Tässä muutama esimerkki miten tyhmiä monet yrittäjät ja yrityksen johto ovat. Tai no, jos tarkoitus ei ole tehdä bisnestä vaan pitää kivaa kuppilaa omaksi iloksi, niin sitten tämä on suorastaan nerokasta.
* Emme vaihda parkkirahaa
- Minkä helvetin takia ette? Sisään kävelevä ihminen, joka ei tullut ostamaan sinulta mitään on potentiaalinen asiakas. Voit myydä sille jotain joko heti tai myöhemmin. Kenties tämä potentiaalinen asiakas käy liikkeessäsi ensimmäistä kertaa ja saa tästä ahaa-elämyksen. Et kai sentään kuvittele, että myyntityö tarkoittaa vain tilausten vastaanottamista?
* Pisteet käyvät kaikkeen paitsi…
– Teen vuodessa kymmeninä iltoina hotellikuolemaa ja yritän saada selkoa eri ketjujen kanta-asiakasohjelmista. Voit kerätä pisteitä ja käyttää niitä tähän ja tähän, mutta et tähän. Et voi varata erikoishuoneita, et arkipyhiä eivätkä pisteet käy Tukholman keskustassa. Pisteitä voi myös vaihtaa eri luottokorttiyhtiöiden kanssa.
Viimeisin hotellivierailuni sujui mainiosti siihen asti kunnes tuli uloskirjautumisen aika. ”Valitettavasti näillä pisteillä ei voi maksaa makeisia”, sanoi hän. Se oli mulle ok. Hetken päästä respalady sanoi, että ”eipäs, kyllä niillä voikin, kun se suklaa oli otettu minibaarista”. Hei oikeasti Scandic, Sokos Hotels, Cumulus, Rantasipi ja muut. Jos te haluatte ohittaa kilpailijanne sata nolla, niin tehkää kanta-asiakasohjelma, jonka voi kuvailla yhdellä lauseella. ”Kerää pisteitä ja käytä niitä kaikissa hotelleissamme kaikkiin palveluihimme”. Oliko vaikeaa?
* Lentoyhtiöiden kanta-asiakkuus vaatisi erillisen koulutuksen
- Jos ovat hotellit kujalla siitä mitä me asiakkaat haluaisimme ja miten meitä kannattaisi palvella, niin lentoyhtiöt ovat jo totaaliyössä. Jotain kertoo esimerkiksi se, että Finnair, jonka suht tyytyväinen asiakas olen, lähetti minulle jokunen viikko sitten erillisen yli kymmensivuisen kanta-asiakas oppaan, jossa kerrotaan mitä kaikkea voit tehdä kanta-asiakkaana. Luettuani oppaan en ymmärtänyt siitä puoliakaan. Joka toinen etu on voimassa vain tietyillä kentillä ja tietyillä reiteillä ja oikeus muutoksiin on tietenkin koska vaan. En ihmettele, että simppeliä sapluunaa tarjoava Norwegian valtaa koko ajan lisää tilaa markkinoilta.
* Opettava myyjä
- Siis mikään tässä maailmassa ei saa minua enempää raivostumaan kuin opettava myyjä. Sellainen, joka ei varsinaisesti haluakaan palvella minua tai myydä mitään vaan osoittaa olevansa kingi teknisissä tiedoissa ja dissaavansa esimerkiksi sitä tuotetta jonka olin juuri ajatellut itselleni hankkia. Elektroniikkaa myyvät liikkeet ovat tässä parhaita. Sisäänheittona on videokamera 199 euroa. Kun menet sellaista hakemaan, niin myyjän mielestä se on niin surkea kapistus, että sellaista ei kannata ostaa. Ostanko tältä myyjältä sen kalliimman? En todellakaan enkä edes tästä liikkeestä. En todennäköisesti enää koskaan.
* Kilpailun puute
- Asiakkaan kiusaaminen saa maksimaaliset mittasuhteet, kun kilpailu puuttuu. Suurin osa taksikuskeista on oikein asiallisia ja mukavia, mutta ne muutamat täyskusipäät joita mm. Helsingin takseissa on vastaan tullut, eivät voisi työskennellä asiakaspalvelussa, ellei taksitoiminta olisi suomessa näin voimakkaasti säädeltyä. Entä voisiko VR korvata myöhästymisiään naurettavilla 60 sentin korvauksilla, jos maassamme olisi toinenkin rautateillä operoiva liikennöitsijä? Tuskin.
Mitäpä jos kokeilisit asiakkaiden kiusaamisen sijaan asiakkaiden palvelemista. Ala vaihtaa sitä parkkirahaa ja myy asiakkaallesi siinä sivussa jotain. Jos et muuta niin itsesi ja liikkeesi. Anna ihmisten käydä vessassa ilman, että ensin pitää ostaa lakritsapötkö ja jos luot kanta-asiakasohjelman niin tee siitä sellainen, että asiakkaatkin voisivat sen ymmärtää. Vaikka monet kavahtavatkin Amerikka-myönteisiä esimerkkejä, niin ainakin asiakaspalvelussa he ovat meitä jäyhiä pohjolan asukkeja valovuoden edellä.
Olen asiakkaana yksi palkanmaksajistasi. Miksi siis kiusaat minua säännöillä, kielloilla ja monimutkaisilla kanta-asiakasohjelmilla?
Loppuun jaan amerikkalaisen Shep Hykenin tarinan dallasilaisesta taksista, jossa palvelu pelasi ja jolla ei takuulla työt lopu kesken vaikka takseilla siellä onkin vapaa kilpailu. Esiinnyimme muuten samassa kongressissa Hykenin kanssa Las Vegasissa vuonna 2011. Tuolloin ihmettelin, että miksi kaveri latoo esityksensä täyteen itsestäänselvyyksiä. Vasta myöhemmin luettuani Jari Parantaisen kirjoja markkinoinnista ja ideoista tajusin, että itsestäänselvyydet ovat monelle yrittäjälle ja yritysjohtajalle väännettävä rautalangasta. Rautalangasta ne tosin piti itsellekin aikanaan vääntää.
]]>
Kotiin ei voisi koskaan palata, jos sieltä ei ikinä poistu. Jälleennäkemisen iloa ei taas ei voisi kokea, jos ei hetkeksi eroa. Tämä lyhyt keikkatauko opetti monta asiaa. Koti on paras paikka maailmassa ja siellä olevat ihmiset rakkainta. Silti paikkani on tien päällä ja yleisön edessä ja koti taas on paikka jossa nautin työni suomista hedelmistä.
Keikoilla, takahuoneessa ja matkoilla sattuu ja tapahtuu. Tässä muutama esimerkki.
Hohdokas backstage, jossa on nerokkaasti yhdistetty taukotila ja suihku.
Hotellin mainostama näköala, jossa mieli lepää.
Hampaiden pesu, peili-TV:stä uutiset ja puhelimesta sähköpostit. Las Vegas 2013.
Tukholma kauneimmillaan.
Ei se aina voi mennä oikein vaikka kuinka tavaa. Chicagossa sain uuden nimen.
Perustuu tositapahtumiin.
Perustuu niin ikään tositapahtumiin.
Syy kaikkeen. Koti ja perhe.
]]>
Olen saanut palkkaa seuraavista töistä;:
Herneenpoimija, torimyyjä, ovelta ovelle myyjä, B to B myyjä, kännykkämyyjä, myymäläpäällikkö, portsari, juontaja, radiojuontaja, radiotoimittaja, urheiluselostaja, kuuluttaja, mainosääni, käsikirjoittaja, tuottaja, konsultti, kouluttaja, taikuri ja mentalisti.
Mitä opin? Herneenpoimijana opin mistä palkka koostuu. Torimyyjänä sitkeyden ja aamuherätykset. Ovelta ovelle myyjänä kadotin häpeän tunteen. B to B myyjänä ja kännykkämyyjänä asiakaspalvelu, verkostot ja itsensä myyminen muuttuivat osaksi arkea. Portsarina olisi pitänyt oppia pitkäjänteisyyttä, mutta se taisi jäädä sinne ovelle. Juontajana ja radiotyöläisenä ymmärsin kielen merkityksen, rytmin ja äänentuottamisen hienouden. Urheiluselostajana opin elämään hetkessä ja käsittelemään itseeni kohdistuvaa joskus helvetin kovaakin kritiikkiä. Käsikirjoittana taas opin mielikuvittelemaan. Tuottajana kadotin luurikammon ja kouluttajana kahvakammon. Taikurina minusta tuli hauska ja rohkea. Mentalistina opin rakastamaan yleisöä ja ymmärsin lopulta mitä tarkoittaa, että ”maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa”
Mitä sinä olet tehnyt ja oppinut? Kerro oma tarinasi.
Kaikki edellä kerrottu näkyy alla olevassa videossa. Matka jatkuu.
Pete Poskiparta
Twitterissä @poskiparta
FB:ssä www.fb.com/mentalistiposkiparta
]]>
Saamme lukea tuon tuostakin mediasta miten joku keksi vuosikymmenien jälkeen, että majakkamatkailu on lopetettava, koska majakoilla ei ole varapoistumisteitä tai miten helsinkiläisessä kauppahallissa lihansyöjät voivat nautti samassa tilassa viiniä, mutta kala-aterian nauttijat joutuvat tyytymään veteen. Säännöt ja niiden kurinalainen noudattaminen ja täydellinen järjenkäytön kielto tekevät tässä maassa olemisen välillä helvetin rasittavaksi.
Sukulaiseni rakensivat 80-luvulla omakotitalon. 30 vuotta sujui mainiosti, kunnes joku keksi lasermitalla mitata tontteja uudestaan ja kävi ilmi, että 80-luvulla käsin mitattu tontti on noin metrin verran liian iso. Naapuri päätti vaatia tämän pohjalta maakellarin siirtämistä. Asia on kesken, mutta voisiko joku kuvitella tällaista tapahtuvan muualla kuin tässä vatipäiden valtakunnassa?
Käsitys siitä, että jokin ongelma lakkaa olemasta, kun se on laissa tai säännöissä kielletty on myöskin kovin supisuomalainen ajatus. Esimerkiksi monen viranomaisen argumentti koskien kannabiksen laillistamista on, että ”emme kaipaa enää lisää päihdeongelmia”. Ongelmaa ei siis ole, jos se on kielletty. Joskus vuosia sitten iso kuristajakäärme karkasi kerrostalon viemäristöön. Käärmettä etsittiin monta päivää. Viranomaisen kommentti maalasi kuitenkin koko kuvan. ”Kyseessä ei voi olla juuri tällainen käärme, koska niiden tuominen Suomeen on ollut kiellettyä jo pitkään”. Käärmettä ei siis ole, koska se on kielletty.
Olen kiertänyt jonkin verran maailmaa ja minulle on todella haasteellista yrittää kertoa amerikkalaiselle, että miksi omakotitalomme värin määrää joku kaupunkiarkkitehti etkä sinä itse. Amerikkalainen toteaa uudestaan ja uudestaan, että ”mutta kun se on sun talo?”. Taannoin keikan jälkeen piipahdin huoltoasemalla ja edelläni oli ulkomaalainen asiakas. Hän olisi halunnut ostaa yhden pullon siideria. Myyjä ei voinut myydä, koska säännöt kieltävät. Ulkomaalainen toisti uudestaan ja uudestaan, että ”teillähän on kauppa auki”. Myyjä taas toisti, että ”niin on, mutta meillä on säännöt, joten en voi myydä”
Aion ensi kesänä mennä Pori Jazzeille ja ottaa omat juomat mukaan, sanoi säännöt mitä tahansa. Kaikkeen ei ole pakko suostua, ei edes Suomessa.
Pete Poskiparta
Think, just think. Photo by Daniel Lehtovirta
Vietän jonkinlaista juhlavuotta. Kesäkuun alussa tulee kuluneeksi 25 vuotta, kun esiinnyin ensimmäisen kerran yleisölle taikurina. Myöhemmin syksyllä puolestaan tulee 15 vuotta, kun aloitin urani ammattilaisena. Koko tämän ajan olen suhtautunut työhöni suurella intohimolla. Olen myös monta kertaa kussut omaan pesääni kadehtimalla kollegojani ja osallistumalla yleiseen voivotteluun. Tämä oli varsinkin ammattiurani alkuvaiheessa hyvin yleistä. Olin rimpuileva pinnalle pyrkivä taikuri, jolla oli keskinkertaiset taidot ja suuri suu. Egoöverit ovat showbisneksessä niin yleisiä, että käytöksessäni tuskin havaittiin mitään erityistä. Koomikot, taikurit, imitaattorit, näyttelijät, muusikot ja kaikki viihdealalle pyrkivät rimpuilevat ensimmäiset vuodet. Poikkeuksina toki erilaisten formaattien tykittämät uudet kyvyt, jotka nousevat tähtitaivaalle tyhjästä. Ehkä juuri siksi näistä melko moni myös putoaa sieltä ryminällä.
Vasta viime vuosina olen saanut niskalenkin tästä itseä vastaan käydystä painiottelusta. Ikä, perhe ja hyvä työtilanne ovat antaneet aikaa pohdiskelulle. Kannattaako todella tuhlata aikaansa muiden kadehtimiselle ja oman kohtalonsa voivottelulle? No ei varmasti, mutta vuodet showbisneksessä tekohymyineen on osoittanut, että asia on helpommin sanottu kuin tehty. Voin kuitenkin hyvillä mielin sanoa, että taistelu omalta osaltani on pääosin ohi. Minulla ei yksinkertaisesti ole enää tarvetta miettiä koko asiaa. Viimeistään yhteistyöni kollegani Noora Karman kanssa löi totuuden silmilleni. Nooran oma TV-show alkaa maaliskuussa ja olen ollut ohjelmassa yhtenä käsikirjoittajana ja konsulttina. Olen saanut kuulla kymmeniä kysymyksiä, joista rivien välistä voisi lukea, että monet olettavat minun olevan pettynyt siitä, että joudun sivuosaan tällaisessa projektissa. Näin ei todellakaan ole. Teemme Tv-show’ta Noora Karmalle. Se on siis Nooran näköinen ohjelma ja jos ammattitaitoni kelpaa ohjelman kehittämiseen niin olen siitä vain iloinen. Jos ohjelma menestyy, on se kaikkien taikureiden etu. Taikuus nousee framille ja saa lisää ystäviä.
En pyydä anteeksi menestystäni. Kaikista esiintyjistä ei tule ammattilaisia. Kaikkien lahjat eivät yksinkertaisesti riitä eivätkä kaikki osaa myydä osaamistaan. Minulla lahjat riittävät, taito riittää ja osaan myydä. En häpeile sanoa sitä ääneen. Minä en päässyt Las Vegasiin esiintymään odottamalla kotona sormet ristissä, että joku tulisi hakemaan. Sen sijaan lähetin sähköpostia, lähetin videoita, menin paikalle ja tarjouduin esiintymään. Ensimmäinen settini Vegasissa kesti 5 minuuttia ja oli osa alamme kongressia. Siitä seurasi lisää esiintymisiä Vegasiin ja lopulta olin mukana Masters of Mentalism show’ssa. Aivan samalla kaavalla olen päässyt Bostoniin, Chicagoon, Seattleen, Washingtoniin ja Lontooseen. Aivan samalla tavalla sain aikanaan neljä kautta pyörineen Katutaikaa ohjelman paikalliselle TV-kanavalle. Kukaan ei minua hakenut kotoa vaan näytin, että osaan ja myin itseni ja osaamiseni kanavalle. Olen esiintynyt yli 50 TV-ohjelmassa Suomessa ja suurin osa niistä on tullut oman aktiivisuuden ja oman osaamisen kautta. Radion valloitus tapahtui yhtälailla työllä jolla oli selkeä päämäärä. Minulla oli hullu ajatus tehdä radioon ohjelma, jossa esitetään taikuutta. Tämäkin jo 1930-luvulla keksitty formaatti tyrmättiin monesta suunnasta sanomalla, että ”ei toimi nykypäivän radiossa”. Olen osoittanut, että tyrmääjät olivat väärässä. Samalla taisin tulla lanseeranneeksi sanan mentalisti ison kansan tietoon.
Mukana on ollut toki ihmisiä, jotka ovat olleet korvaamattomia urallani. Suomipopin iltapäivän juontaja Sami Kuronen potki minut takaisin alalle, kun olin jo kerran luovuttanut. Janne Kataja oli suurena apuna, kun lähdin viemään Taikuutta radiossa formaattia paikallisradiosta Novalle. Taikuri ja koomikko Markku Purho on viimeisen kymmenen vuoden aikana kuunnellut ideoitani ja marinaani sekä tsempannut kun ikuinen esiintyjien sairaus eli riittämättömyyden tunne on iskenyt. Vaimoni, lapseni ja tietysti vanhempani ja sisarukseni ovat jo pelkällä olemassaolollaan varmistaneet, että kaikelle on merkitys ja lopulta elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin pelikorttien pyörittäminen ja siitä saatava kohtuullinen korvaus. Monia ihmisiä jäi tässä mainitsematta, mutta uskoakseni tiedätte keitä olette.
Kritiikille on aina tilaa ja sen kestäminen on osa työtämme. Kritiikki on kuitenkin aina perusteltua eikä sen lähtökohta ole oman egon nostattaminen ja omien haavojen voitelu.
Kun kollegasi menestyy, iloitse. Kerro se hänelle! Jos et mitenkään siihen pysty niin pidä turpasi kiinni. Jos et siihenkään pysty niin sano sanottavasi henkilökohtaisesti ja jätä Facebookissa ja Twitterissä dissaaminen niille joille se paremmin sopii eli kusipäille.
Pete Poskiparta
Ja kuten aina, parannus alkaa itsestä. Tässä siis muutamat kehut kollegoilleni.
* Noora Karma – kanssasi on ollut ilo työskennellä. Olet pro!
* Risto Leppänen – olet aina yhtä hauska seuramies ja pirun hauska lavalla
* Markku Purho – työsi lavalla ja lavan takana on ollut taikuudelle korvaamatonta
* Jose Ahonen – sait paskaa niskaasi alussa, mutta olet osoittanut, että se oli kateellisten panettelua
* Janne Raudaskoski – onnea Vuoden Taikuri tittelistä. Sinunkin upeille teoksille huokailtiin ja niitä pidettiin väsyneinä ja typerinä. Nyt kun olet käynyt Broadwaylla niitä esittämässä olisi hyvä kysyä mielipidettä uudestaan.
* Kim Wist ja Christian Engblom – Tsemppiä FISM hankkeen kanssa. Täältä tulee kaikki tuki.
* Joni Pakanen – Koska sä olet syntynyt? Olet hyvä tyyppi
* Miika Pelkonen – Karista ne mielen apinat ja maailma on sulle auki
* J-M Ristiharju – Taitosi korttien kanssa on ihailtavaa.
* Markus Alexander – Olet hyvä tyyppi, hyvä lavalla ja olen iloinen, että taikurikurssini 15 vuotta sitten on tuottanut yhden helmen. Sinut!
]]>
Nousen ilta illan jälkeen lavalle ja luon illuusioita ajatustenluvusta ja ennalta tietämisestä. Esitykseni saavat jotkut uskomaan, että minulla on yliluonnollisia kykyjä. Esityksen jälkeen kysyttäessä vastaan ympäripyöreästi, että ”minulla ei ole yliluonnollisia kykyjä vaan kaikki on ahkeran harjoittelun tulosta”.
Seuraavana päivänä annan radiossa haastattelun ja toimittaja kysyy suoraan, että ”mihin esityksesi perustuu?” Vastaan asiallisesti, että käsikirjoitukseen ja harjoitteluun. Minulla ei ole ylimääräisiä aisteja eikä kokemuksia yliluonnollisista asioista. Päinvastoin minusta on tullut vuosi vuodelta kyynisempi kaikkea selittämätöntä ja mystistä kohtaan.
Minulta kysytään usein kuinka on mahdollista esiintyä mentalistina ja olla samaan aikaan julkisesti myös skeptikko. En ole koskaan kokenut tätä ristiriitaa ratkaisemattomana, pikemminkin kumpikin puoli tukee toisiaan. Mentalistina näen jatkuvasti miten helposti ihminen uskoo nähneensä juuri täysin selittämättömän ihmeen. Tämä asettaa minut näköalapaikalle, kun yritetään ratkoa ongelmaa miksi ihmiset uskovat yliluonnolliseen sen sijaan, että lähtisivät etsimään vastauksia näkemäänsä. Työni kannalta onkin hienoa, että yleisö antaa minulle tilaa liikkua, mutta samalla se tekee minut välillä surulliseksi. Ei siksi, etteikö mentalistina minun työni olekin saada ihmiset kysymään itseltään ”olikohan se sittenkin oikeaa ajatustenlukua” vaan siksi, että sillä mitä sanon tekeväni ei tunnu olevan juuri mitään merkitystä. Kaikki kulminoituu ihmisen haluun uskoa, että ajatustenluku, auran katsominen tai psykometria olisi totta ja esitykseni jälkeen moni haluaa vahvistusta uskolleen kertomalla omista rajakokemuksistaan tai tarinoita vanhasta rouvasta, joka kykeni katsomaan tulevaisuuteen. Jotkut inttävät jopa vastaan, kun myönnän avoimesti, ettei minulla todellakaan ole kontakteja tuonpuoleiseen eikä yhteyksiä henkimaailman olentoihin. Kertaalleen jopa aggressiivisen kuvan itsestään antanut henkilö torui minua siitä, että en avoimesti voi myöntää olevani paholaisen kätyri.
Nämä kaikki on siis tapahtuneet keikoilla eli paikoissa joissa ihmiset katsovat esitystä, jota esiintyjä esittää. Olisin ehkä ymmärtäväisempi, jos soittaisin jonkun ovikelloa ja kertoisin kykeneväni katsomaan tulevaisuuteen kohtuullista korvausta vastaan. Juuri tämä on minusta avainkysymys kun pohditaan esimerkiksi mentalistin tai vaikka kädestä ennustajan eettisiä kysymyksiä. Jos lähtökohtaisesti voidaan olettaa, että ihmiset ymmärtävät katsovansa esitystä on minusta melkoisen mustavalkoista sensuroida esityksen sisältöä vain siksi, että sen välittämä maailmankuva ei satu yksiin omani kanssa. Tällä perusteellahan monet elokuvat, jotka väittävät olevansa tositarinoita pitäisi sensuroida, koska tarinat ovat aina väritettyjä ja dramatisoituja tekijöidensä näköisiä ja makuisia tulkintoja mahdollisesta tositarinasta. Viihteessä ja taiteessa eivät päde samat lainalaisuudet kuin oikeassa elämässä. Teatterissa voit tappaa saman ihmisen joka ilta joutumatta siitä vankilaan, mutta oikeassa elämässä tämä johtaa elinkautiseen.
Minä ja mentorini Bob Cassidy, joka muistuttaa usein, että mentalismi on tarkoitettu viihteeksi eikä sen varjolla tule muulla tavoin ajaa omaa taloudellista tai muuta etua.
TAIKURIT HUUHAAN KAATAJINA
Harry Houdini, Dunninger, James Randi ja Banachek ovat kenties tunnetuimmat taikurit, jotka ovat julkisesti olleet kaatamassa huuhaa uskomuksia ja kaikenlaista hömppää osoittamalla, että väitetyt ilmiöt on helppo toistaa taikureille tutuilla menetelmillä. Loppu onkin roolissa pysymistä ja kenties omaa lapsenomaista uskoa, että nämä ihmeet voisivat joissakin olosuhteissa oikeasti tapahtua. Sekä edellä mainittuja, että meitä vähemmän nimekkäitä taikureita ja mentalisteja on ajanut skeptisyyteen juuri se seikka, että tiedämme temppujen salaisuudet. Näemme ja työskentelemme niiden kanssa koko ajan. Kun joku käyttää ihan samaa tekniikkaa tai temppua ja väittää sen johtuvan siitä, että tekijällä on suora kontakti Jumalaan ja hän voi auttaa myös teitä, jos liitytte seuraajien joukkoon, niin yksinkertaisesti se on monelle meistä liikaa. Tulee pakonomainen tarve oikaista vääryys ja kertoa, että kykenen samaan vaikka minulla ei olekaan kontaktia yläkerran herran tai alakerran narrin kanssa. Ongelmalliseksi asian tekee taikureiden oma eettinen koodisto, joka ehdottomasti kieltää temppujen salaisuuksien paljastamisen. Minäkin pidän temppujen paljastamista vain paljastamisen ilosta vahingollisena omaa työtäni kohtaan. Sen sijaan Uri Gellerin lusikantaivutusta ei tarvitse paljastaa todistaakseen ettei siinä jyllää yliluonnolliset voimat vaan taito ja tekniikka, jolla itse taipuminen jää huomaamatta. Näin voin vain esittämällä saman todistaa asiani. Tarvittaessa voin ottaa Mikki Hiiren taikurikirjasta yksinkertaisen tempun ja esittää sen täydelle salille insinöörejä, jotka eivät osaa selittää näkemäänsä. Kun paljastan, että minulla oli salainen avustaja yleisössä joka näytti sormimerkeillä valitun kortin, niin yleisö kokee suuren pettymyksen. Se on tarkoituskin, koska periaatteessa juuri näin yksinkertaisilla konsteilla parantajapapit saavat yleisöstä tietoa jota heillä ei jo valmiiksi uskossa olevan yleisön mielestä pitäisi olla. Kun ammattitaikuri esittää jotain, niin lähtökohtaisesti yleisö ei ensimmäisenä oleta salaisuuksien löytyvän Mikki Hiiren taikakirjasta. Kun Pertti Papin Poika Parantajainen kaataa ihmisiä lavalla ja kertoo parantuneista sieluista ei yleisö lähtökohtaisesti ajattele hänellä olevan korvanappia, johon salainen avustaja lukee Facebookista ongittuja tietoja katsojista. Meidän skeptikoiden tehtäväksi jää tämänkin mahdollisuuden tuominen julkisuuteen.
KAHTEENVETO
Olen siis jatkossakin lavalla mentalisti joka lukee ajatuksia ja saa ihmiset uskomaan ihmeisiin. Naantalin Muumimaailma on satumaa, jossa asuu Muumeja. Kun japanilainen turisti kysyy ”voiko näitä olentoja nähdä jossakin luonnonvaraisena”, ei se vielä tarkoita, että Muumimaailman pääsylippuun on liitettävä ilmoitus jossa kerrotaan, että tämä on vain satua eikä muumeja oikeasti ole olemassa. Samalla tavalla minulla on täysin vapaat kädet taikuuden, mentalismin ja teatterin keinoin esittää ajatustenlukijaa, jolla on kykyjä joihin monet haluavat uskoa. Sen sijaan lavan takana astuisin ensi kerran harhaan, jos en ymmärtäisi esityksen päättyneen. Toisen kerran astuisin harhaan jos käyttäisin osaamistani muuhun kuin viihteen ja taiteen tekemiseen. Kolmas ja minulle pahin harha-askel olisi katsella ympärilleen, ymmärtää ympärillä vellova epäeettinen huuhaa ja olla tekemättä mitään. Teen ihmisiä iloiseksi, mutta pilaan myös monen henkilön päivän kertomalla, että ajatus ei liikuta pöydällä olevaa haarukkaa vaan siihen tarvitaan magneetti. Siksi olen sekä mentalisti että julkiskeptikko.
Pete Poskiparta
——————————
Kesälomat on ohi ja olen jo palannut keikkailun pariin. Esiinnyn syksyn aikan useissa avoimissa tilaisuuksissa, joista saat infoa parhaiten FB-sivuni kautta osoitteesta www.facebook.com/mentalistiposkiparta
Kesän aikana chillailin, grillailin ja suunnittelin uusia juttuja. Vierailin myös parissa radio-ohjelmassa puhumassa sitä itseään.
Yle Puheen Ali Showssa etsittiin koko kesä huumorin totuutta. Oman totuuteni ja paljon muutakin kerroin heinäkuun lopulla. Koko ohjelma on kuunneltavissa täältä
YleX Aamussa otettiin vähän lyhyemmällä kaavalla ja astetta vauhdikkaammin. Koko juttu kuultavissa täältä
Jos sinulta meni Radio Suomipopin juhannusmagiat ohi korvien niin löydät videopätkät kätevästi alla olevista linkeistä. Tällä kertaa luettavana oli Juhana Helmenkalastaja.
http://www.radiosuomipop.fi/uutinen/mentalisti-pete-poskiparran-juhannusshow
Katso myös Pete Poskiparran ulkomaanversion eli Peter Burnsiden sivusto; www.peterburnside.net
Hyvää Kesää!
Chicagossa oli juhlat meneillään, kun saavuin. Blackhawks oli voittanut Stanlay Cupin ja hotellini ikkunasta avautui mahtavat näköalat autotalliin, joka ei liity mitenkään koko asiaan.
Kuva vuodelta 1989, jolloin vanhempani voimakkaasti vaativat etten hanki mitään oikeaa ammattia vaan alan taikuriksi, koska siinä tulevaisuus on niin valoisa ja varmalla pohjalla.
Kuva, joka ei liity mitenkään tarinaan, mutta osoittaa miten nerokkaasti voidaan yhdistää backstagella oleskelutila ja suihku.
Sanomattakin on selvää, että alla olevia ”Tykkää” ja ”Twiittaa” painikkeita tulisi käyttää ahkerasti.
]]>