Nykyinen sääntelyviidakko on kuin kasa satavia tetrispalikoita, jotka täytyy ensin asetella oikeaan järjestykseen, jotta ne voidaan poistaa siisteinä riveinä kerrallaan. Yhteiskunnan muuttaminen on tajuttoman hidas ja pitkäjänteinen haaste.

Toisaalta libertarismi ja siihen liittyvä taloustiede kohtaavat vastustusta myös tieteellisemmissä piireissä, joissa asioita käsitellään avoimemmin ja myös teorian kautta. Tiedemaailmassa pyritään osoittamaan teorioiden perustavanlaatuisia epäkohtia. Viime aikoina olen kallistunut käsittelemään asioita enemmänkin tieteellisestä näkökulmasta ja puolustamaan libertarismin mahdollisuuksia tätä kautta. Useammin ideat virtaavat esim. taloustieteistä politiikkaan, kuin toisin päin.

- Libertarismin ensimmäinen tehtävä poliittisesti on selittää ihmisille vaikkapa esimerkein mitä libertarismilla voidaan tehdä käytännössä; siitä huolimatta, että libertarismi ei ota kantaa siihen mitä *pitää* tehdä. Tällä hetkellä libertarismi on liian abstrakti ja teoreettinen ihmisille. Libertarismin pitäisi mennä lähelle ihmisten arkipäivän elämää.

* Muutama prosentti ihmisiä puolittain liberaalin systeemin ulkopuolella riittää luomaan esimerkin ja kilpailutilanteen, joka romuttaa systeemin. Esim. liberaali systeemi tuottaa ylihinnoiteltuja, rumia ja huonolaatuisia kuutioasuntoja. Yhteistyöllä ja käsityötaitoja käyttämällä kauniita asuntoja voidaan rakentaa halvalla ja nopeasti. Mormoniyhteisöt pystyvät rakentamaan itsetehdyistä materiaaleista hyvän talon suurperheelle perustuksia lukuunottamatta päivässä. Jos jätämme rakentamiselle ja koristelulle hiukan kauemmin aikaa, ei siihen silti kauaa mene. Kymmenien vuosien asuntolainoja ja niiden maksamista systeemin juoksupoikana ei tarvita.

* Kaikki kannattamani mallit perustuvat valikoituun ja rajattuun paikalliseen yhteistyöhön, ei kollektiiviseen ylhäältä kaikille saneltuun politiikkaan.

Tarkoitatko, että libertarismi on jotenkin puutteellinen ideologia, koska se ei ota huomioon subjektiivisia mielenfilosofisia vapauden merkityksiä? Menikö yhtään oikeaan suuntaan?

Libertaristisen ideologian ydin on siinä, ettei ole valtion tehtävänä toteuttaa ihmisten syvimpiä tai edes luettelemiasi hyvään elämään kuuluvia toiveita, sillä se on mahdotonta, epätasa-arvoista, ja vaatisi yksilöllisen vapauden valjastamista. Libertarismissa yksilöllä on lähtökohtaisesti paljon vastuuta sekä vapautta. Jos ihminen kokee, ettei tarvitse niin paljoa vapautta, eikä pysty kantamaan vastuuta omien asioidensa toteuttamisesta, hän luovuttaa välittömiä vapauksiaan esim. sitoutumalla sopimuksiin. Näin syntyy verkosto, joka muistuttaa yhteiskuntasopimusta. Tämä on vain rautalankaidea. Lopputulos voi näyttää hyvin monenlaiselta, vaikkapa hyvinvointivaltion kaltaiselta. Erona se, että siihen osallistuvat vain ne ihmiset, jotka sellaisessa haluavat elää.

Pointtini vapauden ”objektiivisesta”, paremminkin sanottuna yksiselitteisestä määrittelystä yhteiskunnallisessa keskustelussa on se, että ihmisille ns. negatiivinen vapaus, vapaus ulkoisista pakotteista tuo mieleen yhdensuuntaisia käsityksiä, kun taas laajempi abstrakti määrittely voi johdattaa erisuuntaisiin, epämääräisiin, jopa ristiriitaisiin käsityksiin. Usein ihmiset tekevät sen virheen, että he sekoittavat vapauskeskusteluun omia yhteiskunnallisia ihanteitaan niin, että vapaus on synonyymi omalle näkemykselleen ihanteellisesta yhteiskunnasta. Kärjistävä esimerkki on henkilö, joka sanoo vastustavansa liberalismia (vapausaatetta) ja samalla kannattavansa valtion väliintuloa ihmisten vapauden edistämiseksi. Olen kirjoittanut aikaisemmin artikkeleita poliittiseen retoriikkaan liittyen (löytyvät blogin vasemmasta sivupalkista). Pointtini on, että positiivisen vapauden käsite on harhaanjohtava, jopa virheellinen, eikä sillä ole tekemistä vapauden alkuperäisen yksinkertaisen merkityksen kanssa.

Poliittisessa keskustelussa on syytä erottaa käytäntö / teoria ja ideologia toisistaan. Vapautta voi toki käsitellä ideologisesti, mutta jos perustana olevia tekijöitä ei oteta huomioon, diskurssi törmää ihmisten läpitunkemattomaan kiviseinään. Toisaalta nuorelle miehelle voi olla hyväksi hakata aikansa päätä seinään, koska se tuo syvällisemmän, mukaanlukien tunnetason, ymmärryksen asiaan kuin jokin yksittäinen kommentti netissä.

Kuinka sitkeästi ihmiset pitäytyvät perustana olevissa asioissa? Niin sitkeästi, että he mieluummin antavat yhteiskunnan romahtaa, kuin tarttuvat ideologiaan, joka ei ota huomioon perustavia asioita.

Alustavasti voi vertailla maahanmuuttokriittisiä ja arvokonservatiivejä / libertaareja. Libertaarit ovat olleet politiikassa jo paljon kauemmin kuin arvokonservatiivit ja maahanmuuttokriittiset, mutta jälkimmäiset ovat menneet heittämällä kauas ohi libertaarien. Libertaarien politiikassa on paljon hyvää, joten olisi surullista jos sen hyvät puolet jäisivät abstraktin ideologian takia käyttämättä.

Termin ”objektiivisuus” näen tässä yhteydessä lähinnä poliittisena piilovaikuttamisena tai vallankäyttönä, esim. Ayn Randin objektivismi; vaatimuksena, kehotuksena ja eräänlaisena houkuttimena muuttaa näkemystään objektiivisuuden/”objektiivisuuden” julistajan suuntaan. Todellisuudessa subjektiivisuus ja objektiivisuus ovat monimutkaisia filosofisia käsitteitä, mutta siitä joskus toiste.

Olet oikeilla jäljillä, kun sanot, että libertarismin ihmiskuva on jäänyt hieman epäselväksi. Monet libertarismin kannattajat ovat perehtyneet itävaltalaisen koulukunnan taloustieteisiin (kuuluisia nimiä Ludwig von Mises, F.A. Hayek sekä Carl Menger). Itävaltalainen taloustiede haastaa juuri sen stereotyyppisen kapitalistisen ihmiskuvan, jota uusklassinen taloustiede opettaa. Itävaltalainen taloustiede yrittä tuoda taloustieteen piiriin juuri sitä näkemystä, josta kerrot – inhimillistä toimintaa. Kaikki ihmisen toiminta ei ole liiketaloudellista laskelmointia. Se, kuinka paljon ihminen haluaa tuoda liiketaloudellisia tulosmittareita, voittotavoitteita jne. yksityiseen elämäänsä, on kulttuurisidonnaista. Vapaasti kulttuuri kehittyisi melko hitaasti evoluution lailla. Siksi esimerkiksi kulutuskulttuurinkin syyt voivat olla valtiollisia.

Kuitenkin yhteinen huomiomme voisikin olla se, että libertarismia on hyvin vaikea ymmärtää siltä pohjalta, kuin kapitalismista on ihmisille kansantaloustieteen perusteoksissa opetettu. Jos valtio ei puuttuisi peliin, vallitsisi pelkän yksinkertaistetun taloustieteen mukaan armoton henkiinjäämiskilpailu sekä tulos- ja tehokkuushelvetti. Toki em. asioilta ei voi välttyä missään korkean elintason yhteiskunnassa, mutta ei se tarkoita, etteikö niille olisi myös vastapainoa.

Joka tapauksessa tyypillistä kaikelle kritiikille on, että ehdottoman jyrkkiä aatteita pidetään toimimattomia ihan vain sen takia, että niitä pidetään keskitiestä poikkeavina ääripäinä. Tämä poikii populaareja ja epäanalyyttisiä “viisauksia”.

Sammalkielen kommentti on hyvä vaikka en olekaan välttämättä samaa mieltä:

Juuri kukaan täysijärkinen ei vakavissaan käy kritisoimaan vasemmistolaista tai ainakaan marxilaista maailmankuvaa ylioptimistisesta ihmiskuvasta. Sellainen kritiikki ei todellakaan ole ”yleistä”. Syykin on selvä: marxilaisuuteen ei liity mitään selkeää ihmiskuvaa toisin kuin esim. klassiseen liberalismiin.

Marksismin ihmiskuva on ylioptimistinen siinä mielessä että ihminen olisi muka muutettavissa helposti.

Neuvostoliiton päämääränä oli nimenomaan luoda uusi ihminen ja sellainen ajatus perustuu ihmisluonnon helppoon muokattavuuteen, mikä sekin on tietysti tietynlainen ihmiskuva.

En väitä ettei ihminen olisi ollenkaan muokattavissa mutta neuvostomarksilainen ihmiskuva oli ylioptimistinen.

Mutta en pidä markkinaliberalismin – tai siis uusklassinen taloustieteen – ihmiskuvaa myöskään oikeana. (Libertarismin ihmiskuva on minulle epäselvä – onko sitä edes missään eksplisiittisesti märitelty.)

Kirjoitin aiemmin:

Kapitalismilla on oma ihmistyyppinsä – omaa etuaan (utiliteettiaan) ajava Homo Economicus. Uusklassisen taloustieteen mukaan Homo Economicuksen itsekkyys ei kuitenkaan johda ongelmiin vaan ns. markkinoiden sokea käsi huolehtii siitä että kaikki lopulta hyötyvät taloudellisen toimeliaisuuden noususta.

Richerson kritisoi kuitenkin myös kapitalismin ihmiskuvaa yhtä lailla utopistiseksi ja virheelliseksi. Homo Economicus toki vapautti ihmisen taloudellisen toimeliaisuuden mutta kapitalismi on varsin kykenemätön ratkaisemaan niitä moraalisia ja sosiaalisia ongelmia jotka globaalissa maailmassa kohtaamme: suuryritysten kirjanpitoväärennöksiä, uskonnollista terrorismia ja etnisiä ongelmia.

Moraaliset ongelmat ovat ratkaistavissa, mutta vain koska ihminen on erilainen kuin kapitalismin ihmiskuva väittää. Jos ihminen todella aina olisi sellainen vain omaa utiliteettian maksimoiva toimija niin kuin uusklassinen taloustiede väittää eivät ihmisyhteisöt olisi mahdollisia siinä mielessä kuin niitä ympärillämme näemme.

Todellisuudessa ihmisyhteisöissä toimii moraalin näkymätön käsi joka parhaassa tapauksessa panee ihmisyhteisön – on se sitten yritys, kerho tai kansallisvaltio – jäsenet puhaltamaan yhteen hiileen. Yhteenpuhaltaminen on kuitenkin ehdollista: Minä teen yhteisötä jos muutkin tekevät. Jos vapaamatkustajia ei rankaista yhteisöllisyys romahtaa.

Richersonin juttu johon viittasin on tässä.

Tätä voidaan täydentää tarvikkeiden; työkalujen; sähkö- ja elektroniikkalaitteiden; 3D high tech, high precision -metalliosien (esim. hutteriitit); huonekalujen; moottorien (esim. monikäyttöinen Cube -moottori); autojen (esim. Local Motors -yritys); jne. valmistamiseen tarvittavilla tiedoilla ja taidoilla, kaikella mikä tähtää suurempaan itsenäisyyteen systeemistä.

Mistä tiedän konkreettisesti, että nykyinen systeemi ei ole vapaa?

Kolme todistetta, joista voidaan aloittaa:

a) Monopolisysteemi (kapitalismi, sosialismi tai näiden sekoitus) ei koskaan opeta kansalaisilleen sellaisia kykyjä, jotka tekisivät heistä kyvykkäitä vapauteen. Jos systeemi olisi aidosti hyväntahtoinen jäseniään kohtaan, se opettaisi jokaiselle kansalaiselle vähintäänkin turvaksi ja back-up taidoiksi muiden tietojen ohella sellaiset tiedot, jotka riittävät hyvään ja itsenäiseen elämään systeemin ulkopuolella. Nämä tiedot ja taidot ovat ruuantuotanto, asunnon rakentaminen ja energiantuotanto. Tällaiset ihmiset tulisivat lähes kaikissa, erittäin vaikeissakin tilanteissa tarvittaessa omillaan toimeen, voisivat kilpailuttaa systeemiä ja saisivat paljon helpommin ja tasa-arvoisemmin (sosialistit, huom.) kaiken tarvitsemansa, mukaan lukien puolisot. Tämä ei sulje pois sitä, että ihminen hankkii osan tai kaiken tarvitsemastaan systeemiltä.

b) Systeemi opettaa systeemin sisäisiin tehtäviin operatiivista tietoa, lähinnä ylläpitävää ja hienosäätävää, mutta hyvin vähän sellaista, joka voisi nousta systeemin yläpuolelle ja luoda jotain merkittävää uutta. Esim. systeemi opettaa systeemistä sen miten olemassaoleva liberaali valtio (tunnetaan nykyisin nimellä pehmeä totalitarismi) toimii, mutta ei laajoja tietoja siitä miten voitaisiin suunnitella tai ajatella uusia tai vanhoja vaihtoehtoisia systeemejä ja/tai kehittää nykyistä systeemiä merkittävästi.

c) Systeemi ehkäisee, kieltää, vaikeuttaa, hajottaa, verottaa ja rankaisee usein näennäisesti neutraaleilla säännöillä ja laeilla sellaista ihmisten toimintaa ja yhteistoimintaa (erityisesti ihmisten itsensä hallitsemia laaja-alaisesti elämälle tärkeitä keskisuuria yhteisöjä), joilla he voivat saavuttaa aidon vapauden ja itsenäisyyden systeemistä. Systeemi suosii, järjestää ja propagoi sellaista, joka pitää ihmiset atomisoituneina ja riippuvaisina systeemistä. Systeemi harhaanjohtaa ihmisiä, ja keksii heille sellaista tekemistä ja joutavaa viihdykettä, joka pitää heidät sopivan tietämättöminä ja tavallaan ympäri vuorokauden ”täystyöllistettyinä” (Yksi manipuloivien kulttien menetelmistä; koko ajan kiireisillä ja puuhastelevilla kultin jäsenillä ei ole aikaa ja energiaa ajatella, opiskella ja tehdä muuta kuin kulttiin liittyvää).

***

Ylläolevassa osin epäsuorasti esitetyssä mallissa sosialisti saa tarvitsemansa turvatakuut erilaisiin tilanteisiin ja kyvykkyyden nousta sosiaalisessa asemassa ja puolisonvalinnassa. Koska statuksessa ja puolisonvalinnassa voidaan kilpailla lukuisilla tavoilla, menetelmillä ja yhteistyön muodoilla, ja nämä tavat eivät ole suoraan vertailukelpoisia, ja jokainen niistä tarjoaa erilaisia menestymisen mahdollisuuksia, voittajia on paljon enemmän ja tasa-arvo lisääntyy. Nykyisessä yksiulotteisessa raha (kaikkea lasketaan ja ohjataan rahalla), status ja karrieeri organisaatiossa -systeemissä voittajia on vähän ja katkeria on paljon. Sosialistien suurelta osin keinotekoisesta ja täysin turhasta riippuvuudesta, turvattomuudesta, alhaisesta statuksesta ja kyvyttömyydestä kumpuava katkeruus, pakottavat tarpeet ja radikaali politikointi vähenevät.

Libertaristi saa vapaasti valita haluamansa toiminnan ja/tai yhteistoiminnan, sekä elämäntavan muodon; suuriin veroihin ja tuhlaavaan laajaan valtioon ei ole tarvetta; sosialisteja on paljon vähemmän ja jäljelle jäänyt sosialismi ei ole katkeraa; valtio ei mikromanipuloi ja määräile ihmisten elämää; omistusoikeutta omaisuuteen ja omaan kehoon kunnioitetaan; ja näiden perustana olevat kyvyt, tiedot ja taidot opetetaan kaikille halukkaille muun opetuksen ohella.

Kaikki voittavat.