Hellurei Suomeen!
Tänään kokeilin jotain mulle ihan uutta, kun lähdettiin tsekkaamaan merenalaista elämää snorklaamalla. Mulla ei ollut aiheesta mitään tietoa ennen meidän snorklausreissua, ja olin oikeastaan vähän ihmetellyt että mikä pointti on röhnöttää merenpinnassa pilli suussa katselemassa kaloja, jotka ui jossain kaukana pohjassa. Ja vielä hölmömpää, jengi vielä sukeltelee snorkkeleidensa kanssa. No olihan hölmöyttä yritettävä itsekin.
Oltiin tutustuttu aiemmin viikonloppuna mukaviin täällä asuviin tyyppeihin, jotka ehdotti, että mitä jos lähdettäisiin snorklausreissulle ihan omassa porukassa, eikä 20 muun snorkkelisählääjäturistin kanssa. Botskissa olisi lasipohja ja kaikki. No tottakai me haluttiin! Sitten vaan valitsemaan sopvia räpylöitä ja maskeja, ja merelle.
Mua rupesi yrjöttämään saman tien kun lähdettiin rannasta. Aallot oli kovempia kuin yhtenäkään muuna päivänä täälläollessa, botski keikkui ihan hulluna, suolavettä lensi päälle ja missään ei näkynyt pelastusliivejä. Pelotti, että päästäänkö me snorklaamaan ollenkaan sellaisessa merenkäynnissä. Onneksi paikalliset osaa, ja päädyttiin lopulta upeaan tyyneen poukamaan. Räpylät jalkaan ja hyppäämään veneestä pihalle. Mua pelotti ihan hullusti ensin hypätä veteen, sitten totuttelemaan maskiin ja hengitykseen suun kautta (!), ja sitten pitäisi vielä pysyä pinnalla ja päästä eteenpäin. Muut oli jo menneet menojansa kun mä lopulta uskalsin päästää veneestä irti ja lähteä kauhomaan. Koetin ottaa henkeä nenän kautta, mutta happi ei kulkenutkaan, kun nenä oli maskin sisällä piilossa. Miten täällä pysytään pinnalla ilman kellukkeita, mitä jos joku saa suonenvedon ja hukkuu? Miksi noi muut on jo niin kaukana, eihän Jarnokaan oo mikään paras uimari? En mä uskalla. Lasit huurustuu. Happi loppuu. Mä en pysy pinnalla.
Ensimmäinen snorklauskerta meni vähän paniikinomaisissa tunnelmissa – mä tykkään olla jalat turvallisesti maan pinnalla, ei vedessä mihin voi hukkua, eikä ilmassa mistä voi tippua. Viime yönä näin unta, jossa lentokoneet tippuili ja mä pääsin seuraamaan ruumishuoneen tapahtumia (huoneessa oli wifi ja vainajat näpsytteli siellä älypuhelimiaan ja pädejään).
Opettelemista oli siinä, ettei kauho käsillä hullun lailla, vaan luottaa räpylöihin ja potkii niillä menemään. Niillä pääsee muuten aivan älyttömän näppärästi polskimaan. Opettelemista oli myös siinä, että luottaa maskiin ja siihen että happi kulkee snorkkelin läpi, vaikka pää olisikin veden pinnan alla.
Toinen ja kolmas kerta oli aivan upeita. Osasin rentoutua, ja alkaa nauttia henkeäsalpaavista maisemista. Korallia oli silmänkantamattomiin, ja niiden lomassa asui toinen toistaan upeamman värisiä kaloja. Pari isoa kilpikonnaakin me tavattiin. Oon niin tyytyväinen itseeni, että pääsin yli mun paniikista ja opin rentoutumaan vedessä! Oli niin huikeeta menoa, ettei vedestä olisi loppujen lopuksi malttanut lähteä ollenkaan.
Uudestaan! Jooko?
Sanna
We tried snorkeling today!
The plan was first to book one of these public snorkeling trips, but then we met some nice locals who recommended us to take a private one just for our group, and not with 20 other people 
The cost for a public trip is 100 rp, we paid 250 per person, because there was just four of us. But it’s ok, 3 euros per hour (4 hrs in total), including the equipment.
I had never tried snorkeling before, and didn’t really understand the point of the whole hobby. And some people even dive with their snorkeling gear, that’s what I just didn’t get at all. But now it was my turn.
I got sea sick the minute we stepped on the boat – the weather was much more windy than the previous days, and we were worried if we could go snorkeling at all. I was also a bit scared of the water – I’d rather be on solid ground than in water in which I can drown, or in air from where I can fall down. (By the way, did you know that water is ’air’ in Indonesian language?)
The first time was horrible. I was really scared of jumping to the sea, having my mask on and trying to breath through my mouth and not my nose. I was scared of swimming too far from the boat (if you read the Finnish newspapers in summer time, there are news every day telling about people drowning in the lakes). Why do the others go so fast, and so far? What if we can’t swim back to the boat? I can’t. There’s water inside my mask. I can’t breath.
So the first round was just about calming down and getting to know the equipment. When I finally managed to calm down and breath normally, I realised I could stay on the surface even though I didn’t do a thing. I started trusting the equipment and soon I could focus on the beautiful corals, fish and turtles that we saw. The views were just breathtaking.
I wanna do it again!
Sanna
0