Valehtelu on kiellettyä. Eiks je? Se on opetettu meille jo pikkulapsina. Jos lapsi esittää suoran kysymyksen, siihen kuuluisi vastata suoraan. Mitä siis teemme, kun lapsi kysyy meiltä kuuluvalla ja kirkkaalla äänellä: ”äiti, onks joulupukki ihan oikeasti olemassa?” Me vastaamme jotakuinkin näin (tämä on siis vain oletus, että me vastaisitte kysymykseen näin): ”Kyllä kulta. Kyllä joulupukki ihan oikeasti on olemassa.” WHAT!??? Siis miten niin? Eihän ole! Vastaus on 100 % valetta, eikä sitä käy kieltäminen.
Ymmärrän hyvin että lapsille on hauska kertoa satuja, joista lapset saavat jännää ajateltavaa. On ihana uskoa hammaskeijuun, munivaan pääsiäispupuun ja joulupukkiin. On ihanaa kuvitella, että maailmassa on muutakin, kuin todellisuus. Tämä olisi minullekin ihan ok, jollei joulupukki-huijaus olisi karannut käsistä. Joulupukkia odotellaan koko vuosi. Vanhemmat ruokkivat tarinaa oikeasta pukista ja pajasta, jossa lahjoja valmistetaan. Tontuilla sitävasten pelotellaan. Ne muka tarkkailevat, onko lapset olleet kilttejä. Joulupukille kirjoitetaan kirje vanhempien avustuksella ja annetaan ymmärtää, että mitä kiltimmin lapset käyttäytyvät, sitä enemmän lahjoja joulupukki heille valmistaa.
Outoa kyllä, tämä aitona pidetty joulupukki on aina eri näköinen ja kokoinen. Milloin sillä on iso maha, milloin ei mahaa ollenkaan. Milloin joulupukilla on naamari (siis oikeasti! naamari…), milloin rillit, milloin se on ilman rillejä ja tuijottaa nälkäisenä perheenäitiä. Joulupukki on aina erinäköinen. Entäs tontut sitten? Niitä ei koskaan näe. Tonttuja muka vilahtelee siellä täällä. Saunassa, ikkunan takana, riihillä ja metsän reunoilla. Ja koska niitä ei oikeasti koskaan näy, on niihin helpompi uskoa. Ihan niin kuin hammaskeijuun. Kukaan meistä ei pukeudu keijupukuun ja siipiin ja liihottele lasten huoneeseen vaihtamaan hammasta kolikkoon. Vaihto tapahtuu lapsen huomaamatta ja hyvä niin. Tämä pitää lapsen pitempään siinä uskossa, että keijuja ihan oikeasti saattaisi olla.
Totuuden torvena mua ehkä eniten inhottaa se, että pieniä lapsia on tavallaan pakko huijata tällä joulupukkiasialla. Joulupukkijuttuhan on yhteiskunnallinen salaisuus, joka on kirjoitettu kirjoittamattomiin sääntöihin. Meidän vanhempien on uskoteltava lapsillemme, että pukki on olemassa. Meidän lapset eivät saa olla ne, jotka päiväkodissa paljastavat pukin olevan satua. Meidän lasten suusta ei saa kuulua lausetta: ”äitihän ne lahjat ostaa!” Meidänkin lasten on kuuluttava tähän epätietoisten ja hämmentyneiden lasten porukkaan, jotka kyseenalaistavat pukin, mutta yhteiskunnan painostuksesta joutuvat siihen uskomaan.
Alkup. kuvan löydät kuvalinkin takaa.
Joulupukki-salaisuutta voisi verrata myös muihin yhteiskunnallisiin huijauksiin. Onko kummituksia, noitia, peikkoja tai menninkäisiä olemassa? Vastaamme näin: ”Kulta pieni, ei tietenkään!” Ei olekaan, se on selvä se. Mutta: Miten niin näitä satuhahmoja ei sitten yks kaks olisikaan olemassa, vaikka samalla linjalla vetelevä joulupukki on? Hämmentävää. Yhteiskunnallinen paine tässäkin. Hullunahan sitä pidettäisiin joka sepostaa lapselleen, että menninkäisiä ihan oikeasti olisi olemassa. Mutta petturina pidettäisiin myös sitä, joka kieltäisi avoimesti joulupukin olemassaolon.
Alkup. kuvan löydät kuvalinkin takaa.
Jos tavoitteenamme on siis tarjota lapsille fantasiamaailmaa rikastuttamaan heidän mielikuvitustaan, miksemme sitten ylläpitäisi totena muidenkin satuhahmojen olemassaoloa? Miksi vain joulupukki, pääsiäispupu ja hammaskeiju on todellisia, mutta muut eivät? (tai saattaa niitä muitakin olla, mutta nämä nyt tulivat ekana mieleen)
Vaahtoamiseni ihan varmasti ärsyttää monia. Miksen vain antaisi lasten uskoa ja voisi valaa heihin hyvää ja kaunista joulunhenkeä? Annankin. Sanon lapsilleni suoraan kysymykseen ”onko joulupukkia olemassa” näin: ”Joku uskoo että on. Toisen mielestä ei ole. Kunkin omana päätöksenä on päättää, uskooko siihen vai ei.” En siis vie lapsilta uskoa pukkiin enkä ole yhteiskunnan petturi, mutten myöskään valehtele päin näköä. Lisäksi oletan, että tällä vastauksella pystyn edes hiukan lievittämään sitä pettymyksen määrää, kun lapsi joku päivä ymmärtää ettei joulupukkia ihan oikeasti olekaan olemassa.
Mun mielestä joulu ei menisi piloille, vaikka salaisuus pukittomuudesta paljastettaisiinkin. Joulunahan ilmassa on aina tietynlaista taikaa. On odotusta, jännitystä ja salaisuuksia. Lapset tietäisivät, että vanhemmista on ihanaa muistaa heitä erilaisilla lahjoilla, joita lapset ovat kovasti toivoneet. Jos he käyttäytyvät oikein kivasti, ostavat vanhemmat ja sukulaiset mielellään enemmänkin paketteja. Jouluun kuuluu toki myös tarinat tontuista ja joulupukista, joita luetaan kirjoista ja katsellaan televisiosta. Kuuluu piparin paistot, joulukukat ja rauhaisat illat perheen parissa. Miten ihanaa, eikö! Ilman stressiä siitä paljastuuko ”salaisuus”, näkevätkö lapset vanhempansa paketointipuuhissa, onko johonkin lahjaan jäänyt alelaarin punainen hintalappu tai onko ulkovarastosta löytynyt epäilyttävä säkki täynnä punaisia paketteja. Jos salaisuutta ei olisi, nämä kaikki huolet olisivat poispyyhkäistyt.
Mitä ajatuksia tämä teissä herätti? Onko kukaan koskaan ajatellut asiaa näin kiihkeästi kuin minä? Hahaaa!
Hou hou -Miau-
]]>Kokoan nyt ihanan joulumme yhteen postaukseen, vaikka kuvia on tosi paljon. Sitten vuoden kuluttua / sen aikana on ihana palata yhteen paikkaa kurkkaamaan millainen joulumme 2013 olikaan. Tuntuu, että nykyisin on on niin helppo unohtaa. Jollei kuvia ole, ei ensi vuonna olisi hajuakaan millainen kattaus meillä oli, miten ruokamme oli tarjoilla ja niin edelleen. Tai millainen joulupukki meillä vieraili….. Vaikkakin sen mielelläni unohtaisin. Hhahaaaa!
Aamumme alkoi lastenohjelmilla. Oli ihan kummallista tuijottaa Joulupukin kuumaalinjaa, kun tuttu Komo-pukki puuttui ruudusta! Tilalle oli tullut leppoinen setä, jonka sanoista en kokenut kertaakaan myötähäpeätä, enkä joutunut tuntemaan sääliä linjoille soittanutta lasta kohtaan. Vapauttavaa, mutta ihmeellistä! Kuulin jälkeenpäin, että Komo-pukki oli sen verran sairas, ettei hän päässyt lähetykseen. Ehkä taas ensi vuonna pääsemme kuuntelemaan hänen piikittelyjään ja ilkeitä sanavalintoja… Hih!
Puoliltapäivin saimme seuraamme veljeni ja hänen vaimonsa. Valmistin meille riisipuurot ja kun vielä isäni – siinä klo 13 – saapui, pääsimme pöytään. Olin topakkana lisännyt puuroon mantelinkin, mutta koska sitä ei viimeiseenkään lusikalliseen mennessä ollut löytynyt, jouduin myöntämään töppini. Manteli oli ajautunut kauhakuorman mukana roskikseen, kun olin siistinyt puurosta pohjaanpalaneita kohtia. Millaistahan tuuria se tietää talon emännälle…?
Iltapäivällä saimme lisää vieraita, kun äitini perheineen saapui meille. Kokosimme jouluruuat tarjoille, joimme glögiä, saunoimme ja kävimme ulkoporealtaassa. Ja sitten söimme. Viimeisen päälle! Tarjoilla oli kaloja, mätiä, itsetehtyjä laatikoita, kinkkua ja sille niin ikää itsetehtyä sinappia. Oli vastaleivottuja leipiä ja luomuperunoita. Ei voisi paremmin olla!
Kun olimme syöneet, ovikello soi. Takana seisoi ehkä maailman laihin joulupukki. Hän oli myös pistäväkatseinen ja vaitelias. On sanottava, että tämä oli ehkä heikoin pukki, joka meillä on koskaan käynyt. Olis nyt laittanut edes tyynyn mahaan ja rillit silmille, jottei katse olisi ollut ihan niin polttava. Mulle tuli sellainen tunne, että hän tuntee mut jostain…. Toki niin tuli kaikille muillekin, kun jälkeenpäin juteltiin. Olen varma, että pukki myös katseli kotiamme siihen malliin, löytyisikö sieltä jotain anastettavaa. Veikkaan, että heti kun lähdemme kaupoille, hän hyppää vähintäänkin ulkoporealtaaseemme lillumaan ja pakenee paikalta kun auto taas kaasuttaa pihaan. ;) No vitsi vitsi, mutta epäilyttävä hän joka tapauksessa oli.
Joulupäivänä piipahdimme Mammalla ja Marjulla, jonne perinteisesti koko isäni puoleinen suku kokoontuu. Söimme taas hyvin ja puhua kalkatimme kaikki toistemme päälle. Tuskin kukaan muistaa näin jälkeenpäin kuulleensa mitä toinen on kertonut. Kunhan oman jutun on saanut suollettua ulos, on tyytyväinen. Hahhaaa! Mammalta nappasimme kyytiin serkkuni Hannan, joka tuli luoksemme viettämään Tapaninpäivää. Oli ihana parantaa Hannan kanssa maailmaa. Juttelimme varmaan puoli neljään yöllä ennen kuin pääsimme nukkumaan. Ja sama jatkui seuraavana päivänä. Nyt olisi taas läjäpäin mielipiteitä, joista tänne teillekin voisin vaahdota. Odottakaa vain. :D
Noh, nyt istahdan sorvin ääreen ja alan miettimään ensi kauden tanssikuvioita. Kun kroppa on taas täynnä virtaa, on hyvä paneutua työjuttuihin. Ihanaa joulun jatkoa ja perjantaita sinullekin!
Love -Miau-
]]>
Me saamme ihan pian seuraa veljestäni ja hänen vaimostaan. Lämmitän meille joulupuuron ja sitten isinikin liittyy seuraan. Iltapäivästä täydennämme kokoonpanoa kun seuraamme saapuu anoppi ja äitini perheineen. Tupa tulee siis olemaan täynnä puuhastelua ja puheensorinaa. Nooa on jo nyt ihan hermona. Hän juoksi heti aamusta alakertaan kurkkaamaan, josko kuusen alle olisi jo ilmestynyt lahjoja. No ei ollut… On siis maltettava iltaan saakka.
Nyt kiiruhdan meikkaamaan, jotta ehdin vielä katsomaan lumiukko-elokuvan yhdessä lasteni kanssa. <3 Nauttikaa, levätkää ja naurakaa. Nyt on sen aika!
alkup. kuva täältä.
Love -Miau-
]]>
Eilen oli ihan huippurento päivä! Aamulla opetimme lapsillemme yhden lempilautapeleistämme, Carcassonnen. Siinä on tarkoitus rakentaa teitä, kyliä, luostareita jne. Peli vaatii strategiaa eniten silloin, kun mukaan otetaan nurmialueet joista saa pisteitä. Ja paljon saakin, jos ne menee itselleen voittamaan. Nurmialueiden opettaminen 6- vuotiaalle lienee vielä haastavaa, joten me lähdimme liikkeelle ihan vaan kylistä ja teistä. Ja homma toimi! Pelasimme lopulta päivän aikana kaksikin peliä ja tänään taitaa olla kolmanen aika. :)
Saimme myös vieraita, kun äitini perheineen ajeli meille valmistamaan joululaatikoita. Olin ostanut valmiit pussit lanttu,- ja porkkanasurvosta, joten homman oletettiin olevan nopeata ja vaivatonta. Ja olisi se ollutkin, jollei porkkanasoseessa olisi ollut jotain pahasti pilalla. Se maistui kirjaimellisesti ulosteelta. Epäilimme ensin, että kerma olisi ollut pilalla, mutta tarkemman maistelun jälkeen totesimme, ettei se ollut syyllinen. Kyllä kyseessä oli ihan itse porkkanamössö. Ties mistä maaseudulta se oli kotoisin ja siihen oli jäänyt hiukan lannan hajuja. Siis hyi! Perunalaatikon ja lantun saimme kuitenkin kunnialla odottamaan jääkaappiin. Huomenna laitan ne uuniin. Lisäksi tänään olisi tarkoitus paistaa kinkku ja valmistaa puolukkasuklaatiikerihyydyke. Kamalan pitkä sana… Hahhaaaa!
Että tällaista tänne. Suhteellisen rentoa, mutta pientä uurastusta kuitenkin vähän koko ajan. S lähti juuri kaupoille ja mieleeni putoilee jatkuvasti toinen toistaan tärkeämpiä hankittavia. Kinkunpaistomittari, sinappia, tilliä jne. Todennäköisesti joudun vielä itse illalla kauppaan… S osaa välillä olla ihan mahdoton kaupoissa. Jos pyydän esim. maustekurkkuja, saan suolakurkkuja. Ja jos vaadin siivutettuja maustekurkkuja, saatan saada niitä kokonaisina tai parhaimmassa tapauksessa ohuen ohuita siivuja (en edes tiennyt, että maustekurkkuja myydään ohuen ohuina siivuina…). Siis ne ”tavalliset” peruspaksuiset maustekurkkuviipaleet hän onnistuu jotenkin aina kiertämään. Ja tämä oli nyt vain yksi esimerkeistä. Tänäänkin kirjoitin ostoslistaan sanan salaatti. Tarkoituksena on koristella sillä tarjoilulautaset. Yleensä S ostaa aina lehtisalaattia mutta mistä vetoa, että tänään kassissa on jäävuorisalaatti. Ja se siitä koristelusta… Oma vika toki, olisi kai pitänyt kirjoittaa listaan lehtisalaatti. Mutta veikkaan, että silloinkin olisi mennyt vikaan. Liian tarkoilla ohjeilla mies menee äkkiä lukkoon ja kaupassa tulee paniikki. Jos tiskin yllä ei luekkaan selkeällä suomenkielellä sanaa lehtisalaatti, voi olla, etten saa salaattia lainkaan. Tai sitten saan ainakin varmasti sen jäävuorisalaatin, joka kuitenkin ehkä eniten mielletään salaatiksi. Noh, onneksi kaupat on auki vielä illallakin…
Nyt pukeutumaan ja viihdyttämään Lumia. Toinen makaa tylsistyneenä eteiskäytävän lattialla tyyny päänsä alla ja pitää tylsää. Ei kuulema ole tarpeeksi hamahelmiä kauniin sydänkoristeen tekoon (me hukutaan hamahelmiin), eikä tarpeeksi tavallisia helmiä käsikorun tekemiseen (eipä…). Ei kuulema ole mitään tekemistä!
Ihanaa ja joutilasta aaton aattoa teille ystäväni!
Edit. S toi kaupasta jäävuorisalaattia.
Love -Miau-
]]>Ja terkut jouluisesta tuvastamme!
Inhoan kylmää, inhoan lunta. Toivoisin, että talvi olisi lumeton ja kuiva. Aurinko voisi paistaa ja pakkasta saisi hyvinkin olla, mutta lumi voisi pysytellä siellä missä sen kuuluukin, Alpeilla ja pohjoisnavalla. Tämä on nyt tietenkin hiukan karrikoitua, mutta periaatteessa olen tosissani. Voisin aina elää lumettomissa olosuhteissa, enkä taatusti milloinkaan kaipailisi tuon kylmän hutun perään… Onneksi meillä on tämä joulunaika! Talvi ja kylmyys ei tunnu missään, kun on jotain mitä odottaa. Enkä nyt tarkoita pelkästään aattoa, vaan kaikkea tätä ennen joulua. Kun on pikkujouluja, kynttilöitä, lyhtyjä, tohinaa, glögiä ja manteleita, lasten odotusta ja punaisia pöytäliinoja. Tästä kaikesta minä nautin ja oman jouluni prime time on juuri nyt. Aatto on toki myös upeata aikaa, mutta minä vietä parasta joulunaikaani juuri nyt! Enkä siksi häpeile kyllästyttää teitä jouluisilla tunnelmakuvilla ja lämpöisillä fiiliksillä.
Perheellämme on ollut tapana jo lapsuudestani lähtien laittaa joulupukinkirje kumisaappaaseen marraskuun viimeisenä päivänä. Kun tarpeeksi kauan jaksaa odotella, käy tontut nappaamassa kirjeen ja laittaa tilalle joulukalenterin. Niin tänäkin vuonna. Tuollaisia pieniä, ihania juttuja. Kaivoin myös esiin lämpöiset ja pehmoiset pyjamani ja liitin oheen pari kuvaa taannoisista pikkujoulujuhlistamme.
Tänään olisi tarkoitus tehdä suursiivous lasten huoneessa. Kasata vanhat ja tylsät lelut yhteen ja viedä ne varastoon odottamaan myyntiä. Olisi tarkoitus heittää kaikki roskat roskikseen ja järjestellä kaapit. Meillä on siis toosi kiva ilta tiedossa…. Ostin lapsille leivokset, jotta he saavat jotain palkinnoksi, kun operaatio on tehty. ;) Jotain on keksittävä.
Nyt touhuilemaan. Ihanampaa maanantai-iltaa sinulle!
Edit. Toi artikkeli oli itseasiassa hyvin paljon tunnelmallisempi, ku mitä meillä oikeasti onkaan… Lapset on jonku käsittämättömän hepulin vallassa ja ne riehuu ja huutaa minkä suinkin ehtii. Lumi käskyttää Nooaa, Nooa tottelee ja tanssii samalla Gangnam stylea. Lumi treenaa miten juodaan maitoa niin ettei tule maitopartaa ja samalla näen Nooan pyörivän keskellä keittiön lattiaa tuhatta ja sataa ja hokevan, että ”mä haluan tulla hulluksi”. Vuorotellen ne painaa tyynyä toistensa naamalle ja mä saan käydä vähän väliä läksyttämässä miten vaarallista sellainen onkaan. Meillä ei todellakaan pala yksikään kynttilä, sillä en kertakaikkiaan ole ehtinyt niitä sytytellä, eikä toisaalta edes kiinnostakaan. Kunhan noi apinat sais hetkeks rauhoittumaan, voisin ajatella jotain kynttilöitä. Ei mulla sitten toistaiseksi muuta.
Love -Miau-
]]>
Toki minä joulusta pidän. Olen aina pitänyt. Pidän kuusen tuoksusta, meidän uskomattomista joulukuusenkaatoreissuista (yleensä aina joltain alkaa valumaan verta sormesta), jouluruuista, pimeydestä ja tunnelmallisista valoista. Rakastan joululahjojen ostamista (paketoimista inhoan) ja ensimmäisiä glögihetkiä. Tässä fiiliksiä viime vuoden joulustamme.
Koen jotenkin, että näin aikuisena joulusta nauttii ehkä eniten silloin, kun sitä suunnittelee ja ajattelee. Itse aatto on monesti aika kiireinen. Tupa täyttyy juhlijoista, joille on laitettava lämmintä glögiä, on valmistettava iso määrä ruokaa, on ehdittävä joulurauhan julistukseen ja mahdolliseen joulukirkkoon. On käytävä saunassa ja hautausmaalla. On keitettävä riisipuuro ja se on syötävä harmonisesti maistellen ja leppoisia puhellen. Lapsille on tärkeintä nähdä aamun piirretyt ja odottaa illalla saapuvaa joulupukkia. Ihmettelen suorastaan, miten me ehdimme yhden päivän aikana tekemään tämän kaiken? Eikös tästä luulisi tulevan jo kamalan stressaantuneeksi? Pahinta tässä on kuitenkin se, että jouluna ihmisten oletetaan käyttäytyvän täydellisesti: ”Lapset lapset, nyt ei kiljuta, on jouluaatto! Tänään ollaan oikein rauhassa ja nautitaan joulutunnelmasta” ”Reino, nyt ei lueta lehtiä. Nyt lämmität saunan ja takan. Ja sitten laitat kynttilät palamaan. Kyllä pian on ihanan tunnelmallista.” ”Ei äiti nyt ehdi leikkimään, tässä on kuulkaas joulupuuro tulilla. Se ei saa palaa pohjaan. Kuka kattaa pöydän?” jne jne. Illalla, kun lahjat on jaettu ja lapset ovat päässeet leikkimään uusien lelujen kanssa, on viimein aikuistenkin aika hengähtää. Vasta silloin aikuinen ehtii nauttimaan täysin stressittä kynttilöistä ja saunan jälkituoksuista.
Vaikka eihän tämä tietenkään kaikilla näin mene. …mutta meillä on mennyt. Ja juuri tämän takia koen, että me aikuiset voisimme aloittaa joulufiilistelyt hyvissä ajoin, kun iltamme eivät ole täynnä uuvuttavia perinne-reissuja. Niinpä minä ripustan jouluverhot jo tänään ja etsin joululiinat pöydille. Voisin aloittaa myös joululahjaostokset vierailemalla eri verkkokaupoissa.
Lapsille ostin toissavuonna yhtä sun toista netin eri verkkokaupoista. Homma toimi yllättävän hyvin! Paketit saapuivat lähipostiin, josta ne oli helppo noutaa. Suunnittelin tekeväni saman tänäkin vuonna. Vanhemmilleni löysin äsken muuten ihania sisustustuotteita Espritin verkkokaupasta, kun sattumalta eksyin heidän sivuilleen. Olen aina pitänyt Esprittiä laadukkaana ja hyvänä merkkinä, mutta vaatehankinnat kyseiseen liikkeeseen ovat jääneet vähäisemmiksi. Nyt kun tilaaminen onnistuu myös netin yli ja valikoimissa on vaatteiden lisäksi aivan ihania sisustustuotteita, tulen ehdottomasti tilaamaan lahjoja myös heiltä.
(Sivukommenttina: Porvooseen avattiin syksyllä Espritin liike. Olin asiasta ensin innoissani. Sitten kävelin liikkeen ohi. Se vaikutti kamalan kalliilta ja aikuismaiselta. Kävin sisällä, huivi makoin 79 €, poistuin liikkeestä, enkä sen koommin ole astunut kauppaan. Nyt kun verkkokaupassa pääsin tutkimaan tuotteita kaikessa rauhassa ilman osto / ulkonäköpaineita, löysin valikoimista vaikka mitä kivaa! Miksi ihmisen pitääkin olla niin ennakkoluuloinen ja tyhmä, ettei anna olemassa oleville liikkeille mahdollisuutta? Sillä tuskin Porvoon liike puraisisi, vaikka sisään menisinkin… hahhahhaa! Kokeilen kyllä pian. ;) )
No mutta nyt eksyin aiheesta! Astianpesukoneen asentaja on meillä aivan kohta. Lasken hänet sisään ja alan sitten silittämään niitä jouluverhoja. Ihanaa tiistaita sinulle ja anteeksi joulupostaukseni jo lokakuun puolella… Nyt tuli vaan sellainen fiilis! :)
Love -Miau-
]]>Valehtelu on kiellettyä. Eiks je? Se on opetettu meille jo pikkulapsina. Jos lapsi esittää suoran kysymyksen, siihen kuuluisi vastata suoraan. Mitä siis teemme, kun lapsi kysyy meiltä kuuluvalla ja kirkkaalla äänellä: ”äiti, onks joulupukki ihan oikeasti olemassa?” Me vastaamme jotakuinkin näin (tämä on siis vain oletus, että me vastaisitte kysymykseen näin): ”Kyllä kulta. Kyllä joulupukki ihan oikeasti on olemassa.” WHAT!??? Siis miten niin? Eihän ole! Vastaus on 100 % valetta, eikä sitä käy kieltäminen.
Ymmärrän hyvin että lapsille on hauska kertoa satuja, joista lapset saavat jännää ajateltavaa. On ihana uskoa hammaskeijuun, munivaan pääsiäispupuun ja joulupukkiin. On ihanaa kuvitella, että maailmassa on muutakin, kuin todellisuus. Tämä olisi minullekin ihan ok, jollei joulupukki-huijaus olisi karannut käsistä. Joulupukkia odotellaan koko vuosi. Vanhemmat ruokkivat tarinaa oikeasta pukista ja pajasta, jossa lahjoja valmistetaan. Tontuilla sitävasten pelotellaan. Ne muka tarkkailevat, onko lapset olleet kilttejä. Joulupukille kirjoitetaan kirje vanhempien avustuksella ja annetaan ymmärtää, että mitä kiltimmin lapset käyttäytyvät, sitä enemmän lahjoja joulupukki heille valmistaa.
Outoa kyllä, tämä aitona pidetty joulupukki on aina eri näköinen ja kokoinen. Milloin sillä on iso maha, milloin ei mahaa ollenkaan. Milloin joulupukilla on naamari (siis oikeasti! naamari…), milloin rillit, milloin se on ilman rillejä ja tuijottaa nälkäisenä perheenäitiä. Joulupukki on aina erinäköinen. Entäs tontut sitten? Niitä ei koskaan näe. Tonttuja muka vilahtelee siellä täällä. Saunassa, ikkunan takana, riihillä ja metsän reunoilla. Ja koska niitä ei oikeasti koskaan näy, on niihin helpompi uskoa. Ihan niin kuin hammaskeijuun. Kukaan meistä ei pukeudu keijupukuun ja siipiin ja liihottele lasten huoneeseen vaihtamaan hammasta kolikkoon. Vaihto tapahtuu lapsen huomaamatta ja hyvä niin. Tämä pitää lapsen pitempään siinä uskossa, että keijuja ihan oikeasti saattaisi olla.
Alkup. kuvan löydät kuvalinkin takaa.
Totuuden torvena mua ehkä eniten inhottaa se, että pieniä lapsia on tavallaan pakko huijata tällä joulupukkiasialla. Joulupukkijuttuhan on yhteiskunnallinen salaisuus, joka on kirjoitettu kirjoittamattomiin sääntöihin. Meidän vanhempien on uskoteltava lapsillemme, että pukki on olemassa. Meidän lapset eivät saa olla ne, jotka päiväkodissa paljastavat pukin olevan satua. Meidän lasten suusta ei saa kuulua lausetta: ”äitihän ne lahjat ostaa!” Meidänkin lasten on kuuluttava tähän epätietoisten ja hämmentyneiden lasten porukkaan, jotka kyseenalaistavat pukin, mutta yhteiskunnan painostuksesta joutuvat siihen uskomaan.
Alkup. kuvan löydät kuvalinkin takaa.
Joulupukki-salaisuutta voisi verrata myös muihin yhteiskunnallisiin huijauksiin. Onko kummituksia, noitia, peikkoja tai menninkäisiä olemassa? Vastaamme näin: ”Kulta pieni, ei tietenkään!” Ei olekaan, se on selvä se. Mutta: Miten niin näitä satuhahmoja ei sitten yks kaks olisikaan olemassa, vaikka samalla linjalla vetelevä joulupukki on? Hämmentävää. Yhteiskunnallinen paine tässäkin. Hullunahan sitä pidettäisiin joka sepostaa lapselleen, että menninkäisiä ihan oikeasti olisi olemassa. Mutta petturina pidettäisiin myös sitä, joka kieltäisi avoimesti joulupukin olemassaolon.
Alkup. kuvan löydät kuvalinkin takaa.
Jos tavoitteenamme on siis tarjota lapsille fantasiamaailmaa rikastuttamaan heidän mielikuvitustaan, miksemme sitten ylläpitäisi totena muidenkin satuhahmojen olemassaoloa? Miksi vain joulupukki, pääsiäispupu ja hammaskeiju on todellisia, mutta muut eivät? (tai saattaa niitä muitakin olla, mutta nämä nyt tulivat ekana mieleen)
Vaahtoamiseni ihan varmasti ärsyttää monia. Miksen vain antaisi lasten uskoa ja voisi valaa heihin hyvää ja kaunista joulunhenkeä? Annankin. Sanon lapsilleni suoraan kysymykseen ”onko joulupukkia olemassa” näin: ”Joku uskoo että on. Toisen mielestä ei ole. Kunkin omana päätöksenä on päättää, uskooko siihen vai ei.” En siis vie lapsilta uskoa pukkiin enkä ole yhteiskunnan petturi, mutten myöskään valehtele päin näköä. Lisäksi oletan, että tällä vastauksella pystyn edes hiukan lievittämään sitä pettymyksen määrää, kun lapsi joku päivä ymmärtää ettei joulupukkia ihan oikeasti olekaan olemassa.
Mun mielestä joulu ei menisi piloille, vaikka salaisuus pukittomuudesta paljastettaisiinkin. Joulunahan ilmassa on aina tietynlaista taikaa. On odotusta, jännitystä ja salaisuuksia. Lapset tietäisivät, että vanhemmista on ihanaa muistaa heitä erilaisilla lahjoilla, joita lapset ovat kovasti toivoneet. Jos he käyttäytyvät oikein kivasti, ostavat vanhemmat ja sukulaiset mielellään enemmänkin paketteja. Jouluun kuuluu toki myös tarinat tontuista ja joulupukista, joita luetaan kirjoista ja katsellaan televisiosta. Kuuluu piparin paistot, joulukukat ja rauhaisat illat perheen parissa. Miten ihanaa, eikö! Ilman stressiä siitä paljastuuko ”salaisuus”, näkevätkö lapset vanhempansa paketointipuuhissa, onko johonkin lahjaan jäänyt alelaarin punainen hintalappu tai onko ulkovarastosta löytynyt epäilyttävä säkki täynnä punaisia paketteja. Jos salaisuutta ei olisi, nämä kaikki huolet olisivat poispyyhkäistyt.
Mitä ajatuksia tämä teissä herätti? Onko kukaan koskaan ajatellut asiaa näin kiihkeästi kuin minä? Hahaaa!
Hou hou -Miau-
]]>Vielä eilen en edes ajatellut joulua. Meillä ei ollut tarkoitus juhlia sitä millään tavalla. Olimmehan jo juhlineet joulumme Suomessa perinteiseen tapaan. En tajua mitä tapahtui. Tällä hetkellä tuntuu, että joulu on pilalla ja lapsille jää traumoja ja ties mitä. Ollaan naurettu kippurassa, samalla kun ollaan oltu valmiina murhaamaan jokainen Thaimaalainen jos vielä huomennakin sataa. Ollaan lisäksi päätetty murhata jokainen Malesialainen, jos sielläkin sataa.
Kuten ehkä arvaatte, ensimmäisenä epäonnistuneesta päivästämme syytän sadetta! Tääl on nimittäin taas satanut koko päivän. Eikä mitään pientä sadetta. Tänään on tullut aamusta iltaa kaatamalla vettä. Tää on ollut huonoin päivä sään puolesta koko reissun aikana… Toiseksi syytän ikkunaan ripustettua jouluvaloa, joska saimme aattoiltaa varten Suomesta mukaamme. Se koristi huonettamme hetkein oikein kivasti, kunnes jompi kumpi lapsista heilautti verhoa ja valot putosivat alas. Me ei heti jaksettu korjata niitä ja lopulta ”epäonnistuneet” jouluvalot rupesivat kääntymään itseään vastaan.
No joo, nyt kun paksuin paha olo on purettu, voin aloittaa alusta. Heräsimme siis aamulla kaatosateeseen. Söimme aamiaista, pelailimme Yatzya ja pidimme leppoisaa.
Kun kello tuli 13 paikkeille, rupesivat lapset pulisemaan nälästä. Kaatosade ei ollut hellittänyt ja lähimpään ”kunnon” ravintolaan oli matkaa noin kilometri, joka tuli taittaa kävellen. Lisäksi meidän piti printata lentoliput ja uuden hotellin varauslipukkeet samasta paikasta, joten matkalle olisi ollut jokatapauksessa pakko lähteä. Varustauduimme asiaankuuluvasti peittämällä kaikki särkyvät tavarat muovipusseihin ja varaamalla vaihtovaatteet märkien tilalle. Koska inhoan märkiä hiuksia ja niistä johtuvaa kylmyyttä, laitoin myös päähäni muovipussin ja sen päälle mustan huivin. :) Näppärää, vaikkakin typerän näköistä.
Eihän tarpominen lapsista herkkua ollut. He eivät ymmärtäneet ottaa iloa irti siitä, että kerrankin sai kastua läpimäräksi luvallisesti, pomppia lätäköissä ja antaa vaatteiden likaantua. 
En valitettavasti saanut yhtään kuvaa tulvivista kaduista tai sateesta, sillä kamera olisi kastunut liikaa. Näissä kuvissa sade oli enää tihkua, joten uskalsin ottaa sen esiin. :) Vaatteiden vaihdon jälkeen olo oli traas freesi ja mukava.
Istuimme ravintolassa, tilasimme ruokaa, kuvasimme aaltoja ja manasimme sadetta. Jos olisi ollut kaunis päivä, emme tuskin olisi liiemmin ajatelleet koko joulua. Sateessa olo alkoi jotenkin kurjistua ja tappiomieli ”epäonnistuneesta” aatosta nousta pintaan. 
Paluumatkalle lähdettiin kuvan osoittamissa tunnelmissa. Värikäs ja vuotava rantavarjo oli suojanamme pienen hetken, kunnes kyllästyimme siihen ja annoimme sateen huuhdella sen, mitä kuivista vaatteistamme oli jäljellä. 
Hotellilla odotti edelleen vinsallaan roikkuva jouluvalo ja kaksi väsähtänyttä lasta. Yritimme laittaa heidät päiväunille, mutta uni ei maittanut. S piirsi heille muutamia labyrinttejä ja molemmat virkistyivät leikkeihin. Minä hautauduin peiton alle ja yritin lukea kirjaa. Lapset katselivat pian piirrettyjä ja tunnelma oli jokseenkin rauhallinen. Lopulta annoin periksi ja ummistin silmäni siinä toivossa, että ilta kuluisi nopeammin pois. Illalla kävimme vielä syöttämässä lapsille spagettia ja pelaamassa Yatzyä hotellimme ravintolassa. Edelleen satoi. Kaatamalla. Me aikuiset söimme niitä sipsejä, joita kaupan suppeasta valikoimasta löytyi ja joimme vettä. 
Tällainen aatto meillä. Huomiseksi on luvattu kauniimpaa säätä. Eiköhän se taas siitä iloksi muutu. :)
Toivottavasti sinun joulu sujui mukavasti ja rauhallisesti! <3
Love -Miau-
]]>Joulun aikaan perheellämme on seuraavat perinteet.
- Kuusi sisään aattoa edeltävänä iltana. Kun olemme saunoneet, koristelemme kuusen. (Mä inhoan sitä puuhaa! Se on ehkä se koristelu, somistelu, askartelu-juttu… Mä en kertakaikkiaan ole hyvä siinä. Yritän aina livahtaa siinä toivossa, että lapset tai S hoitaisivat koristelun. S tietää mun metkut ja sanoo, että se on mun ”taiteellisten” sormieni vastuulla (siis ihmiset vilpittömästi luulee, että mä osaan koristella) ja lapset haluaa tietenkin, että äiti auttaa. Heko heko joo. Niin mä sitten vuosittain ähellän ne pallot puuhun ja tuherran sen kamalan solmussa olevan värinarun sinne.)
- Jouluaattoaamuna katsomme Joulupukin kuumaalinjaa ja nauramme Komo-pukille. Tai minä nauran (kauhistelen ja nauran) ja soitan äidilleni ja yhdessä haukumme pukin. Olisko niin, että Komo oli viime vuonna parempi, kun edeltävinä? Se on meinaan monesti tosi ilkee niille pienille soittelijoille ja välillä väheksyy heitä avoimesti ja pitää tyhminä. Mä en ikinä soittais sille pukille ja pyytäis kauniisti, että saisiko joulupukille laulaa ”jouluyö juhlayön”.
- Aattona tapaamme syödä riisipuuroa (jos olet seurannut blogiani, tiedät että keitän sen usein puhjaan). Näinpä S tekee puuron ja minä katan pöydän.
- Iltapäivällä klo 16 käymme Porvoossa Joulurauhan julistuksessa. Se on ollut perinteenämme aina ihan pikku-miausta lähtien. Lapsena kummastelimme veljeni kanssa hanskojen kovaa pauketta kun ihmiset taputtavat käsiään. Joulurauhan julistus taisi jäädä viime vuonna väliin. Meillä oli niin paljon muuta touhua, että koimme järkevämmäksi jättää sen väliin. Väliin se jää tänäkin vuonna. Ehkä ensi vuonna taas.
- Palattuamme Joulurauhan julistuksesta syömme jouluruokaa.
- Yleensä ennen jälkiruokaa joulupukki vierailee luonamme / jättää lahjat ulko-ovelle. Sitten sählätään pakettien kanssa. :)
- Kun jälkiruoat on syöty ja olemme rauhassa ja rentoina, syttyy mansetti tuleen. Siis oikeasti joka joulu! Onko muilla samaa? Miten voikaan olla, että meille käy aina näin? No, hetken säpinän jälkeen mansetti on sammuteltu. Ohjelmassa on harmittelua ja manailua, kun kaunis mansettimme on palanut ja päivittelyä siitä, miten tässä taas näin kävi.
Näin meidän aatto ja aaton aatto on yleensä sujunut. :)
Tänään pirskeemme alkoivat klo 14. Paikalla oli lähimmäisiä perheenjäseniä. Tässä jouluinen kotimme ennen vieraiden tuloa.
Ruoat toimme nyyttärihengessä. Joku toi kalat, joku laatikot ja kinkut, joku juotavat, leivät, jälkkärit jne. Keittiössä riitti sutinaa, kun touhusimme ruoat tarjoiluastioille ja laitoimme kaiken esille.
Vasta kun rupesimme syömään tajusin, että perinteiset smetanat, sipulit ja creme fraise uupui. Samoin perunasalaatti. Kalat olivat kyläkin aivan ihania! Niitä olisin voinut popsia pelkiltäänkin. :) Jouluruoat olivat kaikkinensa oikean onnistuneita ja pääsimme oikeaan fiilikseen, vaikka ilmassa ei ollutkaan uunissa hautuneen kinkun tuoksua.
Jälkkäriksi meillä oli vaikka mitä! Anna oli tehnyt munalikööriä (superhyvää!) ja valkosuklaapalloja, jotka veivät kielen mennessään! Minä tein mutakakkua ja luumukermavaahtoa. Lisäksi pöydässä oli After Eight: ejä. 
Munalikööri
Kun jälkkärit oli navassa, huomasi Lumi että takapihalle oli ilmestynyt iso musta säkki. :) Ja bileet pystyyn!
Oli niin ihana ja tunnelmallinen ilta! Rakastan perhettäni ja läheisiäni, on ihanaa viettää aikaa heidän kanssaan!
Mahtavaa joulun odotusta sinullekin!
Love -Miau-
]]>