Jos aletaan puhumaan Neuvostoliiton aikaisesta suomalaisesta hyvinvointivaltiosta, täytyy tosissaan katsoa avarammin. Se, että Neuvostoliitto kävi Suomen kanssa kauppaa tappiollisesti Suomen eduksi lisäksi huoltosuhteen ollessa aivan erilainen ei tarkoita, että hyvinvointivaltiolla olisi enää toisenlaisessa tilanteessa yhtä hyviä edellytyksiä.

Huomauttaisin myös, ettei korkean tai edes ”keskikorkean” verotuksen talousalueen talous tehostu. Olet varmasti lukenut mm. laffer-käyrästä. Tärkeää olisi huomata sen kohdalla, että vaikka valtion verotulot maksimoitaisiin optimaalisella verotuksella, se aiheuttaa jo kansantaloudellista tehottomuutta (matalampi bkt).

Toki verovaroja voidaan käyttää eri tavalla. Ainut mahdollisuus yltää tehokkuuteen olisi julkisten varojen utilitaristinen uudelleensijoittaminen ainoastaan potentiaalisille yksilöille. Tällöin julkinen sektori ei kohtelisi ihmisiä tasapuolisesti tai ”oikeudenmukaisesti”. Tuloerojen tasaaminen, tasapuolinen uudelleenjakaminen aiheuttaa joka tapauksessa taloudellista tehottomuutta niukkuudella ja vastikkeettomalla rahalla.

Ja selventääkseni vielä oppikirjojen vakaumuksellisuutta:
Ne eivät tarjoa mitään valmista vakaumusta, vaan lukuisia hajanaisia pintapuolisia selityksiä eri koulukunnista. Eri koulukunnilla voi olla myös erilaisia lähtökohtia. Keynesiläisyys peräänkuuluttaa vahvaa valtiokoneistoa ja jonkinlaista kollektivismia, kun itävaltalainen taas valtion pidättäytymistä ihmisten omistusvapauden ronkkimisesta – puhumattakaan varsinaisista tieteellisistä näkemyseroista mm. matemaattisiin malleihin liittyen. Puolueettomia koulukirjat voivat olla, jos ne ehdottoman totuuden sijaan kertovat, että jokin teoria on tietyn koulukunnan oma. Toisaalta jos eri lähtökohtiin pohjautuvista teorioista yrittää objektiivisuuden nimissä luoda ”kultaisen keskitien” vakaumuksen, se ei todellakaan ole objektiivinen, vaan lähinnä periaatteeton sekamelska.

Kuitenkin näsäviisastelussa suurin virhe on se, että lähdetään väittämään, ettei 100,000000000000% puhdas markkinatalouskapitalismi, siis lähtökohdiltaan anarkokapitalismi, (lähtökohtaisesti anarkismi) ole kaikkein tehokkain tai mitä lie täydellisyyttä. Täsmentävä sanoma olisi, ettei vaikkapa 99% vapaa talous kuitenkaan mitään sosialismia edusta.

Yksilönvapauden perustana on se, että ihmisellä on vapaus ja vastuu. Ulkoisvaikutukset rikkovat tämän harmonian. Ulkoisvaikutuksia ei tunnettu niinä aikoina kun markkinataloustiede ja klassinen liberalismi syntyivät. Ulkoisvaikutuksiin puuttuminen ei tarkoita kuitenkaan sitä, että markkinatalous olisi siitä lähtien sosialismia tai edes komentotaloutta. Riippuu ehkä siitä, mitkä koetaan ulkoisvaikutuksiksi. Jos muu sääntely on kiellettyä, niiden piikkiin yritetään laittaa varmasti ties mitä ongelmia. Ongelmana äärimmäisen tehokkuuden tavoittelussa on se harhaluulo ja ylimielisyys, että suunnittelijat tietävät tasan tarkkaan mitä he tekevät. Täytyy myös ottaa huomioon ne ongelmat, joita sääntelyn luomat markkinaporsaanreiät aiheuttavat. Kapitalistit kiinnostuvat enemmänkin sääntelystä tehokkaampana tapana pyrkiä monopoliin kuin markkinataloudesta, joka asettaisi heidät samalle linjalle muiden vertaistensa kanssa.

Tuosta Suomen hyvinvointi-illuusiosta olen kirjoittanut kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa Ultimatum-referaatissani. Suosittelisin tutustumaan.

Täysin vapaan markkinatalouden ja keskusjohtoisen kommunismin välillä on paljon kaikenlaisia mahdollisuuksia. Kuten huomasit taloustieteen periaatteet tuntemalla voi helposti todeta kuinka suuria ongelmia aiheutuu kun annamme markkinavoimille sellaisen aseman, jota esim. sivupalkissasi lainaamat hörhöt ovat joskus ajaneet. Jo oman lajimme selviämisen ja elinympäristömme kannalta meidän on asetettava rajoituksia markkinavoimille. Oikeudenmukaisen yhteiskunnan kannalta on sitten tehtävä jo huomattavasti radikaalimpia ratkaisuja. Onneksi taloustieteilijät ovat kehittäneet useita vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, jotka loisivat nykytilannetta tehokkaamman, ympäristöystävällisemmän ja oikeudenmukaisemman järjestelmän, puhumattakaan täysin vapaiden markkinoiden aiheuttamasta kaoottisen tehottomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tilasta. Ratkaisuehdotuksien sisältö vaihtelee tietenkin riippuen esittäjästä, osa näkee markkinat välttämättömänä pahana, osa haluaa demokraattista suunnittelua jne. Voin esitellä vaihtoehtoja mielelläni myöhemmin. Sitä ennen kuitenkin murskaan vielä lisää markkinaintoilijoiden yhteiskuntarakenteen illuusioita taloustieteen avulla. Lupaavaa sinänsä, että hyväksyit perusteluineen tarjoamani kritiikin, toki vastaväitteiden logiikka on kiistaton, mutta silti useimmat markkinauskovaiset valitsevat mielummin pakenemisreaktion kuin altistavat ajatuksensa kritiikille. Olet oikealla tiellä, ja annan mielelläni lisää koottua tietoa, joka auttaa hahmottamaan erilaisten talousmallien vaikutuksia ja talouden yleisiä suhteita ja lainalaisuuksia. Tuon esille myös erään tunnetusti markkinaintoilijoille vaikean ongelman, jota mm. Milton Friedman yritti kirjassaan Capitalism and freedom puolustella hartaasti omalta näkökannaltaan, siinä kuitenkaan onnistumatta.

”Yhden huomion olen tehnyt: oppikirjat eivät tarjoa vakaumusta, joten niitä ei kannata nostaa raamatun asemaan. Oppikirjat pyrkivät käsittelemään melko puolueettomasti…”

Hyvä, että olet huomannut ratkaisevan eron yksityisten tyrannioiden (suuryritysten) rahoittamien Mises Instituten, Cato-instituution yms. ”tutkimusta” tekevien tahojen ja oikean tieteen välillä, se todella onkin puolueettomuus. Myös moiden tahojen vertaaminen raamattuun ja uskonasioihin on melkoisen terävää.

”Säännelty Suomi on kallis ja tehoton maa… ostovoimapariteeteilla suhteutettuja bruttokansantuotteita.”

Mitä tulee mainitsemiisi talousmittareihin, niiden käyttökelpoisuus kovin laajoissa vertailuissa oli jo kehittäjiensäkin mukaan varsin kyseenalaista. Vaihtoehtoisia mielenkiintoisina mittareina voimme nostaa esille vaikkapa juuri vähän aikaa sitten ensi kertaa Suomen kohdalla Helsingin kansantaloustieteenlaitoksella lasketut adion kehityksen indikaattorin, ja ISEW:in, noiden mukaan Suomessa hyvinvoinnin huippuvuodeksi paljastui hieman yllättäen 1989. Nykyään noilla mittareilla olemmekin sitten jo taantuneet 60-70-luvun vaihteeseen hyvinvoinnissamme. Tämäntyylisiin mittareihin olisi syytä tutustua kolmen johtavan oikeistopuolueemmekin (SDP, Keskusta, Kokoomus) päättäjät, jotka ovat tuona aikana olleet hallituksessa tekemässä tuhojaan, näiden johtajien olisi syytä miettiä miksei talouskasvua ole kyetty tehokkaasti kanavoimaan kansalaisten hyvinvointiin, vaan pikemmin tuntuu monelta osin käyneen juuri päinvastoin.

Yhden huomion olen tehnyt: oppikirjat eivät tarjoa vakaumusta, joten niitä ei kannata nostaa raamatun asemaan. Oppikirjat pyrkivät käsittelemään melko puolueettomasti tai suppeasti asioita ja lähinnä selittämään syitä yleisimmille talouspoliittisille ratkaisuille.

On aika helppo löytää kaikenlaisista kansantalouksista tilanteita, jotka voisivat toteutua tehokkaammin. Siinä ei todellakaan ole mitään ihmeellistä. Sellainen ylimielinen besserwisser-ajattelu on talouden kontrolloinnissa vain historiassa johtanut myös moniin odottamattomiin ongelmiin. Naurettavaa on nillittää markkinatalouden tehottomuudesta, jos verrataan, että vahvasti kontrolloitu talous on vieläkin tehottomampi tai totalitaarisen suunnitelmatalouden tapauksessa jopa toimimaton.

Itse en pidä pahana, jos joidenkin negatiivisten ulkoishaittojen kohdalla niukkuutta liitoiteltaisiin. Lähinnä niissä tapauksissa, joissa valinnanvapaus ja vastuu eivät rajoitu vain pelkästään valitsijalle.

Tässä linkki siis blogiin
http://alekhine13.blogspot.com/2009/11/markkinatalouden-ongelmia.html

Minusta yhteiskunnan päätarkoitus ei ole äärimmäiseen tehokkuuteen pyrkiminen, sillä tehokkuus saavutetaan itsestään kulttuurievoluution myötä sille suopeassa ympäristössä. Olet lähdössä argumentoimaan sokeasti ja kapeakatseisesti, jos et vertaile markkinataloutta yhtään suunnitelmatalouteen. Toki markkinataloudessakin voi olla informaation epäsymmetrisyyttä, joka aiheuttaa tehottomuutta. Täydellistä järjestelmää ei ole, mutta kun verrataan markkinataloutta lieväänkin suunnitelmatalouteen, huomataan huima ero. Usein markkinoiden julkinen kopelointi tehokkuuden nimissä on myös johtanut uusiin ongelmiin. Todella harvoin etäiset virkamiehet oikeasti tietävät, mitä lukuista yksittäiset ihmiset haluavat. Ei kaikki markkinatalousmaiden yritysten tehottomuus välttämättä johdu markkinataloudesta. Usein taustalla voi olla esimerkiksi julkisen talouden hyödyntäminen. Tästä on lukuisia esimerkkejä.

Markkinatalous on järjestelmä, jossa on vähiten esteitä informaatiokululle ja epäsymmetrisyyden korjaamiselle. Ei se tarkoita, etteikö tehottomuuttakin voisi olla. Markkinat pystyvät myös itsessään korjaamaan joitain ilmeneviä puutteita. Jos markkinoita kopeloidaan tehokkuuden nimissä, saattaa käydä myös niin, että markkinat palvelvat pian poliitikkoja ja heidän ihanteitaan, eivätkä kuluttavia asiakkaita. Olen käsitellyt näitä asioita paljon taloustieteen artikkeleissani, jotka löydät sivuston oikeasta palkista. Pyytäisin sinua tutustumaan niihin, sillä en jaksa nikkaroida samoja asioita rautalangasta jokaiselle erikseen.

Viittaukseni siihen, että köyhä kansanosa varastaisi rikkailta itselleen on vain ajatusesimerkki kollektivismista. Perintö ei ole mitenkään varastamista. Ihmisellä on ja tulee olla vapaus päättää oman varallisuutensa käyttämisestä ja siirtämisestä. Jos isovanhempasi antavat perintöä, tai päätät antaa rahaa hyväntekeväisyyteen, molemmat ovat yhtä vähän ryöstämistä, eli eivät ollenkaan.

USA ei ole mikään markkinatalouden mallimaa, vaikka siellä on hieman vapaampi markkinakulttuuri kuin täällä Suomessa. Suomalaisten arvomaailma on kovin supistunut yhtenäiskulttuurimme myötä, joten pienetkin erot nähdään kovin suurina. USAssa on kabinettipolitiikkaa, etujärjestöjä ja kollektivismin hyväksikäyttöä. Markkinatalouden toimijat haistavat tässä mahdollisuuksia mm. kilpailijoiden teilaamiseen ja muutenkin kilpailuedun haalimiseen. Mainittakoon esimerkiksi, että jenkeissä lääkäriliitolle on annettu paljon valtaa suunnitella aloituspaikkojen määrää, hillitä näin kilpailua, tarjontaa ja pitää palkkoja korkealla.

Ei omaisuus ole mitenkään varastamista, sillä jos se on vapaaehtoisilla sopimuksilla, kuten työ, perintö jne. ansaittu, ei sitä ole riistetty. Omaisuudella toki on voitu ostaa myös kollektivoitua valtaa, jos valtio on sen verran kollektivistinen tarjotakseen tähän mahdollisuuden. Syy ei ole omaisuuden, vaan kollektivismin.

Ensimmäinen liittyy suhteesi vapaisiin markkinoihin. Lyhyesti sanottuna taloustieteen periaatteista on johdettavissa hyvin selkeäst todisteet sille, miksi vapaat markkinat aiheuttavat suurta tehottomuutta! Kuten varmaan tiedät tehottomuus on yksi pahimmista synneistä taloustieteessä, en ymmärrä laisinkaan intohimoasi tukea mittavaa tehottomuutta aiheuttavia vapaita markkinoita.

Viittauksesi pelosta siihen, että köyhä kansanosa ”varastaisi” vähän rikkailta itselleen on myös historiallisesti hauska. Tuotahan esimerkiksi Yhdysvalloissa eliitti on jo satoja vuosia pelännyt. Sinänsä pelko on perusteltua, kun tutkimme tilastoja nykyajaltakin. Esimerkiksi Laurence Kotlikoff ja Lawrence Summers arvioivat, että Yhdysvalloissa jopa 80 prosenttia yksityishenkilöiden omaisuudesta tuli joko suorana perintönä tai perintyn omaisuuden tuottona (pitää myös muistaa surullinen palkkakehitys Yhdysvalloissa, palkat ovat suurella osilla ihmisistä laskeneet viimeisten vuosikymmenien aikana). Tämä kuvastaa hyvin sitä, kuinka paljon nykyisessä talousjärjestelmässä Yhdysvalloissa yksilön henkilökohtaisilla kyvyillä tai työpanoksella on tekemistä hänen ansioidensa kanssa. Proudhon kuuluisa lausahdus ”omaisuus on varkautta”, ei ehkä ole aivan paikkaansapitävä, mutta pienellä lisäyksellä ”omaisuus on varkautta-useimmissa tapauksissa” se on hyvinkin tarkka.

Ääripäässähän vapausajattelu johtaa anarkismiin – aivan totta. Anarkismi on hyvä tapa mallintaa sitä, miten epäjärjestys tai suunnittelemattomuus johtaa spontaaniin järjestymiseen. Aikoinaan mm. kreikkalaiset kaupunkivaltiot syntyivät ja laativat sääntönsä tällä tavalla. Toinen suunnittelematon järjestäytyminen on markkinatalous.

Käytännössä valtioiden maailmassa äärimmilleen viety yksilönvapausajattelu tarkoittaisi lähinnä sitä, etteivät poliitikot voisi määritellä kaikkia tärkeäksi kokemiaan asioita ”yhteisiksi” ja näin tekisi niistä ”velvollisuuksia”. Liberaali yhteiskunnallinen vapaus tarkoittaa myös vastuuta itsestään. Yhteiskunta ei siis tarjoaisi mahdollisuutta vältellä vastuuta ja kahmia toisten kustannuksella etuja. Varsinaiset yhteiskunnalle välttämättömät ”velvollisuudet” kuten maanpuolustus, poliisi ja infrastruktuuri todennäköisimmin säilyisivät.