En usko, että yhteiskunta voisi muuttua yhdessä yössä valtiojohtoisesta hyvinvointivaltiosta täysin kansalaisyhteiskunnan varaan. Pidän kansalaisyhteiskuntaa sivistyneenä yhteiskuntana, jossa hyveet lähtevät oma-aloitteisuudesta eivätkä pakottamisesta. Länsimaihin oli aikoinaan kehittymässä joustava yhteisöllinen hyvinvointiverkosto ilman valtion pakottamistakin. Saatetaan olla samaa mieltä, sillä minusta tässä tilanteessa on olennaisempaa keskustella eroista, kuuluuko julkisen sektorin koko olla 50% vs. 15%, kuin 5% vs. 4%

Tästä löytyy ainesta aiheella ”hyvinvointi ilman valtiota”
http://thomastaussi.blogspot.com/2011/08/luentoni-libertarismista-politiikan.html

Käsittelin Maslow’ta esitelmässäni juuri vapauden kannalta, jonka osa omistusoikeus on. Siis Maslow mainitsee vapauden ihan koko teoriansa kannalta olennaisena ehtona, joka ei ole sidottuna mihinkään yksittäiseen kohtaan hierarkiassa. Ideana on, ettei omistusoikeus ole luksusta, vaan yksilön keino tavoitella vapaasti kaikkia hierarkian kohtia. Oikeus omistaa henkilökohtaisia resursseja, kuten ruokaa tai viljelysmaata ovat tärkeitä keinoja hankkia ravintoa. Aseen omistaminen auttaa esim. hierarkian pohjana olevan turvallisuuden tavoittelemisessa.

Vapauskin on moraalikysymys. Tehokas tapa rajoittaa vapautta, eli orjuuttaa, on rajoittaa ihmisen omistusoikeutta. Monien mielestä ei ole ongelmaa, koska absoluuttisesti meillä on enemmän valinnanvaraa omaisuudestamme kuin tiettyinä aikoina eläneillä, suhteellisesti jopa omistusoikeuden kannalta vapaammilla edeltäjillämme. Teoreettinen ongelma syntyy siitä, kun taloustieteellisesti voidaan pohtia, voisiko omistusoikeuden palauttaminen lisätä elintasoamme potentiaaliselle tasolleen. Politiikassa nämä ovat moraalisia kysymyksiä, mutta eri skenaarioita voi kuitenkin päätellä tieteen avulla.

Haluaisit, että nykyisestä valtion takaamasta hyvinvoinnista hypättäisiin kansalaisyhteiskuntaa. Kuitenkin mm. maailman ainoassa laissez-fairea harjoittavissa maassa Hong Kongissa ja Singaporessakin on nähty tarpeelliseksi valtion sosiaalipolitiikka. Iso-Britanniassakin David Cameronin ”big society”-kokeilu ei ole johtanut parempiin tuloksiin. En nää mitään syytä palata 1800-luvun järjestelmään tältä osin.

Maslown tarvehierarkian otin esille, koska itse siihen vetoat perusteluna omistusoikeudelle. Kyllä minäkin kannatan omistusoikeutta, mutta en näe syytä, miksi se asetettaisiin joidenkin positiivisten vapauksien edelle.

Koska utiliteettia ei voi mitata muuten kuin toteutuneena ihmisen toimintana ja ordinaalisina valintoina, taloustiede itsessään ei suosi monopoleja, valtionyhtiöitä tai esitä jotain tiettyä verotapaa parhaaksi. Ainoastaan voidaan mallintaa eri päällekkäisten verojen vaikutus kannustimiin. Päätökset valtionyhtiöistä ja monopoleista sekä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta tehdään poliittisesti vedoten toiveisiin, arvioihin ja päättäjien omiin moraaliarvoihin juuri sen takia, että niiden ei koeta markkinoilla saavan aikaan niin suurta utiliteettia ja arvostusta kuitenkaan. Se, että valtio hoitaa joitain tehtäviä ei tarkoita, etteikö niitä voisi ilmestyä markkinoillekin. Markkinoiden ja kansalaisyhteiskunnan syrjäyttäminen vain vie niiden mahdollisuuden näyttää, mihin niistä ylipäätään olisi.

Vetoat Maslow’n tarvehierarkiaan kuin se olisi 10 käskyn kaltainen pyhä julistus. Maslow’n hierarkia alkaa ihmisen toiminnan välttämättömistä vähimmäistarpeista ja etenee kohti vähemmän välttämättömiä ekstroja. Se on ihan hieno ja usein toimiva malli, kunhan se ymmärretään nähdä vain tarpeeksi karkeasti. Yksityiskohdat siinä pettävät, koska ihmisten arvostukset ovat subjektiivisia. Se, että omaisuus on päätetty sijoittaa tuohon hierarkiaan juuri tiettyyn kohtaan, on aika triviaalia ja hatarasti perusteltua. Toisaalta ymmärrän helposti sen, että materiaalinen omaisuus on ihmiselle ensisijaisempaa vasta, kun monet muut asiat ovat kunnossa. Monimutkaisemmaksi tämän tekee se, että omistusoikeus voi olla samaan aikaan korkeampi tavoite materiaalisena omaisuutena, mutta myös läpi pyramidin kulkevana ehtona osana vapautta. Jos olet lukenut Maslow’n artikkelin, niin koko teorian taustaehdoksi mainittiin yksilön riittävä vapaus. En tiedä, kuinka perehtynyt Maslow oli vapausfilosofiaan, mutta itse näen ainakin, että hänen teoriansa ansaitsee paljon analyyttisempää tarkastelua kuin mihin se on yksinkertaistettu.

En siis usko, että jokin universaali malli pätisi edes saman maan sisällä kaikille ihmisille. Joku ihminen voi ihan hyvin uhrata terveyttään tehdäkseen jotain unelmatyötä, rikastuakseen aineellisesti ja käyttääkseen omaisuuttaan vielä korkeampiin päämääriin, itsensä toteuttamiseen.

Tärkein pointti on se, että omistusoikeus takaa ihmiselle oikeuden säilyttää hierarkiassa alemmaksi esittämäsi työn tulokset. Ilman omistusoikeutta yksilöllä olisi vaikeuksia hankkia myös ravintoa ja keinoja terveyden ylläpitoon ja kohentamiseen. Ilman omistusoikeutta hän olisi muiden armoilla, eikä Maslow’n hierarkiakaan kuvaisi kunnolla hänen toimintaansa yksilön vapaina valintoina.

Ainut todellinen peruste omistusoikeudelle on sen hyödyllisyys/tarpeellisuus, mutta utilitaristisesta näkökulmasta voimme myös hyväksyä progressiivisen verotuksen tai valtionyhtiöt, joten perusteluna libertarismille sekään ei toimi.

Maslown tarvehierarkiassa ennen tai samalla tasolla omaisuuden kanssa ovat mm. ravinto, terveys, työ ja yleisesti resurssit. Miksi näät, että näiden takaaminen ei ole valtion tehtävä?

Itse en pidä esittämääsi marxilaista vapauskäsitystä relevanttina, koska se näkee talouden irrallisena systeeminä. Misesiläisittäin pidän taloutta paljon laajempana ilmiönä kuin marxilaiset ja jopa valtavirtataloustieteen edustajat. Taloudessa on kyse kaikenlaisesta ihmisen toiminnasta ja valinnoista, joilla on niukkuuteen liittyviä vaihtoehtoiskustannuksia. Yleisin niukkuus ihmisen elämässä on aika, jolloin kaikella aikaa vievällä toiminnalla on vaihtoehtoiskustannukset. Ihmiset arvostavat päämääriensä täyttymistä aikaisemmin kuin myöhemmin, mikä selittää myös sen, että ihmiset ovat halukkaita ottamaan tietyissä tilanteissa lainaa ja maksamaan siitä korkoa.

Joka tapauksessa taloudellinen vapaus on hyvin epämääräinen käsite, sillä se kattaa melkein kaiken ihmisen toiminnan. Omaisuus on yksi ihmisen keino säilyttää työnsä tuloksia ja vaihtaa ajallisia saavutuksiaan niihin keinoihin, jotka auttavat häntä korkeampien päämäärien saavuttamisessa.

Kannattaakohan kukaan molempia?

Kun kyse on ilmeisesti eri käsitteistä, niin onkohan niiden välillä minkäänlaista perheyhtäläisyyttä [kuten Wittgenstein sanoisi] tai ovatko ne osallisia samasta ideasta [kuten Platon sanoisi]?

Jos mitään yhteistä ei ole, kyse on oikeastaan pelkästä kielellisestä homonymiasta. Tästä seuraa, että marxilaiset inhimillisen vapauden ystävät voivat ristiriitaan sortumatta heittää talouden vapauden romukoppaan. Marxilaisille vapaus alkaa siellä missä talous loppuu. Talouden säätelyllä ei ole merkitystä vapauden kannalta, kunhan talousjärjestelmä vain on sellainen, että se todella mahdollistaa vapauden, joka siis määritelmällisesti realisoituu vain talouden sfäärin ulkopuolella.