Huippujohtajien palkkaaminen eroaa helposti korvattavan työvoiman palkkaamisesta sillä, ettei johtaminen ole enää sisällöltään saman kaltaista ja helposti korvattavaa rutiinityötä. Johtamiseen liittyy strategisia valintoja ja suuria tulevaisuuteen liittyviä riskejä, jolloin tuottavuutta sille on mahdotonta kohdistaa mitattavissa yksiköissä, mikä taas onnistuu jo joissain määrin mekaanisemmassa suorittavassa työssä.
Siitä ei siis päästä mihinkään, että jos työ on yksinkertaista, helposti korvattavissa, ja suuri määrä suostuisi tekemään sitä alhaisella palkalla, palkka pysyy alhaisena.
]]>”Lähtökohtana on tietenkin se, että työntekijöille maksettava maksimipalkka vastaa heidän oletettua työn tuottavuuttaan.”
Hmmm.. Minusta tuo oli Carl Marxin lähtökohta. Käsittääkseni kapitalistin lähtökohta on omistajan hyödyn maksimoiminen.
Jos nyt tarkastellaan niitä hommia, joista tässä puhutaan, eli töitä joihin ei tarvita korkeata koulutusta. Tälläisiin hommiin on usein enemmän tekijöitä kuin työpaikkoja, jolloin vahvempi osapuoli eli työnantaja pääsee sanelemaan ehdot. Oletuksen ollessa laissez faire.
”Neuvottelupöydän osapuolella on yksinoikeus sanella palkka, mikäli se on monopoli tai kartelli.”
Tähän oikeastaan jo vastasin.
”Muuten ne ajautuvat pidemmän päälle tarjouskilpailuun, jossa hinta lähestyy heidän tuottavuuttaan.”
Totta, mutta vain jos kyseessä on ominaisuus, josta on kilpailtava markkinoilla.. esimerkiksi nyt vaikka koulutetut ihmiset.
”Hinnan ei kuitenkaan ole järkevää nousta yli tuottavuuden, koska silloin firma ei voisi maksimoida kannattavuuttaan, mikä taas on liiketaloudellinen lähtökohta.”
No mutta tämäkään ei välttämättä pidä paikkaansa. Vai ovatko mielestäsi isojen yritysten johdon palkat mielestäsi suhteessa heidän tekemänsä työn tuottavuuteen? Toki jos tahtoo sokeasti uskoa palkitsemisjärjestelmiin. Mielestäni kyseessä on vain kilpavarustelu, johon on ajauduttu.. niitä summia ei voi suhtauttaa työn tuottavuuteen.
”Kilpailu vähentää mahdollisuutta sanella ehtoja ns. heikommalle osapuolelle.”
Toki jos kyseessä on jokin haluttu ominaisuus, joka on vaikea korvata. Mutta jos tosiaan paistat hampurilaispihvejä, niin pitääkö väittämäsi mielestäsi edelleen paikkansa. Siis tilanteessa, jossa uuden työntekijän saaminen ja kouluttaminen on helppoa ja nopeaa.
Kello on paljon ja oikoluku jäi. Toivon, että sait tästä jotain irti. Käyn tsekkailee muitakin kirjoituksiasi. Mukavaa vaihtaa mielipiteitä.
Yt
José
]]>Lähtökohtana on tietenkin se, että työntekijöille maksettava maksimipalkka vastaa heidän oletettua työn tuottavuuttaan. Neuvottelupöydän osapuolella on yksinoikeus sanella palkka, mikäli se on monopoli tai kartelli. Muuten ne ajautuvat pidemmän päälle tarjouskilpailuun, jossa hinta lähestyy heidän tuottavuuttaan. Hinnan ei kuitenkaan ole järkevää nousta yli tuottavuuden, koska silloin firma ei voisi maksimoida kannattavuuttaan, mikä taas on liiketaloudellinen lähtökohta.
Kilpailu vähentää mahdollisuutta sanella ehtoja ns. heikommalle osapuolelle. Kilpailu siis vahvistaa työntekijäosapuolen asemaa. Tietysti ongelmallisinta tämä on tilanteissa, joissa kilpailua ei ole esim. tarjonnan vähäisyyden takia. Niissä tilanteissa tosin olisi ehkä kyseenalaista pakottaa yritys tarjoamaan jotain muuta tarjousta kuin mitä se ehdottaa, mikäli vaihtoehtona on tarjouksesta kieltäytyminen.
Ymmärrän sinällään ideasi, että vaikka molemmat hyötyvät, tietty interventio ehkä voisi tasoittaa hyötyjä toisen hyväksi. Itse näen kuitenkin vapauden nimissä tarpeettomaksi pyrkiä tasoittamaan utiliteettia osapuolten välillä varsinkin, kun näissä tilanteissa utiliteetin mittaaminen objektiivisesti on käytännössä mahdotonta. Egoismi ei välttämättä johda utiliteetin tasaiseen jakautumiseen, mutta en tiedä, onko sen tasainen jakautuminen mikään absoluuttinen moraalinen arvo. Tuottajan utiliteetti usein sidotaan toiminnan kehittämiseen, tuotantoketjun pidentämiseen, kilpailukyvyn parantamiseen ja kuluttajien parempaan palvelemiseen. Nämä asiat eivät olekaan niin yksiselitteisiä.
Mielestäni egoismi oikealla tavalla ymmärrettynä kehittää yhteiskuntaa ja innostaa muita pyrkimään parempaan. Tietty sosiaalinen joustavuushan olisi myös egoistin etujen mukaista.
]]>”Kapitalistinen markkinatalous on järjestelmä, jossa ihmiset vaihtavat vapaasti omaisuuttaan ja kykyjään. Valtion kaltaisen kolmannen persoonan antamien käskyjen sijaan toimijat sopivat keskenään yhteistyösopimuksia. Ketään ei pakoteta. Vaihdanta tapahtuu, kun molemmat osapuolet kokevat hyötyvänsä vaihdosta.”
Muilla reissuillani olen eksynyt kapitalismin kenties vahvimmalle maaperälle Yhdysvaltoihin. Eräänä krapulaisena sunnuntai aamupäivänä päädyttiin Wendy’siin mätölle. Olin jo aiemmin reissullani kummastellut pikaruokaketjujen hinnoittelua. Dollar meny oli sekä minun että paikallisten suuressa suosiossa.
Silti en siinä kassalla voinut olla miettimättä minua palvelevan tummahipiäisen naisen tuntipalkkaa, joka taisi tuolloin pyöriä(lähde epäselvä) jossain 5,30 $ tienoilla(tammikuu 2010). Summa taisi vastata lakisääteistä minimipalkkaa.
Vielä räikeämpiä esimerkkejä kuulin paikallisilta ystäviltäni, siitä millä palkoilla eteläiset veljet poimii appelsiineja plantaaseilla. Toki en voi linkittää mitään varmaa, mutta puhe oli noin 2-3 $/tunnissa.
Ajatellaan, että markkinat toimivat vapaasti. Valtio ei puutu niihin. Emmekö mielestäsi ajaudu pakostakin tilanteeseen, jossa neuvottelupöydän vahvempi osapuoli sanelee ehdot? Mielestäni päädytään pisteeseen, jossa heikomman asemaa käytetään räikeästi hyväksi. Jos siis kärjistetään ja mennään sinne appelsiinipelloille?
Toki äskeinen ei osu suoraan väittämiisi. Ketäänhän ei tosiaan pakoteta, molemmathan tosiaan hyötyvät. Toinen saa halpaa työvoimaa, toinen korvauksen työstään. Mutta mitä vaihtoehtoja heikommalla osapuolella todellisuudessa on? Siis jos kuvitellaan, mihin töistä kieltäytyminen voi pahimmillaan johtaa. Mielestäni tässä tapauksessa egoismi ei johda parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, eikä vaihdanta tapahdu osapuolten vapaasta tahdosta. Toki minun ja sinun paras mahdollinen saattavat varioida preferensseistä riippuen.
Mielestäni ihminen ei ole, edes pohjimmiltaan, kovin moraalinen olento. Mielestäni juuri egoisimi johtaa tilanteisiin, jotka vaativat kolmannen osapuolen puuttumista neuvotteluiden kulkuun.
José Parkkinen
jparkkin@abo.fi
Tästä on ollut keskustelua myös toisaalla. http://olliherrala.blogit.kauppalehti.fi/blog/26647
Otin kantaa keskusteluun parilla kommentilla, mutta Kauppalehden kommenttikeskustelut ovat aika häröjä.
Ei de Waalin näkemykset mitään uusia ole klassisen liberalismin perusteita tunteville. Eivätkä ne ole edes sen vastaisia. Jo Adam Smith – jonka ihailijaksi Wahlrooskin tunnustautuu – kirjoitti ihmisestä kertoen nuo de Waalin toteamat asiat. Kuten Thomas toteat, oma etu se on altruistillakin kyseessä. Hän saa tyydytyksen itselleen nähdessään teoistaan toisille koituvan ilon. Tuon tyydytyksen saaminen on hänen oman etunsa toteutumista.
]]>