Nyt on sitten hommat sovittu. Jatkossa minun valmentajana toimii Tape Valkonen. Ruoka- ja treeniohjelmat on saatu ja tänään käytiin vetämässä ensimmäinen treeni ja mikäpä muu kuin jalkatreeni… 6 liikettä mutta tehtiin ainoastaan yksi sarja per liike. Sanonpa nyt ihan rehellisesti, että en ole KOSKAAN treenannut noin kovaa. Nyt vedettiin kyllä loppuun asti ja vielä vähän lisää. Olin viittä vaille itkua purskahtamaisillaan kun tehtiin kyykkyjä hackissa, mutta en antanut periksi, oli yksinkertaisesti vaan pakko painaa! No, tästä sitten askelkyykkykävelyyn ja tuntui siltä, ettei se ikinä lopu mutta kyllähän se sitten loppui ja tässä oltiinkin sitten jo niin rikki että enempää ei varmaankaan olisi pystynyt. Treenin jälkeen alkoi  vähän huimaamaan joten oli pakko mennä selinmakuulle ja nostaa jalat ylös. Treeni kesti yhteensä 30min, mikä kuulostaa aika vähältä, mutta näin hyvää treeniä en ole koskaan ennen vetänyt. Paljon parempi että treeni on lyhyempi mutta tehokkaampi kuin että se olisi 1,5h semmoista semitehokasta treeniä.

Tänään meinasi joo oksennus sekä itku tulla, mutta niin kuin Mertsi sanoo ”vaikka tekee kipeää niin ei haittaa”. Tämä on just tätä miksi mä pidän tästä niin paljon. Se tunne kun olet antanut kaikkesi, olet niin väsynyt että jalat pettää alta, etkä näin jälkeenpäin edes muista mitä olet ajatellut treenin aikana muuta kuin PAINA! PAINA! – se on vaan niin huikee fiilis!!

Hyvin valmentaja piti huolen, että treenin jälkeen saadaan ruokaa. Käytiin Kampin Pippurissa syömässä ja saatiin siis ihan kunnon fitnessfoodia! Tonnikalaa, riisiä ja vähän jugurttikastiketta ja oli kyllä hyvvväää Iso kiitos Tapelle treenistä ja ruoasta, tästä se lähtee!

Dina 2012 vs Dina 2014. Miltäköhän Dina 2015 näyttää..?

Word. Joka ikinen päivä mennään tavoitteita kohti tavalla tai toisella. Ei väliä meneekö se nopeasti vai hitaasti, pääasia että homma etenee. Hitaasti hyvää tulee. Sitä minä yritän sanoa itselleni joka ikinen päivä. Olen kärsimätön, haluan kaiken nyt ja heti, mutta se ei ole mahdollista ja se on mielestäni hyvä. Eihän tässä olisi mitään järkeä jos kaiken voisi saavuttaa yhdessä päivässä tai viikossa. Tämä on pitkäjänteistä hommaa ja sen takia minä tykkään tästä niin paljon, en ole luovuttaja vaikka hauis ei kasvaisi parissa viikossa tai paino ei tipu niin kuin olisi tarkoitus. Päinvastoin, saan siitä lisää tahdonvoimaa ja jatkan samalla tavalla mutta entistä kovempaa.

Välillä saan kuulla ulkopuolisilta kuinka tyhmää tämä touhu on ja se ottaa päähän. Minulla ei ainakaan koskaan olisi pokkaa haukkua jotain hommaa/lajia jota toinen ihminen rakastaa yli kaiken, ei KOSKAAN. En ymmärrä minkä takia sitä on pakko sanoa ääneen. Tuleeko siitä parempi fiilis kun iskee nyrkin toisen vatsaan? Tottakai kaikilla ihmisillä saa olla omat mielipiteet asioista ja pitääkin olla, mutta onko pakko sanoa ääneen silloin kun tietää että asia loukkaa toista?

Tiedän, että voisin itse yrittää olla välittämättä ja niin minä yritänkin, mutta kun jokin asia on niin lähellä sydäntä ja toinen sanoo siitä toistuvasti jotain negatiivista niin välillä se on vain hieman vaikeeta pitää pää kylmänä, varsinkin huonoina päivinä. Välillä sitä huomaa, että tommoisessa tilanteessa yrittää puolustaa tätä lajia, mutta minkä takia? Mitä väliä sillä oikeastaan on, mitä muut ajattelevat? Pääasia, että itse tietää mitä tekee ja nauttii siitä, muulla ei ole väliä.  Annetaan näiden ihmisten ajatella mitä ne haluaa, jonain päivänä heitä ottaa päähän kun he eivät itse olisi pystyneet samaan. Ja yksi asia on varma, tämmöiset lajia dissaavat kommentit ei millään pysty tulemaan minun ja tavoitteideni väliin. Loukkaavat kommentit antavat lisäbuustia ja raivoa, että kiitos vaan siitä kun treeni menee vielä paremmin kuin normaalisti

”You have to believe in yourself when no one else does. That’s what makes you a winner.”

 

Salitreeni on jo neljän vuoden ajan ollut minun harrastukseni ja intohimoni. Treenaaminen on yksi tärkeimmistä asioista minulle ja ehdottomasti päivän kohokohta. Vaikka välillä on huonojakin päiviä niin ei se minua pysäytä, onhan parisuhteessakin huonoja päiviä, mutta tarkoittaako se sitä, että rakkaus kumppania kohtaan vähenee? Ei, se tekee parisuhteesta entistä vahvemman ja sama asia pätee treeniin. Huonon treenin jälkeen seuraava treeni on yleensä yksi parhaimmista ja siinä tulee taas pikku muistutus siitä, kuinka paljon tästä touhusta diggaa.

 

Mutta sitten asiaan… Miksi olen päättänyt lähteä fitness-kisoihin? Olen erittäin päättäväinen ja kurinalainen persoona (silloin kun teen jotain mistä todella pidän). Tylsät jutut eivät oikein kiinnosta minua ja silloin olen yleensä melko laiska ja tiedän, se ei ole hyvä juttu… Mutta kaikkihan me tiedämme sen, että jos jokin asia kiinnostaa meitä todella paljon, niin kyllähän me teemme kaikkemme sen eteen, että oppisimme siitä uusia asioita tai menestyisimme siinä (esim. työssä, urheilussa jne).

 

Terveellinen elämäntapa on minulle tärkeä juttu ja on ollut jo kauan. Syön terveellisesti, käyn salilla/urheilen ja pidän kehostani huolta, mutta riittääkö tämä fitness-kisaamiseen? Tiedän, mitä kisaaminen vaatii, tarkkaa ruokavaliota ja kovaa treeniä ja siitä minulla onkin jo parin vuoden kokemusta. Mutta pelkästään tämä ei riitä kisaamiseen. Olenko tarpeeksi rohkea nousemaan lavalle pikkubikineissä tuomariston sekä suuren yleisön eteen? En tiedä, ja se onkin tässä suurin haaste. Haluan näyttää itselleni, että uskallan. Tässä on pakko miettiä että todellakin uskallan, koska lavallahan minulla on ainoa mahdollisuus näyttää mitä olen saanut kovalla työllä aikaiseksi! Motivaatiota riittää ja tiedän, että kun aloitan tämän kisaprojektin, se vedetään täysillä loppuun asti. Luovuttaminen ei ole minulle vaihtoehto. Uskon, että treenit ja ruokapuoli tulee menemään hyvin (tottakai treenit ovat raskaita ja dieetti tuntuu vaikealta varsinkin loppuvaiheessa), mutta suurin haaste minulle on se lavalle astuminen ja esiintyminen, joten tätä on harjoiteltava ja itseluottamusta on pakko saada lisää!

 

Toinen juttu, joka saa minut osallistumaan kisoihin on tottakai se, että haluan nähdä millaiseen kuntoon pystyn saamaan kroppani kovalla työllä ja tarkalla ruokavaliolla. Mielessäni on ne unelmieni olkapäät, onko minun mahdollista saada semmoiset? Pystynkö siihen? Entäs ne hurjat reidet ja vatsapalikat? Uskon, että kaikki on mahdollista kunhan vain uskoo itseensä ja oikeasti tekee rutkasti duunia sen eteen. Minulla on kova halu kehittyä sekä ulkoisesti että sisäisesti ja olen tietoinen omista heikkouksistani ja niitä tässä yritetään hurjasti parantaa, koko ajan!

 

Lopuksi haluan vielä sano yhden jutun niille, jotka harkitsevat kisaamista. Älkää kiirehtikö. Antakaa kehittymiselle aikaa. Muistakaa, että hitaasti hyvä tulee. Olen itse ajatellut kisaamista jo yli 3 vuotta, mutta nyt vasta tuntuu siltä, että olisi hyvä hetki lähteä kokeilemaan onko tämä minun juttuni vai ei. Mielummin antaa projektille hieman lisäaikaa niin että kroppa on mahdollisimman hyvässä kunnossa kuin että lähtee lavalle keskeneräisessä kunnossa, ainakin omasta mielestäni. Toki kaikki saavat tehdä miten haluaa, mutta pääasia että tekee tätä itsensä vuoksi, muuten tässä ei ole mitään järkeä =)

 

Hieman valmennusmuutoksia on tullut ja olen päättänyt lähteä Bodycampin tiimistä. Keskiviikkona on tapaaminen uuden valmentajan kanssa ja odotan innolla projektin alkamista! Kevät here I come!

 

Tässä vielä vähän kuvia vuodelta 2012. Pikkasen pienempi tytsy kuin nykyään