Kun mikään ei tunnu miltään.
Kaamosmasennusta havaittavissa. Tää ”iloisen ja positiivisen höpöttelijän roolin” omaava tyttö on hetkellisesti ollut hieman taka-alalla. Olen ollut todella väsynyt, poissaoleva ja uupunut. En siis yhtään oma itseni. En jaksa reagoida asioihin sen suuremmin, eikä treenitkään kulje normaalisti. Ei huvita juuri mikään. Mä en ollenkaan pidä pimeydestä enkä kylmyydestä. Pimeys tekee musta ihan kummituksen. Ainoa hyvä puoli siinä on, että voi tehdä asioita ”salaa.” Kuten tehdä hassuja hyppyjä lenkkipolulla ja puhua itsekseen siansaksaa, kun jalat on ihan hapoilla. Niin, ja hengailla kynttilänvalossa jonkun kainalossa – Niinkuin mä nyt täällä, läppäri kainalossa! Niin, tai sitten salilta tullessa kipaista kioskilla hakemassa suklaata, kun palkkarit jäi kotiin. Haha, vitsi vitsi! 
Välillä on hyvä vain pysähtyä, olla ja nauttia hiljaisuudesta. Mutta tämmöinen pelkkä ”oleilu” ei ole mun tapaista, ei ollenkaan. Yleensä mussa on virtaa vaikka muille jakaa. Onneksi tämäkin vaihe on kohta ohitettu! Oon ottanut itsekkäästi aikaa vain itselleni. Oon paininut asioiden isojen välillä, tehnyt päätöksiä ja keskittynyt omaan hyvinvointiini. Tammikuussa alkaa ihan uudet kuvioit ja voin sanoa, että ensi vuodesta tulee super! 
Huh, onneksi nyrkkeilytreenit alkavat vuoden vaihteessa, pääsee taas paukuttamaan!
Jotenkin tää pimeys saa vaan mut ”lannistumaan.” On niin hiton synkkää kun luntakaan ei ole. En ole edes nähnyt jouluvaloja! Mun mieli, iho ja koko olemus voi paljon paremmin auringossa ja valossa. Sellaisessa trooppisessa ympäristössä missä on lämmin ja aurinko porottaa 24/7. Mulla on atooppinen iho, joka aina talvisin kuivuu tietyistä kohdista jos en rasvaile tarpeeksi. Taivealueet on yleisimmät paikat. Lapsena ja teini-ikäisenä kärsin tästä ihan älyttömästi! Talvipakkasten paukkuessa mulla oli taipeet ruvella, kaulan ja kasvojen alue oli aina ihottumalla, vaikka rasvaili ties kuinka paljon! Onneksi nyt aikuisiällä se on parantunut, tai sanotaanko, helpottanut. Mutta voin sanoa, että välillä oikeen hävetti kun ihmiset kyselivät: ”Mitä sulla on käsissä?” Välillä oikeen ärsytti, kun kesäsin joitui vetelemään astmapiippua ja talvisin rasvailemaan kroppaa hulluna! Auringonvalo tekee musta vieläkin energisemmän ihmisen. Siinä on vaan jotain taikuutta. Ehkäpä täytyy jossain pisteessä muuttaa jonnekkin Bambulandiaan myymään mandariineja! Pyrin matkustelemaan 2-3 kertaa vuodessa, jotta se energisyys mun sisällä säilyisi. Samalla tavalla liikunta ja terveelliset elämäntavat auttavat siihen.
Jokaisella on oma tapansa vain olla ja rentoutua. Mutta mitäs sitten, jos ne omat ”tutut ja turvalliset” vaihtoehdot eivät riitä? Treenit alkavat tuntumaan pakkopullalta, tai kana alkaa maistumaan paperilta? Mulla on on ollut juuri tälläinen vaihe nyt. Liikunnan pitäisi olla kivaa, eikä sitä kannata väkisten harrastaakkaan. Samoin terveellisesti syöminen ja ”hyvien” elämäntapojen noudattaminen. Sen ei pitäisi tuntua pakkopullalta. Monesti sitä ajattelee että ”turhaan olen itselleni liian ankara. Kyllä mä voin tämän kerran lipsua, ja ostaa tuon suklaapatukan.” Mutta oikeesti, sitä on vain pakko joskus olla tiukka ja ankara itselleen. Jokaisella meistä on on omat tavoitteet, ja niitä pitää kunnioittaa. Ei kaikkien tarvitse paastota suklaasta. Ei kukaan pakota muakaan syömään pelkkää kanaa, vaan kyllä mä saan syödä mitä mä itse haluan. Kyllä mulle monesti on naureskeltu, että ”ethän sä tohon yhteen pullanpalaan kuole, vaikka sen söisitkin.” No en niin. Ihmiset kommentoivat ja arvostelevat helposti toisten tekemisiä ja unohtavat keskittyä siihen omaan hyvinvointiinsa. Kaikkien ei tarvitse harrastaa liikuntaa tai syödä paperikanaa. Jokainen tekee sitä, mitä sydän sanoo. Mun ajatusmaailmaan ei mahdu negatiiviset ajatukset toisten ihmisten tekemisistä.
Ostin hiljattain uuden kameran, jolla tuun kuvailemaan suurimmanosan kuvistani. Kamera on Olympus E-PL7, siitä lisäinfoa täältä! En oo hirveästi päässyt vielä kuvailemaan, joten kamerasta on vaikea sanoa vielä yhtikäs mitään. Ensivaikutelma on kyllä todella hyvä! Tämmöiset ”pienet” ostokset piristävät fiilistä, mutta siitäkin jää helposti tapa. Mä olen ehkä vähän sellainen, että jos mulla on ollut huono päivä ja mua kiukuttaa joku, niin saatan lähteä shoppailemaan tai muuten vaan hemmottelemaan itseäni. Viime perjantaina kävin kampaajalla ja laittamassa ripsienpidennykset. Ah, ihania tyttöjenjuttuja! Näihin ns. kiukkupäiviin sopii täydellisesti myös kova treeni tai parin tunnin koiralenkki! Vuf!
Saman tyylistä kiukun purkamista ja käsittelemistä oli jossain vaiheessa syömisen kanssa. Saatoin rankaista itseäni syömättömyydellä, jos vaikka koulussa koe oli mennyt penkin alle. Tai vaihtoehtoisesti onnistuttuani, ostin karkkipussin ja ahmin sen nopeasti, tämän jälkeen oksensin. Tästähän se ”kierre” lähtikin sitten liikkeelle. Tämä ei siis todellakaan ollut mitään normaalia ”herkuttelua” vaan ahmimista joka suoraan sanottuna johtui syömishäiriöstä. Tähän voisi vielä lisätä, että dokaaminen oli myös yksi vaihtoehdoista. Kyllä sitä monesti lähdettiin vetämään viinaa, jos joku asia oli mennyt pieleen. Nykyään vastaavissa tilanteissa osaan toimia fiksummin!
Päätin lähteä pitkästä aikaa viikonloppuna ulos ja voin sanoa, että ei tuo alkoholin ottaminen enää mun juttu ole. Perjantaina Heikki vei mut syömään ravintola Dennikseen, joka sijaitsee Töölössä. Meitä palveli englantia puhuva mies joka oli aivan täydellinen asiakaspalvelija! Tilattiin alkupalaksi Denniksen omia tomaattileipiä ja pääruoaksi Denniksen ”hehkutettua” pizzaa! Otin itse kasvispitsan joka oli tuhtia tavaraa, mutta hyvää! Juomaksi otettiin pullo kevyen raikasta ja hedelmäistä viiniä. Huomasin että parin viinilasin jälkeen mun suu vain kävi koko ajan, eikä Heikki saanut juurikaan puheenvuoroa! Oli todella hauska ilta ja oli todella ihanaa päästä vaan juttelemaan kaikesta ja nauttimaan omasta rauhasta. Mihinkään ei ollut kiire. Pistäydyttiin ravintolaillan päätteeksi vielä Kampin Rotterdamissa, josta lähdettiin sitten puolenyön aikoihin nukkumaan! Lähdettiin seuraavana aamuna Tampereelle katsomaan HIFK-Tappara matsia. Oli aikainen herätys ja olo oli aamulla todella heikko ja krapulainen, vaikka en juonut edellisenä iltana paljoa. Huomaa vain sen, alkoholi ei enää sovi mulle. Siideriä tuli otettua pari kappaletta lauantaina, ja voi että mikä olo edelleenkin! Tää ”nesteturvotus” on ihan jäätävää! Täällä mä kirjoittelen sokerilitkut reisissä ja pyllyssä, hyh!
Onneksi tämän viikon perjantaina (19.12) suuntana on Berliini joulutorit! ♥ Tää on tullut meille jo ihan perinteeksi. Se fiilis, mikä siellä joulutoreilla on aivan… Sanoinkuvaamatonta! Suosittelen lämpimästi!
Kiitän kaikkia lukijoita ja tsemppaajia! Suuri kiitos niille, jotka on laittaneet parhaita ja ihania kommentteja tulemaan tänne päin! Täytyy sanoa, että ne on piristäneet aivan tajuttoman paljon! 
Millä tavalla te lukijat päihitätte pimeyden ja ”kaamosmasennuksen?” Piristytvinkit ovat enemmän kuin tervetulleita! ♥ Jos haluatte hurmata jonkun, niin viekää se Berliiniin joulunaikaan.
2