit, helpot hameet sekä muut rypistymättömät vaatekappaleet toimivat takuuvarmasti. Niiden kaveriksi valitsisin esim. kireän trikoopaidan, crop topin, spagettiolkaimisen (rypistymättömän) paidan tai vaikkapa T-paidan. Illalle varaisin lämmikkeeksi farkku- tai nahkatakin, villaneuleen tai nuorekkaampaan menoon sopivan hupparin. Koruja ja muita hankalia asusteita en suosittele, sillä niiden kanssa joutuu helposti pulaan. Meilläkin on esimerkiksi mökillä vain yksi pikkuruinen peili, joka on sen verran hämärässä paikassa, etten millään pääse näkemään kokonaisuutta. Näen peilistä lähinnä naaman ja jos summassa heitän kokonaisuuteen vielä korut, saatan mennä pahasti metsään. Sanonta ”Keep it simple” toimineekin reissussa paremmin, kuin hyvin!

Tämä Porvoo-päivän asu koostui yksinkertaisista elementeistä: Seppälän hameesta, Tommy Hilfigerin wedgeseistä ja Ralph Laurenin laukusta. Vyö oli joku joka minulta sattui matkalaukusta löytymään, samoin korvakorut. Koen, että tämä mekko yksinkertaisine asusteineen muodostaa simppelin ja takuukauniin kokonaisuuden, johon on helppo pujauttaa lähes milloin vaan. Arkena tai juhlassa (juhliin olisin kyllä silittänyt pikkuisen ruttuisen mekkoni…).

Tekemiäni matkapakkaamisen mokia:

1) 7:t kengät, 4 laukkua (lopettakaa silmienpyörittely. Tiedän jo toimineeni tyhmästi)

2) Muutama ryppyinen kauluspaita (mitä ihmettä mä kuvittelin…)

3) tuhannet shortsit (olisin pärjännyt ilmankin!)

4) sporttivaatteet (oooke. treeni-into oli ja meni)

Tästä viisastuneena lähden nyt kahden päivän reissulle, joista toisen vietän Porvoossa, toisen Helsingissä. Luvassa kaikkea megakivaa! Ihanaa sunnuntain jatkoa sinulle rakas lukijani!

Ja jos matkakärpänen puraisi, tee kattavat hotellivertailut ja huokeimmat löydöt Trivagon kautta. ;)

Love -Miau-

Eilen oli niin nasta ja paljon odotettu päivä! Lapset alkoin vinkumaan lippuja Robinin Stadion-keikalle jo joskus alkukeväästä, kun ensimmäiset julisteet ilmestyi katukuvaan. Tapahtumaa odotettiin ja odotettiin ja sitten se viimein koitti! Virhe 1. Älä tule stadikalle siinä uskossa, että saisit auton oopperan parkkiin. Virhe 2. Älä tule autolla paikalle 15.45 ja kuvittele ehtiväsi konserttiin klo 16. Virhe 3. Älä ota järjestelmäkameraa mukaan. Se on jätettävä säilytykseen. Virhe 4. Muista ottaa kaikille tarvitseville kuulosuojaimet mukaan jo kotoolta. Virhe 5. Älä oleta, että konsertin jälkeen se kauimmainen Mäkki olisi jotenkin tyhjempi, kuin ne lähimmäiset. Muutkin olettavat.

Siinä muutama pikkufiba, jotka meille sattui… Stadionin alue oli tietenkin tupaten täynnä autoilevaa bilekansaa, joten kaikki alueen ja lähialueen parkit olivat täynnä. Mä sain autoni suht lähelle keikkapaikkaa, mutta Tipu joutui jättämään omansa kauemmaksi ja joutui hikipinnassa kävelemään paahtavassa helteessä. Lisäksi olimme kuvitelleet, että saisimme ilman muuta ottaa kamerat keikalle, mutta ei se onnistunutkaan. Onneksi oli kännykameran mukana, joilla kuvaaminen onnistui. :) Robin oli aivan hurmaava ja hänen keikkansa oli loistava! Lapset pomppivat innoissaan mukana ja lauloivat niitä lauluja, jotka olivat heille tuttuja. Porukkaa oli paljon, mutta ei liikaa. Vessoihin pääsi ja kojuista sai ostettua syötävää ja juotavaa ilman pitkiä jonotusaikoja. Kokonaisuudessaan iltamme oli niin hieno ja onnistunut! Kannatti lähteä!

Värikäs asukokonaisuuteni syntyi inspiraatiosta laittaa lappuhaalarit ja wedgeslenkkarit. Nutturat olivat ihan vahinko. Olin kuvitellut avaavani ne keikalle kiharoiden toivossa, mutta Lumin tykätessä nappuloistani niin kovin, päätin jättää ne. Ja hyvä niin, nehän osoittautui oikein kivoiksi ja erilaisiksi.

Konsertin jälkeen kävimme vielä Mäkkärillä syömässä ja siitä jatkoimme viimeistä kertaa hotellille. Palaan jutulle taas pian! Love -Miau-

Tuhannesti kiitoksia kaikille teille, jotka osallistuitte Danonen kesäiseen välipalakilpailuun! Sain niin paljon hyviä vinkkejä herkullisista jugurttiannoksista, että nälkähän niitä lukiessa tuli. Olen nyt suorittanut arvonnan ja kilpailun voittaja on tiedossa! Hänelle lähtee herkullinen tuotepaketti täynnä kesäisiä makuja ja hyvää oloa. Kilpailun voitti henkilö nimimerkillä

PEX

”Turkkilainen Jogurtti maistuu täällä. Sinne sopii melkein mitä tahansa hedelmiä sekaan. Teen yleensä purkkiin valmiiksi seoksen josta nautiskelen sitten aamuisin :).”

Tuhannesti onnea!!! Olen laittanut sähköpostia sinulle, joten olkaamme kuulolla sitä kautta! :)

Eilen vietin leppoisan päivän kauniissa Helsingissä. Porvoon jälkeen on ihaninta hengailla kaupungissa, joka elää ja jossa ei ole koskaan yksin. Jokapuolella tapahtuu jotain: on elävää musiikkia, katutaiteilijoita, kauniita kahviloita täynnä asiakkaita, hyvin pukeutuneita naisia ja miehiä ja tanssiesityksiä. En tiedä millainen kaupunki Fuengirola on, mutta olen iloinen siitä, että ainakin eloisa Marbella on ihan kivenheiton päässä tulevasta kotikaupungistani. Olen näin vanhemmiten ruvennut pitämään kaupunkimiljööstä metsämiljöötä enemmän, ja siihen suuntaan haluan elämääni juuri nyt kuljettaa. Jos ennen en voinut kuvitellakaan tykkääväni kaupunkilomista kuten Pariisista, New Yorkista tai Lontoosta, on ne nyt ihan ykkösiä. Tai no, ei niissä Thaimaan rantamaisemissakaan mitään vikaa ollut (ei todellakaan!), mutta mielummin menevä kaupunki, kuin vaikka suomalainen nuotio-huuhkaja-metsä-hyttys-meininki. Ainakin tällä hetkellä. Muutaman vuoden kuluttua voin taas ajatella asioista toisin, mutta onnekseni se ei ole tämän hetken murhe. Päivä kerrallaan. :)

Tänään meillä on mahtipäivä! Ensin käyn huollattamassa ripseni SoStylishin Ingridillä ja sitten otamme suunnaksemme Stadikan ja Helsinki POP SHOW:n! Lapset halusi niin kovasti nähdä Robinin keikan, joten sitä olisi luvassa! Mukaamme lähtee myös Tipu, ihanin jengi taas kasassa!!!!! Loooov!

Hame BikBok, laukku Ralph Lauren, toppi BikBok

Mukavaa päivänjatkoa myös sinulle!

Love -Miau-

Tänään vetäisin ylleni hyvin yksinkertaisen asun. Farkut, t-paidan ja farkkutakin. Jalkaan laitoin Niken Air Max 90-lenkkarit ja olalle nappasin uuden mokkaisen hapsulaukkuni. Ihan kiva kokonaisuus tämäkin. Yksinkertainen, mutta kiva. :)

Pakkailut on siinä pisteessä, että enää olisi jäljellä paikkojen siivoilua ja omien matkatavaroiden kasaamista. Olin päivällä hiukan tuhma ja leikin Tipun kanssa enemmän kuin aikataulu olisi sallinut, joten joudun ryhdistäytymään nyt iltaa vasten. Olohuoneen lattialla on saippuainen vesisanko odottamassa iloista siivooja-Miaa. Ei siis auta kun nostaa pehva penkistä ja mennä.

Mulla olisi paljon kuvamateriaalia muutosta, kotikirpparista, kaatisreissuista jne, mutta en millään ehdi paneutumaan niihin… Kaikki aikanaan. Perjantain jälkeen pystyn palaamaan blogiini ihan eri draivilla ja voitte arvata, että odotan sitä! Mutta nyt, kuten sanottu, nostan itseni penkistä ja lähden töihin. Heippa!

Love -Miau-

Tämä päivä ei ole poikennut eilisestä ihan hirveesti. Se alkoi taas kirparilta ja kohta aloitan pakkauspuuhat. Eilisestä poiketen olen tänään soitellut Lasten (hauskoihin) kirjakerhoihin, vakuutusyhtiöön ja kännykkäfirmoihin selvitellen muuttuvia kuvioita. Olen tehnyt läjän e-laskusopimuksia ja kuunnellut ”olet edelleen jonossa”- musiikkeja yhteensä noin 45 min verran.

Kohta lähden lähi-Siwaan, sillä postipoika on tuonut sinne Zalandolta tilaamani Michael Korsin laukun! Arvatkaa, kenellä on bileet! Lisäksi päivää piristää Danonelta pian kotiovelle saapuva jugurttilähetys ja siihen liittyvä kilpailu teille lukijoille. Herranjestas, tämähän on hyvä päivä! Lisäksi illalla menemme katsomaan kesäteatteria.

Tehän tiedätte, että käveleminen on hyvä liikuntalaji. Sitä pitäisi tehdä usein. No mä olen silti enemmän juoksija. Olen aina rakastanut yli kaiken juosta paikoista toiseen ja kun joskus joku kysyi mieluisinta tapaani liikkua, vastasin autolla oven eteen ”juosten”. Toissapäivänä päätin kuitenkin räväyttää ja päätin lähteä kävelylenkille. Ajattelin seikkailla siellä täällä noin 40 min. ja palata kotiin tekemään vatsalihaksia. Sykemittari mittasi hyviä sykkeitä ja kun kroppa lämpeni, ihastuin reippaaseen kävelyvauhtiini. Suuntaisin hauskaan metsään, jonka olemassaolosta en ollut edes tietoinen. Keskellä metsää otin Insta-selfiet ja koska halusin olla tehokas, tein samanaikaisesti askelkyykkyjä. Ja kun kuva oli online, olin valmis jatkamaan matkaa. Ainakin päästäni. Jalat eivät meinaan liikkuneen mihinkään. Ne kramppasi ja hyvä etten kaatunut tönkkönä pururadalle. Mielessä kävi soittaa miehelleni, että hän tulisi hakemaan tämän liikuntakyvyttömän jalkakipuisen vaimon pois metsästä. Kyykin hetken ja yritin uudelleen. Jalat kantoivat paremmin. Sheikkasin niitä ja olin venyttelevinäni. Pikkuhiljaa ne alkoivat taas olla yhteistyökykyiset ja pystyin asettamaan tossua toisen edelle. Matkaa oli takana vasta 20 min verran…. (älä sano mitään) Päätin palata suorinta tietä kotiin sillä tajusin jo nyt, etten ollut fyysisesti missään huippukunnossa jatkaakseni kävelyä esim. tunnin lenkin verran, jota olin jo ajatellut, kun askel kulki ensimmäisten metrien aikana kulki niin kevyesti. Linkkasin kotiin, istahdin, tein ne vatsalihakseni ja rentouduin. Ja jo silloin tajusin, että jalkani olisivat huomenna hyvin kipeät.

Huomenna oli siis eilen. Jos olisin tiennyt että olen niin uskomattoman surkeassa kurakunnossa, että vaivaisella 40 min kävelyllä saan kroppani halvaustilaan, olisin keventänyt tahtia. Niin paljon kun rakastankin lihaskipua, on kaikella rajansa. Ainakin silloin, kun kipeytyneillä jaloilla pitäisi seisoa, kyykkiä, kiivetä ja nousta portaita pitkin päivää pakkauspuuhien pakosta. Jee. Voin kertoa teille, että pikkuisen nolottaa. Voiko tosiaan olla niin, että kävely poikkeaa juoksemisesta niin hirveän paljon? Että vaikka kuinka juoksisin 10 km lenkkejä kärsimättä seuraavana päivänä kivuista, voi kävely aiheuttaa tällaiset tuskatilat? Ohhoh…. Huomenna voisin kokeilla esim. 30 min mittaista kävelyä. Jos se vaikka hiukan palauttaisi lihaksia…? Ja tänään ottaa karhun kämmenellisen vitamiineja purkista.

Postauksen kuvituksena on tämänpäiväinen asuni. Housut Zara, paita Seppälä, kengät Tommy Hilfiger, laukku DKNY, korut Glitter, kello Calvin Klein.

Nyt lopetan juoruilun kanssanne. Mieheni pakkailee tuolla yksinään ja varmaan kyseenalaistaa kirjoitteluni tärkeyden silloin, kun olisi muutakin tekemistä. Jaiks. Palaan tänne pian!

Love -Miau-

Ripset laitetaan SoStylish- liikkeessä Helsingissä. Lähdemme sinne ihan kohta lasten kanssa. Tai no, vaihdan ensin nuo ”päivän asu”-kuvien vaatteet, sillä aurinko näyttää menneen piiloon ja vaikuttaa siltä, että taas olisi tulossa tavallisen viileä suomalainen kesäpäivä. Plääh.

Tässä kuitenkin kuvafiiliksiä tunnin takaa, kun vielä paistoi ja oli +17 c. Kuvissa meikkini on muuten suhteellisen poikkeava. Pohjaa en laittanut tänään lainkaan. Aurinkopuuteria ja poskipunaa kylläkin. Kulmat ja huulet väritin, mutta silmät jätin täysin meikkaamatta. Ja vaikka olo oli hiukan alaston kotoolta lähtiessä, ei tuo naama nyt niin pahalta näyttänytkään. Hyvin normaalilta itseasiassa…. Heh.

Tänään on myös toinen hääpäivämme. <3 S on töissä, joten juhlallisuudet jäänee varsin laimeiksi. Ehkä me kuitenkin jotain pientä keksimme. :)

Muuten, Boozt:illa on alennuksessa sataan kertaan kehumani Tommy Hilfigerin wedgesit. Pehmeimmät ja mukavimmat ever! Itselläni ne on tällä hetkellä vain beigeinä, mutta alennuksen johdosta ostanen myös mustat vastaavat. Nuo kuvissa olevat wedgesit on Seppälästä, mutta jotenkaan en ole innoissani niistä… Ne pikkuisen litistää varpaita ja on myös vähän hassun malliset. Hilfigerit korvaisivat siis täydellisesti mustien wedgesien aukon kenkäkaapissani. Koska mulla ei ole Photaria, saanette printscreenin Boozt:in sivuilta, jotta tajuatte mitä kenkiä tarkoitan. Tästä pääset suoraan verkkokauppaan tilaamaan itsellesi vastaavat. Valikoimissa on vaikka mitä muitakin aletuotteita, joten jos olet jotain vailla, shoppaa pian, ennen kun koot loppuvat!

Ihanaa päivänjatkoa ja viikon alkua sinulle!

Love -Miau-

Tänään mulla ei ole paljoakaan asiaa. Olen olettaakseni näiden sateiden takia väsynyt ja vetelä. Olen kuitenkin pakottanut itseni kotipuuhiin, siivoilemaan, käymään kaupassa, pesemään pyykki ja laittamaan ruokaa. Lisäksi kävin viemässä tavaraa kirpparille, joten ihan hukkaan en tätä päivää ole päästänyt valumaan. :)

Jupinat jäänee tältä erää kuitenkin lyhyiksi. Tässä leppoisan lauantaipäivän asuni.

Nyt otan suosiolla puolen tunnin löhöhetken ja toivon sen piristävän minua. Ihaninta ja leppoisaa viikonloppua sinullekin!

Love -Miau-

Pohjimmiltani olen äärimmäisen joustava. Laitan itseni aina ensin toisen pöksyihin ja mietin, miltä hänestä tuntuu ja miksi hän tekee niin kuin tekee. Mottoni ja pitkäaikainen elämänohjeeni onkin ollut ”Tee muille, niin kuin toivoisit muiden tekevän itsellesi”. Olen ajatellut, että olemalla kiltti ja ymmärtäväinen, saavuttaisin elämässäni ne asiat, jotka haluan saavuttaa. Nämä seikat toki pätevät siviilielämässä kun kyseessä on lapset, mies, perhe, ystävät ja sukulaiset. Suhtautumistani näihin en tule muuttamaan. Mutta kun mennään työmaailmaan, arvostamillani arvoilla ei yllättäen olekaan mitään virkaa.

Olen ollut läpi työhistoriani kiltti, tottelevainen, taitava, täsmällinen ja ahkera ja kuvitellut, että se riittää. Että olemalla tuota kaikkea saan sen, mistä haaveilen. Kumma kyllä en ole saanut. Huonommat tanssijat on jyränneet ohi ja minä olen ihmetellyt miksi. Olen suuttunut, mutissut selän takana ja manannut. Mutta heille, keiden takia työt ovat vähentyneet en ole sanonut sanaakaan. Olen kyllä soitellut ystävällisesti perään ja muistutellut itsestäni, mutta milloinkaan en ole ärähtänyt tai kyseenalaistanut.

Nyt olen itse noussut siihen asemaan, jossa minua ennen peesattiin ja lopulta poljettiin. Näin ympärilläni nuoria Mia-tyttöjä, joilla on samat haaveet ja tavoitteet. Ja nyt viimein luulen näkeväni miksi kiltti ja täsmällinen Mia jäi räyheiden ja röyhkeiden jalkoihin: olemalla kertakaikkiaan liian huomaamaton ja tylsä. Olisin voinut vaatia. Olisin voinut juonia, lahjoa ja kikkailla. Olisin ollut hissukan sijaan ainakin mielenkiintoinen ja mieleenpainuva. Nyt olin ilmaa. Kukaan ei edes muistanut minua. Kiltti, nätti ja taitava. Mutta samalla harmaa ja tylsä. Jos olisin ollut hitusen ilkeämpi kuin olin, niin olisiko lopputulos ollut pahimmassa tapauksessa sen huonompi kuin kiltilläkään Mialla? Lopputuloshan oli se, etten enää saanut töitä… Puhtaalla päättelykyvyllä vastaus on siis ”ei”.

Kun miettii ihmisiä, jotka ovat ammateissaan päässeet pitkälle, törmää lähes aina siihen että he ovat kovia, suorasanaisia, määrätietoisia ja pikkuisen ilkeitä. Heitä on pakko kunnioittaa, koska ei uskalla muutakaan. Heitä on pakko kuunnella ja niellä kuulemansa, koska tekemällä muuten mokaat itsesi. Jollet sitten lähde sotaan mukaan. Ja jos lähdet, voi seuraukset olla kohtalokkaat. Ei nämä Suomen piirit nyt niin isoja ole… Kimuranttia. Eikö.

Henkilökohtaisesti olen ennen inhonnut ilkeyttä ja ollut sitä mieltä, että ”kyllä paha palkkansa saa”. Vaan kun ei ole näyttänyt saavan. Hyvin näillä ihmisillä pyyhkii ainakin ulkoisesti ja töitä ja julkisuutta riittää. On uusia haasteita ja siviilielämäkin kukoistaa. Voisiko siis olla niin, ettei ilkeä ja määrätietoinen ihminen olekaan sydämeltään mätä, vaan pärjää näiden ominaisuuksiensa ansiosta nimenomaan alallaan ollen kuitenkin pohjimmiltaan herkka ja hyvä ihminen?

Olemalla pikkuisen ilkeä, olet myös mielenkiintoinen. Olet ihmisten mielestä ärsyttävä ja sekös saa heidät juoruilemaan ja kiinnostumaan. Yht´äkkiä oletkin jotain, kun kilttinä et ollut mitään. Kukaan ei tunnu edes huomaavan kilttejä. Tai jos ne huomataan, otetaan heidät kohteiksi, joihin on hauska upottaa tikari. Katsoa kuinka kiltti romahtaa ja murenee ja päteä siinä sivussa omilla taistelutaidoillaan. Mutta auta armias, jos oletkin ilkeä ja pistäväkatseinen. Silloin kukaan ei satuta sinua ja ylitä valtuuksiaan. Ja onko se lopulta niin paha?

Mun kiltin, pellavasta ommellun suojakilven läpi on isketty monia tikareita. Ja jokainen niistä on sattunut ihan hirveästi. En inhoa mitään niin paljon, kuin epäoikeudenmukaisuutta, valehtelua ja epäloogisuutta. Inhoan kun mulle väitetään jotain sellaista, joka ei todistetusti pidä paikkaansa. Tai kun sanomisiani kyseenalaistetaan ja puheitani vääristellään. Ja kun olen asiaa miettinyt, olen tajunnut että kaikki iskut on itseaiheuttuja. Työelämäni aikana olisin voinut olla tiukempi, vaativaisempi, jyrkempi ja ilkeämpi. Mutta ei, minä olin kaveri. Olin kiltti ja ymmärtäväinen. Ja silloin minut murskattiin. Kovilla otteilla ja vyön alle iskien. ”Kyllä paha palkkansa saa”. No ei saa.

Se, että olen oivaltanut elämässäni jotain ja sen johdosta joutunut muuttamaan käyttäytymistäni, ei ehkä kuitenkaa tee minusta mätämunaa. Jos haluan pärjätä työelämässä, kovuus ja pieni ilkeys on ainut tie. Valitettavasti. Tietenkin tulen tulevaisuudessakin olemaan ystävällinen ja ymmärtäväinen, älkää käsittäkö väärin, mutta tietyissä, tiukkuutta vaativissa jutuissa joudun kovettamaan itseni.

Sieluun saakka muutos ei yletä. Rakkailleni tulen aina pysymään samana lempeänä itsenäni. Ymmärtäväisenä, kiinnostununeena ja joustavana. Toivotaan että Jeesuskin ymmärtävän eron, jotten joudu taivaan porteilla kiirastulen puolelle. Ehkä hän lukee blogiani. ;)

Love -Miau-