Syksyisin, talvisin ja keväisin lapset vietäisiin vuorostaan mustaan temppeliin tai uhrilehtoon kuuntelemaan tarinoita saatananpalvonnan autuudesta sekä laulamaan ylistyslauluja Perkeleelle. Koulujen päättyessä lapset talutettaisiin juhlasaleihin laulamaan Gorgorothia, Carpathian Forestia tai muuten vain ylistämään Saatanaa, koska niin on tehty aina ennenkin. Opetushallitus lanseeraisi ”Sielunvihollisvisan”, jonka myötä äidinkielentunneilla kirjoitettaisiin runoja Perkeleestä, kuvaamataidossa kuvia demonien riivaamista sieluista ja liikuntatunneilla harjoiteltaisiin vuohiaskellusta black metallin tahtiin. Voit vapaasti vaihtaa ajatusleikissäsi saatananpalvonnan tilalle minkä tahansa aatteen tai uskonnon. Kokeilkaa vaikka kommunismia, islamia, aatteellista vihreyttä tai kapitalismia.

Hyväksyisittekö tällaisen menettelyn kaikkien mahdollisten aatteiden kohdalla? Jos ette, niin ymmärtänette miksi kristinuskon erityisasema julkisrahoitteisissa kouluissa on eettisesti ongelmallista?

Edellä olevan analogian kautta voi myös tarkastella Suvivirren asemaa julkisissa kouluissa. Suvivirressä, virsikirjan virsi 571, lauletaan kristinuskon Jumalasta. Evankelisluterilaisen kirkon mukaan ”Virsien laulaminen on yhtä aikaa julistusta, opetusta, sielunhoitoa, rukousta ja yhteyden kokemista”.  Näin ollen Suvivirsi on nimenomaan kristillinen uskonnollinen toimitus, ei suinkaan maallinen perinne, kuten semanttiseen kikkailuun hurahtaneet aatteellisesti etuoikeutetut niin kovasti yrittävät uskotella. Kristinuskon harjoittaminen julkisissa kouluissa julkishallinnon tuella on epäoikeudenmukaista niin meitä uskonnottomia kuin kaikkien muidenkin uskontojen edustajia kohtaan. Se, onko tällainen uskonnonharjoittamisen muoto näennäisesti pakollista ja/tai perinteikästä, ei poista edellä mainittua eettistä ongelmaa. Ainoa eettisesti kestävä vaihtoehto on, että kaikki uskonnolliset elementit poistetaan koulujen tunneilta ja juhlista, kuten myös kaikkialta julkishallinnosta. Tällöin ketään ei pakoteta tukemaan toisten uskonnonharjoittamista.

Viimeisin tapetille noussut uskonnollisen indoktrinoinnin muoto on opetushallituksen johdolla kouluihin tuotu ”Virsivisa”, joka ulottaa virsien laulamisen muodossa tapahtuvan uskonnon harjoittamisen kaikille peruskoulun tunneille. Kun jo nykyinen keskusjohtoinen uskonnon harjoittaminen kouluissa on eettisesti ongelmallista, on selvää, että uskonnoilla ei ole mitään perusteltua paikkaa esimerkiksi liikuntatunneilla tai äidinkielentunneilla.

”Visaan osallistuminen on jokaiselle oppilaalle vapaaehtoista eikä visa ole sidottu minkään yksittäisen oppiaineen opetukseen. Visaan osallistutaan luokittain mutta kaikkien luokan oppilaiden ei tarvitse osallistua, jos eivät sitä halua”, kerrotaan opetushallituksen virsivisan esittelymateriaalin kylkiäisinä tulleessa saatekirjeessä. Se, että opetushallituksessa työskentelee lapsille omaa aatteellista agendaansa tuputtavia virkamiehiä, on ongelmallista yhteiskuntamme jäsenten yhdenvertaisuuden ja uskonnonvapauden kannalta. Vielä huolestuttavammaksi tilanteen tekee se, että asian ympärillä puuhastelevat opetushallituksen virkamiehet eivät näytä omaavan edes alkeellista käsitystä ammattietiikasta, kasvatuspedagogiasta tai ihmisille luontaisesta ryhmädynamiikasta.

Ehkäpä opetushallituksessa asiasta päättävät ihmiset ovat niin vanhoja, etteivät muista millaisia vaikutuksia lapsille ja varhaisteineille voi koitua jättäytyessään, tai jätettäessä, koulukavereistaan koostuvan sosiaalisen piirin ulkopuolelle? Edes monet aikuiset eivät uskalla uhmata kohtaloaan tuollaisten sosiaalisten paineiden edessä. Miten voidaan ajatella, että lasten ja nuorten kohdalla tällaiset valinnat tapahtuisivat ilman ryhmäpaineen luomaa dilemmaa?

Eipä sillä, että valinnaisuus olisi edes vaihtoehto suurimmalle osalle peruskoululaisista. YLEn tutkimuksessa kun kävi ilmi, että lakiin kirjattua oikeutta kieltäytyä osallistumasta uskonnon harjoittamiseen ei kunnioiteta isossa osassa maamme kouluja. Nämäkö ovat ne keinot, joilla tätä moraalisesti ylivertaiseksikin luonnehdittua kristillistä aatetta täytyy vaalia? Mitä luulisitte sen kuuluisan nasaretilaisen puusepän sanovan asiasta?

Jokainen kristillistä kulttuuriperintöä itselleen tärkeänä pitävä voi toki harjoittaa uskontoaan koulussa, kotona tai julkisella paikalla aivan mielin määrin, kunhan siihen ei käytetä julkishallinnon resursseja eikä estetä muiden vapautta harjoittaa omaa uskontoaan tai olla harjoittamatta mitään uskontoa. Tällaista keskushallinnosta riippumatonta kansalaisaktivismia edustaa mm. Save The Suvivirsi-tapahtuma, joka järjestetään koulujen päättäjäisviikonloppuna. Minusta tämä tapahtuma on esimerkillinen osoitus siitä, että säilyttämisen arvoiset perinteet sekä kulttuuri kyllä säilyvät niitä arvostavien ihmisten toimesta. Valtion ja uskonnollisen auktoriteetin painostuksella ylläpidetyt ”perinteet” ovat vain pseudokulttuuria, joka ilmentää lähinnä kulloinkin vallassa olevan poliittisen klikin ja sen nimittämän virkamieskoneiston mieltymyksiä.