Kun eurooppalaiset maat pyytelevät anteeksi ”joulua” ja jo ajat sitten Amerikoissa on toivotettu Happy Holidays (eikä Merry Christmas), Thaimaassa joulu on joulu, eikä mikään Holiday.

Mangoa, pikkubanaaneja ja piparkakkuja Bangkokin IKEA:sta.

Sinänsä kaikkialla Aasiassa (missä olen joulun alla liikkunut), joulu on iso, amerikkalaistyyppinen (lue: kaupallinen) juhla, johon soveltuvat joulupukin ja keinokuusien ohella myös kristillisiä elementtejä. Siis lahjapaketteja ja blingblingiä.

Amarin Plaza joulukoristeissaan. Suomalaisille tutussa rakennuksessa toimii myös Suomen suurlähetystö.

Omalaatuisia ilmiöitä liitetään nimenomaan Thaimaan jouluun: annetaan yksi lahja, se on lahjakori ja siinä on yhtä samaa tuotetta, arominvahvennetta tai mitälie kanalihaliemikastiketta.

Tietysti asianmukaisen tuottajan mainoksessa.

Keskitä sinäkin joululahjaostoksesi meidän tuotteisiin!

Eurooppalaisten ja amerikkalaisten kannattaisikin nähdä joulun iloinen perusvire. Sitä ei tarvitse vesittää eikä hävetä, kun esimerkiksi ihmiskunnan enemmistö (aasialaiset) omaksuvat sen tuosta vaan muutenkin vilkkaaseen vuosijuhlakalenteriinsa.

Siam Paragonista voi ostaa kaikki joululahjat, kuten esimerkiksi trendikkään Maserati-urheiluauton.

Näillä saatesanoilla: iloiset jouluntoivotukset Reissuriimien ja Blogbookin lukijoille!

Hyvää joulua kaikille toivoo Markus Lehtipuu!

Bangkok-päivitykset ovat siten tärkeä osa matkailun seurantaa, koska kaikki lennot johtavat Bangkokiin. Ellei sitten lennä muualle.

Vietin viime keväänä yli kuukauden Bangkokissa aloittelemassa opaskirjan päivitystä sekä muuten vaan asumassa. Siihen aikaan käynnissä oli dramaattinen poliittinen myllerrys, jonka tunnussanana englanniksi oli Shutdown Bangkok. Se alkoi tammikuun puolivälissä ja piti Bangkokia kiristysotteessa aina toukokuulle saakka. Ehdin julkaista teemasta monta blogimerkintää kuvaraportteineen, kunnes kaikki päättyi. Niihin aikoihin lupasin päivittää Bangkok-tiedot ennen tulevaa sesonkia. Tässä sitä ollaan, keskellä kuuminta sesonkia.

Munkit Wat Phossa. Kaikki on ennallaan.

Koska olen yleensä eri mieltä kuin valtavirta (perustan näkemykseni aina empiirisille havainnoille), jäin hieman kaipaamaan Shutdown-mielenosoitusta. Mainittu ”valtavirta” puolestaan ilmoitti hetimiten, että Bangkok on ”vaarallinen” ja ”matkustamista kannattaa välttää” ja ”Bangkokiin ei voi mennä”.

Suuri poliittinen muutos oli tarjottimella. 

Päinvastoin, Bangkok oli parhaimmillaan, ja näistä syistä:

– ihmiset ottivat Bangkokin haltuunsa. Kadut olivat kansan omaisuutta, ei autojen.

– Bangkokin keskeiset pääristeykset olivat isoja markkinapaikkoja, joissa myytiin vallankumousmateriaalin ohella ruokaa ja kaikenlaista muuta rekvisiittaa. Ihmiset olivat läsnä ja kaikki oli hauskaa.

Torikauppa kukoisti mielenosoitusten aikana.

– kansa sai osallistua. Kaikkea ei saneltu ylhäältä päin, rangaistuksen uhalla, vaan kansa otti osaa keskusteluun.

– kansakunta asetti itsensä tienhaaraan, jossa oli mahdollisuus tehdä isoja muutoksia poliittiseen käytäntöön.

– Thaimaa keskusteli. Loputtomat keskustelut ja puheet maan mahdollisesta tulevaisuudesta olivat myös oppitunti hallinnosta ja maan vaihtoehdoista.

Rento ja aktiivisesti esiintynyt Suthep Thaugsuban oli protestien johdossa nimellisesti, mutta hänen organisaationsa PDRC ( People’s Democratic Reform Committee) oli vain yksi mielenosoituksiin osallistunut järjestö.

– Ilma puhdistui (konkreettisesti) keskustassa, kun vilkkaimmissa risteyksissä ei ollut loputonta autojen ja bussien virtaa (raideliikenne sujui koko ajan keskeytyksettä).

Ratkaisu Bangkokin kevääseen oli thaimaalaisittain liiankin tyypillinen: armeija kaappasi vallan. Toisaalta siihenkin on totuttu, ja kansalle sopii hyvin, että valtaa käyttävät tahot, joita joku muu ei ole äänestänyt väärin. Kannattaa muistaa että entinen pääministeri Thaksin Shinawatra ja hänen siskonsa (joka oli alkuvuodesta pääministeri) Yinluck Shinawatra äänestettiin valtaan enemmistöllä, lähinnä maaseudun äänillä. Bangkok ei hyväksynyt maaseudun demokratiaa, mutta toisaalta, Shutdown Bangkok edusti myös puhtaan politiikan ja korruptionvastaisuuden sanomaa.

Koska olen edelleenkin valtavirtaa vastaan, en ole kiinnostunut median esittämistä väitteistä, joiden mukaan nykyinen sotilashallinto aikoo kieltää katukaupan (ruokatorit ja tavaratorit) ja prostituution. Kun keväällä 2014 kerrottiin, että ”viranomaiset aikovat sulkea mielenosoittajien leirit”, media kertoi tämän auliisti, mutta todellisuus kadulla oli toinen. Joitakin ihmisiä saatiin kyllä hengiltä, mutta leirit jatkoivat kuten ennen.

Mielenosoittajien leiri Asok-risteyksessä (Sukhumvit ja soi 21) ennen kuin kaikki teltat siirrettiin Lumpini-puistoon.

Thaimaata ei voi muuttaa viranomaispäätöksillä vaan vapaa kansa tekee kuten on aina ennenkin tehnyt. Siksi mielenosoitusten aikana Bangkok oli ihan se sama Bangkok kuin aina ennenkin, ja nyt sotilashallinnon aikana Bangkok on sama kuin ennenkin. Kun eräs kaverini kauhisteli, kuinka olin ”uskaltanut” mielenosoittajien leiriin, en ymmärtänyt kysymystä. Ei Thaimaassa tarvitse pelätä mitään. Pelkääminen kertoo pelkääjästä kaiken, mutta ei mitään Thaimaasta tai Bangkokista.

Ei mitään pelättävää. Hengailu mielenosoittajien leirissä paljasti, että dramatiikka on osa propagandaa. ”Pahalta” näyttävä poltettu auto on lähinnä lavaste, jolla houkutellaan mediaa korostamaan mielenosoittajien sanomaa.

Niinpä uutinen Bangkokista on nyt epäuutinen: kaikki on kuten ennenkin. Kaikki isot risteykset ovat täynnä autoja kuten ennen mielenosoituksia. Ilma on siten saastunutta, keskustelu on päättynyt ja televisio tuottaa aivotonta viihdettä kuten ennen mielenosoituksia. Se on tietysti ikävää, mutta puhtaasti matkailijan näkökulmasta Bangkok on ihan se sama tuttu Krung thep maha nakhon kuin aina ennenkin.

Ja juuri tänään: Khaosan Road on tupaten täynnä. Kaikki tämä kansa on saapunut paikalle lentämällä jostakin muualta. Eipä ihme, jos lentojen hinnat ovat huipussaan.

Khaosan Road 19.12.2014

Khaosan Road 19.12.2014, toiseen suuntaan.

Sukhumvit soi 11 ja etenkin sen sivukatu (ravintoloita) on täynnä turisteja. Katukauppa kukoistaa eikä mitään ole poistettu, paitsi että joka toinen maanantai poliisit kiertävät suljettujen katukauppiaiden myyntipisteiden luona ja takavarikoivat minkä arvokkaana pitävät, nuo paskiaiset.

Viime maanantaina kaikki katukauppa piti taukoa (joka toinen maanantai) ja poliisit kävivät hakemassa sen, mitä arvokkaana pitivät.

Tytöt ovat edelleen tyttöjä, ladyboyt edelleen ladyboyta, turisti saa edelleen sen mistä hän maksaa ja mikään tai kukaan ei voi muuttaa mitään Bangkokissa. Ehkä ainoa selkeä muutos on euron häilyminen, minkä takia eurolla saa joistakin vaihtopisteistä vaihteeksi alle 40 bahtia, mutta kuka tietää, mihin valuuttakurssit taas huomenna kääntyvät.

Asok-risteys nyt. Ei enää mielenosoittajia vaan loputtomasti liikenteen tungoksia.

Uusia paikkoja on avattu mutta ne listataan sitten aikanaan ilmestyvään opaskirjaan.

Äsken hän alkoi kertoa tapaamastaan suomalaisesta, jonka kaverit aikovat ostaa tuktukin ja ajaa sillä Suomeen. Sanoin, että se on mahdotonta ja sitten aloin googlettaa, ja kävi ilmi, että tämä tapahtui jo vuosi sitten.

Toinen virhe oli se, että kaverit olivat jo päässeet Suomeenkin. Viimeisin blogimerkintä on 4.10.2014 eli suhteellisen äskettäin.

Eli kyse ei ollut aikomuksesta vaan toteutetusta reissusta. Nostan hattua, koska todellisuudessa hanke on mahdoton, ja sitä se olikin. Pakistanista tuktuk kulkeutui näköjään laivalla Turkkiin ja sankarit lensivät itse edellä. Itse olisin lisäksi veikannut, että Burma (Myanmar) muodostuu myös pullonkaulaksi, mutta kun lähtöpaikka on Bangkok, paikallisesti on varmaankin mahdollista hoitaa paperityöt kuntoon.

* * *

Vuosien varrella olen kuullut kaikenlaista.

Muuan nuorehko mies haaveili perustavansa talvitakkitehtaan Venäjän Karjalaan.

Sitten kuulin, että pieni porukka halusi lennähtää suoraan Borneon sademetsiin ja keräsi rahaa hankkeeseen.

Monissa elää aikamme thorheyerdahl, joka haluaa kokeilla rajoja, ja tehdä jotakin sellaista mitä kukaan ei ole koskaan tehnyt.

Sellaista tulee tietysti kohdella kunnioittaen.

Mutta vastakysymyksenä voi tietysti esittää, että miksi pitää keksiä pyörä uudelleen ja ihan tavallisiakin maanteitä pitkin liikkuen pääsee paikkoihin, joissa ei matkailijoita ole eikä näy. Intia, Venäjä ja Kiina ovat hyviä esimerkkejä.

Oma vilpitön suositukseni on kuitenkin tämä: lennä ensin pienellä matkatavaralla reittilennoilla sinne Borneolla tai vastaavaan, totuttele ilmastoon ja käy siellä sademetsän laitamilla ensin katsomassa. Ehkä se paljastaa, että on olemassa syy siihen, että Borneolla ei ole asutusta, teitä ja infraa. Ja niissä metsissä kyllä asutaan, mutta heillä on sukupolvien osaaminen ja immuniteetti sairauksille. Jos kaiken tämän jälkeen haluat vielä jatkaa, sitten nostan hattua.

Nuorten miesten touhuja on kuitenkin alettu ikuistaa televisiodokumentteina. Amerikkalaisten Jackass, järjetön sekoiluohjelma, sai pian suomalaisen kopion, Duudsonit, jossa piti räjäytellä, tuhota ja sekoilla ja nauraa päälle.

Koko maailma oli amerikkalaisen Amazing Race -realityshown hallussa, kun ihmiset tuosta vain kiersivät maapallon televisioyhtiön laskuun ja yrittivät ehtiä ensin maaliin. Suomalainen Madventures syntyi ehkä Lonely Planetin matkailusarjan kopiona mutta veti asian rankemman linjan kautta ja rohkeammalla otteella.

Vaikka television extreme-ohjelmat ja matkailudokumentit ovatkin pelkkää sohvaperunan viihdettä, niiden pitkäaikainen vaikutus on se, että joku ”tekee tämän kaukana kotoa”. Se, mitä televisioryhmä saa aikaan teeveeruutuun, on näyteltyä tai show-mielessä tehtyä kohellusta.

Oikeassa elämässä ei voi toistaa sitä mitä joku on joskus pelleilymielessä tai näytösluonteisesti tehnyt kameran edessä.

Yleinen konsensus kautta matkailumaailman, journalismista matkanjärjestäjiin, järjestöistä valtioiden matkailuviranomaisiin, on aina ollut se, että kohdemaan kulttuuria kunnioitetaan, paikallista väestöä ei riistetä ja oleskelu rajoitetaan viikosta kolmeen kuukauteen. Kohdemaalla tulee olla oikeus hyötyä taloudellisesti turismista ja muista matkailun genreistä.

Mitään ongelmaa ei olisi, ellei meillä olisi ongelma.

* * *

Suomalainen Marko Kulju jäi kiinni Pääsiäissaarella rikottuaan ikivanhan ja salaperäisen Moai-patsaan korvan.

Suomalainen Veijo Nurmi jäi kiinni Malesian Borneolla varastettuaan hostellissa Samsung-tabletin.

Nämä tapahtumat herättävät sekä surua että suuttumusta. Mistä ihmeestä nuorten miesten päähän voikaan tulla sekoilla maailmalla. Missä aivot? Missä järki?

Minulle, matkailutoimittajalle, toitotettiin jo 1990-luvulla, että kehitysmaissa ei tule riehua kuin siirtomaaherra, eikä kohdella ihmisiä alempiarvoisina tai kauppatavarana.

Tämä lienee myös jonkinlainen konsensus. Kunnioita kaikkia. On kuitenkin äärimmäisen yleistä, että ensimmäisellä matkallaan jossakin kaukana kotoa ihmisellä on taipumus korostaa narsistisia ominaisuuksiaan ja torjua kulttuurishokkiaan korostuneella itsekkyydellä. Se on ihan ookoo, jos se tapahtuu esimerkiksi hotellihuoneen sisällä, selvin päin tai kännissä, tunnekuohuissa tai meditaatiolla. Mutta mieluiten ei keskellä kansanjoukkoa tai siten, että ihmiskunnan yhteinen kulttuuriperintö rikotaan.

Siksi: Älä matki näitä julkkiksia!

Hyvä esimerkki on pankkibisnes. Muistan kuinka ensimmäinen tilisiirtomaksu otettiin käyttöön. Se maksoi 50 penniä eli noin 0,08€. Sekin tuntui aluksi pahalta.

Nykyään samanlainen palvelu maksaa kentien 8 € eli hinta olisi näin noussut satakertaiseksi.

Sen sijaan että asiakas riehuisi tiskillä oikeudestaan ”palveluun”, kaikki ovat jo käytännössä siirtyneet verkkopankkiin ja hoitavat nyt kaikki asiat itse, kuten aikuiset ihmiset tekevät. Ja kun siihen on tottunut, miten huonoa ”palvelua” onkaan vaatia, että pitäisi raahautua jonottamaan tiskille ja pyytämään, että joku toinen hoitaa sen, minkä itse osaa nopeammin.

Muuttuvassa maailmassa on mukauduttava muutoksiin, jotta pysyy vauhdissa. Eikä tämä tarkoita uhriutumista tai kärsimystä vaan eri tavalla ajattelemista.

1) Hotellivarausten sudenkuopat

Normaali käytäntö nykyään on varata hotellit ja hostellit aina etukäteen. Tämä ei aina toimi. On paljon sellaisia maita ja kaupunkeja, joissa ei nettivaraukset toimi. Halvimmat hotellit ovat varausjärjestelmien ulkopuolella. Mieleen tulevat Intian, Vietnamin ja Thaimaan hotellit, niistä maista jotka itse tunnen.

Loppujen lopuksi, kumpi on helpompaa: etsiä se varattu paikka miljoonakaupungista, vai valita niistä kymmenistä puolityhjistä hotelleista, jotka näkyvät yhtä aikaa suoraan edessä?

Kun Bangkokiin on alkanut tulla trendin mukaisesti hostelleja, niiden makuusalipaikka maksaa keskimäärin 500 bahtia (noin 12€). Mutta jos menee ilman varausta matkailijoiden keskukseen (Banglamphun alue), sieltä löytää huoneita puoleen hintaan. Siis oma huone, ilman kuorsaavia naapureita. Itse maksan nyt 500 baht huoneesta, jossa on oma kylpyhuone ja ilmastointi.

Vietnamissa on hotelleja vierivieressä, osa vain muutaman huoneen perhebisneksiä. Olisi järjetöntä varata huone etukäteen Saigonista, kun muutamien kortteleiden alueelta löytyy 100 vaihtoehtoa.

Näistä asioista ei saa tietoa netistä vaan hyvin tutkituista matkaopaskirjoista, joita itsekin tuotan ammattimaisesti.

2) Lentovarausten sudenkuopat

Halpalentoyhtiöt ovat tehneet matkustamisesta tasa-arvoista: nyt kuka tahansa saa reissata.

Halpayhtiöiden sudenkuoppia ovat nimenomaan kaikki palvelut: älä siis varaa istumapaikkaa, älä syö mitään lennon aikana, ota mukaan vesipullo ja pyri pakkaamaan kaikki käsimatkatavaraan. Näin olen lentänyt Unkarista Ruotsiin 20 eurolla kolmeen otteeseen, ja tammikuulle 2015 minulla on menolento Helsingistä Budapestiin hintaan 28 €. Tämä on todellisuutta.

Pelkkä lento, ei lisäpalveluja. 

Myös Finnair ja muut perinteiset lentoyhtiöt ovat tarjoamassa lisähintaisia palveluja. Kuten halpayhtiöillä, eri lentopäivät ovat eri hintaisia. On väärin väittää Finnairia ”kalliimmaksi”, jos ei suostu joustamaan lähtöpäivissä. Myös Norwegianin lähtöpäivät ovat erihintaisia. Myös varausajankohta näkyy hinnassa: kaikki lennot kannattaa varata reilusti etukäteen, jos haluaa löytää halvan hinnan.

3) Valuutanvaihdon sudenkuopat

Helsingin rautatieasemalla muuan firma mainostaa, että kannattaa vaihtaa valuttaa etukäteen. Minusta ei kannata.

Valuutanvaihto on merkittävä osa sitä yksilön strategiaa, joka hyvin onnistuessaan säästää 4 – 20% matkakuluissa, jopa enemmän.

Tieto on valtaa, ja tässä perusvinkit.

Kaikkein halvin tapa reissata on ottaa omalta tililtään Suomessa mahdollisimman paljon 50 euron seteleitä mukaan. Tarkkaan ottaen ne kannattaa vielä vaihtaa pankissa 100 euron seteleiksi, jos pankki suostuu palvelemaan ilman palvelumaksua!

Perillä lentokentällä on säännönmukaisesti huonommat kurssit kuin keskustassa, jolloin kannattaa vaihtaa vain se summa, millä pääsee keskustaan.

Keskustan vaihtopaikoissa on (kaupungista riippuen) suuria eroja, joten kannattaa konsultoida hyvää matkaopaskirjaa ja lukea sieltä neuvot. Länsi-Eurooppa käyttää onneksi euroja mutta idemmässä Praha on pahin sudenkuoppa. Prahassa on kymmenittäin erinomaisia vaihtopaikkoja mutta turistien suosimilla alueilla on äärimmäisen törkeitä huijaripaikkoja, joissa menettää vähintään 20% omaisuudestaan.

Älä, älä, älä! Isojen mainoskylttien alta löytyy pienellä tekstillä totuus: menetät heti 20% omaisuudestasi! Praha on tällainen sudenkuoppa.

Pankkikortti toimii nykyään kaikkialla, mutta siinä menettää laskujeni mukaan 4% Prahassa, kun vertaa käteisvaihtoon. Enemmän menettää Thaimaassa, missä thailainen pankki vetää 180 baht kertapalkkiona. Muualla Euroopassa automaatit antavat vaihtoehtoina joko erittäin huonon kurssin tai ”päivän kurssin”, joka sekin on huono. Pidän itse pankkiautomaatteja hätävarana, mutta enimmäkseen kannan käteistä. Hyvässä piilossa, mutta silti käteistä.

(Itse asiassa suosittelen mm. Budapestissä ja Prahassa löytämään parhaat valuutanvaihtopisteet ja vaihtamaan siellä ensin euroista paikallista ja sitten paikallisella länsivaluuttoja kuten Ruotsin kruunuja tai Sveitsin frangeja tai puntia, koska valuuttakurssit ovat erinomaiset molempiin suuntiin. Paljon matkustavalle pieni määrä näitä valuuttoja voi olla tärkeä asia kun saapuu näihin maihin, eikä ole pakko vaihtaa surkeilla kursseilla käteistä).

Ja se luottokortti ei sitten kelpaa joka paikassa.

4) Liikkumisen sudenkuopat

Taksi on helpoin tapa menettää suuri summa rahaa lyhyessä ajassa.

Taksikuljettajilla on kehittynyt ihmistuntemus, ja köyhän maan kuljettajalla on suuri intressi järjestää tyttärelle koulutusta tai vaimolle lahja sinun kustannuksellasi.

Käytän itse taksia muun  muassa Bangkokissa, missä 5 km matka taksillä maksaa vähemmän kuin yksi ratikkamatka Helsingissä. Bangkokissa reittini kulkee Phaya Thain Skytrain-asemalta Banglamphun alueelle iltamyöhään, kun bussit eivät kulje tai kulkevat erittäin harvoin.

Sen sijaan en käytä tuktuk-kyytejä, koska hintapyyntö on vähintään 5€ enkä ole kiinnostunut istumaan pää kiinni katossa näkemättä mitään mutta saaden pakokaasut keuhkoihini. Bangkokin taksit käyttävät taksamittaria, ja jos eivät käytä, en hyppää kyytiin.

Se miksi tämä asia on tärkeä, on suomalaisten kritiikitön halu käyttää aina takseja. Se on kallista. Se eristää matkailijan paikallisesta elämästä. Se ei ole myönteisessä mielessä seikkailu (ikävässä mielessä kylläkin). Mutta silti hypätään heti taksiin, aivot narikassa. Ja usein vielä pahassa kännissä. Se tulee erittäin kalliiksi.

Maassa maan tavalla. Paikallinen väki menee joka tapauksessa julkisilla. 

Itse selvitän aina paikallisliikenteen perussäännöt ja kuljen sujuvasti metroilla, ratikoilla ja busseilla. Kun pääsin jyvälle Prahan ratikoista, luovuin jopa metrokyydeistä, koska ratikasta pääsee ihailemaan paremmin kaunista Prahaa.

5) Ruokailun sudenkuopat

Ensiksi huonot uutiset: ruokaileminen on kaikkialla kallista. Suomessa voi saada kebab-lautasen hintaan 7,90€ mutta ”halvoissa” maissa satunnainen turistiravintola laskuttaa annoksesta helposti 10€ tai enemmän.

Edullinen ruokailu vaatii siis myös erityistä tarkkaavaisuutta, mutta se on lopulta täysin mahdollista.

Olen muokannut tätä opastusta kirjoissani. Nyt etsin aina ”kansan käyttämiä instituutiota” sekä ketjuravintoloita.

Instituutio on sellainen ilmiö, joka esiintyy kaikkialla maassa, kuten esimerkiksi suomalainen nakkikioski tai vaikkapa työpaikkaruokala.

Suunnitelma B – osta herkut ja viini supermarketista.

Jos löytää kohdekaupungista samanlaisia paikkoja, pystyy ensinnäkin elämään maassa maan tavalla, syömään paikallisen väen arvostamaa ”kotiruokaa” ja tietysti säästää rutkasti rahaa. Tällaisia ”instituutioita” ovat Baltian maiden ”ruokalat” lounasaikaan, Tukholman lounastarjoukset, Budapestin kiinalaiset ja turkkilaiset sekä lihakauppiaat tai Singaporen hawkers-keskukset. Olen kuullut, että Singaporessa asuvat suomalaiset expatit eivät uskalla syödä hawkers-ruokakeskuksissa. Syytä en suostu ymmärtämään. Hyvä ateria maksaa alkaen alle 2 €, ja Singaporen on kaksi kertaa vauraampi maa kuin Suomi!

Maisema maksaa. Älä syö täällä vaan tule vain kahville. 

Tuo hygienia-pelko on mielenkiintoinen ilmiö matkailussa. Monet matkailijat ovat ymmärtäneet koko asian väärin. Asiakkaita täynnä oleva hawkers-keskus tarkoittaa sitä, että aterian raaka-aineet kiertävät koko ajan, eikä tarjolla ole ollenkaan vanhaa saatikka pilaantunutta ruokaa. Mutta menepä tyhjään ”hienoon” ravintolaan. Muuan suomalainen meni tarkoituksellisesti tällaiseen ”hienoon” ja kalliiseen ravintolaan, saadakseen ”puhdasta” ruokaa. Mutta ei se niin toimi. Siellä olikin pilaantunutta kalaa, ja seurauksena oli vatsaongelmia.

* * *

Matkustaminen maailmalla, tutustuminen uusiin maihin ja kaupunkeihin on ihmisoikeus ja samalla mahdollisuus tehdä elämästä kiinnostavampi. Joku pakenee talven pimeyttä, toinen haluaa vain vaihtaa maisemaa, kolmas etsii elämäänsä uusia ideoita ja suuntia katselemalla maailmaa uudesta näkökulmasta.

Mutta kun talous sakkaa, työttömyys lisääntyy ja tilillä on vain vähän rahaa, on pakko selvittää keinoja välttää kaikki sudenkuopat. Hyvä matkaopaskirja tarjoaa koko paletin työkaluja, mutta yhtä tärkeä on oikea asenne.

Matkalla ei vaadita ”palvelua” vaan pelkästään logistiikka, jolla saa itsensä perille, riittävän määrän paikallista valuuttaa ja edullisen majoituksen, ruoan ja liikkumisen. Sen jälkeen kaikki muu on mahdollista!

Ja siitä alkaa se Matka.

– Hyvä ajatus. Minnes lensit?

– Barcelonaan. Mutta meille tarjotaan taivaalla puppua.

– Mutta pääsit kuitenkin perille?

– Harvoin olen kohdannut yhtä surkeaa palvelua…

– Mutta pääsit kuitenkin perille?

– Mitä sä tuota toistat, puhuin palvelusta.

– Mutta eikös Finnair ole kuljetusfirma, eli tärkeintä on päästä perille?

– Kyse on palvelusta.

– Okei, palvelu on hienoa, mutta nähdäkseni Finnairin ja kaikkien muidenkin lentoyhtiöiden ensisijainen tarkoitus on päästä perille, suurin huolenaihe turvallisuus ja firman huolena taloudellinen kannattavuus.

– Liibalaabaa, mä haluan sen palvelun.

– Totta kai, mutta kun maailma on muuttunut.

– Miten se tähän liittyy?

– Lentobisnes on kokenut massiivisen mullistuksen, ja silloin aika moni asia muuttuu?

– Miksi palvelun pitäisi muuttua mihinkään?

– Maailma muuttuu, eskoseni. Ihmisen tulee löytää oma lokeronsa muuttuvassa maailmassa, pärjätä, vaikka olosuhteet muuttuisivat. Silloin juuri mainitsemasi ”omat eväät ja oma vesipullo” on hyvä idea. Olet siis asian ytimessä…

– Mutta se oli nimenomaan kritiikkiä.

– Minusta se oli ratkaisu. Mutta ajatellaan maailman muutoksia, esimerkiksi homoliitot on hyväsytty.

– Hienoa, se on ihmisoikeus vaikka ei minua kosketakaan.

– Mutta kuntaliitokset koskettavat. Euro ja liittovaltiokehitys koskettavat. Kun oma kunta lakkaa olemasta, silloin lähikauppa sulkee ja postia ei enää ole. Maailman muutoksissa pitää vaan onnistua selviytymään.

– Mutta miksi palvelun pitää huonontua?

– Yritin selittää, että kun avioliitto koskee homoja ja kuntaliitokset heikentävät palveluja, myös muualla tapahtuu muutoksia, ja niillä voi olla myös huonoja seurauksia. Eli, katsotaan kokonaiskuvaa. Ennen matkatoimistot välittivät lentolippuja, ei kukaan muu. Hintoihin kuului matkatoimistojen palvelumaksut, joilla työllistettiin henkilökuntaa ja maksettiin toimiston vuokrat. Sitten varaukset menivät nettiin ja kuka tahansa voi nyt buukata lennot. Siksi lentojen hinnat laskivat ja nyt meillä on täysi hintakilpailu käynnissä…

– Ei näy hinnoissa…

– No, se on tulkintakysymys, olen kuitenkin lentänyt jo 1980-luvun alussa Aasiaan, ja se oli surkea Aeroflotin lento, ostin lipun Tukholmasta, missä lennot olivat halvempia, ja se maksoi jo silloin melkein 500€. Nyt Finnairilla pääsee kauemmaksi, ja loppuhinta voi alkaa edelleenkin vitosella, tai korkeintaan kutosella.

– So?

– Sitten ovat halpalentoyhtiöt, mikset lentänyt sinne faking Barcelonaasi Norwegianilla?

– No, ei oikein sopinut aikataulut ja hinta oli turhan korkea.

– Niinpä, Halpalentoyhtiöiden halpuus perustuu vain siihen, että osaa varata tarpeeksi ajoissa. Finnairin eduksi on sanottava, että vaikka usein lähtöhinta on korkeampi kuin halpisyhtiön alin hinta, Finnairilla hintataso pysyy jotenkin kurissa, eli se ei nouse pilviin.

– Mutta siitä palvelusta…

– Niin, piti sanoa, että kun maailma muuttuu, on hyvinkin mahdollista, että 100 Barcelonaan lentävää hiffasi jutun juonen eikä mitenkään kaivannut mitään ruokaa lennolla.

– Mutta minä kaipasin.

– Niin, ja lennolla oli ne 10 matkustajaa, jotka halusivat. He olivat tilanneet ruokansa ennakkoon, se lisättiin hintaan, ja se ruoka tuotiin heille suoraan. Mietipä, jos itse olisit tilannut ruoan ja se olisi tuotu sinulle, olisiko se oikein, että ne 100 matkustajaa eivät saa mitään ruokaa?

– Mutta minä olen maksanut siitä!

– Niinpä.

– Saisi koko Finnair mennä konkkaan, on niin surkeaa se palvelu.

– Mites sitten lennetään? Kutsuuko Via Baltica vai junalla Ruotsin halki?

– Onhan niitä muitakin yhtiöitä! Tykkään lentää KLM:llä. Siellä on sentään kunnon palvelu.

– Olet aivan varma, että kansallisen lentoyhtiön kadotessa markkinoilta hinnat pysyvät kohtuullisina? Ellei ole kunnon kilpailua, ei ole myöskään halpalentoyhtiöitä. Ei ole myöskään kunnon aikatauluja, eli eli esimerkiksi pääse ”illaksi kotiin”. Se, että Finnair on olemassa, tuo kaksi erinomaista asiaa: ensinnäkin kilpailevat halpisyhtiöt tarjoavat erittäin halpoja vaihtoehtoja,jos suostuu olemaan syömättä ja juomatta lennolla ja matkustaa käsimatkatavaroilla. Ja toiseksi, myös Finnair joutuu laskemaan hintojaan.

– No kyllä mulla on varaa maksaa vähän korkeampiakin hintoja, kunhan pääsee lennolla nauttimaan niistä hyvistä palveluista.

– Eli, tilaat sitten sen aterian etukäteen ja maksat siitä?

– Miksi siitä pitää maksaa, miksei se kuuluisi hintaan kuten aina ennenkin?

– Hmm… Koska maailma muuttuu, koska se henkilökunta on siellä ansaitsemassa sitä palkkaa siitä kaikesta, mitä siellä koneessa tehdään, ja jokainen ”ilmainen” asia oikeasti maksaa rahaa, myös sen henkilökunnan jokainen teko lennon aikana, ja oikeasti lentohenkilökunnan tärkein tehtävä on huolehtia turvallisuudesta.

– Kyllä tässä rakennetaan luokkayhteiskuntaa.

– Päinvastoin. Lentolippujen halventuminen on nimenomaan avannut jokaiselle mahdollisuuden matkustaa. Muista aina, että vaihtoehtoina ovat Via Baltica ja Ruotsin halki junalla. Kukaan ei kysy lennon aikana, oletko maksanut lennosta 28€ vai 280€. Nyt köyhä pääsee samalle lennolle, eikä silloin palvella kuten ennen. Sitä paitsi ”palvelu” lennolla on ikivanha amerikkalainen konsepti, jonka lanseerasi käsittääkseni PanAm, ja se on jo konkurssissa. Maailma muuttuu, eskoseni.

– Mutta kun se on minun lentoni!

– Oikeastaan se ei ole sinun lentosi vaan Finnairin lento, jonne sinut päästetään vain siksi, että olet maksanut joko perusmaksun, tai vähän enemmän, jolloin ruoka kuuluu hintaan tai sitten menet bisnekseen ja saat erittäin hyvän palvelun.

– Minä olen maksava asiakas ja haluan sen palvelun.

– Ihan tarkkaan ottaen kyseessä on Finnairin aikataulun mukainen lento, jonne sinut päästetään vain, jos käyt turvatarkastuksen läpi, käyttäydyt hyvin, et sano sanaa ”pommi” ja tottelet kaikessa lentohenkilökuntaa. Sinut voidaan myös poistaa koneesta, myös lennon noustua ilmaan, siten, että sinä maksat kaikki kulut laskeutumisesta.

– Hiton Finnair.

– Koskee kaikkia lentoyhtiöitä, kaikkia lentokenttiä ja kaikkia lentoja. Ja loppujen lopuksi, jos turvallisuus pettää, ja lentosi putoaa kymmenestä kilometristä vaikkapa Alppien rinteeseen, on jokseenkin samantekevää, onko vatsassasi Finnairin tarjoilemia herkkuja vai ei.

– Olet kyllä aika ärsyttävä.

– En tiedä, ehkä elämä on. Luulin että puhuimme Finnairista. Ja pääsit kuitenkin perille?

* * *

Kiitän inspiraatiosta tätä vuodatusta ja sen kommentteja, saaden erityistä inspiraatiosta eri mielipiteiden ”tykkäyksistä”.

Nyt olen todistamassa keinoa päästä Aasiaan paljon halvemmalla kuin moni ajattelee.

Kun lentää Helsingistä Bangkokiin ja takaisin, lähtöhinta on noin 850€, joillakin lähdöillä enemmän.

Mutta jos lentää Budapestistä Bangkokiin Finnairilla, hinta laskee noin 200€.

Menolento Budapestiin järjestyy Norwegianilla, koska Norwegian hinnoittelee jokaisen lennon erikseen (perinteiset lentoyhtiöt myyvät menolennon suunnilleen samalla hinnalla kuin menopaluun). Itse maksoin 50€ mutta tammikuulle 2015 varasin menolennon Budapestiin 28 eurolla.

Halvempi Aasian-lento täytyy aina aloittaa Budapestistä. Jos ensimmäinen väli jää käyttämättä, silloin koko lento peruuntuu. Siihen ei kannata mennä.

Budapestiin on aina asiaa, hieno kaupunki kun on kyseessä. Mutta ei sen lähtöpaikan tarvitse olla Budapest. Olen lentänyt Aasiaan myös Prahasta käsin.

Tiesitkö, että ”tee” valmistettiin alun perin pitämällä teelehtiä kuumassa vedessä?

Tiestitkö, että ”ananasviipale” leikattiin alun perin tuoreesta ananaksesta?

Tiesitkö, että ”sauna” lämmitettiin alun perin kuivilla haapahaloilla kivien alapuolella olevassa pesässä?

Joskus ärsyttää se, miten paljon meille tarjotaan silkkaa paskaa halvassa paketissa. Lapsuuteni ”minestronekeitto” oli kuivista koppuroista keitettyä litkua, periaatteella ”lisää vain vesi”. Nykyään saadaan thaicurryjäkin ”lisää vain vesi”-periaatteella, vaikka oikeassa elämässä curryjä tehdään huolella ja rakkaudella ja kauan.

Teetä tarjoillaan pusseissa, kahvia jossakin ihme kuivatussa muodossa. Amerikkalainen syöpä on levinnyt joka paikkaan, ”maito” on nyt ”creamer”, jotakin ihme jauhetta, jossa on varmaankin väriainetta ja rasvaa, kuka niistä oikein tietäsi.

Ihmiset makuaisti on samalla tämän tuputuksen uhri, ja monet hyväksyvät mukisematta pastöroidun, homogenisoidun maidon, josta on poistettu laktoosi ja rasva ja jäljellä on valkoinen litku, joka ei oikeastaan ole enää maitoa.

Niinpä halusin antaa opastuksen siitä, miten olut on parhaimmillaan ja miten se tulee juoda. Nämä ovat siis omia mieltymyksiäni, ja soveltuvat omaan makuuni täydellisesti. Muut saavat päättää itse.

1) Juo vasta illalla

Minusta olutnautintoa kannattaa kerätä tekemällä päivällä kaikkea muuta. Jano ehtii kertyä iltaan mennessä, ja kun on päivällä ahtanut kupuunsa suolaista ruokaa, on nautinto parhaimmillaan. Tämän idean taustalla on vähän sama kuin yleensäkin nautiskelussa: pidä aina vähän taukoa, niin nautit sitten enemmän.

2) Älä juo tölkistä

Tätä en pysty todistamaan.

On olemassa erilaisia näkökulmia, joiden mukaan alumiini ei oikein sovi alkoholin säilyttämiseen, joten se kannattaa jättää kokonaan pois. Muutenkin pärjätään.

3) Juo aina lasista

Olutta ei tulisi juoda pullonsuusta eikä siis myöskään tölkin suusta. Oluen valuttaminen tuoppiin on osa rituaalia, ja ennen muuta, tuopin asettelu suulle ja hidas nautiskelu lisää oluen arvostusta.

Prahan kuuluisin tuoppi: U Flekua suoraan hanasta.

4) Enemmän alkoholia, kiitos

On yleisesti tiedossa, että maun kannalta oluen ihanteellinen alkoholiprosentti on vähintään 5%. Suomalaiset litkut kannattaa siten jättää juomatta ja lähinnä suunnitella kieltoja ja rajoituksia tehtailevien viranomaisten haastamista oikeuteen.

5) Hanasta, kiitos

Baareissa ja ravintoloissa kannattaa pyytää aina olut hanasta. Se on peruslähtökohta jo siksi, että sillä varmistaa oluen tuoreuden ja paikallisuuden. Paikallinen olut ei ole siis pelkästään periaatteellinen kysymys vaan myös makuasia.

Olutta kuuluisasta saksofoni-hanasta Redutan jazzklubilla, Praha.

6) Hylkää jättiyritysten litkut

”Maan tunnetuin olut on…” on sudenkuoppa, joka johdattelee asiakkaat lipittämään suurten monikansallisten jättiyritysten litkuja. Eittämättä jokin Heineken, Carlsber, Miller tai SAB osaa valuttaa keltaista nestettä, mutta ne tehdään teollisesti ja tehdään säilymään iät ja ajat supermarketien tarjoushyllyillä.

Pienpanimoiden herkkuja tarjoava ”Elävän oluen ”asema” löytyy Riikan rautatieaseman läheltä, Latvia.

7) Suodattamatonta, kiitos

Unfiltered beer on tunnussana. Suodattamaton olut on maukkaampaa.

Suodattamatonta ja pastöroimatonta tuoreolutta luostarin mikropanimosta, Praha.

8) Lopullinen tavoite: tuoreolut

Olut tulisi olla mahdollisimman tuoretta ja paikallista. Niinpä valinta kohdistuu panimoravintoloihin, mikropanimoihin ja muihin, jonne tulee olut suoraan sammioista ja tehtaista.

Tuoreolut on sana, jolla tarkoitetaan samaa kuin Latviassa myynnissä oleva ”elävä olut”. Siinä on kaksi tunnusmerkkiä: suodattamattomuus ja pastöroimattomuus.

Tuoreolutta saa vain hanasta sekä pienin poikkeuksin pullosta, jolloin oluella on lyhyt käyttöaika, korkeintaan pari kuukautta.

Tuoreolut on sananmukaisesti ohra-tuoremehua, jossa maistuvat kaikki aromit ja vivahteet.

Strahovin luostarin naapurissa on kaksi mikropanimoa, joista Sv. Norbert on parempi, Praha

* * *

Olutvallankumous on tosiasia maailmalla. Se on laadun, maun ja tuoreuden vastaisku monikansallisille jättiyrityksille, jotka Euroopassa ostivat nopeasti itäisten alueiden panimoita, tekivät niistä samaa litkua tuottavia teollisia liukuhihnatehtaita ja tavallaan hävisivät pelin.

Nyt jokainen laatua arvostava hylkää nämä isot tekijät ja etsiytyy mikropanimojen ja panimoravintoloiden herkkujen, vaahtokukkaisten nektarien äärelle.

Ja mikä on se Suuri Salaisuus: tuoreolut on terveellistä eikä se varsinaisesti aiheuta krapulaa!

Etsin työkseni (no, osana töitäni) mikropanimoita ja panimoravintoloita eri puolilta maailmaa.

Kaikkein paras paikka on eittämättä Praha, jossa osaaminen on historiallisesti pitkäikäistä ja osaamista on saatu jo äidinmaidosta. Prahassa on toistakymmentä mikropanimoa, ja makumaailma on niin huikea, että kohdat 1 – 4 on helppo omaksua heti. Ei enää litkuja alumiinitölkistä, ei koskaan.

Prahan tarjonta saa kenen tahansa laulamaan ylistyslauluja tuolle viileälle, tuopissa helmeilevälle juomalle. Mikropanimoiden valikoima sisältää usein 4 – 6 erilaista laatua, joista jokaisella on oma värinsä, katkeruus- ja makuasteensa.

Panimoravintolat toimivat myös erinomaisina makukouluttajina, kun asiakas saa eteensä maistelusetin, jossa on 3 – 5 pientä tuoppia, jokaisessa eri laatua.

Toinen kiinnostava kohde on Riika, tai Latvia yleisemminkin. Latvia on tyypillinen jättiyritysten uhri, kun kolme suurinta tuottajaa on ostettu monikansalliseen omistukseen. Jäljelle jää kiinnostavia pienpanimoita, joista Valmiermuiza on arvostetuin. ”Elävän oluen” myyntipisteet ovat kansanomaisia, ja niistä haetaan olutta myös himaan. Pullo maksaa muutaman eurosentin. Jos olutta juo vaikka hotellihuoneessa, muista juoda tuopista!

Valmiermuizan valikoimissa on tummaa ja vaaleaa, suodattamatonta ja suodatettua. Suodattamaton on parempi. Latvia. 

Singaporesta löysin kolme mikropanimoa. Ne ovat kaikki innokkaiden olutmiesten ylläpitämiä pikkutehtaita, joista saa värisuoran erityyppisiä olutlaatuja.

Nyt olen saanut myös vihiä Bangkokissa toimivasta craft-olutpaikasta, jonka tutkin lähipäivinä.

Lopulta on niin, että jokaisessa maailman maassa ei kannata juoda olutta, tai viiniä tai jotakin muuta.

Itse jaan matkakohteet sen mukaan mitä siellä kannattaa juoda ruoan kanssa. Minulle muun muassa Praha ja Riika ovat olutmatkailun pääkohteita Euroopassa. Silti, kunnon huurteinen pitkän päivän päätteeksi kelpaa kyllä, missä tahansa.

Irtisanotuille nokialaisille ja muille nörteille avautuu pian miljoonia työpaikkoja, kun some-osaamista ja Facebook-markkinointia päästään opettamaan kansalaisopistoissa.

Otsikot pitää tehdä niin, että juttu leviää viraalisesti.

”Iltapäivällä on melko puolipilvistä, etkä koskaan arvaa mitä sen jälkeen tapahtuu”

– Koskaan? No, ehkä iltapäivällä.

”Ilves johti Tapparaa 3-1 ja mitä sitten tapahtui, räjäyttää mielesi”

– Mitäkö sitten tapahtui… peli päättyi ja pelaajat menivät kotiin nukkumaan.

Viraalisesti leviävä juttu on nyt kaikkien huulilla ja pian tätäkin artikkelia luetaan kautta internetin ja Turusta Åboon.

Mutta mitäs hotellissa tapahtui?

Minä astun hotelliin ja pyydän esitettä.

Katsoppas, kun kehitys kehittyy ja amerikkalaiset fourseasonit ja marriottit ostelevat hotelleja ympäri maailmaa, isot aulat ja muhkeat noutopöydät, ovimiehet avaavat ovia ja korkokengissä sipsuttavat neitokaiset tervehtivät ja osoittavat vessaa väärään suuntaan.

Minun tehtäväni on kuitenkin etsiä kaikkien bellboy-tiskien, congierce-pöytien ja tourdesk-osastojen joukosta vastaanotto, pyytää hotellin esite, käyntikortti ja mahdollisesti pressikitti ja lähteä tutkimaan hotellin palveluja, jotta voin niistä kirjoittaa, kuten jokainen matkailutoimittaja tekee työkseen. Tai jos olisin Matti Menninkäinen tai Keijo Kottarainen, hakisin infoa kaveripiirilleni tai suomalaisen expat-yhteisön illanvietolle tai taustaa blogikirjoitukselle. Sanalla sanoen, tarvitsen sen brosyyrin, please.

– No sir, meillä ei ole. Kaikki on netissä.

Aha.

Ja onkos teillä wifi?

– Yes sir, voitte ostaa tällaisen 24 tunnin paketin, jonka voi kätevästi maksaa luottokortilla, vain 9 taalaa, 99 senttiä plus vero ja palvelumaksu.

– Jos olette asukas.

No en ole, halusin vain sen esitteen, jotta voisin nähdä mikä tämän hotellin nimi on. Onkos teillä tässä aulassa sellainen nettikone, jolla voisin päästä sinne teidän kotisivulle?

– Yes sir, business centremme on tuolla oikealla, palveluhinnastomme on netissä.

Mutta onko teillä minkäänlaista käyntikorttia tai painettua paperia, missä olisi tämän hotellin nimi, osoite ja puhelinnumero?

– Unfortunately, sir, käyntikorttimme on juuri kirjapainossa, mutta meillä on tällainen pieni taksiohje, jossa on hotellin nimi ja ajo-ohje paikallisella kielellä.

Mutta tässähän ei ole edes teidän nettiosoitetta. Voisitteko ystävällisesti kirjoittaa sen kotisivunne siihen kulmaan.

– Certainly, sir.

Vähän epäselvä käsiala, voinko vielä tarkistaa, onko tuo g vai q tuossa?

– Se on r, sir.

Kiitos.

* * *

Ei ole kyse muutamasta massiivisen upeasta, järisyttävän isosta ja tyylikkään hemmottelevasta jenkkiomisteisesta luksushotellista, jolta puuttuu esite ja käyntikortti kauniaisen kokoisesta aulasta ja sen guggenheimin kokoisesta vastaanotosta.

Kaikista viiden tähden hotelleista puuttuu nykyään esite. Se hiton esite, jossa on hotellin nimi, osoite ja puhelinnumero. Kiitos.

Kun amerikkalainen CEO jossakin Manhattanin toimistossaan tekee niitä päätöksiään, hän päättää, että kaikki on netissä, kun se on niin hiton trendikästä ja tätäpäivää ja se säästää luontoa ja hiilijalanjälkeä, kun esitteitä ei enää paineta uusiutuvalle, metsästä haetulle paperimassalle vaan hiilivoimalan sähköllä voi pyörittää tietokoneohjelmaa, joka ei vastaa, koska Windows7 on taas jumissa.

* * *

Eli siis nettiin, koska kaikki on netissä.

Okei, hiltton piste com… alkumusiikit, palmurannat, photoshopatut kuvat ja klik. Tuolta hotelli.

Atlanta, Boston, Cincinnati… mitä hittoa? Mistä mä löydän Bangkokin?

Ahaa, Asia-Pacific. Sinne… Chengdu, Chongqing, Guangzhou… vottövak.

Ahaa, Thaimaa, klik, Bangkok, klik.

Ja mitäs sitten… Bangrak, Pratunam, Ratchaprasong, mikä hitto se hotelli nyt oli. Klik, ei, klik, ei, klik…

Kun vihdoin se oikea hotelli löytyy, eteen avautuu massiivinen valikko, kuvia ravintolasta ja hymyileviä kasvokuvia.

Ensimmäiseksi haluat tietää, kuinka monta huonetta hotellissa on. Klikkaat Rooms.

Joudut varaussivustolle. Klikkaat takaisin. Sivua ei voi näyttää. Aloitat alusta. Windows7 sanoo: (Ei vastaa).

Löydät sattumalta hotellin sivun uudestaan ja et vieläkään tiedä kuinka monta huonetta hotellissa on. Kokeilet ”Accommodation”.

Bingo! Pääsit perille. Deluxe suites. Ei, mikä olisi normaali huone? Standard room? Ei, ilmeisesti Manhattanin CEO päätti, ettei meijjjän hotellissa ole standardihuoneita. Edullisin huone on deluxe.

Mutta kotisivuilta ei vieläkään ole löytynyt  huoneiden lukumäärää.

Katsot kaikki valikot. Ei mitään. Vihdoin löydät sanan Hotel Features, jossa on pdf-muodossa faktat hotellista. Ehkä tuolta saa vastauksen siihen, mikä hotellin nimi on ja kuinka monta fokin huonetta siinä on.

Klik.

Sivu ei vastaa (Ei vastaa)

Homo on sellainen, joka tykkää samasta elokuvasta kuin minä. Näin väittää toinen elokuva, jota tähditti Kevin Kline.

Elokuvassa In & Out selitetään, että koska Kevin Klinen tähdittämä päähenkilö tykkää elokuvasta Yentl, hän on automaattisesti homo.

Minulle Barbara Streisandin ohjaama, käsikirjoittama ja päätähdittämä Yentl ei ollut sukupuoliroolielokuva, kuten monien mielestä se oli. Vuoden 1983 Yentl kertoo tarinan juutalaistyttösestä, joka asuu jossakin Puolan, Liettuan tai Valko-Venäjän shtetl-kyläpahasessa ja haluaa lukea ja oppia lisää.

Kaikki tämä oli kovasti somaa ja hienoa, ja niinpä Yentl ottaa ja pakkaa kapsäkkinsä ja menee suureen kaupunkiin opiskelemaan talmudia ja muita pyhiä kirjoja. Hän kohtaa siellä suuren rakkauden (mies), menee naimisiin naisen kanssa ja mitä kaikkea. Nimittäin Yentl pukeutuu pojaksi, koska naiset eivät saa mennä moiseen kouluun.

Kaikki tämä on toisarvoista, mutta kun näin elokuvan joskus talvikaudella 1983-84, innostuin jostakin muusta.

Innostuin tästä:

”Suuri kaupunki” näytti elokuvassa tältä miinus kansanjoukot. Elokuvan Yentl matkusti hevoskärryjen kyydissä Prahan Kaarlensiltaa pitkin ja se oli siinä.

Rakkauteni oli syttynyt, ja siitä se on vain vahvistunut. Seksuaalisesta suuntautumisista puheen ollen, voiko siltaan olla rakastunut ”silleen”? Ainakaan en halua etsitä tällä blogimerkinnälläni samankaltaisia, koska tää silta on MUN ! VAIN MUN ! Hushus pois kaikki, jotka yrittää vietellä MUN siltaani.

* * *

Matkustin ensimmäistä kertaa Prahaan 1984, ja vietin kuuman (ei kuitenkaan siltaseksuaalisessa mielessä) viikon lähes tyhjässä Prahassa. Sieltä puuttuivat kaikki ulkomaalaiset turistit mutta kulissit olivat valmiina.

Olin myös Prahassa pari päivää ennen vuoden 1989 ensimmäisiä kähinöitä, jota sittemmin johtivat sosialismin romahdukseen Euroopassa, Tsekkoslovakian vapautumiseen ja lopulta myös Tsekin tasavallan ja Slovakian avioeroon.

Itse asiassa vuosi 1989 oli ankeampi kuin kaunis kesä vuonna 1984, mutta molempia aikoja yhdisti Kaarlensillan tyhjyys. Sain tavallaan koko sillan itselleni.

* * *

Nyt Kaarlensilta on osa Prahan turistimassojen pakollisia kierroksia, mutta en koskaan väsy tähän siltaan.

Mielestäni Kaarlensilta on ainoa silta maailmassa, joka on sellaisenaan määränpää, matkan tärkeä kohde. Vaikka Praha on niin massiivisen upea kaupunki, että sillan molemmat päät tarjoavat loputtomasti nähtävää ja koettavaa (eikä sillalta saa maailmankuulua tsekkiläistä olutta), silta on silti kaikki kaikessa.

Tarvitaan Kaarlensilta, jotta näkisi sekä vanhankaupungin että ”pienen puolen” näkymät.  Vertailin äskettäin Facebookissa Wieniä (jolla on massiivinen historiallinen taakka harteillaan) muihin kaksoismonarkian kaupunkeihin, ja vain Praha onnistuu kaikessa. Missä Budapest tarjoaa sekä kumpuilevan Budan että ruutukaavamaisen Pestin, molemmissa omat maamerkkinsä, vain Praha tarjoaa sillan, joka on kuin yksi kaupunginosa itsessään.

Kaarlensilta elää omaa elämäänsä, livemusaa, kauppiaita, kerjäläisiä, muotokuvamaalareita, helppoheikkejä sekä kaikki mahdolliset turistit ja reppureissaajat kaikkialta maailmasta.

Yllättävää onkin, miten Kaarlensilta toimii aina, kaikkina vuodenaikoina.

Talven lumet eivät heikennä sillan antamaa maagista tunnelmaa, päinvastion. Nyt taustalla näkyvä Prahan linna heijastuu usvan seasta kuin maaginen tolkienmainen linnoitus.

Talven selän taituttua kevätaurinko valaisee kaupunkia jonka keskipisteeksi Kaarlensilta muodostuu ihan automaattisesti.

Syksyn tultua silta on vielä täynnä elämää ja kaupustelijoita, mutta vaatetta on enemmän ja harmaa taivas ennakoi talven pakkasia ja lumisateita. Tämä on tuorein kuva, marraskuulta.

Käyn usein Prahassa nykyään, ja aina kiirehdin ensimmäisenä Kaarlensillalle, kävelen sillan päästä päähän, käännyn takaisin ja katson maiseman toiseen suuntaan.

Vuosikymmenten aikana Prahan Kaarlensilta ei ole menettänyt yhtään tenhovoimaansa. Se on kaiken keskipiste Euroopan ja maailman kauneimmassa kaupungissa. Siten Kaarlensilta on ihmiskunnan ja maapallon todellinen keskipiste.

Rakkauteni, Kaarlensilta.

Prahan Kaarlensilta on ainoa silta maailmassa, joka on itsessään määränpää.

Niin, ja kiitos Barbara Streisand, kun esittelit minulle Prahan Kaarlensillan!

Tämän taustalla on ihan normaaleja markkinatalouden lainalaisuuksia. Annas kun selitän.

1) HALPALENNNOT

Lentojen hintakilpailua on ollut aina. Mutta vasta halpalentoyhtiöiden syntyminen on paljastanut lentokaupan todelliset kasvot.

Mitä on tapahtunut? Todella paljon.

Ennen vanhaan lentäminen oli luksusta, ja se oli mitoitettu vauraan väestönosan, mukaan lukien liikemiehet, poliittinen eliitti ja muut rikkaat, mukaan. Lennolla palveltiin, ja palveluilla myös kilpailtiin.

Lentoliput varattiin aikansa ”internetillä” eli telexillä tai puhelimitse, mutta käytännössä lippuja varasivat vain matkatoimistot tai lentoyhtiöt. Lentoyhtiöillä oli toimistonsa sekä kotimaassa että perillä matkakohteissa.

Lentolippu oli käsin kirjoitettu vihkonen, ja lento piti käydä vahvistamassa matkatoimistossa ennen paluulentoa.

Kaikki oli säädeltyä, hankalaa ja hidasta.

Sittemmin tapahtui näin: lentoyhtiöt lakkauttivat matkatoimistojen provisiot, sitten omat toimistonsa. Ilmaisia lisukkeita vähennettiin, esimerkiksi Finnair lakkasi julkaisemasta omia kohdeopaskirjoja.

Internet oli muutos, kuten niin monessa muussakin asiassa. Nyt matkatoimistojen rooli väheni entisestään, kun jokainen saattoi itse varata lentonsa. Tässä havaitaan jo ensimmäinen askel kohti halpalentoja: vaihtelevat hinnat. Asiakkaat saavat Finnairilla esille 7 lähtöpäivää ja 7 paluupäivää (49 eri vaihtoehtoista aikataulutusta, per haku). Yhdellä silmäyksellä voi valita kombinaation, joka on halvin.

Mutta entäs halpalentoyhtiöt? Kaikki tietävät, että liikeidea perustuu lisämaksuille. Matkatavara maksaa ylimääräistä, kaikki juomat ja ateriat maksavat ylimääräistä, jopa halutun istumapaikan valinta tuo lisämaksun. Silti, kaikki nämä voi jättää väliin, jos ei ole nälkä, jos suostuu istumaan missä vain ja saa tavaransa reppuun. Olen lentänyt näillä ehdoilla kymmeniä lentoja, ja se kyllä toimii.

Halpalentoyhtiöt ovat kaikki suhteellisen uusia yrityksiä, mikä selittää niiden ansaintamallin.

Kyllä, on totta, että 20 € ei ole kannattava hinta lennättää ihminen Budapestistä Ruotsiin (Skavsta, Tukholman eteläpuolella) mutta olen maksanut kolmesta lennosta tuolla reitillä 60 €. Maksoi myös 50 € lentolipusta Budapest-Dubai, ja kaikissa näistä tapauksista yhtiö oli Wizzair. Lentää Turusta Gdanskiin.

Uusi ja kasvava halpalentoyhtiö alkaa laskuttaa tulevaisuuden lennoista tänään ja kerää tuhansien lentojen maksuja tästä päivästä alkaen. Mutta tulevien lentojen kulut maksetaan tulevaisuudessa.

Tämä on perusajatus: kerää rahaa matkustajilta, joista osa ei lennä koskaan (ylibuukkauskin on mahdollista) ja joiden lennättämisestä maksetaan puolen vuoden kuluttua.

Halvat hinnat ovat vain jäävuoren huippu. Ne koukuttavat ihmiset buukkaamaan lentonsa Wizzairilla, Norwegianilla ja Ryanairilla.

Air Asia on nopeasti noussut Aasian suurimmaksi ja suosituimmaksi halpalentoyhtiöksi, tytäryrityksineen. 

Kun menolento on sikahalpa, ehkä paluulento maksaa enemmän. Ehkä se matkalaukku otetaan sittenkin mukaan. Ehkä lennolla ostetaan 4 € maksava kokis.

Ihmismieli on aina heikko, ja siihen osittain perustuu ansaintalogiikka. Mutta ei tässä vielä kaikki. Niitä halvimpia hintoja on vain pieni osa kaikista, ja vaikka hinnat alkavat nopeasti nousta, löytyy aina joku jonka täytyy lentää.

Kun Norwegian laskuttaa menolennosta Bangkokiin 180€, se maksaa vuodenvaihteessa jo yli 400€. Näin ”halpalentoyhtiö” on lopulta kalliimpi kuin Finnair, käytännössä. Norwegianille 400 € menolento + ruokapaketti + matkalaukku + valittu istumapaikka tuottaa lopulta enemmän rahaa kuin Finnairille ”normaalista” lentolipusta.

Eli halpalennot ovat kannattavaa bisnestä. Ne ovat vanhojen lentoyhtiöiden aggressiivisia kilpailijoita, mutta ne pikemminkin laajentavat lentävän kansan vaihtoehtoja, ja silti vanhat yhtiöt ovat usein halvempia kuin esim. Norwegian.

2) HALPABUSSIYHTIÖT

Törmäsin ensimmäistä kertaa ”euron bussilippuihin” Puolassa, missä tarjottiin Gdanskin ja Varsovan välillä huippuhalpoja menolipusta. Ehkä lopullinen hinta oli noin 3€ mutta sitä luokkaa kuitenkin.

Eipä ihme, että Suomessa toimiva Onnibussi käyttää juuri puolalaisia kaksikerroksisia busseja.

Liikeidea on sama: hätkähdyttää asiakaskuntaa 1€:n matkalipuilla ja sen jälkeen koukuttaa asiakkaat matkustamaan bussilla Turkuun ja takaisin.

Itse maksoin 1€ molempiin suuntiin.

Bussin yläkertaan mahtuu 69 matkustajaa ja alakertaan sen verran, että saadaan lähes 100 matkustajaa maksamaan. Kahden tunnin rupeamasta saisi siis 1€ lipuilla lähes 200€ (1€ varausmaksu), millä kyllä maksaa dieselit ja palkat. Mutta käytännössä matkustajat (jotka ovat jo ”koukussa”) maksavat lopulta 15€ menolipusta, jos joutuu ostamaan viime hetkellä.

Kyllä sitä rahaa kertyy. Samalla toimii ennakkomaksukäytäntö: ostin 1€ maksaneet liput pari kuukautta etukäteen. Yhtiö kerää satojen lähtöjen maksut etukäteen mutta tankkaa vasta matkustuspäivänä, ja palkat maksetaan myös myöhemmin.

Toimii.

3) HOSTELLIT

Osa matkailijoista ei suostu asumaan hostelleissa. Piste.

Hostellit eivät sattumalta ole nauttineet hurjasta buumista. Budapestissä oli 23 vuotta sitten yksi hostelli. Se oli avoinna kahden kuukauden ajan, muuten se oli opiskelija-asuntola. Nyt hostelleja on lähes 200. Tällainen kasvuvauhti paljastaa, että kyseessä on trendi.

Hostellien majoitushinnat saattavat olla 10 € per yö, sesongin aikaan 20 € ja Sveitsissä ja Ruotsissa 30 €. Hotellihintoihin verrattuna kyseessä on siis majoituksen halpaversio.

Sen lisäksi, että hostellissa on kiva asua, tavata ihmisiä, kokkailla oma safka ja eläytyä paremmin paikalliseen elämään, se on halvempaa asumista kuin yksiön vuokraaminen Helsingistä.

Ja miten se toimii?

Hotellit sisustavat huoneet ja sviitit yhdelle tai kahdelle henkilölle. Hostellihuoneessa voi asua 4 – 16 henkeä kerrallaan, sisustaminen ei aina ole pääasia eikä joka päivä vaihdella lakanoita ja sijoiteta orkideaa tyynylle.

Näkymä Tukholman suosikkihostellista. 

Silti omistaja saa 4 – 16 kertaa majoitusmaksun per huone, siis kympin hinnalla esimerkiksi 40 – 160 €, vaikka kaikki maksajat katsovat pääsevänsä halvalla.

Samalla kun hotelleista on ylitarjontaa ja huonehinnat liikkuvat törkeällä tasolla, hostellit tarjoavat katon pään päälle hinnoilla, joihin kenellä tahansa on varaa.