Täytyy kyllä sanoa, etten ole erityisesti perehtynyt oikeustaloustieteeseen, eikä mieleeni tule yhtään merkkiteosta kyseiseltä alalta puhumattakaan itävaltalaisesta näkökulmasta kirjoitettuna.

Oikeustaloustiede käsittääkseni perehtyy lainsäädännön yksityiskohtiin, ihmisen toiminnan ja kannustimien huomioimiseen. Viimeisimmät itävaltalaiset ovat lähinnä tarkastelleet valtiollisen lainsäädäntömonopolin purkamista ja kilpailuttamista.

Varsinkin itävaltalaisen koulukunnan prakseologinen metodi olisi todella sovelluskelpoinen lisä oikeustaloustieteen empiirisille metodeille. Nopeasti selailemalla löysin artikkelin, joka antaa yleiskuvan itävaltalaisen koulukunnan mahdollisuuksista ”Law & Economics” -aiheessa. https://mises.org/journals/jls/18_2/18_2_5.pdf

Tero

Itse suhtaudun keynesiläisyyteen hyödyllisenä kokeiluna ja erehdyksenä, jonka todellinen hyöty realisoituu ihmisten ymmärtäessä, ei kannattaessa sitä fanaattisesti. Keynes luuli olevansa Hayekin kanssa liberaaleja, mutta ei esim. Hayekin mielestä ajatellut tarpeeksi johdonmukaisesti taloudesta. Keynes kannatti valtiojohtoista talouden rajoittamista, koska hänen mielestään taloudessa ei ollut kyse olennaisesti vapaudesta.

Olen kuullut aikaisemminkin Keynesin todennäköisyysteoriasta. Täytyy tutustua. Kiitos myös paljon Nicholas Talebin nimen mainitsemisesta!

Rationaalisina kuluttajina ajateltunahan tuo asia on juuri kuten sanot. Kuolemansairas ja itsekäs voisi elää kestämättömällä tavalla. Kuitenkin myös tietämätön ihminen (me kaikki) voi toimia näin. Harvoin ihmiset tietoisesti tuhoavat maailmaa tai tekevät kestämättömiä ratkaisuja. Meillä vain on taipumus perustella itsellemme: ”Ei se ennenkään ole loppunut/romahtanut/tuhoutunut/…”

Loppuun pitää sanoa, että valitettavasti oma kokemukseni suureen ääneen libertaareiksi julistautuvista on monelta osin se, että heidän perusteensa eivät ole juuri paremmat kuin valtavirta-ajattelun kannattajilla (Suomessa valtion rooli ja taloustieteessä valtavirta). Ero on usein vain siinä, kenen kirjoittamia kirjoja on sattunut lukemaan eikä niinkään ajattelussa (luettu otetaan annettuna). Tekstiesi perusteella tämä ei koske sinua, kuten ei montaa muutakaan. Kuitenkin kannattaa olla blogissa varovainen kun kirjoittelee sekaisin aatteellista ja tieteellistä asiaa. Lukija ei ehkä ymmärrä rajanvetoja samalla tavalla kuin sinä.

Esim. Keynesin nimen tuntuu moni vetävän lokaan jostain ihmeen syystä. Toki hän edusti Hayekista eroavaa taloustieteellistä näkemystä, mutta oli mm. moraalisista ja filosofisista asioista samaa mieltä Hayekin kanssa. Etenkin kun ei puhuta uskomuksista (esim. aatteet)olisi syytä muistaa että toiset ovat ”periaatteessa samaa mieltä” mutta eivät pidä aatetta/ideaa käytännössä mahdollisena. Silloin he voivat keskittyä toimimaan parhaalla näkemällään tavalla siinä todellisuudessa ja tilanteessa. Tästä heitä ei tulisi rankaista.

Keynes olisi muutenkin muistettava enemmän esim. teoksestaan ”Treatise on probability”, eikä vain vasemmistolaisten lempi taloustieteilijänä.

Pitkän paasauksen lopuksi täytyy kysyä vielä: Oletko tutustunut ajattelijaan nimeltä Nassim Nicholas Taleb? Jos et, suosittelen pikaisesti. Uskon, että arvoiltaan hän on lähellä sinua ja osoittaa häikäisevällä tavalla mm. tilastotieteen puutteet yhteiskuntatieteisiin sovellettaessa.

Mielestäni aina on perusteltua arvostella jotain ”koulukuntaa” siitä, ettei se ole ymmärtänyt olennaista tieteellistä teoriaa, joka voisi ratkaisevasti muuttaa tämän suhtautumista. Täytyy ymmärtää, että hintamekanismi toimii siellä, missä A: sille annetaan vapaus, ja B: ihmiset ymmärtävät taloudesta. Jossain määrin talouden vapaus kannustaa ihmisiä ymmärtämään, miten talous toimii. Sen sijaan yleisen spontaanin talouden ymmärtämisestä on hyvin vähän hyötyä siellä, missä spontaanisuus on korvattu enimmäkseen mielivallalla. Kehitysmaissa nämä ongelmat ovat usein läsnä samanaikaisesti. Siksi väitänkin, että jos haluaisimme edistää ympäristöystävällisyyttä ja kestävää kehitystä, tulisi panostaa aitoon markkinatalouteen kehitysmaissa: kansalaisoikeuksiin, yksityiseen omistusoikeuteen, vallan hajauttamiseen ja taloustieteen opettamiseen. Tietysti talous täytyy myös laajentaa valistukseen luonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä kuten mm. metsätaloustieteissä.

Tätä vasten degrowthin ideologinen värittyneisyys näyttäytyy pikemminkin turhan markkinatalouskriittisenä ja turhan valtiouskovaisena. Ilmeisesti heidän aatteellisuutensa on saanut heidät sivuuttamaan kokonaan aidon markkinatalouden ja estänyt heitä sisäistämästä taloustieteen syy- ja seuraussuhteita. Ainakin degrowthin johtavaa edustajaa kuunnellessani eräässä tapahtumassa sain käsityksen, että heidän tieteellisyytensä keskittyy lähinnä empiiristen näyttöjen keräämiseen, mutta ei taloustieteellisen kausaalisuuden ymmärtämiseen. Taloustieteellinen kausaalisuus on aliarvostettua, mutta silti välttämätöntä. Ei voida puuttua ongelmiin, ellei tiedetä syitä. Korrelaatioilla melkein mikä tahansa voi näyttäytyä syynä ongelmille monimutkaisessa maailmassa. Vaarallisinta on, jos tämän rajaamisen hoitaa tutkijan mielivaltainen ideologisuus.

Siksi olen kiinnostunut kausaalisuuksia tutkivasta arvovapaasta itävaltalaisesta koulukunnasta.

Esim. maa-alueiden kohdalla hinnat perustuvat odotuksiin tulevasta tuotosta rasitettuna sillä, paljonko ihminen arvostaa nykyisyyttä suhteessa tulevaisuuteen. Kuitenkin odotus siitä, kauanko hän tulee vielä tarvitsemaan elinkeinoa tai paljonko hän haluaa jättää jälkeläisilleen perintöä vaikuttaa tuohon nykyisyyden vs. tulevaisuuden ”aikapreferenssiin”. Lähinnä kuolemansairas ja itsekäs ihminen, joka haluaisi elää kuten viimeistä päivää voisi valita kestämättömyyden.

Toinen mahdollisuus kestämättömyydelle on tosiaan tietämättömyys tai taloudellisten kannusteiden muuttaminen, mikä on mahdollista lähinnä väkivallalla, valtion sääntelyllä tai muiden ihmisten tietämättömyydestä johtuvalla sotimisella. Kun ihmiset ymmärtävät yleisesti viljelyn ja tuotannon sekä työnjaon johtavan kestävämpään elintasoon kuin varastelun, ihmisistä tulee sivistynyt sivilisaatio. Länsimaissakaan ei olla oikeastaan vielä saavutettu sivistyneen sivilisaation tilaa, koska valtiojohtoisuus, kaupankäyntirajoitukset ja valtiolliset suurmiessuunnitelmat syrjäyttävät em. hyveitä.

En edusta degrowthia mutta muutama sen pointti on kyllä todella hyvä ja huomioonottamisen arvoinen. Minun on vaikea uskoa, että luonnonsuojelu toimii markkinoilla koska ihmiset tavoittelevat kohtuu lyhytnäköisesti omaa etuaan (luonnollisesti koska tulevaisuus on niin epävarma), ja reilusti aliarvioivat (ja joskus vastaavasti yliarvioivat) tekojensa vaikutuksen.

Kalastuksessa kyse ei ole niinkään hintamekanismista, ellei sitten kalastajalla ole yksinoikeutta vaikka järveen. Tällöin häntä kiinnostaisi saada mahdollisimman paljon, mutta kestävästi kalaa järvestä. Ainut keino on tutkia kalakantaa ja siihen vaikuttavia tekijiötä. Jos taas kyse on järvestä, jota kukaan ei varsinaisesti omista, tilanne ei ole niinkään omistusoikeudellinen saati hintasignaaliin liittyvä, vaan peliteoreettinen. Peliteoria liittyy usein niihin rajatapauksiin, joissa markkinatalouden ehdot eivät täyty esim. valtion kollektiiviomistuksen takia.

Selvensikö?

Kiitos täsmennyksestäsi Friedmanin rooliin kansantaloustieteessä. En ole ehtinyt tutustumaan syvemmin valtavirran makron yksityiskohtiin. En tarkoittanut, että uusklassinen koulukunta olisi vain ja ainoastaan keynesiläisyyttä ja friedmanilaisuutta. Koska uusklassisen koulukunnan yksityiskohtaisella sisällöllä ei ole tekstini kannalta merkitystä, käsittelin sitä hieman puutteellisesti. Pääpointti oli, että lähinnä suhdanneteoreettisesti keynes ja friedman ovat jääneet kaanoniin. Ei itävaltalainen traditio. En ole löytänyt Keynesiltä tai Friedmanilta omia perusteellisia taloustieteen teoksia, jotka rakentaisivat Misesin tai Rothbardin tapaan koherentin mikro- ja makrotalousteorian juurta jaksaen.

Mikrotaloustieteessä on loppupeleissä hyvin vähän prakseologian kanssa ristiriitaista ainesta. Mikrotaloustieteen perusopinnoissa lähdetään vaan usein rakentamaan teoriaa melko tyhjän päälle verrattuna esim. Misesin tai Rothbardin tieteenfilosofiselle metodologiselle perustalle, jonka he jättiopuksissaan tuovat esille. Valtavirran mikroteorioiden käsittely näyttää vain aika pelkistetyltä ja hajanaiselta verrattuna itävaltalaiseen koherenttiin teoriaan, joka sitoo asioita yhteen. Esim. Mises koko ajan eritteli Human Actionissa kuvitteellisen kitkattoman tasapainotalouden mallin tarkastelun ja tosielämän. Harvassa taloustieteen kirjassa edes käsitellään, millainen kitkaton maailma olisi. Voiton ja tappion roolin ymmärtää kunnolla vasta itävaltalaisesta kirjallisuudesta kitkatonta maailmaa ja tosielämää vertailemalla. Misesin kitkaton maailma on paljon pidemmälle viety versio ceteris paribus -analyysistä ja täydellisen kilpailun mallista. Jos taloustieteen lähestymistapa olisi johdatella ymmärtämään todellisuutta vertaamalla kitkatonta mallia ja informaation epätäydellisyyttä, taloustieteellä olisi paljon hyväksyttävämpi imago. Nykyään monet kritisoivat sitä pinnallisesti täysin hyödyttömäksi vain sen takia, että on joskus kuullut täydellisen kilpailun kriteereistä ja saanut käsityksen, että taloustieteestä on hyötyä ainoastaan niiden kriteerien vallitessa.