Tosin jos erikoistuu kansantaloustieteeseen, niin siellä voi olla luvassa ihan mielenkiintoisiakin kursseja asiasta.
Mikrotaloudellisissa asioissa tähän mennessä on kyllä ollut analyysiä esim. Adam Smithin klassisesta vesi-timanttiparadoksista (Samaa traditiota Marxin kanssa). Marginalismin vallankumouksesta on ollut myös lyhyesti, mm. Carl Menger on mainittu.
]]>Itävaltalainen teoria on ensimmäinen, joka on edes ymmärtänyt voittojen ja tappioiden merkityksen sekä talouskasvun kristallinkirkkaasti. Oikeastaan taloustieteen täydellisen kilpailun markkinoita muistuttavassa ideaalitilassa, jossa jokainen ihminen tietäisi, mitä jokainen joka hetki haluaa ja pystyisi olemaan askelta edellä tuotteiden ja tuotannontekijöiden hinnoittelussa, ei syntyisi yhtään voittoja eikä tappioita, sillä voitto ja tappio osoittavat poikkeaman tasapainosta kannustaen edistämään toimintaa, joka tähtää lähestymään tasapainoa, jossa ihmisten silloiset tarpeet olisi tyydytetty käytössä olevien resurssien mukaan tehokkaimmalla tavalla. Ei esimerkiksi olisi olemassa sellaista kuin ”normaali voittotaso”. Samalla korostuu se tosiasia, että talous on lukuisista subjektiivisista ja muuttuvista laadullisuuksista koostuva järjestelmä, jota on tieteellisesti mahdotonta ennustaa. Siksi riskejä on otettava, ja riskien kantajia on arvostettava enemmän. Tämä kaikki edellyttää, että käsitämme talouden yksilöiden vapaista valinnoista koostuvaksi järjestelmäksi, jossa jokainen pyrkii tavoittelemaan omia päämääriään ilman väkivaltaisia keinoja.
]]>Ettet ymmärtäisi väärin, voi pinnallisen yleisön silmissä tuoda uskottavuutta osoittaa käytännön esimerkkejä teorian lopputulemista, mutta se on kaksiteräinen miekka. Pahimmassa tapauksessa, kuten nyt yhteiskuntatieteissä on tapahtunut, tilastoista etsitään todisteita omien näkemysten vahvistamiseksi. Tähän ihmisillä on suuremmat insentiivit kuin teoreettisessa matematiikassa ja luonnontieteissä, joita ei käytetä yhtä paljon yhteiskuntasuunnittelun tukena.
]]>Vakavasti otettavassa yhteiskuntatieteessä onkin aina deduktiivisen teorian lisäksi myös empiiristä aineistoa ja tuohon aineistoon perustuvaa induktiivista päättelyä. Puhtaasti deduktiivisella yhteiskunta”tieteellä” ei ole mitään mielekästä sanottavaa empiirisestä todellisuudesta. Teoria täytyy aina tavalla tai toisella kytkeä empiirisiin aineistoihin. Tieteellisiä teorioita pitäisi myös kyetä korjaamaan jos niiden pohjalta esitetään virheellisiä hypoteeseja.
Esimerkiksi Mises ja Hayek olivat sitä mieltä, ettei Neuvostoliitto pysyisi pystyssä tai kykenisi talouskasvuun. Nämä molemmat oletukset olivat vääriä. Neuvostoliito kykeni talouskasvuun eikä Neuvostoliitto romahtanut ”talouslaskun ongelman” vuoksi. Siis vaikka deduktiivinen teoria olisi sisäisesti vedenpitävä, voi kuitenkin olla, ettei se kerro empiirisestä todellisuudesta juuri mitään tai että sen perusteella tehdyt oletukset ovat virheellisiä.
Käsitteellisesti ja loogisesti vedenpitävästä lisäarvoteoriasta tekee aidosti mielekkään vasta se, että se voidaan mielekkäällä tavalla kytkeä empiirisiin aineistoihin ja tätä kautta saavuttaa tietoa yhteiskunnasta. Marx esitti arvoteoriansa tiiviissä muodossa, mutta Pääoman tekee aidosti kiinnostavaksi kirjaksi juuri se, että Marx käyttää teorioitaan myös taloushistorian kuvaamiseen ja selventämiseen. Näin ollen Marxin arvoteoria kytkeytyy empiiriseen aineistoon jo Pääoman sivuilla: Looginen päättely ja empiirinen todellisuus ovat jatkuvassa dialektisessa suhteessa keskenään.
]]>Prakseologia lähtee oletuskesta ”ihminen toimii”, joten sen tarkoituksena on myös osoittaa, ettei taloustieteeltä voi odottaa luotettavasti kykyä ennustaa tulevaisuutta historiallisen näytön pohjalta, olivatpa matemaattiset kaavat kuinka monimutkaisia tahansa. Sen sijaan positivistiseen tieteilijään verrattuna virheetön prakseologinen päättely antaa niin tosia päätelmiä, ettei niitä voi kokeellisesti kumota.
Prakseologiasta ei ole kirjallisuutta suomeksi, eivätkä siitä kertovat kirjat muutenkaan ole kovin kevyitä, mutta tämä artikkeli voisi valaista enemmän tieteen metodologiasta
]]>Marxin arvoteoria on korkean abstraktiotason ”rautalankamalli”, jonka tarkoituksena ei ole selittää hinnanmuodostusta vaan osoittaa talouden pintailmiöiden takana toimiva pääoman itselisäyksen logiikka. Marx on kiinnostunut juuri tästä prosessista, pääoman loputtomasta liikkeestä. Pintatasolla kyse tietysti on hinnoista, koska arvo, joka Marxille on luonteeltaan ennen kaikkea sosiaalinen suhde, jää tavarafetisismin vuoksi aina kätköön niiden taakse. Tältä osin taloustieteen rajahyötyteoria vain vahvistaa Marxin ajattelun osuvuutta.
Kärjistetysti sanottuna Marx ei ole erityisen kiinnostunut hinnoista. Sen sijaan Pääoma alkaa tavaran ja arvon analyysista, koska juuri noiden käsitteiden analyysi on avain kapitalistisen yhteiskunnan syvempien rakenteiden ymmärtämiseen.
Arvo ei siis ole ”empiirinen yleistys” tai tutkijan luoma ”ajatusabstraktio”. Kysymys on porvarillisen yhteiskuntamuodon salaisuuden paljastavasta reaaliabstraktiosta. Arvon ja siitä johdettujen käsitteiden avulla on mahdollisuus ymmärtää, miten ”lisäarvon kapitalistinen allokaatio” oikein tapahtuu. Lisäarvo seuraa loogisesti arvon ja käyttöarvon käsitteellisestä erottamisesta: työvoiman ja konkreettisen työn kaksinaisluonteen ymmärtäminen paljastaa, kuinka riisto tapahtuu muodollisesti tasa-arvoisten ja vapaiden ihmisten yhteiskunnassa.
Näin tulkittuna kysymyksessä olisi nimenomaan deduktiivis-analyyttinen teoria, eikä mikään empiirisesti testattavissa oleva hypoteesi. Jos Marxin arvoteoriaa ei tulkitse laisinkaan hinnanmuodostusteoriana, ristiriita katoaa.
]]>Tavallaan arvon säilyttäminenkin on jonkin asteinen käyttöarvo, joka liittyy siihen, että aineen niukkuudessa ei ilmene suuria heilahduksia, tai että sen kysyntä saattaa kasvaa uusien käyttömahdollisuuksien takia.
”Nurinkurista päättelyä. Todellisuudessa kulta on ylellistä siksi, koska se on arvokasta, eikä toisin päin. Tämä johtuu siitä että kullan ulkonäön ”haluttavuus” on opittu seikka. Käyttöarvot eivät määritä hintaa.”
Olet hakkaamassa taas länsimaisen taloustieteen tuulimyllyä pikkukepillä. Kullan arvo juontaa siihen, että on olemassa käyttötarkoituksia ja ihmisiä, jotka arvostavat sitä ihan oikeasti ylellisenä aineena. Jotkut arvostavat sitä sen takia, että muutkin arvostavat, ja jotkut sijoittavat siihen sen takia, että jotkut oikeasti arvostavat sitä. Olisi muuten aika absurdia, että joku olisi valmis maksamaan sadasta grammasta kimaltelevaa kultaa 3300 euroa vain sen takia, että on oppinut pitämään sitä arvokkaana ilman minkäänlaista käyttötarkoitusta.
”Eihän ilmakaan ole arvokasta, vaikka sillä on melkoinen käyttöarvo. Vesi on yhtä välttämätöntä kaikille ihmisille, mutta eri hintaista Suomessa ja Saudi-Arabiassa.” Ilma on arvokasta rajahyödyn ensimmäisten yksikköjen kohdalla, mutta kun ihminen on saanut tarpeensa tyydytettyä, hän ei tee ylimääräisellä ilmalla mitään.
Olet kova hokemaan kysynnän ja tarjonnan teorian yhteydessä, että hinnat määräytyvät Marxin arvolain mukaisesti, mutta et pyri avaamaan sitä juurta jaksaen, kuten itse jo tein rajahyötyanalyysin kohdalla, jopa useampia kertoja. Marxin arvoteoria on ristiriidassa kysynnän ja tarjonnan teorian kanssa, koska arvolaki kertoo vain valmistamiskustannuksen, joka kilpailullisilla markkinoilla ikään kuin vastaisi vaihtoarvoa. Uusklassisessa taloustieteessä tämä tarkoittaisi, että vain rajakustannuskäyrä olisi muuttuja ja määrittävä tekijä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rajahy%C3%B6ty
Jos nykyaikainen taloustiede ei ole tuttua, lopeta keskustelu heti, sillä tämä ei muuten johda mihinkään. Diskurssierot täytyy havaita ja pyrkiä muuttamaan yhteisymmärrettäviksi. Tällä hetkellä vastuu tästä on ollut kokonaan minulla.
”Jos tuotteen X valmistamiseen kuluu 4h ja tuotteen Y valmistamiseen 8h, niin vapailla markkinoilla hintatasapainon vallitessa tuotteen X tasapainohinta on 50% tuotteen Y tasapainohinnasta. Tämän yksinkertaisemmin ei arvolakia voi selittää.” Tuo on ristiriidassa kysynnän ja tarjonnan lain kanssa. Se ei nimittäin ota ollenkaan huomioon kysyntätekijää, vaan ikään kuin olettaa ihmisten kysyvän tuotteita niiden niukkuuden perusteella. Tämä taas tekee oletuksen ihmisistä mekaanisina ja mieltymyksettöminä objekteina.
”Vapaassa kilpailussa teollisuushyödykkeen hinnat kuitenkin vastaavat työnarvoteorian mukaista arvoa. Tämä on Marxin pointti. Juuri arvon ja markkinahinnan vastaavuus tietyissä oloissa oikeuttaa puhumaan arvosta kuten Marx puhui siitä.”
Tuossa juuri ilmenee, että teoria ei ole loogisesti päätelty, vaan kumpuaa pelkästä empiirisestä yleistyksestä. Deduktiivisen päättelyn ja analyyttisyyden voimalla itävaltalainen koulukunta ansaitsee vielä tänäkin päivänä paikkansa hinnanmuodostuksen selittäjänä. Nykyinen hintateoria on ennen kaikkea selkeä, eikä sitä tulkittaessa kompastuta mihinkään käsitevaikeuksiin.