Tällä kertaa vanhurskauttaan todisteli kaikkien suomalaisten kristittyjen esitaistelija, Päivi Räsänen, joka yritti vakuuttaa kirkolliskokousta siitä, että kirkkolaitoksen on parempi vastaanottaa indeksikorotuksin suojattua kiinteätä valtionavustusta ennemmin kuin laskevaan yhteisöveron tuottoon sidottua tulonsiirtoa. Räsänen oli tietysti oikeassa kirkon kannalta, mutta ei muistanut sanoa ääneen, että meille veronmaksajille tämä diili on huomattavasti huonompi. Odotettavissa ei tietenkään ollut, että Räsänen olisi Martti Lutherin reformin nimissä tuominnut evankelisluterilaisen kirkon rahanahneuden moraalittomana tai evankelisluterilaiseen oppirakennelmaan sopimattomana. Vuosituhantisia perinteitä kunnioittaen maaorjan mielipidettä ei kysytä, kun heidän selkänahastaan revitään rahat uskonnollisten esivallan elosteluun. Mallia evankelisluterilainen kirkko ja Räsänen ovat selkeästi ottaneet Vatikaanista. Vain paavilla, yhden maailman rikkaimman instituution johtajalla, voi olla tarpeeksi kanttia pitää kymmenien- tai satojentuhansien eurojen edestä kulta- ja jalokivikoruja yllään tuomitessaan ”suunnattoman tuhlauksen”.

Vähän meinaa morjenstellessa hymyilyttää, kun on pienen kehitysmaan kohtalon verran blingblingiä päällä. Kiitos taitavan suggeroinnin, myös kehitysmaiden rutiköyhät ihmiset on saatu valjastettua uskonnollisen porsastelun maksajiksi.

Kuten Räsänen kertoi, on Suomi opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla ottamassa jälleen yhden askeleen kohti teokratiaa, kun talousvaikeuksissa pyristelevää kansankirkkoa lähdetään pelastamaan myös uskonnottomilta perittävillä verorahoilla. Uskonveljet ja -sisaret eivät tunnu edes kyseenalaistavan tarvetta lahjoittaa evankelisluterilaiselle kirkolle satojamiljoonia euroja vuosittain yhteisöveron tuoton ja erillisen verotusoikeuden kautta. Esimerkiksi alaikäisten lasten vanhemmilla ei ole oikeutta lastensa tienaamiin rahoihin, mutta kirkkolaitokselle moinen oikeus on laissa taattu. En ole kuullut sen enempää Räsäsen kuin evankelisluterilaisen kirkon johtohahmojen ääneen miettivän tällaisen käytännön oikeudenmukaisuutta tai tarpeenmukaisuutta.

Helsingin tuomiokirkossa kulminoituu köyhän puusepän ja Lutherin opetukset mallikkaasti; kansalaisilta väkivallan uhalla riistetty omaisuus on tuhlattu kultaan ja pröystäilevään arkkitehtuuriin.

Ainoa moraalisesti kestävä ratkaisu on se, että kaikilta uskonnollisilta ja aatteellisista yhteisöiltä poistetaan etuoikeudet, eli ne saatetaan vihdoin juridisesti samalle viivalle. Näille yhteisöille voidaan antaa oikeus kerätä itse määrittelemäänsä jäsenmaksua juridisesti täysi-ikäisiltä jäseniltään, aivan kuten tapahtuu kaikessa muussakin yhteisötoiminnassa tällä hetkellä. Tällöin jokainen meistä rahoittaisi vain sitä uskontokuntaa, aatetta tai muuta järjestöä, jonka jäsen aidosti haluaa olla.

Olen käynyt aiheesta keskustelua useammankin uskovaisen kanssa vuosien varrella. Niiden keskustelujen perusteella ei ole vaikeaa ennustaa, että nykykäytännön haastaminen tulee kohtaamaan valtavaa vastustusta eritoten niiden taholta, jotka pitävät itseään vanhurskaina Jeesuksen seuraajina ja sitä kautta moraalikäsitykseltään meitä muita ylempiarvoisina. Ilman itseironian häivääkään tämä porukka tulee vastustamaan aidon yksilönvapauden toteutumista yhteiskunnassamme osaamatta rakentaa näkemyksensä tueksi loogisia perusteluita.

Jos kirjoitus nosti verenpainettasi, niin pysähdy hetkeksi miettimään, että miksi minun pitäisi veroissani maksaa sinun uskonnon harjoittamisesi? Tulisiko sinun olla velvollinen maksamaan minun mahdollinen uskonnon harjoittamiseni? Eikö olisi reilua kaikkia kohtaan, jos te kristityt maksaisitte itse jäsenmaksuina oman uskontokuntanne palvontapaikkojen ja henkilökunnan ylläpitämisen, kuten niin monet muut uskontokunnat Suomessa jo tekevät? Jos ei, niin miksi ei? Vastauksen voit kirjoittaa alla olevaan kommenttiosioon.