Lakon kustannusten analyysistä on tuossa ylempänä jo käyty keskustelua. Pelkästään lakon kannattavuuden arviointi vaatisi vaakakupin toiselle puolelle ne euromääräiset hyödyt, eli paljonko metsäyhtiöt ovat tehneet tulosta. En usko, että ne olisivat yltäneet melkein miljarditasolle, mikä saattaisi vastata loppupeleissä lakon kokonaiskustannuksia kansantalouden kannalta. Ja edelleenkään ei ole edes perusteltu, miksi juuri kaikkien taloustieteen periaatteiden vastaisesti tappio olisi vain taianomaisesti muuttunut voitoksi.

Täytyy vielä liberalistina sanoa, etten pidä kansantalouden palvelemista tärkeimpänä asiana, vaan ihmisen henkilökohtaisen vapauden ja omaisuuden suojelemista. Nykytilassa lakkoilu uhmaa yrittäjien valinnanvapautta ja ajaa myös monet työntekijät heikentämään yritystoimintaa, mikä ei työttömyyden uhatessa ole heidänkään etujensa mukaista saati sydämen asia.

Jos tällainen pieni lakko saa metsäyhtiöiden kannattavuuden nousemaan ja firmat pysymään Suomessa, on minusta kummallista kenenkään markkinoihin vetovan olla kannattamatta lakkoja!

Todellisuudessa kukaan täysjärkinen ei mittaa lakon kustannuksia vasta lakon päättymishetkellä sen alkamishetkeen nähden… saati julista niitä varmoina totuuksina. Aivan yhtä lailla kyseessä on tilastotulkintapropagandaa.

Voisin jopa sanoa, että liiketaloudessa tunnetaan paljon aidommin kansantalouden todellinen luonne, kuin suunnitteluvaltion lähtökohdista ja yksinkertaistusten kautta opetettavassa kansantaloustieteessä. Siinä, missä yksinkertaisesti ajatteleva kansantaloustieteilijä ja tilastotutkija saattaa luulla pääsevänsä käsiksi todenmukaisuuteen muutamien hetkellisten olennaisiksi koettujen tunnuslukujen avulla yritysjohtajat tietävät, miten epävarmuus ja epäluotettavuus vaikuttavat bisnekseen käytännössä ja pidemmällä aikavälillä.

Ensinnäkin lakon todellisia kustannuksia on mahdotonta laskea tilastoista, sillä pelkät tunnusluvut eivät kerro kauaskantoisemmista ja jo lakkoa edeltäneistä seuraussuhteita. Esim. lakosta toipumiseen vaikuttaneita positiivisia kysyntäshokkeja ei varmastikaan ole otettu huomioon, mistä lyhytnäköisiä tulkintoja on myös kritisoitu. Ratkaisevia muuttujia on paljon.

Liiketaloustieteen kirjallisuudessa välilliset ja epäsuorat kustannukset on arvioitu jopa moninkertaisiksi laskettaviin saati lyhyen aikavälin kustannuksiin verrattuna. Lyhytjänteiset taloustutkimukset eivät esimerkiksi mittaa sitä, millaiset kulut pysyvistä menetykset epäluotettavuudesta aiheutuu. Tällainen hukkuu helposti varsinkin positiivisten kysyntäshokkien alle, eikä menetettyjä mahdollisuuksia mielletä kuluiksi, vaikka liiketaloustieteessä ne ovatkin sellaisia.

Liiketalouden oppien mukaan jos esim. 250 miljoonan euron lyhyen aikavälin kuluihin lisätään ”muutaman kerran” itsensä kokoinen komponentti epäsuorista kuluista ”muutaman” tarkoittaessa vain alakanttiin kolmea puhutaan miljardiluokasta. Tämän lisäksi mitattavia kuluja on kertynyt todennäköisesti jo päivistä ennen lakkoa sekä niiden jälkeen. Ja jos puhutaan Suomesta, tarkastelua ei voi rajoittaa vain satama-alan yrityksiin ja sen sidosryhmiin. Kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, edellä mainitsemani epävarmuustekijät ja epäsuorat kulut ovat jonkin verran mahdollisia melkein koko Suomen elinkeinoelämässä.

Et ehkä hahmottanut positiotani tässä keskustelussa. Ilmeisesti sinulla ja monilla muilla on minusta vapaan markkinatalouden kannattajana sellainen kuva, että kannattaisin ”uusliberalistisesti”, korjaan -> uuskonservatiivisesti kaikenlaisen lakkoilun ja ammattiyhdistystoiminnan kieltämistä ja rajoittamista. (En kyllä käsitä, miksi joku lukutaitoinen ihminen voisi saada tällaisen kuvan, sillä johan kerran väänsin tekstissä rautalangasta) Ainoastaan edellä mainitsemallani ”uusliberalistisella” -> uuskonservatiivisella thatcherismilla voidaan valjastaa yhteiskunta palvelemaan suuryrityksiä ja vetää tarpeeksi ehdottomia ja rajoittavia oletuksia teoreettisille yksinkertaistaville talousmalleille. Sen sijaan lukuisten sattumien määrätessä täysin spontaanissa ympäristössä on ennalta aivan mahdotonta sanoa, millaisia erikoistuneita muotoja erilaiset yhteiskunnan osa-alueet saavat. Vaatisi lukemattomasti valtion väliintuloja sellaisten ehtojen rajaamiseksi, joilla voitaisiin väittää työmarkkinoiden käyttäytyvän jonkun yhden tarkan mallin mukaan puhumattakaan siitä, ettei tartuttaisi mahdollisuuteen yhdistyä tukijärjestöiksi.

Oma erikoistunut subjektiivinen moraalikäsitys ja objektiivinen tiede samassa lauseessa eivät oikein mene yksiin. Lähestyt aivan selvästi tätä asiaa omista henkilökohtaisista arvoistasi. Eromme on se, että minä en halua yhteiskuntaan rajoittavia lakeja ja strategista suunnitelmaa, jotta kokonaisuus näyttäisi tasan omilta ihanteiltani. Sinunkin kannattaisi käsittää, että individualistisessa yhteiskunnassa liiketalous on vain väline, mutta omistusoikeus, elinkeinovapaus yhdistymisvapauden ja muiden lukuisten vapauksien kanssa itseisarvoisia ja ruohonjuuritasolla ihmisten ehdoilla tapahtuvia.

En ole lähiaikoina perehtynyt globalisaatiokriittisiin lafkoihin, mutta muistaisin parin vuoden takaa lukeneeni joitain manifesteja, joissa globalisaatio tuomitaan jo markkinatalouteen kuulumattomien rikosten ja sitten omien subjektiivisten egalitarismia peräänkuuluttavien moraalikäsitysten perusteella.

Oma suhtautumiseni on se, että on yksilön tehtävä olla moraalinen, sillä moraali on joka tapauksessa viimeisimmässä muodossaan yksilöllinen subjektiivinen katsomus. Moraaliin voi vedota spontaanisti ja vaatia ihmisiä muuttamaan käyttäytymistään tämä varjolla maailman muuttamiseksi. Väärä tapa on se, että demokraattisesti kinataan oikeasta erikoistuneesta moraalikäsityksestä, joka sitten istutetaan ylhäältä alas auktoriteetin voimalla niidenkin toimintaan, jotka eivät sitä alkujaan kannata.

Pointti viimeisimpään lauseeseesi, joka on lähimpänä alkuperäisen aiheen ydintä: Kokoomusnuoret syyllistivät ahtaajia ahneiksi. Minä en sitä missään vaiheessa tehnyt, vaan syyllistin paljon suuremman joukon ihmisiä, jotka tekevät moisesta toisten kustannuksella tapahtuvasta ahneudesta laillista.

Spontaanissa maailmassa työnantajalla on oikeus olla niin ahne kuin hän haluaa, sillä hän omistaa toiminnan ja kantaa siitä vastuun. Nykytilassa lakkoilu taas on vastuutonta, sillä yritykselle aiheutetaan tappiota, josta spontaanisti seuraisi työntekijälle kohdistuvat sanktiot. Nykyjärjestelmässä sanktioiden sijaan lakkoilevia työntekijöitä palkitaan toisten rahoista.

Miksi sitten sinä ja kokoomusnuoret puhutte vain ahneista ahtaajista, eikä ahneista työnantajista tai ahneista työnantajista ja ahneista ahtaajista?

Onhan kyseessä erittäin merkittävä ero, ja erittäin huolestuttavaksi ilmiön tekee siksi, kun johtavat kaupalliset mediat toistelevat yhdestä torvesta alkeellisimman ja alhaisimman tason propagandaa aivan samaan tapaan kuin jossain Neuvostoliitossa tai kolmannessa valtakunnassa. Tämä alleviivaa niitä näkemyksiä mitä sekä minä, että useat yliopistotason tutkimukset ovat usein osoittaneet länsimaiden kaupallisen median puolueettomuuden tasosta.

”Joka tapauksessa ”lakko-oikeuksiesi” heikentäminen ja konsensuksesta ulos pääseminen tarjoaisivat enemmän yksilöllistä vapautta, minkä koen päämääränä.”

Olen osoittanut varsin hienolla teoreettisella tavalla, miten moraalisesti sairaalla tavalla vapaat markkinat ja kapitalismi luovat epätasa-arvoa, sekä töiden tuloksien ja tehokkuuden kasvun kasaantumista yhä enenevissä määrin omistajaosapuolelle. Ammattiyhdistykset nykymuodossa ovat tehneet arvokasta työtä sen eteen, että näihin kapitalismin ja markkinatalouden rakenteellisiin ongelmiin on saatu edes hieman kehitystä*. Se jos näet globalisaation esteenä tälle jatkossa alleviivaa vain sitä kritiikkiä, mitä globalisaatiokriittiset järjestöt ovat tuoneet jo kauan esille.

*vaikka esim Suomessa en todellakaan tue kaikkia ammattiyhdistysliikkeen ajamia kehityssuuntia

Se ei ole ratkaisevaa, olivatko tappiot satoja vaiko tuhansia miljoonia. Ei tarvitse olla liberaali pitääkseen niitä summia joka tapauksessa kovana hintana. Toki lakoilta vältyttäisiin, jos toinen osapuoli olisi aina valmis joustamaan. Tässä lakossa oli käsittääkseni kyse aivan sikamaisesta ”muutosturvasta”, eli irtisanomiskorvauksesta. Tietääkseni Keski-Euroopassa, jossa ei ole pohjoismaista hyvinvointivaltiota, yhteiskunnan tukiverkkoa täydentää irtisanomissuoja. Sitä sopii myös miettiä, mikä on yrityksen asema jatkuvien taloudellisten pakotteiden ja jäykkyyksien tilassa, ja miten se heijastuu kansantalouteen kun elämme globaalissa maailmassa, emmekä missään taloustieteen oppikirjan suljetun talouden mallissa.

Joka tapauksessa ”lakko-oikeuksiesi” heikentäminen ja konsensuksesta ulos pääseminen tarjoaisivat enemmän yksilöllistä vapautta, minkä koen päämääränä. Se mahdollistaisi terveemmän ruohonjuuritasoisen ammattiyhdistystoiminnan, jota tekstissä kuvasin. Diskurssini on sinulle varmasti tuttu, mutta tehdään kaikille selväksi, että ammattiliittojen kollektivistisesti paisutetun aseman minimoimisen lisäksi konsensuksesta ulos pääsemiseen kuuluu myös yritystukien ja valtion suhteiden minimoiminen yrityksiin.

Anonyymi:

Tekstin kontekstissa muiden tekijöiden pysyessä muuttumattomina liberaali markkinatalous parantaisi pidemmän päälle aitoa työllisyyttä nykyiseen malliin verrattuna. Ei olisi niinkään julkisin varoin kustannettuja suojatyöpaikkoja, ja lisäksi lukuisat esteet työllistämiseksi poistuisivat.

Kun ammattiliittojen valtakunnallinen asema palautuisi ruohonjuuritasolle, ne eivät muodostuisi enää valtiovallan jatkeen kaltaisiksi auktoriteetti-instituutioksi. Tästä seuraisi, että minimipalkan ja muiden työnantajalle kohdistuvien pakotteiden rooli vähenisi tai jopa paikoittain poistuisi. Tieteellisestä perustelusta puhuttaessa oletan sinun tietävän taloustieteen perusteista sen, että minimipalkat ylläpitävät työttömyyttä. Samaa lokaa minimipalkkojen kanssa ovat myös valtakunnallisesti toteutuessaan ”muutosturva” ja muut vakioedut. Ne joka tapauksessa nostavat työn kustannuksia ja rajoittavat kahden osapuolen välisiä sopimuksia. Toisin sanoen minimipalkkojen poistuminen tai radikaali pieneneminen helpottaisi työllistämistä, kun kaksi osapuolta voisivat sopia työsopimuksesta keskenään ilman kolmansien osapuolien besserwisseröintiä. Olisi moraalisestikin väärin, jos joku kolmas osapuoli kieltäisi työhön haluavaa köyhää ihmistä parantamasta elintasoaan, jos palkka ei vastaa kolmannen osapuolen vähimmäisihannetta.

Ruohonjuuritason ammattiyhdistystoiminta tarkoittaa keskittymistä paikallissopimisiin ja työntekijöiden omiin haasteisiin. On vaikea sanoa, kuinka laajalle ammattiyhdistystoiminta tarkalleen kehittyisi spontaanisti, mutta joka tapauksessa rahoittajien määrä ja rakenne muuttaisivat ratkaisevasti toiminnan luonnetta. Nykyisellään jäykkä ammattiliittokulttuuri on heikentänyt mahdollisuuksia reagoida muuttuvaan taloustilanteeseen paikallisesti, sillä yritykset ovat omia erilaisia yksiköitään, joiden ei voida olettaa olevan samassa asemassa. Lakkoilu ja/tai kohtuuttomat palkkavaatimukset ovat voivat aiheuttaa sen, että jos asioista ei voida sopia yksilöllisesti yrityksen tilaan suhteutettuna, vaihtoehdoksi jää irtisanominen palkan pienentämisen sijaan.

Toki historiassa on nähty suunnitteluvaltioita, joissa mahdollisimman korkeasta työllisyydestä on tehty yksi päämäärä. Tähän on päästy mm. naisten ohjaamisella kotitöihin, siltarumpupolitiikalla, turhilla julkisilla tilauksilla, suojatyöpaikoilla, pommitehtailla jne. Mutta sellaiset kokeilut eivät ole olleet kovin kestäviä, ja liberaalista näkökulmasta niiden perustavanlaatuisena virheenä on se, että ne tapahtuvat jonkun toisen kustannuksella.

Kehitysmielessä.

Mielenkiintoista tässä on se, että työnantajapuoli ei antanut periksi, kyseisellä alallahan työvoimakustannusten osuus on hyvin pieni, joten työnantajankaan kannalta asian lakkouttaminen on aika järjettömän tuntuista nopeasti ajateltuna. Pohdinnan jälkeen mieleeni kuitenkin tuli teoria, minkä takia työnantajapuoli jopa itselleen vahingollisella tavalla oli joustamaton ja ajoi tilanteen lakkoon.

Lakkouttaminen on yksi osa strategiaa, jolla työnantajapuoli haluaa propagandoida nykyisen järjestelmän toimimattomuutta kansalle, ei ole salaisuus että työnatajapuoli haluaa jatkuvasti nykyisen järjestelmän murtamista, paikallista sopimista, lakko-oikeuksien heikentämistä jne. Heti kun lakon uhka tuli ilmeisesti oli EK:n propagandakoneisto laulamassa useasta suusta ja heittelemässä mielikuvituksellisia lukuja, lakon yhteiskunnallisista seurauksista, joiden avulla oikeistomedia MTV3 etunenässä kääänsi kansan asenteita. Noillehan satojen miljoonien päivätappioillehan nauroivat kaikki talouden tuntijat, joita haastatteli ainoastaan ainoa kohtuullisen puolueettomana pysytellyt media, Yle. mm. joku taloustieteilijä ja Nokian entinen johtaja kuvailivat noita lukuja lähinnä työnantajapuolen propagandana ja lakkostrategiana, kuitenkin mtv3 ja muut oikeistomediat julistivat noita eksakteina lukuina.