Suomalaisessa kielipolitiikassa on yksi kieli ylitse muiden.

Eräs useasti esitetty kysymys paljastaa, kuinka pinnallisella tasolla pakkoruotsin kannattajien ymmärrys kielipolitiikasta on. Se menee suurin piirtein näin:

“Eikö pohjoismaisen yhteistyön lisääminen ja pakkoruotsin alasajo ole mahdoton yhtälö?”

Jos pohjoismainen yhteistyö ymmärretään ruotsinkieliseksi keskusteluksi Islannin, Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Suomen välillä, niin olemme epäonnistuneet totaalisesti. Tiedemiehemme, yrityselämämme ja iso osa poliitikoistamme keskustelevat englanniksi näiden maiden kanssa, eikä suurimmalla osalla suomalaisista ole mitään edellytyksiä jatkaa keskustelua nimensä esittelystä pidemmälle.

Onneksi yhteistyötä on huonosta ruotsin osaamisestamme huolimatta tehty pohjoismaiden välillä. Näen lähtökohdat pohjoismaiseen yhteistyöhön erittäin hedelmällisiksi: meillä on hyvin samankaltainen yhteiskuntamalli, arvopohja, kulttuuri sekä monta muuta yhdistävää tekijää. Näin ei ole muun Euroopan kanssa ja siksi EU:n liittovaltioprojetki tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa.

Suomen tulisi alkaa nojaamaan pohjoismaisiin veljiinsä nyt enemmän kuin koskaan.

Tähän päästään päättäjien poliittisella linjamuutoksella, ja pienenä sivuhaarana kielipolitiikka oikein toteutettuna vain tukee tätä tavoitetta. Tällä hetkellä Suomessa panostetaan ruotsinkielen opetuksessa määrään – ei laatuun. Yhteistyön kannalta tässä ei ole mitään järkeä. Nyt laitamme kaikki opiskelemaan kieltä, jota vain pieni osa tarvitsisi, ja muut opiskelijat menevät epämotivoituneimpien ehdoilla. Laatuun meidän on panostettava, jotta saamme niitä osaajia, joille ruotsista tulee käyttökieli. Yksi toimiva hehkulamppu tuo enemmän valoa kuin viisi käyttökelvotonta rikkinäistä.

Ja kun Pohjoismaiden Neuvoston roolia aletaan vahvistamaan, emme saa tehdä samaa virhettä, mikä EU:ssa on tapahtunut. Yhteistyötä tulee tehdä niissä asioissa, joista kaikki mukana olevat maat hyötyvät, eikä yhteistyöelin saa muuttua byrokratiaksi, joka kurjistaa jäsenmaidensa oloja, jakelee tuomioita toisilleen ja marssii kansallisen päätäntävallan yli.

Veronmaksajien rahoilla on kustannettava opetusta, joka hyödyttää yhteiskuntaa ja yksilöitä. Minulle ei ole mikään ongelma, että kaikki suomalaiset pakotetaan opiskelemaan tulevaisuudessa ruotsia, jos kieliasetelma on muuttunut niin, että iso osa suomalaisista puhuu ruotsia äidinkielenään. Silloinhan pakkoruotsi olisi nimenomaan järkevää ja välttämätöntä. Nyt tilanne on aivan päinvastainen. Ja suuntakin selvä: 1800-luvun 20% ruotsinkielisestä väestöstä on tipahdettu viiteen prosenttiin, ja ruotsinkielisten osuus laskee entisestään. Pakkoruotsin sijaan jokaisen tulisi opiskella Suomessa vieraana kielenä englantia, sillä sitä tarvitsee täällä jokainen.