Olenkohan mä vähän hidas bloggaaja? Kun valitsen kuvia tätä vuosikoostetta varten, jään selaamaan niitä ja hups, postauksen kirjoittaminen pääsikin unohtumaan. Koitan kuitenkin saada sarjan valmiiksi vielä tammikuun puolella. :) Eka osa löytyy täältä ja toka täältä.

Heinäkuu sujui oikein lämpimissä merkeissä. Olin saanut graduni kvantitatiivisen aineiston kerättyä, ja nyt oli aika siirtyä tilastollisen analyysin pariin. Istuin tunnin jos toisenkin pihallamme auringossa herkkuja napostellen ja paksua SPSS-ohjekirjaa lukien. Opiskelun lomassa leikin uudella puhelimellani, ihanalla pinkillä Nokiallani, josta olen edelleen aivan fiiliksissä <3 :).

Kun oli aika siirtyä lukemisesta kirjoittamiseen, kannoin tietokoneen pihalle. Paras tapa pitää työmotivaatio korkealla! Tässä vaiheessa työtahtini oli kuitenkin vielä aika normaali, ja kävin melkein joka päivä joko T:n tai ystävien kanssa puistoissa ottamassa aurinkoa, ihailemassa kukkaloistoa, pelaamassa palloa tai valtaamassa leikkikenttiä. Rekisteröidyin British Libraryn jäseneksi, vaeltelin pitkin kesäistä Lontoota ja kävin leffassa katsomassa Bling Ringin.

Eräänä aurinkoisena päivänä saimme ex tempore idean lähteä retkelle St. Albansiin. Kiersimme pikkukapungin tärkeimmät nähtävyydet, ostimme ison boksin jäätelöitä ja asetuimme puistoon nauttimaan ilta-auringosta. Heinäkuun aikaavievin aktiviteetti tuntuikin sekä kuvien että päiväkirjamerkintöjeni perusteella olevan auringosta nauttiminen, hihi.

Kuun puolivälissä lähdimme kolmeksi viikoksi Suomeen. Oli ihanaa viettää pk-seudulla vaihteeksi pidempi aika: sen lisäksi, että sain kerättyä lopun gradua varten tarvitsemani haastattelumatskun, ehdin myös nauttia kesäisestä suomalaisesta arjesta. Siihen kuului rakkaiden seurasta nauttimista <3, Tuomiokirkon portailla istumista, kaverien tapaamisia Espalla, Itämeressä uimista, grillailua, saunomista, brunssaamista ulkoilmassa,  leffassa käymistä (katsottin Lone Ranger, Pilvikartasto ja Now You See Me, kaikki kolme aivan huippuja!) ja varmaan useamman kilon verran Makuuni-karkkeja, haha.

Teimme retken Hankoon. Kiipeilimme kallioilla, kävelimme pitkin rantoja (joskin vesi oli sen verran viileää, ettei uimaan tehnyt edes mieli!) ja söimme saaristolaispöydässä, slurps. Matkalla takaisin stadiin pysähdyimme keskellä mustikkametsää, söimme marjoja ja ihailimme paikasta kumpuavaa kylmää lähdettä. Kyllä Suomi on kesällä kaunis!

Ohjelmaan kuului tietysti myös illallista ystäväporukassa, kotibileitä ja tyttöjen iltoja. Taisin käydä klubilla vain kerran (yaiks!) ja silloin huomasin, etten ehkä enää tunne Helsinkiä ihan niin hyvin kuin aiemmin – lähdimme ystäväni kanssa Tigeriin, jossa en ollut aiemmin käynyt, mutta saavuimme paikalle niin aikaisin, että koko klubi oli tyhjä. Meillä oli joka tapauksessa hauskaa.

Elokuussa jouduin vastahakoisesti lähtemään Suomesta aivan ihanan ja rentouttavan loman jälkeen. Lentokoneen laskeutuessa Lontooseen saimme nauttia fantastisista näkymistä. Kotiin päästyäni oli kuitenkin aika tarttua ihan kunnolla toimeen, ja koko kuukauden voisikin tiivistää kahteen sanaan: kirjoitin gradua.

Elokuussa tein myös ison periaatteellisen päätöksen: taas yhden eläinten julmaa kohtelua käsitelleen videon jälkeen päätin, ettei mulla enää riitä tekosyitä olla ryhtymättä kasvissyöjäksi. T lähti tietysti mukaan projektiin.  Tapasimme kasvissyöjäystäviämme intialaisessa vegeravintolassa ja saimme paljon hyviä vinkkejä urakan helpottamiseksi. Jälkiviisaana sanoisin kuitenkin, ettei välttämättä ole fiksua tehdä näin isoa muutosta ruokavalioon kesken palavan gradukiireen: muistan, että olin monena päivänä aivan supernälkäinen.

Koska kuukausi sujui niin intensiivisesti tietsikan, muistiinpanovihkojen ja akateemisen kirjallisuuden parissa, ovat kaikki poikkeukset sääntöön jääneet vahvasti mieleeni. Yksi tällaisista oli koko iltapäivän ja illan vienyt kävely East Endistä Tower Bridgelle, ja matkan aikana sekä määränpäässä meitä ihastuttaneet fantastiset maisemat.

Vedin graduprosessin aikana ainakin kolme allnighteria poikaystäväni yliopistolla. Ylläolevat kuvat on otettu yhtenä tällaisista öistä. Aloitimme yleensä illan wasabi-ruoalla, energiajuomalla ja Scrabblen pelaamisella. Mitä pidemmälle yö eteni, sen kovemmaksi kävi kirjoitustahti. Poikaystäväni nukahti ainakin kerran sohvalle mun jatkaessa kirjoittamista aamuseiskaan, hänen väitöskirjansa palautuspäivä kun oli huomattavasti kauempana kuin mun gradun.

Unirytmini oli ymmärrrettävistä syistä ihan mitä sattuu, mutten edes ottanut asiasta mitään stressiä. Kävimme melkein joka ilta pitkillä kävelylenkeillä, tai sitten hengasin puutarhassamme lämmöstä nauttien. Oikeasti, jopa puutarhatyöt tuntuivat tässä vaiheessa kivalta tauolta gradusta. Mun on kuitenkin pakko myöntää, että vaikka 24/7-tyylinen työskentely oli tietysti väsyttävää ja vaativaa, niin oikeasti nautin siitä aivan superpaljon. Oli ihana saada omistautua kuukaudeksi mua kiinnostavalle aiheelle, ja siksi päätin heti elokuun alusta, että otan tästä mahdollisuudesta kaiken irti – ja niin otinkin. :)

Syyskuun kolmantena päivänä olikin sitten aika palauttaa gradu. En muista palautusta edeltävistä päivistä hirveästi muuta kuin sen, että aloin olla niin väsynyt, etten ihan oikeasti pysynyt hereillä. Viimeistelin kaavioita, väsäsin lähdeluettelon ja tietysti oikoluin graduni ainakin kymmenen kertaa. Olin samalla iloinen ja ylpeä itsestäni, ja samalla salaa vähän harmistunut siitä, että työ piti palauttaa jo nyt – olisin mielelläni jatkanut gradukuplassani vielä vähän pidempään!

 Varsinaisena palautuspäivänä lähdin ajoissa yliopistolle printtaamaan ja sitomaan työni. Siitä huolimatta, että olin varannut näihin n. 45 minuuttia vieviin operaatioihin monta tuntia aikaa, pelkäsin koko ajan, etten ehdi  ajoissa. Huoli osoittautui onneksi turhaksi, ja vein kaksi kaunista, punakantista opinnäytetyöni leveästi hymyilevälle administraattorille. Tämän jälkeen olisin rehellisesti sanottuna halunnut lähteä kotiin nukkumaan, mutta unirytmistäni huolissaan ollut poikaystäväni ”pakotti mut ensin kanssaan kävelylle, puistoon, sushille ja elokuviin.

Palautuksen jälkeen olin niin väsynyt, että en tehnyt viikkoon mitään muuta kuin hengaillut puistossa, tavannut kavereita ja nukkunut pihalla. Sitten oli aika aktivoitua: lähdin taas käymään Suomessa <3. Kävin ekaa kertaa moneen vuoteen Heurekassa, kirjauduin takaisin stadin yliopistoon, shoppailin, käytiin leffassa katsomassa Rush (yksi vuoden parhaista leffoista!) ja uskaltauduin kahden vuoden tauon jälkeen taas hammaslääkäriin, auts.

Palattuani Lontooseen rupesin hoitamaa opintojen lopettamiseen liittyviä velvollisuuksia: palautin paksun pinon kirjoja yliopiston kirjastoon ja kävin satapäisen yleisön edessä rekrytoimassa uusia opiskelijoita laitoksemme lehden toimituskuntaan. Juhlimme poikaystäväni kanssa vuosipäiväämme – tuntui hassulta ajatella, että olimme olleet yhdessä jo kuuden vuoden ajan. Meidän piti lähteä kotiseutumatkailemaan, mutta päädyimmekin viettämään ihanan päivän Lontoossa hengaillen.

Aika gradupainotteista tosiaan, mutta onneksi ehdin myös nauttia kesästä – ja, kuten varmasti tuli selväksi – auringosta. Ensi kerralla vuorossa loppuvuoden kertausta, jeii! :)

Kävin ahkerasti salilla ja personal trainer teki mulle oman harjoitusohjelman. Perustin Instan, ja se kyllä näkyi helmikuun kännykkäotosten omakuvien määrässä – yritin jonkun aikaa nappailla tunnollisena tyttönä selfieitä niinkin luksusta hehkuvissa kuvaspaikoissa kun pukukopeissa, kylppäreissä ja hisseissä. 

Luentojen päätyttyä kiiiruhdin itse kuumeesta huolimatta saman tien pitkälle lomalle Suomeen. Vietin aikaa maailman parhaassa seurassa, valvoin Pääsiäisen ihanan perinteisessä yökirkossa, luin, opiskelin ja lepäsin kotona. 

Tapasin myös kavereita ja ehdin pitkästä aikaa shoppailemaan. Stadissa kaupoilla käyminen tuntui melkein joogaamisen kaltaiselta rentoutumisharjoitukselta, kun on tottunut Oxford Streetin ruuhkiin, hahaha.

Suomessa oli vielä maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa täysi talvi, mutta kymmenen päivän lomalla se ei tuntunut ahdistavalta vaan pelkästään hauskalta. Reippailin ulkoilmassa kylmyyttä uhmaten useampaan otteeseen, ja yksi koko kuukauden parhaiten mieleen jääneistä hetkistä oli auringonlaskun aikaan ajoittamamme kävely pääkaupunkiseudun jäällä. Aivan uskomattoman ihanaa, hauskaa, jännittävää – ja näin ulkosuomalaisen silmin myös eksoottista puuhaa.

Olipa tätä hauska tehdä, saa samalla itsekin muistella, mitä kaikkea sitä onkaan melkein vuosi sitten tullut tehtyä :). Tykkäättekö lukea tällaisia? Jos joo, ensi kerralla vuorossa huhti-kesäkuun kertausta. :)

Huomenta! Suomessa Joulua vietetään yleisesti tänään, Briteissä vasta varsinaisena Joulupäivänä. Meidän olisi tarkoitus juhlia asuinmaamme perinteiden mukaisesti, mutta pakko sanoa, että kauniin kuusemme alle kootut lahjapaketit alkavat pikkuhiljaa jo houkutella, hihi. ;) Tänään on kuitenkin vielä paljon tehtävää kaupassa käynnistä ruoanlaittoon ja suursiivoukseen. Totta puhuen mä haluaisin jopa lähteä kaupungille katsomaan, onnistuisinko löytämään vielä jotain kivaa lahjapaperiin käärittäväksi. Katsotaan, mitä kaikkea ehditään. :) Kuusen ainakin koristelimme jo viime viikolla, ja se on tuonut meille paljon iloa ja joulumieltä heti siitä lähtien (tai oikeastaan jo ennen koristeluaan – tämä puu on jo itsessään niin kaunis). Joulu on todellakin jo ovella!!!!

YSTÄVÄN VALMISTUJAISISSA. And the award for the most creative headline, like, ever, goes to me.  Oikeasti otsikko ei saanut alkuaan vain siksi, että meillä oli lauantaina hauska ilta, vaan siksi, että kuuntelen tätä kirjoittaessani Youtubesta Cindy Lauperia. Tämä taas johtaa yllättäen siihen, että joudun hillitsemään itseni, etten nousisi koneelta ja rupeaisi tanssahtelemaan ympäri asuntoamme (T ei onnekseen ole kotona ja välttyy siten tämän prima ballerinan mestariesitykseltä :P).

Tietysti näissä juhlissa tuli tanssimisen lisäksi tehtyä myös paljon muuta, ennen kaikkea juteltua vanhojen ystävien kanssa ja tutustuttua myös uusiin ihmisiin. Ulkomailla asuessa Suomen reissut ovat aina niin täynnä ohjelmaa, että on tosi kätevää, kun voi tavata monta kaveria samalla iskulla, hahaha. Bileet järkättiin Kallessa, jossa olin itse ensimmäistä kertaa. Sen tilat sopivat oikein hyvin yksityisjuhliin: aluksi baarissa oli tarpeeksi rauhallista juttelua varten, ja parin tunnin päästä ”yleisen puolen” tanssilattialla alkoikin olla jo menoa. Olin muuten yllättynyt siitä, miten aikuista porukka oli: luulisi, että valmistujaisjuhlien sankarit ja vieraat eivät ainakaan olisi minkään yökerhon nuorinta porukkaa, mutta tanssilattialla tajusin, että olimme paikan muihin bilettäjiin verrattuna ihan junnuja. :)

Aamuyöllä bussille kävellessäni tajusin, että olin unohtanut antaa illan sankarille tämän lahjan. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä korjasin tilanteen seuraavana päivänä, kun näimme E:n kanssa heti aamulla uudestaan ja jatkoimme juhlimista kahvilabrunssilla.

Miten teidän kaveriporukassa on juhlittu valmistujaisia? Ja kertokaa, eivätkö nuoret enää käy stadissa ulkona, vai onko toi Kalle vaan vanhempien paikka? Olen ihan pihalla Helsingin yöelämästä, haha. Pitää siis ehdottomasti lähteä ulos taas ensi Suomen-lomallani. Hauskaa iltaa! :)

Boooo! Eilen täällä Lontoossa vietettiin Halloweenia. Kävin ensin katsomassa Annan ja Annikan uutta kämppää, ja sitten lähdimme tyttöporukalla baariin. Asianmukaisessa varustuksessa, tietysti. ;) Itse mietin vielä ihan puoli tuntia ennen lähtöä, että mitä oikein laitan päälle, mutta nämä haamukorvat osoittautuivat hauskaksi valinnaksi. En edes jaksanut laskea, kuinka monta kertaa illan aikana joku tuli ohimennen leikkimään näillä, hahaha.

Haamukorvien lisäksi päälläni oli teemaan sopivasti mustaa – musta mekko, mustat sukkikset, mustat kengät. En ”yllättäen” ollut ainoa, joka noudatti tummaa pukukoodia, ja nauroimme Marikan kanssa, että mekkomme ja kenkämme ovat aika samansävyisiä, ahahahaha. Oikeasti sekä baarissa että kaduilla kyllä näkyi paljon muutakin kuin mustaa – hirviönaamareita, pelottavia meikkejä ja ”verisiä” paitoja. Metrossa vastapäätäni istui tyttö, jolla oli zombie-silmät. Yaiks!

Juhlitteko te eilen Halloweenia, tai ovatko selkäpiitä karmivat bileet tiedossa viikonloppuna? Suomessa Halloweenin ei taideta panostaa ihan samalla tapaa, kuin täällä, vai olenko väärässä? Ja hei, kertokaa totta kai, mitä tykkäsitte asuvalinnastani! ;)

Kesän muuttuessa pikkuhiljaa syksyksi on facebookiin ilmestynyt kiihtyvällä tahdilla vaihtoon lähteneiden tuttujen tarinoita ja hehkutuksia ulkomailla opiskelun hauskuudesta ja haastavuudesta. Tämä on saanut mun ajatukset eksymään entistä useammin viime vuoden alkupuolelle ja aikaan, kun olin juuri aloittanut Erasmus-vaihtoni Firenzen yliopistossa. Italiassa asuminen oli ollut mun unelma 16-vuotiaasta saakka, ja Etelä-Euroopan lämpöön muuttaminen jo muutaman vuoden ennen sitä. Niinpä tiesin jo yliopistossa aloittaessani – ei, jo yliopistoon päästyäni – ei, jo yliopistoon hakiessani – tai oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun vasta suunnittelin yliopistoon hakemista, että haluaisin hyödyntää EU:n opiskelijoille suoman fantastisen vaihto-ohjelman nimenomaan italialaiseen dolce vitaan tutustuen.

Vaihdosta tiedotettiin laitoksellani muistaakseni jotain jo ensimmäisen vuoden aikana, vaikka niin nuorille ei vaihtoon lähtöä vielä suositeltukaan. Kyse ei varmaankaan ole iästä, vaan opintojen vaiheesta – mutta koska aloitin itse yliopiston 19-vuotiaana, olisin kyllä siinä vaiheessa ollut vähän liian nuori asumaan yksin ulkomailla. Loppujen lopuksi en sitten edes 22-vuotiaana lähtenyt matkaan yksin: vielä tapailumme alussa Etelä-Eurooppa-innostukseeni epäluuloisesti suhtautunut poikaystäväni päätti parin vuoden seurustelun jälkeen, ettei halua enää kaukosuhteeseen, vaan muuttaa kanssani Toscanan pääkaupunkiin. Eikä ole kyllä päätöstään katunut – jo ensimmäisinä päivinä T ihasteli, että Italiahan on monista stereotypioista poiketen oikea sivistysvaltio, eikä ongelmia aiheuttanut edes avomieheni puutteellinen (tai rehellisesti ilmaistuna puuttuva) italian kielen taito – paitsi minulle siinä vaiheessa, kun hoidin puhelinliittymäämme, asuntoomme ja matkajärjestelyihimme liittyvien juttujen lisäksi myös poikaystäväni suuren intohimon, polkupyörän, hankkimiseen ja huoltoon kuuluvan kommunikoinnin all by myself. Toisaalta, niinhän olisin ensiksi mainittujen kanssa joutunut toimimaan myös ollessani vaihdossa yksinäni. Mitä taas tulee T:n urheiluharrastuksen johdosta lähettelemiini kaupankäyntisähköposteihin ja puhelimitse tekemiini varaosakyselyihin, niiden ansiosta pyöräilyyn liittyvä italian sanasvarastoni varmasti ainakin kymmenkertaistui. Yhdestä sanasta (la bici) kymmeneen. ;)

Siinä sitten miettiessäni – en edes tiedä, miten! – päätin haluavani ehdottomasti hakea nimenomaan Firenzeen.  En ollut käynyt Toscanassa aiemmin, ja renesanssin keskuksen kaunis arkkitehtuuri sekä lyömätön taidekokoelma houkuttelivat minua luokseen. Vaihtosuhteiden luominen vaati jonkin verran sähköpostien lähettelyä minulta ja varmasti monikymmenkertaisesti enemmän duunia koordinaattoriltamme, mutta projekti onnistui kuin onnistuikin. Käsittääkseni paikka on myös jäänyt laitoksemme valikoimiin, ja tänä vuonna siellä on taas ollut uusi opiskelija nauttimassa fantastisen kaupungin tarjonnasta. Jos jollain siis on joku tietty vaihtopaikka mielessä, mutta sitä ei löydy valmiilta listalta, kannattaa kysyä vaihtokoordinaattoreilta apua, ehkäpä he pystyvät sen järjestämään. :)

Asunnon etsiminen oli ehkä isoin juttu, joka oli hoidettava ennen varsinaisten opintojen alkamista – ja monenkymmenen italialaisilla asunnonvälityssivuilla vietetyn tunnin jälkeen onnistuinkin järkkäämään meille näytön samalle päivälle, jona saavuimme kaupunkiin. Veimme kamat hostellille, jonka olimme varmuuden vuoksi varanneet, ja lähdimme katsomaan asuntoa, joka osoittautui ihan täydelliseksi, ja onneksi vuokranantajakin kysyi saman tien, että missä meidän laukut oikein ovat, hahaha. Päästiin siis suoraan muuttamaan uuteen kotiin, heti ekana päivänä. Hostellista ei onnistuttu saamaan rahoja takaisin, mutta se ei suoranaisesti haitannut, kun hinnaksi tuli joku 100 per henkilö. Esimerkiksi täällä Lontoossa meillä meni varmaan yli tonni hotellikuluihin, kun emme onnistuneet löytämään asuntoa kymmeneen päivään ja asuime siis tuon ajan eri hotelleista. Emme Italiassa edes olleet osanneet aavistaa, että heti ensimmäisenä tsekkaamamme kämppä olisi a) niin ihana b) heti vapaa, joten vaihtoni sai heti täydellisen alun.

 

Sen jälkeen, kun on raahannut sellaiset viisi matkalaukkua Helsingistä Milanon kautta Firenzeen, tekee tietysti mieli levätä, mutta ihan rehellisesti on pakko myöntää, että vietimme ekat päivät rakastuneina kuvankaunista Firenzeä kierrellen ja ihaillen. Kyseessä on varmasti ihan objektiivisestikin yksi maailman kauneimpia kaupunkeja.

 

Ekoja päiviä uudessa kotikapungissa. Ihanaa! Oltiin niin fiiliksissä! Ja taustalla näkyy yksi Firenzen upeimmista nähtävyyksistä, maailmankuulu Ponte Vecchio. Ihan hetki ton kuvan ottamisen jälkeen paikalle tosin ajoi poliisi ja käski meidät tiukkaan sävyyn heti pois tuolta. Ihan ymmärrettävää kun pudotusta tuolta sillan reunuskierekkeeltä suoraan Arnoon oli kuitenkin useampi metri.

 

Minä Firenzen rautatieaseman edustalla, kevätillan auringonpaisteessa. Muistan niin hyvin tuon hetken fiiliksen, sen innostuksen ja ilon siitä, että olin ihan oikeasti toteuttamassa unelmaani ja aloittamassa ihanaa seikkailua.

Kevättalvella matkaan lähtevän kannattaa ottaa huomioon, että talvikuukausina Etelä-Euroopassakin voi olla ihan oikeasti kylmä. Tämä kuva on otettu Bolognassa ehkä viikko Italiaan saapumisemme jälkeen. Kävimme hakemassa poikaystävälleni sen polkupyörän, joka sitten pitikin hänet hyvin kiireisenä koko kevään ja kesän ajan, ja samalla ihailemassa Umberto Econ kuuluisaa kotikaupunkia. Lämpimin takki, jonka olin optimistina pakannut vaihdolle mukaan, oli juurkin kuvassa näkyvä nahkarotsi, ja jotta tarkenin sen kanssa edes joten kuten puin sen alle topin, t-paidan, pitkähihaisen, villapuseron ja hupparin. Ei siinä mitään muuta, kuin että se oli myös asu, joilla tein suuren entranceni erilaisten vaihtarijärjestöjen juhliin ja illanistujaisiin. So stylish! Well I’m from Finland not from France.

Opiskelijajärjestöstä puheen ollen, yksi omista suosikkibileistäni tuolla oli joka torstai järjestetty cena internazionale, jolloin kokoonnuimme isolla porukalla syömään paikalliseen ravintolaan. Toukokuulle asti illastimme aina meidän Firenzen kodin vieressä sijainneessa Osteria dell’Agnolossa, ja ilmojen lämmettyä tarpeeksi siirryimme tähtitaivaan alle Piazza Signorialle. Hintaan, joka taisi olla 12 euroa, sisältyi alku- ja pääruoan lisäksi vettä ja viiniä (tai minun tapauksessani virvoitusjuomaa). Iltaa mentiin aina jatkamaan samaan pieneen yökerhoon vähän matkan päähän. Asiakkaina oli meidän lisäksemme yleensä vain kourallinen miehiä – miksiköhän he saattoivat haluta bileisiin, jossa oli paljon vaihtarityttöjä, joista iso osa jonkinasteisessa humalassa? Keksiikö kukaan mahdollista selitystä? ;) – ja dj soitti aina samoja biisejä, mutta bilettäminen monikymmenpäisessä kansainvälisessä joukossa oli ihan superhauskaa.

Opiskelijajärjestöt järkkäävät retkien ja bileiden lisäksi myös kaikenlaisia hassuja ”kokemuksia”, joihin kannattaa oman kiinnostuksen mukaan lähteä messiin. Tässä kuvassa olen kaverini kanssa vähän keskustan ulkopuolella Arnon rannalla lähdössä melomaan Dragon Boatilla. Tää otos taitaa olla toukokuulta, jolloin lämpötila lähenteli jo kolmeakymmentä, joten pukeutuminenkin on vähän erilaista kuin edellisissä kuvissa.

 

Ja tässä sitten kuvaa itse boatista. Tuolla oli osallistujia sen verran paljon, että meidät jaettiin kahteen veneeseen ja laitettiin kilpailemaan keskenämme. Meidän joukkueemme sitten voitti ylivoimaisesti kaikki kisat :D En tiedä miksi, mutta veikkaan, että minun käsilihakseni tai soututekniikkani eivät olleet tässä menestystarinassa kovinkaan merkittävässä roolissa. ;)

Yksi vaihtokevään mielenpainuvampia tapahtumia oli ilman muuta Italian 150-vuotisjuhla. Fiilis kaupungilla oli ihan mieletön, joka kolkka oli koristeltu tricolorella, monet upeat museot avasivat ovensa juhlakansalle ilmaiseksi, musiikkia, paraateja, esityksiä ja ilonpitoa riitti koko illalle, kadut olivat ihan täynnä väkeä ja koko show huipentui aivan mielettömään ilotulitukseen. Todellinen once in a lifetime -elämys, ja pakko sanoa, että italialaiset jos jotkut osaavat juhlia tyylillä!

Firenzessä ja koko Toscanassa järkättiin muutenkin mun siellä olon aikana tosi paljon kaikkea ohjelmaa, ilmaisista museoiden öistä konsertteihin, jätskifestareihin, karnevaaleihin ja kaupunkijuhliin. Tässä minä yhden tällaisen juhlan aikana vastaanottamassa ilmaista halausta – abbracci gratis! Konserteista puheen ollen kävin muuten kevään aikana myös kahdella keikalla, ihan lipun kanssa kuuntelemassa fantastista Nekkiä (oooh!) ja Firenzen muotijuhlien ilmaiskonsertissa mulle ennen vaihtoa tuntematonta Noemia, josta opin kevään aikana tykkäämään tosi paljon.

Pukeutuminen! Jos mietin yhtä juttua, mikä Italiassa oli ehdottomasti ylitse muiden paikkojen, jossa olen asunut, niin ilmasto ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet pukeutua tilaisuuden eikä säätilan mukaan. Tämäkin kuva on napattu ihan keskellä yötä, joko iltakävelyn tai bileillan jälkeen, enkä ole tarvinnut päälle edes mitään villapuseroa tai farkkutakkia. Itse asiassa, jossain vaiheessa kesää yöt olivat ainoa aika, jolloin ulos edes saattoi pakahtumatta lähteä. ;)

Toinen Italian eduksi erottuva juttu on tietysti taideaarteiden suunnaton määrä. Kävin kevään aikana kaikissa kaupungin tärkeimmissä museoissa, ja osassa moneen kertaan. Asuin sen verran keskustassa, että saatoin tuosta noin lähteä ex tempore käymään näyttelyssä tai kirkossa, ja otin tästä kaiken ilon irti. Voin sanoa, että mun renesanssitaiteen, Euroopan historian, taidehistorian ja arkkitehtuurin tuntemus lisääntyi vaihdon aikana todella paljon. Kun asuu kaupungissa, jossa jokainen katukivi kertoo historiasta ja jokainen patsas on oikea taideteos, oppii uutta kuin huomaamattaan. Yllä oleva kuva on otettu Piazza Duomolla komeilevasta kuuluisasta kellotornista, jonne kannattaa ehdottomasti kiivetä jos kauniit maisemat kiinnostavat eikä akrofobia vaivaa.

Yksi vaihdosta parhaiten mieleeni jäänyt juttu on sanoin kuvaamaton vapauden tunne. Vapaus saada viettää puoli vuotta maassa, josta olet haaveillut jo vuosikausia, vapaus saada tutustua uuteen koulutusjärjestelmään ja oppia rakastamasi kieli vielä paremmin, vapaus vaellella tuntikausia kaupungilla, vapaus lähteä tanssimaan tai aperitivolle vaikka joka ilta. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!

Yksi venäläisten ihanimpia puolia on rajaton vieraanvaraisuus. Yksi hyvä esimerkki siitä ovat 80-vuotisjuhlat, jonne päädyin syyskuun matkallani suoraan lentokentältä. En tuntenut sankaria entisestään, mutta koska  olimme kuulleet toisistamme, mummoni on hänen ystävänsä ja satuin olemaan kaupungissa bileiden aikaan, minua odotettiin paikalle kunniavieraana. Asiassa oli vain yksi mutta… mummo oli unohtanut mainita siitä itse kunniavieraalle.

 

En siis osannut lentokoneesta Rostovin kentälle kahdeksan aikaan illalla astuessani arvatakaan, että joutuisin kahden lentomatkan ja muutaman tunnin Pietarissa hengailun jälkeen suoraan arvokkaisiin juhliin. En ymmärtänyt epäillä mitään edes siinä vaiheessa, kun huomasin mummoni seisovan odottamassa minua aivan fantastisen tyylikkäässä asussa ja viimeisen päälle laittautuneena. Itsehän olin varustautunut matkaan pehmeillä housuilla, mukavalla t-paidalla ja rennolla hupparilla – sekä tietysti isolla matkalaukulla.  Pehmeä, mukava ja rento ei ehkä kuitenkaan ole se juttu, mitä venäläiseltä naiselta juhlapukeutumisessa odotetaan. Matkalaukun sopivuudesta iltalaukuksi en ole myöskään ihan varma. ;)

Esitin ensin mummolleni liudan vastaväitteitä – ei, olen ihan väsynyt! voidaanko edes mennä kodin kautta? katso mitä mulla on päälläni! mennään vähän myöhemmin? ai miten niin ne on jo aloittaneet? – mutta sitten päätin, etten voi jättää väliin tilaisuutta johon minua innolla odotetaan vain siksi, etten ole meikannut tai pukeutunut hienosti. Venäläiset illanistujaiset ovat aina niin hauskoja, että niiden missaaminen niin turhasta syystä olisi silkkaa hulluutta – ja vieläpä epäkohteliasta syntymäpäiväsankaria kohtaan. Niinpä hop! taksiin ja suunta kohti ravintolaa, jossa kestit järjestettiin.

Tilaisuuden isännät ottivat meidät ilolla ja mielenkiinnolla vastaan, mutta eivät edes vaivautuneet teeskentelemään, että lookini olisi ollut missään määrin hyväksyttävä: sain heti neuvoksi, että ravintolan kylppärissä mahtuu kyllä vaihtamaan vaatteita. Minulla siis tosiaan oli mukanani matkalaukku ja siinä erinäisiä mekkoja. Harmi vain, että jouduin avaamaan laukkuni ja etsimään sopivaa päälle pantavaa muiden vieraiden katseiden alla – enkä todellakaan ollut pakannut siististi. Löydettyäni sopivan asun, oli edessä seuraava haaste; vaatteiden vaihto. Niinpä yritin pujotella valitsemaani mekkoa päälle ravintolan ahtaassa kylppärissä samalla huulikiiltoa toisella kädellä lisäillen, kun oven takaa kuului ”me jo odotetaan sua!” -huutoja. Eniten häpesin kuitenkin sitä, ettei mulla edes ollut äkkiä impovisoitua Presidentti-kahvia (jostain syystä todella rakastettu Venäjällä, joten raahaan sitä aina mummolle kassillisen) parempaa lahjaa, koska en tosiaan ollut tiennyt bileistä mitään etukäteen. Kahvipaketti kahdeksankymmenvuotislahjaksi, hmmmm… Laihialla nämä. ;)

Kaikesta huolimatta kaikki olivat minulle superystävällisiä, juhlat olivat aivan mahtavat ja meillä oli todella hauskaa. Pöytä notkui tarjottavista ja jossain vaiheessa porukan naiset, aina meistä nuorimmista kaksikymppisistä itse päivänsankariin asti, innostuivat tanssilattialle. En olisi voinut toivoakaan parempaa alkua ihanalle lomaviikolleni. Tarinan opetus: no matter what you’re wearing, never miss a Russian party.