Kerroin synttäripostauksessani isoäitini pyrkimyksistä saada mut pikimmiten naimisiin. Olen monesti selittänyt mummolle, että täällä lännessä naimattomuus ei parikymppiselle naiselle ole mikään häpeä Olen myös monta kertaa painottanut, ettei ystäväpiiristänikään kukaan ole vielä juhlinut tai edes suunnitellut häitä. Se on ollut ihan totta: minulla on pari naimisissa olevaa ystävää, jotka olen tavannut heidän ollessaan jo rouvia, ja yksi hyvä kaverini meni pari vuotta sitten naimisiin, mutta pienessä seremoniassa ja vasta lapsen saamisen jälkeen,
Mutta arvatkaa mitä: pian en voi enää käyttää tätä selitystä. Siinä nenäliinojen ja flunssalääkkeiden ympäröimänä sängyssä istuessani sain nimittäin yhdeltä parhaista ystävistäni jännittävän viestin, hän menee poikaystävänsä kanssa naimisiin tänä kesänä!
Kyseessä on tosiaan ensimmäinen häitään juhliva ystäväni, enkä ollut aikaisemmin edes tajunnut, miten iloiseksi tuollainen uutinen voi tehdä. Mun olisi tehnyt mieli nousta tanssimaan ja pomppimaan keskelle sänkyä. Koska olin kipeä, tyydyin kuitenkin vain nauramaan ja kiljahtelemaan ääneen samalla kuin vaihdoimme ystäväni kanssa kymmeniä fiilistelyviestejä.
En ole vielä kertonut uutista mummolleni, mutta epäilen, että hän tulee olemaan yhtä riemuissaan kuin minäkin, tosin eri syistä :P. Mutta vaikka ihana uutinen ei ole ainakaan vielä saanut mussa aikaan omaa hääkuumetta (kunhan saisin nyt mahdollisimman pian tämän oikean kuumeen hoidettua pois), olen yht’äkkiä noin 1000 kertaa kiinnostuneempi hääjuhlista ja niiden järjestelyistä kuin ennen ystävältäni saamaani viestiä.
Voin vain kuvitella, miten upeat juhlat ystäväni järjestää, ja on aivan mahtavaa, että saan olla mukana järjestelyissä. Sekä tietysti myös suunnittelemassa polttareita. ;)
Onko jollain kokemusta ystävien häistä tai polttareiden järkkäämisestä?
]]>Olenkohan mä vähän hidas bloggaaja? Kun valitsen kuvia tätä vuosikoostetta varten, jään selaamaan niitä ja hups, postauksen kirjoittaminen pääsikin unohtumaan. Koitan kuitenkin saada sarjan valmiiksi vielä tammikuun puolella. :) Eka osa löytyy täältä ja toka täältä.
Heinäkuu sujui oikein lämpimissä merkeissä. Olin saanut graduni kvantitatiivisen aineiston kerättyä, ja nyt oli aika siirtyä tilastollisen analyysin pariin. Istuin tunnin jos toisenkin pihallamme auringossa herkkuja napostellen ja paksua SPSS-ohjekirjaa lukien. Opiskelun lomassa leikin uudella puhelimellani, ihanalla pinkillä Nokiallani, josta olen edelleen aivan fiiliksissä <3 :).
Kun oli aika siirtyä lukemisesta kirjoittamiseen, kannoin tietokoneen pihalle. Paras tapa pitää työmotivaatio korkealla! Tässä vaiheessa työtahtini oli kuitenkin vielä aika normaali, ja kävin melkein joka päivä joko T:n tai ystävien kanssa puistoissa ottamassa aurinkoa, ihailemassa kukkaloistoa, pelaamassa palloa tai valtaamassa leikkikenttiä. Rekisteröidyin British Libraryn jäseneksi, vaeltelin pitkin kesäistä Lontoota ja kävin leffassa katsomassa Bling Ringin.
Eräänä aurinkoisena päivänä saimme ex tempore idean lähteä retkelle St. Albansiin. Kiersimme pikkukapungin tärkeimmät nähtävyydet, ostimme ison boksin jäätelöitä ja asetuimme puistoon nauttimaan ilta-auringosta. Heinäkuun aikaavievin aktiviteetti tuntuikin sekä kuvien että päiväkirjamerkintöjeni perusteella olevan auringosta nauttiminen, hihi.
Kuun puolivälissä lähdimme kolmeksi viikoksi Suomeen. Oli ihanaa viettää pk-seudulla vaihteeksi pidempi aika: sen lisäksi, että sain kerättyä lopun gradua varten tarvitsemani haastattelumatskun, ehdin myös nauttia kesäisestä suomalaisesta arjesta. Siihen kuului rakkaiden seurasta nauttimista <3, Tuomiokirkon portailla istumista, kaverien tapaamisia Espalla, Itämeressä uimista, grillailua, saunomista, brunssaamista ulkoilmassa, leffassa käymistä (katsottin Lone Ranger, Pilvikartasto ja Now You See Me, kaikki kolme aivan huippuja!) ja varmaan useamman kilon verran Makuuni-karkkeja, haha.
Teimme retken Hankoon. Kiipeilimme kallioilla, kävelimme pitkin rantoja (joskin vesi oli sen verran viileää, ettei uimaan tehnyt edes mieli!) ja söimme saaristolaispöydässä, slurps. Matkalla takaisin stadiin pysähdyimme keskellä mustikkametsää, söimme marjoja ja ihailimme paikasta kumpuavaa kylmää lähdettä. Kyllä Suomi on kesällä kaunis!
Ohjelmaan kuului tietysti myös illallista ystäväporukassa, kotibileitä ja tyttöjen iltoja. Taisin käydä klubilla vain kerran (yaiks!) ja silloin huomasin, etten ehkä enää tunne Helsinkiä ihan niin hyvin kuin aiemmin – lähdimme ystäväni kanssa Tigeriin, jossa en ollut aiemmin käynyt, mutta saavuimme paikalle niin aikaisin, että koko klubi oli tyhjä. Meillä oli joka tapauksessa hauskaa.
Tein paljon kävelyretkiä rantaa pitkin ja yhdellä niistä löysin kaupungin ylläpitämän laiturin. Palasin sinne useamman kerran ottamaan aurinkoa, ja paikalla ei ikinä ollut ketään muuta, eli sain yksityislaiturin ihan omaan käyttöön. Hengasin tietysti paljon koiramme kanssa, ja yksi lempparileikeistämme oli lähteä pimeän tultua metsään leikkimään piilosta.
Kuukauden statuspäivityksiä:
Decided I absolutely need to fix my computer before I can continue writing my dissertation. The funny thing is that it has been broken since last April, and only now do I suddenly find the time to do something about it. What a coincidence :P
To swim or not to swim? That is the question.
Elokuussa jouduin vastahakoisesti lähtemään Suomesta aivan ihanan ja rentouttavan loman jälkeen. Lentokoneen laskeutuessa Lontooseen saimme nauttia fantastisista näkymistä. Kotiin päästyäni oli kuitenkin aika tarttua ihan kunnolla toimeen, ja koko kuukauden voisikin tiivistää kahteen sanaan: kirjoitin gradua.
Elokuussa tein myös ison periaatteellisen päätöksen: taas yhden eläinten julmaa kohtelua käsitelleen videon jälkeen päätin, ettei mulla enää riitä tekosyitä olla ryhtymättä kasvissyöjäksi. T lähti tietysti mukaan projektiin. Tapasimme kasvissyöjäystäviämme intialaisessa vegeravintolassa ja saimme paljon hyviä vinkkejä urakan helpottamiseksi. Jälkiviisaana sanoisin kuitenkin, ettei välttämättä ole fiksua tehdä näin isoa muutosta ruokavalioon kesken palavan gradukiireen: muistan, että olin monena päivänä aivan supernälkäinen.
Koska kuukausi sujui niin intensiivisesti tietsikan, muistiinpanovihkojen ja akateemisen kirjallisuuden parissa, ovat kaikki poikkeukset sääntöön jääneet vahvasti mieleeni. Yksi tällaisista oli koko iltapäivän ja illan vienyt kävely East Endistä Tower Bridgelle, ja matkan aikana sekä määränpäässä meitä ihastuttaneet fantastiset maisemat.
Vedin graduprosessin aikana ainakin kolme allnighteria poikaystäväni yliopistolla. Ylläolevat kuvat on otettu yhtenä tällaisista öistä. Aloitimme yleensä illan wasabi-ruoalla, energiajuomalla ja Scrabblen pelaamisella. Mitä pidemmälle yö eteni, sen kovemmaksi kävi kirjoitustahti. Poikaystäväni nukahti ainakin kerran sohvalle mun jatkaessa kirjoittamista aamuseiskaan, hänen väitöskirjansa palautuspäivä kun oli huomattavasti kauempana kuin mun gradun.
Unirytmini oli ymmärrrettävistä syistä ihan mitä sattuu, mutten edes ottanut asiasta mitään stressiä. Kävimme melkein joka ilta pitkillä kävelylenkeillä, tai sitten hengasin puutarhassamme lämmöstä nauttien. Oikeasti, jopa puutarhatyöt tuntuivat tässä vaiheessa kivalta tauolta gradusta. Mun on kuitenkin pakko myöntää, että vaikka 24/7-tyylinen työskentely oli tietysti väsyttävää ja vaativaa, niin oikeasti nautin siitä aivan superpaljon. Oli ihana saada omistautua kuukaudeksi mua kiinnostavalle aiheelle, ja siksi päätin heti elokuun alusta, että otan tästä mahdollisuudesta kaiken irti – ja niin otinkin. :)
Kuukauden statuspäivityksiä:
First week of veggie diet: I’m constantly hungry and, consequently, grumpy. I really hope this gets easier, soon!
Trying to calculate effect sizes for non-parametric data = I’m clueless.
Syyskuun kolmantena päivänä olikin sitten aika palauttaa gradu. En muista palautusta edeltävistä päivistä hirveästi muuta kuin sen, että aloin olla niin väsynyt, etten ihan oikeasti pysynyt hereillä. Viimeistelin kaavioita, väsäsin lähdeluettelon ja tietysti oikoluin graduni ainakin kymmenen kertaa. Olin samalla iloinen ja ylpeä itsestäni, ja samalla salaa vähän harmistunut siitä, että työ piti palauttaa jo nyt – olisin mielelläni jatkanut gradukuplassani vielä vähän pidempään!
Varsinaisena palautuspäivänä lähdin ajoissa yliopistolle printtaamaan ja sitomaan työni. Siitä huolimatta, että olin varannut näihin n. 45 minuuttia vieviin operaatioihin monta tuntia aikaa, pelkäsin koko ajan, etten ehdi ajoissa. Huoli osoittautui onneksi turhaksi, ja vein kaksi kaunista, punakantista opinnäytetyöni leveästi hymyilevälle administraattorille. Tämän jälkeen olisin rehellisesti sanottuna halunnut lähteä kotiin nukkumaan, mutta unirytmistäni huolissaan ollut poikaystäväni ”pakotti mut ensin kanssaan kävelylle, puistoon, sushille ja elokuviin.
Palautuksen jälkeen olin niin väsynyt, että en tehnyt viikkoon mitään muuta kuin hengaillut puistossa, tavannut kavereita ja nukkunut pihalla. Sitten oli aika aktivoitua: lähdin taas käymään Suomessa <3. Kävin ekaa kertaa moneen vuoteen Heurekassa, kirjauduin takaisin stadin yliopistoon, shoppailin, käytiin leffassa katsomassa Rush (yksi vuoden parhaista leffoista!) ja uskaltauduin kahden vuoden tauon jälkeen taas hammaslääkäriin, auts.
Palattuani Lontooseen rupesin hoitamaa opintojen lopettamiseen liittyviä velvollisuuksia: palautin paksun pinon kirjoja yliopiston kirjastoon ja kävin satapäisen yleisön edessä rekrytoimassa uusia opiskelijoita laitoksemme lehden toimituskuntaan. Juhlimme poikaystäväni kanssa vuosipäiväämme – tuntui hassulta ajatella, että olimme olleet yhdessä jo kuuden vuoden ajan. Meidän piti lähteä kotiseutumatkailemaan, mutta päädyimmekin viettämään ihanan päivän Lontoossa hengaillen.
Syyskuun lopulla aloitin työnhaun ja kävin ensimmäisessä haastattelussani. Se meni todella hyvin ja oli yleisesti tosi posiitiivinen kokemus, vaikken saanutkaan paikkaa. Tapasin ystäviä, nautin alkusyksyn auringosta ja varasin matkan ihanaan Moskovaan!
Kuukauden statuspäivityksiä:
flights to Moscow – check!!!
London today, +20 degrees. Oh yes.
*********
Aika gradupainotteista tosiaan, mutta onneksi ehdin myös nauttia kesästä – ja, kuten varmasti tuli selväksi – auringosta. Ensi kerralla vuorossa loppuvuoden kertausta, jeii! :)
]]>
Huhtikuun alun vietin Suomessa. Sitten tulin muutamaksi päiväksi Lontooseen ennen pikalähtöä Ranskaan – osallistuin Rennesissä kahden viikon mittaiseen rikollisuutta, mielisairautta ja vangitsemiskäytäntöjä käsittelevään seminaariin. Meidän koko yliopistostamme osallitujiksi oli hakemusten perusteella valittu vain viisi ihmistä eri aloilta ja laitoksilta, joten olin tosi ylpeä saadessani olla mukana.
Innostustani ei hälventänyt edes se, että kaikki opiskelivat jakoivat seminaarin ajan pienen pienet hotellihuoneet muiden osallistujien kanssa. Omassa huoneessani oli itseni lisäksi kaksi entuudestaan mulle aivan tuntematonta naista, ja jännitin etukäteen vähän, mitenköhän se sujuisi. Turhaan – tulimme kaikki kolme aivan loistavasti toimeen ja olemme edelleen yhteyksissä. Oli muutenkin tosi hauska saada viettää kaksi viikkoa ranskalaista yliopistoelämää, hengata kampuksella ja käydä paikallisissa ruokakaupoissa ja ravintoloissa vaikka mun on pakko myöntää, että tämän reissun jälkeen en pitkään aikaan halunnut koskeakaan patonkeihin tai croissanteihin, hahaha.
Tiivis ja mielenkiintoinen ohjelma piti sisällään tavanomaisten luentojen lisäksi myös kenttätyötä ja tutustumiskäyntejä – vierailimme esimerkiksi nuorisovankilassa. Aikaa jäi kuitenkin myös kaupungilla pyörimiselle sekä retkeilylle: pääsin suureksi riemukseni käymään Mt. Saint Michelissä ja Saint Malossa. Retkipäivä oli kaiken kukkuraksi niin aurinkoinen, että sain nauttia kevään lämmöstä minimekossa. Ihana aloitus kesäkauteen!
Seminaarin jälkeen astuin väsyneenä mutta tyytyväisenä junaan, joka kiidätti mut Pariisiin ja siellä odotelleen T:n syliin. Vietimme aivan täydellisen pitkän viikonlopun Seinen rannoilla auringosta nauttien, Musee d’Orsayn impressionistitaidetta ihaillen, ravintoloissa ja kahviloissa hengaillen, katutaidetta bongaillen ja yleisesti Pariisin bulevardeja ja pikkukujia samoillen. Lomailun ohessa kirjoitin väitöskirjasuunnitelmaani, jolle potentiaalinen ohjaaja näytti suureksi riemukseni vihreää valoa.
Huhtikuun lopussa olikin jo ekojen tenttien aika. Niiden lisäksi keskityin tiiviisti valmennustunteihin, esseiden suunnitteluun, väitöskirjahakemukseen ja gradutyöhön. Tenttikausi aiheutti aika kovaa stressiä, mutta onneksi sää suosi Lontoota ja pääsin rentoutumaan pihatöiden ja puistohengailun parissa kauniista auringonpaisteesta nauttien.
Kuukauden statuspäivityksiä:
This morning, we went through some anger management techniques. They came in handy later in the day, when our Belgian lecturer, before starting his performance, which we were promised would be in English, said: ’French is my mother tongue and I will speak French. Unfortunately for our English colleagues. But you can always ask questions in your mother tongue’. FYI, I am not English, English is not my mother tongue, and unfortunately I am not able to ask questions in any of my native languages, because no one else here speaks Finnish, Russian or Estonian – so please don’t make me feel like an evil British imperialist. Anyway, tonight I decided to show my respect for the local culture by going to see a theatre performance – 1,5 hours of pure French. Oui!
After a lovely, sunny day of sightseeing at St. Malo and Mont Saint Michel yesterday, today I got the chance to visit the forensic institute, Centre for sex offenders, autopsy theatre and an adolescent prison. It’s really strange walking through a prison courtyard, just a couple of steps from barred windows, seeing the young boys (aged 13-17!!!!) behind the bars and hearing them talk, shout and bang the windows. For some of us, word ’freedom’ has quite a literal meaning.
Toukokuun ensimmäiset viikot menivät koulutöiden, kokeiden ja esseiden parissa. Huomasin, että ajankäytössäni on vielä paljon parantamisen varaa, sillä jouduin palauttamaan yhden esseen päivän myöhässä, kun en yksinkertaisesti ehtinyt saamaan sitä valmiiksi eräpäivään mennessä. Vaikka tässä vaiheessa en sitä vielä tiennytkään, menivät esseet ja kokeet kuitenkin onneksi tosi hyvin.
Maaliskuun juhlahumun ja suureksi osin Ranskassa vietetyn huhtikuun jälkeen nautin myös ihan tavallisesta lontoolaisesta arjesta: tapasin ystäviä, kävin urheilemassa, heitin talviturkin maauimalassa ja pidin hauskaa illanvietoissa.
Kuukauden puolivälissä lähdin käymään Suomessa. Nautin maailman parhaasta seurasta, ulkoilin, rentouduin, samoilin pitkin stadia, katsoin jokavuotisen perinteen mukaisesti Euroviisut ja tapasin kavereita. Aloitin graduhaastattelut, ja jännityksestä huolimatta ne sujuivat tosi hyvin. Olin Skype-haastattelussa King’s Collegeen ja sain kuulla tulleeni hyväksytyksi arvostettuun väitöskirjaohjelmaan.
Toukokuun lopulla lähdimme poikaystäväni kanssa Belgradiin. Hän oli työreissulla ja minä taas sain maistiaisia siitä, millaista trophy-vaimoilu saattaisi olla ;) No ei kai, vaan oli tosi hauskaa, että pystyin lähtemään mukaan ja tutustumaan minulle ennestään aivan tuntemattomaan kaupunkiin ja maahan. Miehen ahkeroidessa kiertelin kaupunkia yksinäni. Eräänä iltapäivänä tulin kaatosateen yllättämäksi ja kastuin niin pahasti, että puhelimeni sanoi sopimuksensa irti. Toisina päivinä taas iloittiin 30 asteen helteistä.
T:n vapauduttua jatkoimme lomailua yhdessä esimerkiksi illallisilla tämän kollegoiden kanssa. Yhtenä päivänä vuokrasimme pyörät ja lähdimme tutustumaan lähisseutuihin. Oli aivan huippua, ja Serbian siisteys ja kiinnostavuus sekä paikallisten ihmisten ystävällisyys teki meihin kumpaankin todella suuren vaikutuksen.
Kuukauden statuspäivityksiä:
Why did I not pay attention in math class at school… and why, oh why, did I then decide to use quantitative methods in my dissertation?
Okei. Olen liittänyt tv:n scart-johdolla digiboksiin. Olen liittänyt digiboksin kaapelijohdolla seinään. Olen liittänyt sekä tv:n että digiboksin virtajohdolla seinään. Miksi TV edelleen sanoo ”Ei signaalia”? Nimim. en ole teekkari, mutta haluan katsoa Euroviisut
Kesäkuu alkoi Serbiassa, ja melkein heti Lontooseen palattuamme oli seuraavan reissun vuoro: lähdimme viikonlopuksi mökille engantilaiselle maaseudulle. Tämä pieni, mutta sitäkin ihanampi breikki on jäänyt mieleeni yhtenä koko vuoden kohokohdista: oli ihanaa viettää aikaa metsän keskellä keskittyen ihan vain yhteen asiaan rentoutumiseen.
Kaiken chillailun, porealtaassa polskuttelun (aaaah, mun ensi kämpässä on oltava tällainen!:p) ja leffojen katselun vastapainoksi vuokrasimme pyörät ja vietimme tuntikausia satulassa metsäteitä ja pellon reunaa polkien. Ajoimme läheiseen Winchesteriin asti ja vietimme ihanan illan kaupungin upean katedraalin edustalla ruohikolla makaillen.
Lontoossa suurin osa ajastani meni gradun kvantitatiivista puolta hioessa ja potentiaalisia vastaajia etsiessä. Sen lisäksi tapasin kavereita, kävin leffassa (Great Gatsby rokkasi!) ja nauroin stand up -illoissa. Kävin myös hieronnassa, jonka ihanat ystävät olivat mulle jo maaliskuussa synttärilahjaksi ostaneet – tämänkin voisi ottaa tavaksi. Pääsin myös kokeilemaan jotain ihan uutta, kun tankotanssia ihan kunnolla harrastava ystäväni kutsui minut ja toisen ystävämme luokseen kokeilemaan lajia. Vitsi, miten vaativaa mutta hauskaa!
Kuukauden puolivälissä oli aika lähteä kauan odotetulle matkalle Italiaan. En ollut käynyt siellä kertaakaan oman vaihtoni jälkeen, eli melkein kahteen vuoteen – oli siis jo korkea aika palata takaisin. Lensimme ensin Napoliin, jossa vietimme viikon, ja matkasimme sieltä laivalla toiseksi viikoksi Palermoon.
Mitä tästä unelmien matkasta oikein voisi sanoa? Se täytti ja ylitti kaikki odotuksemme. Saimme nauttia täydellisestä ilmastosta, maailman herkullisimmasta ruoasta, ihanasta arkkitehtuurista, lämpimästä vedestä, kauniista kielestä, ihmisten ystävällisyydestä, puistoista, kaduista, auringonlaskuista… Italia hurmaa mut uudestaan, ihan joka kerta. Tästä huolimatta oli kiva palata kuun lopussa takaisin Lontooseen. Se kertoo varmaan kaiken olennaisen siitä, miten ihanassa kaupungissa oikein asunkaan. :)
Kuukauden statuspäivityksiä:
Mountain biking,wildlife spotting…and now jacuzzi time!!
Nine hours on the bike today England is such a beautiful country!
*********
Vuoden toinen neljännes oli siis hyvin matkapainotteinen ja hyvin ihana :). Ensi kerralla vuorossa heinä-syyskuun muistelua, ja voin jo etukäteen varoittaa, että gradu tulee olemaan aika tärkeässä roolissa. :P
]]>Tulen vähän myöhässä näihin juhliin, mutta haluan silti kerrata vielä täällä bloginkin puolella ihanaa vuotta 2013. Pidemmittä puheita, aloitetaan tammi-, helmi- ja maaliskuusta.
Rauhallisesti vietetyn UV:n jälkeen tammikuu alkoi kenttätyöllä: tein ensimmäiset antropologiset tutkimushaastatteluni koskien Lontoossa asuvien kreikkalaisten suhtautumista talouskriisiin ja sen vaikutuksiin. Mua jännitti todella paljon, mutta selviydyin tehtävästä kai ihan kunnialla, sain paljon uutta tietoa ja keräsin tärkeää kokemusta gradua varten. Pian tämän jälkeen olikin aika lähteä vauhdikkaalla opintomatkalle Israeliin. Vietimme kansainvälisen toimittajaryhmän kanssa ensin puoli viikkoa Tel Avivissa, jossa pääsin muun muassa kokeilemaan ekaa kertaa ikinä segwaylla ajelua. Retki ei mennyt ihan kunniakkaasti, mutta hauskaa oli silti.
Reissun keskivaiheilla siirryimme – pikaisen aavikolle poikkeamisen jälkeen – Jerusalemiin. Ehdimme kierrellä hienoa ja historiallista kaupunkia ja vierailla esimerkiksi Pyhä Haudan Kirkossa, mikä oli itselleni koko reissun kohokohta. Ohjelmantäyteisten päivien jälkeen oli ihana tuijotella upeita maisemia hotellimme ikkunoista tai rentoutua sen hammamissa ja porealtaassa. Talven keskellä pikkuinen kylpyläbreikki tekee niin hyvää!
Matkan varsinainen tarkoitus oli kuitenkin hammamissa istuskelun tai nähtävyyksien ihastelun sijasta journalistisen ammattitaitoni kehittäminen. Tästä syystä vierailimme myös Palestiinan puolella, ja pakko sanoa, ettei Lähi-itää koskevia uutisia ole sen jälkeen pystynyt lukemaan samalla tavalla kuin ennen. Ennen Länsirannalle lähtöä saimme tosi tiukat turvallisuusbriiffaukset ja jouduimme itse asiassa keskeyttämään visiitin – emme onneksi minkään turvallisuusuhan vuoksi, vaan siksi, että maahan satoi lunta, jolla ei alueella ole ihan niin totuttu kuin Pohjolassa.
Paluumatkalla Lontooseen pysähdyin Frankfurtissa. Bestikseni oli viettänyt syksyn 2012 tässä ihastuttavassa saksalaisessa kaupungissa, ja vaikka hän oli jo lähtenyt jatkamaan seikkailujaan muualle, sain majoittua E:n entisen kämppiksen luona. Emme siis J:n kanssa tunteneet toisiamme lainkaan tavatessamme, mutta päädyimme istumaan olkkarin lattialla ja juttelemaan yömyöhään – joidenkin tyyppien kanssa synkkaa heti. Seuraavana päivänä hostini kierrätti mua kaupungilla, ja ihastuin täysin Frankfurtin eurooppalaiseen tunnelmaan.
Matkalta palattuani vietin muutaman päivän kotona ihan yksin uppoutuen reissun aikana rästiin jääneisiin koulutehtäviin, tuliaisherkkujen maisteluun – ja unirytmin epäsäännöllistämiseen. Kiertelin kaunista kotikaupunkiani, ostin juustokakkuja Borough Marketin kojuista, poikkesin mieleen painuneella visiitillä Tate Modernissa, osallistuin opastetuille kiertokäveluille, kävin frendien kanssa laulamassa karaokea ja vietin pubi-iltoja opiskelukavereiden kanssa. Lontooseen satoi taas lunta, ja pakko myöntää että muun kaupungin tavoin minäkin olin asiasta aivan innoissani.
Kaiken kaupunkikulttuurin, koulun ja kaverikivan (apua, toi kuulostaa joltain muulta kuin sen oli tarkoitus) lisäksi talviseen arkeen mahtui kirjakaupassa hengailua, lukemista, sarjojen fiilistelyä ja koti-iltoja poikaystävän seurassa. Join myös innokkasti täydellistä sesonkijuomaa kaakaota - ehkä vähän turhankin innokkaasti. ;) Tässä kuussa varasimme myös T:n kanssa kesälomalennot Italiaan.
Kuukauden statuspäivityksiä:
Today: Palestine, hammam, jacuzzi and Jerusalem. And some essay-writing, of course!
Just conducted my first proper anthropological interviews – now I just need to find the courage to listen to the recordings!
Helmikuun tahti määräytyi aika pitkälti koulun mukaan. Tein myös tietoisen päätöksen nauttia koululla käynnistä nyt, kun se vielä oli lähes jokapäiväistä huvia, enkä edes lähtenyt reissuun väliviikolla. Kuukauden ekana päivänä sain graduaiheeni hyväksyttyä, ja olin todella tyytyväinen ja helpottunut. Yliopistotehtävät ja gradun suunnittelu pitivät mut kiireisenä, ja erilaisia esitelmiä ja projekteja riitti kiitettävässä määrin. Yksi parhaiten mieleen jääneistä koulujutuista oli venäjän tunnille tekemäni alustus feminismistä Venäjällä – uskon, että moni maan ongelmista parantuisi naisten asemaa parentamalla. Kiireen ja kirjastopäivien vastapainoksi kaivoin vesivärit kaapin perältä ja vietin pari rauhallista iltaa sivellin kädessä.
Kävin ahkerasti salilla ja personal trainer teki mulle oman harjoitusohjelman. Perustin Instan, ja se kyllä näkyi helmikuun kännykkäotosten omakuvien määrässä – yritin jonkun aikaa nappailla tunnollisena tyttönä selfieitä niinkin luksusta hehkuvissa kuvaspaikoissa kun pukukopeissa, kylppäreissä ja hisseissä.
Tapasin ystäviä ja kävin ahkerasti leffassa sekä erilaisissa ravintoloissa. Vietin viini-iltoja ja illanistujaisia kavereiden kanssa ja biletin Zebranossa. Kokeilin Early Doors Discoa eli ”yöklubia”, joka avaa ovensa jo alkuillasta ja sulkeutuu puoliltaöin – voisin käydä tällaisissa vaikka joka toinen päivä. Kävin museossa, osallistuin akateemisia haastatteluja käsittelvään seminaariin ja sain kukkia ystävänpäiväksi. Vietin aikaa myös akateemista lehteämme editoiden ja sen julkkareita valmistellen.
Kuukauden statuspäivityksiä:
I finally have my final and APPROVED dissertation topic as well as some questionnaires and good instructions, so I’m ready to start the proper work. SO RELIEVED! Bye-bye dissertation stress!
Reading about gender equality and feminism in Russia… I don’t even know what to say.
Työpainotteisen helmikuun vastapainoksi maaliskuuhun mahtui paljon kivaa. Täytin 25 vuotta ja juhlistin synttäreitäni pinkissä :). Varsinaisena synttäripäivänäni poikaystäväni valmisti mulle herkkuillallisen, johon kuului mm. jälkiruokana tiramisua. Järkkäsin myös synttärijuhlat Lontoo-kavereilleni. Tarjoilin itse koristelemiani (mutten sentään leipomiani, ahahaha) kuppikakkuja ja samaten kotitekoista risottoa. Yllättävää kyllä, kukaan ei paennut paikalta, vaan meillä oli tosi hauska ilta, jota jatkoimme yökerhossa pikkutunneille asti.
Maaliskuussa olivat myös ne lehdenjulkistusjuhlat. Yli sadan hengen bileiden järjestäminen sujui yllättävän hyvin. Meillä oli alan huippuasiantuntijoihin kuuluva puhuja ja balkanilainen bändi sekä paljon ruokatarjoituluja. Kiireisen ja vähän stressaavankin julkkari-illan jälkeen oli ihana mennä tanssimaan stressi pois yliopiston discoon. Tanssia sai myös laitoksemme laivabileissä, joissa saimme juhlia iltapuvuissa Thamesia pitkin seilaten ja aina välillä kaiken bailauksen ja naurun lomassa kauniita maisemia kannelta ihaillen.
Nautin myös vähän arkisemmista sosiaalisista menoista. Eräänä iltana kävimme T:n ja ystäväpariskunnan kanssa katsomassa stand upia ja syömässä hampurilaisia. Kahvittelin ystävien kanssa, osallistuin seminaareihin ja lisäkoulutuksiin ja nautin hyvistä ilmoista puistoissa ja kaupungin kaduilla. Sain ystävältäni synttärilahjaksi liput Singing in the Rain -musikaaliin, jonka kävin katsomassa yhdessä T:n kanssa. Kenttätyöhön kevään ja kesän ajaksi lähtenyt ystäväni järkkäsi meille farewell dinnerin ravintolassa.
Viimeiset luennot menivät aika haikein mielin. Kurssien päätyttyä järjestimme ystävieni ja opettajan kanssa tapas-illan pienessä pubissa Bloomsburyssa. Sieltä siirryimme vielä yhteen pubiin, ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme yht’äkkiä drinkeillä hienossa (ja kalliissa) St. Pancras -hotellissa.
Luentojen päätyttyä kiiiruhdin itse kuumeesta huolimatta saman tien pitkälle lomalle Suomeen. Vietin aikaa maailman parhaassa seurassa, valvoin Pääsiäisen ihanan perinteisessä yökirkossa, luin, opiskelin ja lepäsin kotona.
Tapasin myös kavereita ja ehdin pitkästä aikaa shoppailemaan. Stadissa kaupoilla käyminen tuntui melkein joogaamisen kaltaiselta rentoutumisharjoitukselta, kun on tottunut Oxford Streetin ruuhkiin, hahaha.
Suomessa oli vielä maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa täysi talvi, mutta kymmenen päivän lomalla se ei tuntunut ahdistavalta vaan pelkästään hauskalta. Reippailin ulkoilmassa kylmyyttä uhmaten useampaan otteeseen, ja yksi koko kuukauden parhaiten mieleen jääneistä hetkistä oli auringonlaskun aikaan ajoittamamme kävely pääkaupunkiseudun jäällä. Aivan uskomattoman ihanaa, hauskaa, jännittävää – ja näin ulkosuomalaisen silmin myös eksoottista puuhaa.
Kuukauden statuspäivityksiä:
On the phone with granny:
’Happy birthday, my dear! Hope you’ve had a nice day. Oh, by the way, I got tired of people bothering me with questions about when will you find a husband,
so I told them you got married.’
Weekend full of friends and fun: boat party on Thursday, my BD celebrations on Friday, stand up comedy yesterday and lunch with some lovely people today. Next up – work, work, work!!!
*********
Olipa tätä hauska tehdä, saa samalla itsekin muistella, mitä kaikkea sitä onkaan melkein vuosi sitten tullut tehtyä :). Tykkäättekö lukea tällaisia? Jos joo, ensi kerralla vuorossa huhti-kesäkuun kertausta. :)
]]>
YSTÄVÄN VALMISTUJAISISSA. And the award for the most creative headline, like, ever, goes to me. Oikeasti otsikko ei saanut alkuaan vain siksi, että meillä oli lauantaina hauska ilta, vaan siksi, että kuuntelen tätä kirjoittaessani Youtubesta Cindy Lauperia. Tämä taas johtaa yllättäen siihen, että joudun hillitsemään itseni, etten nousisi koneelta ja rupeaisi tanssahtelemaan ympäri asuntoamme (T ei onnekseen ole kotona ja välttyy siten tämän prima ballerinan mestariesitykseltä :P).
Tanssimista sain harrastaa myös lauantaina. Kuten arvelinkin, päädyin kuin päädyinkin pukemaan tälläkin kertaa tanssimiseen hyvin sopivan mekon, ja olin valintaani todella tyytyväinen. Tanssiminen on kuitenkin mulle ulkona käymisessä se ehdoton juttu, joten tanssikäytännöllisyys on aina korkealla listallani, kun pohdin bileillan asuja. Se tarkoittaa myös sitä, että yleensä lähden bailaamaan ilman korkkareita, tennarit kun sopivat tarkoitukseen paljon paremmin. Tällä kertaa olin kuitenkin liikkeellä korkkareissa, ja jaksoin silti sheikata, jee! :)
Tietysti näissä juhlissa tuli tanssimisen lisäksi tehtyä myös paljon muuta, ennen kaikkea juteltua vanhojen ystävien kanssa ja tutustuttua myös uusiin ihmisiin. Ulkomailla asuessa Suomen reissut ovat aina niin täynnä ohjelmaa, että on tosi kätevää, kun voi tavata monta kaveria samalla iskulla, hahaha. Bileet järkättiin Kallessa, jossa olin itse ensimmäistä kertaa. Sen tilat sopivat oikein hyvin yksityisjuhliin: aluksi baarissa oli tarpeeksi rauhallista juttelua varten, ja parin tunnin päästä ”yleisen puolen” tanssilattialla alkoikin olla jo menoa. Olin muuten yllättynyt siitä, miten aikuista porukka oli: luulisi, että valmistujaisjuhlien sankarit ja vieraat eivät ainakaan olisi minkään yökerhon nuorinta porukkaa, mutta tanssilattialla tajusin, että olimme paikan muihin bilettäjiin verrattuna ihan junnuja. :)
Aamuyöllä bussille kävellessäni tajusin, että olin unohtanut antaa illan sankarille tämän lahjan. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä korjasin tilanteen seuraavana päivänä, kun näimme E:n kanssa heti aamulla uudestaan ja jatkoimme juhlimista kahvilabrunssilla.
Miten teidän kaveriporukassa on juhlittu valmistujaisia? Ja kertokaa, eivätkö nuoret enää käy stadissa ulkona, vai onko toi Kalle vaan vanhempien paikka? Olen ihan pihalla Helsingin yöelämästä, haha. Pitää siis ehdottomasti lähteä ulos taas ensi Suomen-lomallani. Hauskaa iltaa! :)
]]>
Boooo! Eilen täällä Lontoossa vietettiin Halloweenia. Kävin ensin katsomassa Annan ja Annikan uutta kämppää, ja sitten lähdimme tyttöporukalla baariin. Asianmukaisessa varustuksessa, tietysti. ;) Itse mietin vielä ihan puoli tuntia ennen lähtöä, että mitä oikein laitan päälle, mutta nämä haamukorvat osoittautuivat hauskaksi valinnaksi. En edes jaksanut laskea, kuinka monta kertaa illan aikana joku tuli ohimennen leikkimään näillä, hahaha.
Haamukorvien lisäksi päälläni oli teemaan sopivasti mustaa – musta mekko, mustat sukkikset, mustat kengät. En ”yllättäen” ollut ainoa, joka noudatti tummaa pukukoodia, ja nauroimme Marikan kanssa, että mekkomme ja kenkämme ovat aika samansävyisiä, ahahahaha. Oikeasti sekä baarissa että kaduilla kyllä näkyi paljon muutakin kuin mustaa – hirviönaamareita, pelottavia meikkejä ja ”verisiä” paitoja. Metrossa vastapäätäni istui tyttö, jolla oli zombie-silmät. Yaiks!
Juhlitteko te eilen Halloweenia, tai ovatko selkäpiitä karmivat bileet tiedossa viikonloppuna? Suomessa Halloweenin ei taideta panostaa ihan samalla tapaa, kuin täällä, vai olenko väärässä? Ja hei, kertokaa totta kai, mitä tykkäsitte asuvalinnastani! ;)
]]>
British Museum on yksi mun lempparipaikkoja Lontoossa. Ei pelkästään ainutlaatuisen kokoelmansa, vaan myös ihanan tunnelmansa vuoksi. Museo ja sen piha symboloivat minulle tietyllä tapaa tätä kaupunkia. Vilkas, historiallinen ja arvokas. Kiinnostava, vieraanvarainen ja rauhallinen. Ristiriitainen? Kyllä, sitäkin. Olen itsekin esittänyt joissain väittelyissä vaatimuksia siitä, että esimerkiksi Kreikasta viedyt taideaarteet tulisi palauttaa takaisin Ateenaan. Ja samalla olen tyytyväinen siitä, että British Museum pitää niistä varmasti hyvää huolta.
Tykkään hengailla museon alueella myös ihan muuten vaan, ilman mitään sivistäviä taka-ajatuksia. Enkä ole ainoa; aurinkoisella säällä sen edusta täyttyy iloisista lontoolaisista ja turisteista. Toissapäivänä istuin pitkään lämpimällä kivipenkillä upeasta syyssäästä nauttien, ensin yksikseni, sitten Marikan ja Annikan kanssa jutellen. Emme olleet tavanneet pitkään aikaan, joten oli mukavaa päästä vaihtamaan kuulumisia. Juttelimme muiden aiheiden muassa työnhausta, rasismista ja kielten opiskelusta.
Kun kerran bloggaajaseurassa oltiin, kuuluivat ohjelmaan tietysti myös asukuvat. Oma suhtautumiseni niihin on, kuten olen aiemminkin tuonut esille, varsin kaksijakoinen. Toisaalta on hauska katsoa myöhemmin, mitä on milloinkin päällensä pukenut, ja kuvat ovat tietysti kiva lisä postauksiin. Toisaalta taas omien asukuvieni katselu tuottaa varmaan huvia lähinnä minulle itselleni, ja voin hyvin kuvitella, että joissain ihmisissä koko konsepti herättää syvää myötähäpeää. Lisäksi on vähän harmi, että asukuva on kuvatyyppinä yleistynyt niin paljon, ehkä muiden, mielenkiintoisempien kuvakulmien (pun intended) kustannuksella. Teininä esimerkiksi otin kavereiden kanssa ulkona ollessani kuvia kaveriporukastamme, en kaveriporukkani asuista, ja meininki on tietysti sitten niissä otoksissa vähän erilainen. Does this make any sense?
Ja vielä yksi toisaalta: asukuvien otto voi olla hauskaa ajanvietettä. Ainakin, jos kysyy bloggaavila kavereilta. :P Kiitos siis Marikalle näistä kuvista! Mitä tykkäätte asusta? Entä asukuvakonseptista ylipäänsä? :)
]]>
Pääsin eilen seuraamaan läheltä jännittävää, koskettavaa ja aina välillä myös hauskaa draamaa. Käytän sanaa draamaa sen ensisijaisessa merkityksessä: kävimme ystävieni kanssa Hamsptead Downstairs -teatterissa katsomassa Donny’s Brain -näytelmän. Myöskään ”seuraamaan läheltä” ei esiinny lauseessa kuvainnollisessa merkityksessä: istuimme ensimmäisellä rivillä, aivan kiinni lavassa.
Emmekä olleet ainoita: varsinaisen Hamsptead Theatren yhteydessä toimivaan saliin mahtuu vain 80 ihmistä. Sen keskellä on pitkulainen esiintymislava, jonka kummallakin puolella on kaksi pehmustettua, sohvamaista penkkiriviä. Numeroituja paikkoja tai edes paikat toisistaan erottavia käsinojia teatterissa ei ole, vaan ihmiset istuvat vierekkäin sinne, minne haluavat tai mahtuvat. Kaikki ovat myös lähestulkoon kosketusetäisyyden päässä näyttelijöistä: eilen huomasin monta kertaa, ettei minun ja esiintyjän välissä ollut metriäkään. Kaikki tämä yhdessä tuo teatteriin todella tiiviin ja intiimin tunnelman.
Olin etukäteen lukemieni arvioiden perusteella arvannut, että tunnelma teatterissa olisi oikein rento, ja uskalsin siksi pukeutua sään vaatimalla tavalla. Onneksi pinkit kumpparini ovat niin ihanat, että voin hyvillä mielin käyttää niitä kaupungilla. Yleensä ne ovat myös sateenvarjoon yhdistettynä täydellinen suoja sadekelejä vastaan. Eilen mulla ei kuitenkaan ollut käytössäni sateenvarjoa, jonka olin onnistunut rikkomaan maanantaina, ja tiesin, että kastusin litimäräksi jo ennen juna-asemalle ehtimistä, jos lähtisin tavallisessa takissa siihen kaatosateesen. Onneksi poikaystäväni kehotti minua lainaamaan hänen vedenpitävää takkiaan. Hetken empimisen jälkeen tajusin, että käytännöllisyys menee tällä kertaa tyylikkyyden ohitse, ja vaikka T:n takki oli mulle aivan liian suuri, piti se mut lämpimänä ja kuivana ja oli niin mukava, että ihastuin siihen täysin! Itse asiassa, harkitsen samasta matskusta tehdyn takin hankkimista myös itselleni – mieluusti pinkkinä ja sellaiset kymmenen kokoa pienempänä. ;)
Vaikka kuvasin teatterin tunnelmaa rennoksi, käsittelee esitys todella vaikeita aiheita, ja sen neljä näyttelijää laittoivat itsensä täysillä likoon tulkitessaan henkilöhahmojensa tunteita. Donny’s Brain alkaa tilanteesta, jossa aivovamman saanut mies ei tunnista sänkynsä vieressä istuvaa vaimoaan, vaan rakastaa edelleen entistä puolisoaan ja tämän tytärtä, jotka on itse aikanaan jättänyt ilkeällä tavalla – ainakin entisen kumppanin mielestä. Soppaa hämmentää tutkimusta tekevä nuori lääkäriopiskelija, joka yrittää auttaa potilasta ja tähän liittyviä naisia. Sivujuonena tarinassa seurataan myös Donnyn entisen avovaimon ja tämän tyttären suhdetta. Enempää en paljasta! Lontoossa asuville tai tänne matkustaville tiedoksi, että näytelmän pyörii vielä reilun viikon ajan ja niin minä kuin mukana olleet ystäväni tykkäsimme siitä kaikki!
Vaikka ette ehtisi katsastamaan juuri tätä nimenomaista näytelmää, suosittelen kuitenkin tutustumaan Hampstead Downstairsiin josssain vaiheessa. Tila on tarkoitettu kokeilevalle ja tuoreelle näytelmätaiteelle ja tarjoaa alan ammattilaisille paikan kokeilla siipiään ilman paineita kaupallisesta menestyksestä tai kriittisistä arvioista: kriitikoita ei kutsuta suurimpaan osaan esityksistä. Kaupungissa, jossa monet teatterit tuottavat loppuunmyytyjä esityksiä toisensa perään, on tällaiselle paikalle varmasti tilausta. Ja oman kokemukseni mukaan, menipä Lontoossa katsomaan isoa musikaalia tai pientä kellarinäytelmää, voi laadusta olla varma.
]]>
Nyt kun omasta rantautumisestani saarivaltioon on jo melkein vuosi aikaa, ja seuraava lasti innokkaita ylioppilaita, au paireja ja seikkailijoita alkaa pikkuhiljaa saapumaan maahan, lienee oikea aika kirjata ylös muutamia muuton kannalta tärkeitä asioita. Aihe on laaja, ja kaikkea on mahdoton käsitella yhdessä postauksessa, joten päätin tarttua aiheeseen aakkosten avulla.
Taustatietoina sen verran, että muutin siis tänne yhtä aikaa avomieheni kanssa, mikä oli luonnollisesti iso plussa: ongelmia ei tarvinnut hoitaa yksin, ja joku muu oli jakamassa vastuuta kanssani. Saavuimme maahan syyskuun loppupuolella ja aika viime tingassa: oma uusille opiskelijoille tarkoitettu ohjelmani alkoi jo parin päivän päästä muutosta, mikä tietysti osaltaan lisäsi stressiä, kun sekä käytännön hommia että koulujuttuja joutui hoitamaan samaan aikaan. Ensimmäinen vinkkini voisikin olla se, että kannattaa varata tarpeeksi aikaa asunnon etsimiseen sekä kaupunkiin sopeutumiseen ennen yliopiston / töiden alkua, vaikka kävi se tietysti näinkin! :)
Toinen vinkkini on se, ettei asioista kannata ottaa turhaa stressiä. Uuteen maahan muuttaminen on iso juttu, eikä pieniä mokia voi välttää, mutta oikealla asenteella Lontoossa pärjää kyllä!
Ja nyt niihin aakkosiin. :)
Asunnon löytäminen on varmasti jokaisen maahanmuuttajan tärkeimpiä tehtäviä. Minä ja poikaystäväni jouduimme asumaan kaksi viikkoa eri tasoisissa hotelleissa ja hostelleissa ennen kuin pääsimme muuttamaan asuntoomme. Asunnon hakemista mutkisti se, ettei meillä ollut ketään paikallista palkkatyössä olevaa aikuista suosittelijaa, eikä toisaalta varaa maksaa vuoden tai puolen vuoden vuokria etukäteen: tätä käytäntöä yritetään usein silloin, kun vuokralaisten kelpoisuudesta ei ole mitään ”takeita”. Opiskelijat voivat hakea asuntolapaikkaa niin yliopistolta kuin yksityisiltä järjestöiltä, mutta huoneiden hinnat ovat usein niin korkeita, että asunnon jakaminen kavereiden kanssa saattaa tulla halvemmaksi. Kilpailu asuntomarkkinoilla on kovaa, mutta Lontoon kokoisessa kaupungissa on tietysti myös paljon kämppiä tarjolla.
 |
| Just arrived! Eka päivä Lontoossa, eka asuntonäyttö takana, ja vielä muutama edessä. |
Bills eli laskut sisältyvät joissain sopimuksissa vuokraan, toisissa taas eivät. Tämän kanssa kannattaa olla tarkkana, koska vesi, sähkö, kaasu ja netti saattavat yhdessä tarkoittaa reilusti yli sadan punnan lisäystä vuokrakämpän kuukausihintaan.
Council Tax on paikallishallinolle eli councilille maksettava tasavero, jolla rahoitetaan esimerkiksi kierrätyksen, puistojen kunnossapidon ja katusiivouksen kaltaisia palveluja. Maksun suuruus vaihtelee asuinpaikan mukaan – brittien keskimääräinen council tax on vähän yli tuhat puntaa vuodessa. Summa sisältyy joidenkin vuokrasopimusten hintaan, mutta täysipäiväisille opiskelijoille myönnetään maksusta joka tapauksessa täysi vapautus.
Deittailu Lontoossa on aihe, josta mulla ei sattuneesta syystä ole paljon kokemusta. Mielikuvani kuitenkin on, että seuraelämä on Briteissä ylipäätään paljon Suomea vilkkaampaa. Tapahtumia on paljon ja tuntemattomillekin jutellaan aika helposti, varsinkin, jos kyseessä ovat yhteisen tutun tai yliopiston juhlat. Brittimiehet ovat oman kokemukseni mukaan hillittyjä ja kohteliaita, joskaan eivät yhtä avuliaita kuin Venäjällä (eli miehet eivät automaattisesti tarjoa tytöille paikaansa julkisissa), yhtä innokkaita kuin Italiassa (eli tyttö voi viettää vaikka kokonaisen päivän kaupungilla ilman yhtään perään huudettua kohteliaisuutta) tai yhtä hiljaisia kuin Suomessa (eli treffikutsuja tulee kyllä muutenkin kuin miesten otettua pari rohkaisevaa). Yliopiston tai töiden kautta saattaa tavata kiinnostavia ihmisiä, mutta mua on esimerkiksi lähestytty puhelinnumeron toivossa myös metron rullaportaissa. Lontoo on miljoonien mahdollisuuksien kaupunki myös deittailun saralla!
English is the official language of Great Britain, surprise, surprise! Britit ovat todella kohteliaita kielen suhteen: aksenteista ei välitetä ja ulkkareiden kielitaitoa kehutaan helposti. Englannin käyttämistä ei siis tosiaankaan ole syytä jännittää. Paras neuvo jonka voin kielen suhteen antaa on ehkä se, että Lontooseen muuttavan kannattaa valmistautua aksenteihin ja ääntämyseroihin – monikulttuurisessa miljoonakaupungissa englannista kuulee paljon muitakin versioita kuin sen Oxfordissa käytetyn. Varoituksen sana: jo muutaman täällä vietetyn kuukauden jälkeen jenkkienglanti alkoi ainakin mun korvaan kuulostaa todella, todella oudolta.
 |
| Kivat näkymät. |
F niin kuin fun. Huvittelu on Lontoossa todella helppoa. Kaupunki on täynnä teattereita, kirjakauppoja, baareja, pubeja ja yökerhoja, puhumattakaan Lontoon ja Englannin lukuisista nähtävyyksistä. Joitain vinkkejä aiheeseen voi saada esimerkiksi tämän blogin matkavinkki-, kulttuuri- tai nights out- tunnisteiden alta.
Guardian on mun mielestä yksi paitsi Britannian, myös koko maailman parhaita sanomalehtiä. Sen lisäksi että lehti edustaa kivempia arvoja kuin suurimmat kilpailijansa ja on tämän vuoksi luotettavampi lähde silloin kun kaipaan selvennystä ja näkökantaa maan poliittisiin kiemuroihin, tarjoaa se myös paljon laadukasta viihdettä kolumnien, muotiliitteiden ja tapahtumalistausten muodossa. Guardianin lisäksi luen täällä tosi paljon metrossa jaettavia ilmaisjakelulehtiä, erityisesti The Evening Standardia, joka on hyvä joskin välillä hieman sensaatiohakuinen katsaus pääkaupungin uutisiin.
Hintataso on mielestäni Briteissä aika suoraan verrannollinen Suomeen. Joissain jutuissa eron kuitenkin huomaa selvästi: Suomessa esimerkiksi ruoka tuntuu olevan paljon kalliimpaa, tai sitten se johtuu vain siitä että nappaan aina siellä ollessani kärryihini niin paljon salmiakkia ja ruisleipää kun siihen kerran on mahdollisuus. ;)
Ikea löytyy myös täältä, itse asiassa kahtena kappaleena: yksi Wembleyn lähellä Länsi-Lontoossa, yksi Tottenhamissa pohjoisessa. Olemme itse käyneet jälkimmäisessä kaksi kertaa. Ekalla kerralla tänne vasta muutettuamme raahasimme kotiin varmaan viisi sinistä jättikassia täynnä tavaraa, toisella vierailukerralla viikko sitten täydensimme kotimme sisustusta. Kummallakin kerralla olemme olleet todella tyytyväisiä ruotsalaisen huonekalujätin hinta-laatusuhteeseen, mutta ehkä mukaan olisi kannattanut ottaa vaikkapa iso matkalaukku, koska ostosten kuljetus määränpäähänsä on ollut varsinainen haaste.
Joki on tärkeä osa lontoolaista kaupunkikuvaa. Thamesin rannalla leikitään, lenkkeillään, nautitaan maisemista. rentoudutaan puistossa tai syödään lounasta, sitä käyttävät niin turistiveneet, liikennelaivat kuin bileristeilytkin, ja jokea halkovilta silloilta on usein parhaat näkymät kaupunkiin. Thames on myös tärkeässä roolissa kansallisissa juhlissa, kuten tämän kesän bileet osoittivat koko maailmalle.
Kulttuurieroista tärkeimpänä nostaisin esiin kohteliaisuussäännöt ja small talkin. Titteleitä käytetään paljon, ja esimerkiksi sähköpostit noudattavat muotoseikkoja paljon tarkemmin kuin Suomessa. Tuttuja tavatessa on kohteliasta jäädä juttelemaan ainakin joksikin aikaa. Naapureita todellakin moikataan, ja esimerkiksi me olemme vaihtaneet omamme kanssa lahjoja suurimpina juhlapyhinä. Ei kannata hämmentyä, jos kaupan myyjä tai tietä pyytävä ohikulkija viittaa nuoreen naiseen sanoilla darling ja love ja mieheen ilmauksella mate. Ja ai niin, vielä yksi juttu: rullaportaissa ei saa seisoa väärällä puolella! ;)
Liikenne on Lontoossa järjestetty hämmästyttävän hyvin. Busseista, metrosta, junista ja jokiveneistä koostuvan verkoston ansiosta liikkuminen kaupungin yhdestä nurkasta toiseen on varsin vaivatonta, vaikka ruuhkatunnon aikana visiitti metroon vaatii rautaisia hermoja ja joskus jopa teräviä kyynärpäitä. Kertalippujen hinnat ovat aika edullisia, mutta kausikortin hankkiminen ei ole halpaa huvia. Pakko tosin sanoa, että Lontoon julkisesta liikenteestä maksaa.. no, jos ei nyt mielellään, niin ainakin hyvillä mielin: nykyisin Suomessa lähinnä ärsyynnyn julkisilla matkustaessani. Ai miten niin busseja tulee kerran tunnissa? Ai miten niin metroa joutuu odottamaan kahdeksan minuuttia? Ai miten niin yötaksasta joutuu vielä maksamaan ekstraa?
 |
| Sovituskopissa! |
M niin kuin muoti. Pukeutuminen on taas yksi asia, jota Lontoossa ei kannata stressata: tule sellaisena kuin olet, ja olitpa millainen tahansa, kaupungista löytyy varmasti useampikin sinua erikoisemmin koristautunut tyyppi. :) Ja jos oma tyyli ei ole vielä löytynyt, ei hätää: kaupungin superlaaja valikoima erilaisia ja -hintaisia kauppoja varmasti auttaa tässä ongelmassa.
Nhs on brittiläinen julkinen terveydenhuoltojärjestelmä, jota myös opiskelijoilla on oikeus käyttää. Ensiksi tulee reksiteröityä kodin, koulun tai työpaikan lähellä sijaitsevalle asemalle, jossa jokaiselle nimetään myös omalääkäri. Täällä toimii myös NHS Direct eli Suomestakin tuttu terveysneuvontapuhelin. Myös lafkan nettisivuihin kannattaa tutustua, ne ovat toimivat ja hyvät!
Oyster Card on elektroninen matkakortti, jolla voi (ja kannattaa!) maksaa matkansa Lontoon julkisessa liikenteessä. Kortin hankkimista suositellaan yleensä jo turisteille, mutta pääkaupungin asukkaille se on ihan must, niin merkittäviä alennuksia Oysterilla lippujen perushinnoista saa. Opiskelijat saavat lisäksi Oysteriinsa kolmasosan alennuksen kausilipun hinnasta.
Pankkitilin avaaminen kuuluu itseoikeutetusti Britteihin muuttavan to do -listan kärkeen. Paikallinen pankkitili saattaa nimittäin olla vaatimuksena asunnon saamiseen – ja asunto taas ehto pankkitilin avaamiseen… lyhyesti sanottuna, prosessi on aika monimutkainen, eli kannattaa marssia pankkiin kaikki mahdolliset paperit mukana ja antaa henkilökunnan auttaa parhaimman tilin löytämisessä ja avaamisessa. Opiskelijat saattavat tarvita hommaan todistuksen student statuksesta, mutta tämä järjestyy helposti yliopiston kautta.
 |
| Patrioottista katutaidetta Itä-Lontoossa. |
Queen eli Elisabet II ja koko kuningashuone on aihe, josta ei kannata lähteä väittelemään brittien kanssa. Olin eräissä illanistujaisissa Firenzessä vähän viime vuoden kuninkaallisten häiden jälkeen. Paikalla oli minun ja illan italialaisen isännän lisäksi pelkkiä brittejä, ja alkupalojen jälkeen puhe kääntyi brittimonarkiaan. Sanotaan vaikka niin, että illan aikana minä ja italialainen ystäväni opimme kerralla, että teema on meille Commonwealthiin kuulumattomille aika lailla off limits.
Ruokakauppojen hintoja ja valikoimia kannattaa vertailla. Yleisesti voisi sanoa, että Waitrose ja M&S ovat ”hienompia” kauppoja, Sainsburys tarjoaa vakaata ja taattua laatua ja Tesco ja Morrisons ovat halvempia vaihtoehtoja. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että Waitrose saattaa olla halvempi kuin Tesco, ja Morrisonista saattaa saada parempia leivoksia kuin Mark and Sparksista. Ketjun nimeä enemmän kauppojen laatuun tuntuu vaikuttavan kunkin paikan omistaja ja henkilökunta, ja samankin ketjun liikkeet voivat poiketa toisistaan aika lailla – ihan niin kuin Suomessa siis.
Sim cardin hankkiminen on samaten asia, joka kannattaa hoitaa heti ensi tinkaan. Me avasimme brittiliittymät heti Paddingtonin asemalle saavuttuamme, ja Google Maps -sovellus pääsi kovaan käyttöön heti alusta alkaen. Itse asiassa kävelin kaupungilla kännykkä kädessä, karttasovellus auki varmaan ekat pari kuukautta hahaha.
Työn löytäminen Lontoossa on aikaa vievää puuhaa, koska kilpailu on todella kovaa. Kuten tämä postaus osoittaa, se on kuitenkin mahdollista! Kannattaa painottaa hakemuksessa kielitaitoa, koska suomalaisilla se on yleensä huomattavasti brittejä laajempaa.
Urheilu on täällä tosi helppoa: ei muuta kuin tossut jalkaan ja lenkille johonkin kaupungin kymmenistä puistoista! Myös yllä mainitut councilit tarjoavat aika kattavan valikoiman liikuntapalveluita, ja monet yliopistot ylläpitävät kohtuuhintaisia kuntosaleja.
Vaalit ovat hyvä tapa tutustua brittien poliittiseen järjestelmään ja päivänpolttaviin kysymyksin. Muistakaa, että lontoolaisina saatte osallistua kunnallisvaaleihin, vaikka ette olisikaan Britannian kansalaisia. Kävin itse äänestämässä tämän kevään Mayor of London -vaaleissa, ja vaikka oma ehdokkaanni ei pormestariksi tällä kertaa päässyt, tunsin suurta ylpeyttä siitä, että sain olla mukana päättämässä näinkin tärkeästä asiasta muiden lontoolaisten kanssa.
Weather on vitsien mukaan brittien suosikkipuheenaihe. Ei ihan niinkään, mutta kyllä lontoolaiset valittavat säästä kiitettävän usein. Ja vieläpä ihan turhaan: ainakin näin Suomen säihin tottuneena saarivaltion ilmastosta on vaikea löytää mitään vikaa. Talvet ovat lauhempia, kesät lämpimämpiä kuin Helsingissä, ja sateestakin pääsee nauttimaan paljon harvemmin, kuin legendojen perusteella luulisi. Pakko tosin myöntää, ettei paikallinen sää kuitenkaan vedä vertoja Italian ihanille helteille. ;)
Xenophobiaa ei Lontoossa tarvitse pelätä. Rasismia valitettavasti ilmenee jonkin verran maassa kuin maassa, mutta en ole ikinä kuullut sen koskettaneen suomalaisia. Päinvastoin, pohjoiseurooppalaisuutta tunnutaan pitävän täällä plussana.
Ystävien löytäminen on helppoa ainakin yliopistopiireissä. Mun on myönnettävä, että itselläni on täällä enemmän ulkomaalaisia kuin brittikavereita, mutta tuntemani britit ovat sitäkin ystävällisempiä ja (rauhallisella tavallaan) seurallisempia. Myös työkaveruus tuntuu täällä olevan arvossaan, ja on aika tyyppillistä lähteä kollegoiden kanssa vaikkapa teatteriin, ostoksille tai after work -drinkeille.
Z niin kuin zone. Lopuksi vielä yksi liikenteeseen liittyvä juttu: Lontoo on jaettu zoneihin eli alueisiin, joiden perusteella joukkoliikenteen hinnat määräytyvät. Se, millä zonella alue sijaitsee, kertoo yleensä paljon myös siitä, minkä tyyppinen paikka on kyseessä. Zonet ilmoitetaankin usein asuntoilmoituksissa. Zone 1 on keskustaa, ja asuntojen hinnat täällä ovat tähtitieteelliset. Zone 2, jolla itse asun, on hyvä kompromissi hinnan ja sijainnin puolesta, ja suurin osa paikoista on kävelyetäisyyden päässä keskustasta (kävelyetäisyydellä tosin tarkoitan alle puolentoista tunnin kävelyä, haha). Joltain zone 6 taas voi löytyä ihan maaseutumaisia paikkoja :).
Ja vielä kerran: jos jokin askarruttaa Lontooseen liittyen, kysykää pois, vastaan mielelläni! :)
]]>