Eilen käytiin Killen kanssa lounaalla Fontanassa. Jostain syystä aina kuvittelen, etten pidä Fontanasta, vaikka todellakin pidän. Paikan lounasbuffet on mahtava ja täynnä mitä erinomaisempia herkkuja. Erityisen hyvin Fontanalla on hallussa mielestäni salaattipöytä: kaikenlaisia onnistuneesti marinoituja ja maustettuja superherkkuja. Suosittelen!
Lounaspaikan kulmalla tuli myös yksi lukija juttelemaan! Se on aina hauskaa, sillä jotenkin elän kuplassa ja kuvittelen, ettei tätä lue kukaan koskaan ikinä, ei ainakaan kukaan todellisessa maailmassa oleva ihminen. Siksi usein tuleekin höpistyä tänne kaikenlaisia järjettömyyksiä, esimerkiksi todellisessa maailmassa olevista ihmisistä… Terkkuja vaan moikkaamaan tulleelle lukijalle!
Eilen illalla Kille pakkasikin tajuttoman hienon Turun työväen säästöpankki -laukkunsa ja lähti lomanviettoon äitinsä luo. Alunperin mun oli tarkoitus lähteä mukaan, mutta kuinka ollakaan sattui kaikenlaista päällekkäisbuukkausta ja näin ollen jäin yksikseni Turkuun. Mielelläni olisin mennyt mukaan, mutta toisaalta olen ihan mieluusti itsenikin kanssa välillä. Aion ottaa vapaa-ajastani kaiken ilon irti: Kille on meidän taloudessa se neuroottisempi, ja neuroottisuus ilmenee hyvin esimerkiksi ravinnon suhteen. Kille on esimerkiksi sitä mieltä, että sipsejä ja pastaa ei ole sopivaa syödä joka päivä, sopivaa olisi n. kerran kuussa. Pöyristyttävä, joidenkin mukaan jopa pyöristyttävä, väite, jota vastaan kapinoin kaiken aikaa. Kun ravintoterapeuttikissa on poissa, voi pastahiiri tanssia pöydillä ja pastakattiloiden yltäkylläisyydessä, kerman ja voin sävyttämän sinfonian tahdissa. Ostin itseltänikin salaa myös sipsejä. Se on kamalaa, miten lempisipsini ovatkin lähikaupassamme ihan siinä kassan vieressä! Kassajonossa seistessäni nappasin äkkiä pussin koriin. Parempi olisi, jos kaikki lukuisat huonommat sipsit olisivat kassojen lähellä ja luksusherkut kauempana. Ei tulis ihan jatkuvasti herkkupeppuiltua!
Kaiken pastan ja sipsin mässyämisen lisäksi aion myös hankkiutua jonkinlaiseen alkoholia ja sosiaalisia tilanteita yhdistävään huvitilaisuuteen. Olen pohjalla.
Ja merkiksi muistiin itselleni ja tulevaisuuden historiantutkijoille: tänään oli ensimmäinen päivä tänä vuonna kun käytin tennareita! Se on tärkeä asia merkitä muistiin ja ilmoittaa, varsinkin lifestyleblogissa. Ostin viime syksynä oikeaa nahkaa olevat ns. oikeat kengät, joiden aloittamana jatkumona ostin myös talveksi ihan oikeat kengät. Tennarit tuntuivat oikeiden kenkien jälkeen hyvinkin oudolta, aivan kuin ei kävellä osaisikaan. Jalkaparoillani oli kaikenlaista huomaamatonta ongelmaa, jonka jotenkin luulen korjaantuneen parempien kenkien myötä. Se on ilahduttavaa. Haaveissani näen silti itseni rientämässä halki kesän lyhytvartisissa nahkaisissa Converseissa. Silitin niitä jo kutsuvasti eräässä kaupassa, luulen että seuraavan kerran kohdatessamme ne lähtevät mukaani.
Postauksen kuvat on napattu Instagram-feedistäni. Sitä saa ja pitää ehdottomasti seurata, mikäli Instagramia käyttää. Muista myös sivuni Facebookissa ja Twitterissä!
]]>
Matthew McConaughey Dallas Buyers Clubissa.
Viimeistään Oscar-gaalan myötä tuli tutuksi suurellekin yleisölle elokuva Dallas Buyers Club. Itse en tiennyt Dallas Buyers Clubista mitään ennen Oscar-gaalailtaa. Olin nimen perusteella sijoittanut elokuvan ei kiinnosta-osastoon, koska olin jostain syystä kuvitellut, että elokuva kertoo urheilujoukkueesta tai on muuten joku äijäkohellus.
No, voin sanoa, että ei kerro. Enempää en olisi oikeastaan voinut erehtyä. Katsoimmekin elokuvan kaveriporukalla juuri ennen Oscar-gaalaa. Sopivasti pääsin veikkaamaan ja toivomaan elokuvalle Oscareita, ja kyllähän niitä sitten tulikin.
Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo Ron Woodroofista (Matthew McConaughey), joka on hyvinkin perusäijä: elämä koostuu äijäilystä viinan, rodeon ja villien naisten parissa. Elämä kuitenkin muuttuu hetkessä Woodroofin saadessa HIV-diagnoosin ja kolmekymmentä päivää elinaikaa. 1980-luvun puolivälissä HIV oli paitsi uusi ilmiö, myös nopeaan ja häpeälliseen kuolemaan johtava sairaus. Woodroof ei kuitenkaan tyydy kohtaloonsa, vaan hoitomuotojen puutteesta huolimatta hän ryhtyy etsimään vaihtoehtoisia hoitoja ja auttamaan myös muita HIV:hen sairastuneita. Luvassa on vääntöä ja kääntöä AIDS-lääke AZT:tä kehittävän lääkefirman kanssa.
Jared Leto Dallas Buyers Clubissa.
Vaikka päähenkilö Woodroof on varsinkin elokuvan alussa homovitsejä kertova raivohetero, tarjoaa elokuva näkymän myös AIDSin repimään homokulttuuriin Rayonin (Jared Leto) kautta. Rayon on naisten vaatteita käyttävä, narkkaava mies, joka on Woodroofin linkki muihin sairastuneisiin.
Elokuva tosiaan sai kolme Oscaria: parhaan miespääosan, miessivuosan ja maskeerauksen. Muita ehdokkaita näkemättäkin voi todeta, että juuri oikein palkittu. Miesten, varsinkin McConaugheyn, muuntautumiskyky sekä fyysisesti että henkisesti oli uskomaton. Niin nääntyneeksi, luisevaksi ja huonovointiseksi ei pääse edes nykyelokuvan tekniikoilla. Merkittävä, vaan ei kaikkea tekevä roolinsa oli myös maskeerauksella, joka oli toden totta erinomainen. Itse tunnistin esimerkiksi Jared Leton elokuvan ollessa jo hyvin pitkällä, vaikka toki tiesinkin Leton olevan elokuvassa. Se kertonee jotain. Joka tapauksessa oli helpottavaa nähdä molemmat herrat varsin komeina ja hyväkuntoisina gaalan punaisella matolla ;).
Dallas Buyers Club tuli Suomessa ensi-iltaan 31.1.2014.
Herra Peabody & Sherman.
Kevyempänä leffavinkkinä ajattelin vinkata myös Dreamworksin uutuusanimaatiosta Herra Peabody & Sherman. Näin elokuvan trailerin jo aiemmin, mutta vasta nyt muistin vinkata elokuvasta myös teitä.
Elokuva kertoo herra Peabodystä, joka on liikemies, tiedemies, Nobel-palkittu, keksijä, gorumet-kokki, olympiamitalisti ja nero. Lisäksi hän on myös koira. Herra Peabody adoptoi Sherman-nimisen pojan, jonka kanssa koiraherra lähtee aikakoneella seikkailemaan historiaan. Loppujen lopuksi elokuvassa vaikeinta ja tärkeintä on kuitenkin isänä oleminen. Elokuvaa näkemättäkin on helppo pohtia elokuvan tausta-ajatuksia: mitä päähenkilökoira mahdollisesti symboloi? Koiran tilalle on aika helppo sijoittaa vaikka homo.
Näin tasa-arvoista avioliittolakia käsittelevälle Suomelle Herra Peabody & Sherman on ajoitettu mainiosti. Lain vastustajien argumentit kun tuntuvat pyörivän sen ympärillä, joudutaanko tasa-arvoisen avioliittolain myötä hyväksymään myös moniavioisuus, eläinavioliitot ja insesti. Elokuva tarjoaakin vastustajille lisää hyvinkin käyttökelpoisia argumentteja: olemmeko pian tilanteessa, jossa eläimilläkin on oltava oikeus adoptoida ihmislapsia?
Herra Peabody & Sherman ensi-illassa 7.3.2014.
Oletko jo nähnyt Dallas Buyers Clubin? Kiinnostaako? Mitä pidit? Aiotko katsoa? Kiinnostaako Herra Peabody & Sherman?
]]>
Maanantaina aukeaa uusi blogiportaali Blogbook. Monien muiden mukana myös Tämän kylän homopoika-blogilla on ilo päästä mukaan sivustolle.
1. Avokadot
Aina kotoa kaupungille lähtiessä kiiruhdan pienen kahvila/ravintolapaikan ohi. Tulen aina hyvälle mielelle, kun näen leppoisia lounaita tai viinihetkiä viettäviä kulttuurimummoja kahvilan ikkunapöydässä. Pääsääntöisesti kauniisti pukeutuneet mummot näyttävät niin iloisilta ja elämästä nauttivilta, että välillä odotan malttamattomasti omaakin vanhuutta. Tai sitten voisin ehkä alkaa käydä arkilasillisilla päiväsaikaan.
3. Kevyt talvi ja aikainen kevät
Olen käyttänyt Instagramia ikuisuuksia, mutta vasta viime aikoina olen innostunut kahlaamaan hashtagien viidakossa löytäen kaikkea hulvatonta, kaunista, hauskaa, koskettavaa ja joskus kyllä aika hirveitäkin asioita. En esimerkiksi hirveästi lämpeä sille, että Instagramiinkin on rantautunut ns. peniskulttuuri. Maailma on täynnä peniskuvia ja sivustoja peniksen esittelemiselle, onks pakko tulla Instagramiinkin? Tälle Disneyn Tuhkimosta napatulle kuvalle sen sijaan kuolin nauruun hyvin useasti ja pitkään:
5. Twitter
Hyvänä jatkona Instagramille voi todeta myös Twitterin. Twitterin käyttö on saattanut viime aikoina lähteä jopa hieman lapasesta. Toisaalta Twitter on piristävä ja nerokas: tieto ja uutiset kulkevat huomattavasti nopeammin kuin perinteisemmissä medioissa ja 140 merkin rajoitus vaatii jo vähän aivojumppaa twiitatessa. Toisaalta twiittivirrassa näkyy usein eeppisiä helmiäkin. Suosittelen.
Viime aikoina on tullut luuhattua aika paljon erilaisissa juhlissa. Juhliminen on, tai voi olla, raskasta ja uuvuttavaa, jolloin ei jälkeenpäin välttämättä ole kovin hyvillä mielin. Viime aikaisilla bailukerroilla olen kuitenkin löytänyt kohtuullisen tasapainon: ei yletöntä dokaamista ja ajoissa kotiin. Tässä on pääsääntöisesti pysytty. Juhlista on löytynyt se loppujen lopuksi keskeinen sisältö: hyvä seura, hyvä ruoka ja hyvä juoma. Rusinat pullasta ja parhaat päältä. Näin on hyvä.
 |
| Betoniyö. |
7. Elokuvat
Kirjoitinkin aiemmin tarttumisestani elokuviin. Televisiosta ja tallenteilta elokuvien katsomisen lisäksi sain viimein tänä keväänä aikaiseksi ostaa Kinokoplan sarjakortin, jolla olen päässyt jo näkemään useampia elokuvia. Elokuvat ovat sellaisia, jotka on hyvä nähdä, mutta ilman tällaista valmista kerho-ohjelmaa tuskin tulisi katsottua. Ensi sunnuntaina Kinokoplassa katsotaan Betoniyö, jonka olen jo nähnyt, mutta jonka katson suurella ihastuksella vielä uudestaankin isolta kankaalta.
Kille oli jo jäädä listalta itsestäänselvyytenä, mutta tokihan Killekin kuuluu arkipäiväisiin hyvänmielen asioihin. Hauskinta viimepäivinä on ollut erilaisten eläimiin liittyvien lempinimien (kuten haisurotta ja homovompatti) keksiminen ja se, kun Kille jonkun kekseliään sutkautuksen keksiessään tehostaa keksintöään kysymällä että eiks ollu aika hyvin sanottu?.
Tuntuu, että oli vaihe, jossa edes aiemmin pitämieni artistien uudet julkaisut eivät saaneet erityisesti syttymään. Viime aikoina on kuitenkin menty taas lujaa. Eilen kuulin ensimmäistä kertaa Kerkko Koskinen Kollektiivin uuden, maaliskuun 7. päivä julkaistavan Tallinnan lautta-biisin. Se on mahtava, ihana, kaunis, loistava. Innoissani olen myös Samuli Putron uudesta sinkusta Kuka tahansa kelpaa. Putron uusi levy ilmestyy huomenna, samoin kuin Olavi Uusivirrankin levy. Mahtava musiikkikevät tulossa.
Helsinkiläinen yökerho DTM julkaisi juuri Facebook-sivullaan tiedotteen, jonka mukaan Alma Median tuottama Allegro-junissa jaettava lehti on kieltäytynyt julkaisemasta DTM:n mainosta.
Vaikea sanoa. Onkohan asiasta edes keskusteltu Venäjän puolella, vai onko päätös tehty tyytyväisenä kyselemättä mistään. Ihan vain varmuuden vuoksi?
Joka tapauksessa Alma Median ja VR:n kautta saatiin ensimmäinen esimerkki siitä, miten Venäjän propagandalaki vaikuttaa myös meillä Suomessa. Tai miten sen annetaan vaikuttaa.
Lisäys 14.49: *) Lisätty mainoksen teksti suomeksi.
Totuus rivien välissä on, että juuri Venäjän pelossa armeijaa tunnutaan ylläpitävän. Nämä kirjoittamttoman totuuden kannattajat eviät tosin suostu näkemään, tai ainakaan myöntämään, päivänselvää asiaa: jos Venäjä suunnattomassa pahuudessaan päättäisi hyökätä Suomeen, ei nykyisestä maanpuolustuksesta ole vastusta. Ehkä armeijan ylläpitö kuitenkin luo illuusion niin perusturvallisuudesta kuin puolustuskyvystäkin.
Ammattiarmeijamuotoisena puolustusvoimien tehokkuus lisääntyisi. Laiskat hipit velttoilisivat jossain muualla ja aidot soturit voisivat näyttää todelliset kyntensä. Nykykäytännöllä elämänjanoinen pasifistinuori useimmiten tekeytyy mielenterveysongelmaiseksi linnareissun tai siviilipalveluksen pelossa. Tärkeää olisikin selvittää, miten nämä teeskennellyt masennustapaukset vaikuttavat terveystilastoissa. Tulokset saattaisivat olla hyvinkin mielenkiintoisia.
Tunnettuihin vapautuksen saaneisiin suomalaisiin kuuluu muusikko Ismo Alanko. Alanko on säännöllisesti herätellyt keskustelua asevelvollisuuden tarpeellisuudesta oman tuotantonsa kautta. Kappaleen ”Hullun paperit” (albumilta Onnellisuus, 2010) kertosäe ”Mulla on hullun paperit / ja sulla on lupa tappaa / Sain pelissä punaisen kortin, koska en hyväksy väkivaltaa” avaa tärkeän pohdinnan aiheen. Kuinka sairas voikaan lainsäädäntö olla, jos haluttomuudesta tappaa joutuu pahimmillaan vankilaan tai lievimmilläänkin joutuu turvautumaan mielenvikaisuuteen. Tokihan itsekin katselisin mieluummin aistiharhaelefantteja kuin ryömisin metsässä loppusotaharjoituksissa.
Omassa kutsuntalääkärintarkastuksessani sain kuulla, että ”kaikkia ei todellakaan tarvita palvelukseen” ja että vapautuksen kyllä saa. Miksi tätä ilmeisen epävirallista käytäntöä ei voida ottaa käyttöön julkisestikin?
Paljon puhuttua maailmalle välittyvää Suomi-kuvaa olisi Ruotsin mallia noudattamalla helppo parantaa. Mielenterveysongelmaiset sotahullut ovat taatusti maailmalla vähemmän haluttuja kuin sivistyneet, aikaansa edelläolevat ruotsalaiset. Ulkomailla reaktiot vaihtelevat epäuskoisesta huvittuneisuudesta suoranaiseen järkytykseen, kun Suomen yleinen asevelvollisuus tulee puheeksi. Se, mikä Suomessa on ylpeyden aihe, katsotaan todellisissa sivistysvaltioissa pelottavaksi militaristikiihkoiluksi. Kuulemani mukaan töitä ulkomailta hakiessa ei pääsääntöisesti ole eduksi mainita asevelvollisuudesta mitään.
Kieltämttä asevelvollisuudella ja sen myötä kutsunnoilla voi olla kansanterveydellistä merkitystä. Kutsunnat ovat viimeinen tilaisuus tavoittaa koko täysi-ikäistyvä ikäluokka. Yleinen asevelvollisuus saattaa parhaimmillaan ohjata muuten eksyksissä harhailevan nuoren miehen ruotuun ja estää syrjäytymisen. Pahimmillaan samainen nuori voi päättää päivänsä kasarmille oman käden kautta. Näissä pohjattoman surullisissa tapauksissa, joita kaikessa hiljaisuudessa tapahtuu, on valoisakin puolensa: tappamisoppi on mennyt kiitettävästi perille. Ammattiarmeijan kohdalla ongelmien seulonta olisi varmasti tiukempaa, ja ikävät kohtalot olisi mahdollista välttää.
Ammattiarmeija tuskin olisi lopullinen ratkaisu mihinkään. Suuntana se on kuitenkin oikea ja lupaavasti lähempänä puolustusvoimien täydellistä lakkauttamista. Vaikka vankkumattoman isänmaallisuuden tunne itseltäni puuttuukin, olisi asevelvollisuuden täydellinen lakkauttaminen teko, josta voisin aidosti olla ylpeä. Tuona lakkauttamisen päivänä voisin nostaa Suomen lipun salkoon ja olla sitä, mitä minulta on jo vuosia odotettu: suomalainen ja ylpeä siitä.
Tällaisina aikoina saisi jatkuvasti olla kirjoittamassa vastineita toinen toistaan älyvapaamiin mielipidekirjoituksiin. Aina ei vain jaksa ryhtyä shakkiin pulun kanssa. Joskus on parempi syödä kakkua.
 |
| Himoittu ja kaunis BEdesignin Deer shelf Gagguin seinällä. |
Huomasinpas Yle Areenan Facebook-sivulla tiedotteen uudesta lesbosarjasta, joka kiinnostanee teistäkin monia.
Tuotantokaudet 1 ja 2 perjantaina 14.3. Yle Areenassa. Lip Service on tarina naissuhteiden hankaluuksista, eroista, existä, seksistä, kämppiksenä olemisesta, lesbojen ja heteromiesten toveruudesta, työuran tekemisestä ja etenkin Glasgown lesboyhteisöstä. Frankie on huippuvalokuvaaja, lesboyhteisön takkutukka, seksiaddikti ja haluttu nainen, jolla on selvästi tunteita exäänsä Catiin. Cat on arkkitehti ja särmikäs mutta neuroottinen uraa tekevä jakkupukunainen. Kolmas päähenkilö on Tess, wannabe-näyttelijä ja kiireapulainen, joka tuntuu sähläävän aina ja kaiken.
Lip Service on mielenkiintoinen jatkumo sellaisille kulttisarjoille kuin L-koodi (The L Word) ja Älä kerro äidille (Queer as Folk).
Pääosissa: Ruta Gedmintas (Borgiat, maan ja taivaan valtiaat), Laura Fraser (Breaking Bad), Emun Elliott (Naisten paratiisi, Kimppakolmoset) ja Fiona Button.
Yhteensä 12 jaksoa 29.5. asti Yle Areenassa.”