Kuten mainitsin jo aiemmin, liikuin Brysselissä lauantaita lukuunottamatta nimenomaan iltaisin. Seminaarin, haastattelujen sekä todella lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen väsytti, mutta ennalta vain vähän tuntemani kaupungin kiertelyyn riitti silti energiaa. Etenkin, kun emme tehneet mitään erikoista, vaeltelimme vain ilman opaskirjaa aukiolta ja kujalta toiselle, mielenkiintoisia paikkoja ja nähtävyyksiä matkan varrelta bongaillen.
Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, että niin suunnitelmallisuus kuin suunnittelemattomuuskin voivat olla plussia matkaillessa. Tällä reissulla luotin jo moneen otteeseen toimivaksi osoittautuneeseen kaavaan: pieni ripaus opaskirjojen selailua, jonkun verran etukäteisfiilistelyä ja paljon seikkailumieltä. Ehkä juuri siksi, etten ollut tehnyt mitään suuria suunnitelmia Brysselin suhteen, mua ei haitannut kaupunkia useampana iltana kastellut sade, tai edes se, että kävely oli uusissa korkkareissa lievästi ilmaistuna hankalaa ja jouduin useammin kuin kerran linkkaamaan kotiin tahdonvoimalla.
Jokainen työmatkailun ja lomailun yhdistämistä joskus kokeillut tietää varmasti, että joskus pitkän ja vaativan duunipäivän päätteeksi tekisi vain mieli painua hotellihuoneeseen (tai mun tapauksessa kaverin olohuoneeseen levitetylle patjalle) nukkumaan univelkoja pois. Tällä reissulla onnistuin karistamaan moiset ajatukset mielestäni ihan vain iltavalaistua Grande Placea ajattelemalla. Katsokaa nyt, miten kaunis se on. :)
Olisiko jollain vähän kokeneemmalla työmatkailijalla jakaa vinkkejä siihen, miten duunireissun turismiannin voi maksimoida?
]]>Vietin viime viikolla kolme päivää Brysselissä. Reissun päällimmäinen tarkoitus oli Sochin olympialaisia käsittelevään semmaan ja duunihaastatteluun osallistuminen, mutta 72 tunnin aikana ehdin myös kiertää kaupunkia, kävellä tuntikausia sateella, bongailla Brysselin tärkeimpiä nähtävyyksiä, ihastella viittä kirkkoa ja viettää aikaa museossa.
Kuuluisalla Grand-Placella tuli hengattua useampaan kertaan.
Olin usein liikkeellä nimenomaan iltaisin, seminaariohjelman ja muiden velvollisuuksien loputtua…
..mutta järjestin aikaa pienille puistoretkille myös keskellä päivää. Kuka nyt viettäisi lounastuntinsa ravintolassa, kun tarjolla on myös auringon lämmittämä penkki näin kivoilla maisemilla? ;)
Vaikken ihastunutkaan Belgian pääkaupunkiin ihan yhtä palavasti kuin Lissaboniin (täytyy tosin pitää mielessä, että työmatka/huvimatka-erolla saattoi olla asian kanssa tekemistä), tykkäsin paljon niin sen tyylikkäästä, ruhtinaallisesta keskustasta kuin myös vähän vähemmän ilmeisistä turistinähtävyyksistä, kuten Comic Strip Walkista.
Ja hauskaa oli tietysti myös se, että pääsin reissun aikana asumaan ystäväni luona – alla oleva kuva on napattu hänen olohuoneestaan. Ei hullummat näkymät, vai mitä? ;)
Mitä te tykkäätte Brysselistä? :)
**************************************
Instagram Travel Thursday on kokoelma matkailuun ja instagramiin liittyviä postauksia. Suomessa projektia vetävät Kaukokaipuu, Destination Unknown ja Running with Wild Horses -blogit, ja niiden sivuilta löytyy paitsi lisätietoa, myös ohjeet osallistumista varten.
]]>Ensinnäkin: kiitos! On ollut tosi kivaa, että lukijat ovat olleet niin hyvin messissä näissä viikon linkkivinkit -postauksissa: mielenkiintoisia kommentteja, näkökulmia, linkkejä.. great! :)
Aloitetaan yhdellä viime postauksen aiheeseen liittyvällä linkillä, josta ystävällinen lukija mulle vinkkasi. Spiegelin enkunkielinen artikkeli tiivistää hyvin sen, mitä halusin Sochiin ja länsimaiden valitukseen liittyen sanoa. Ystäväni taas linkkasi mulle fb:ssä toisen hyvän artikkelin samasta aiheesta, mutta eri näkökulmasta kirjoitettuna. Ja loppuhuipennuksena vielä tämä - hihitin varmaan 15 minuuttia putkeen sen nähtyäni. :P
Ylipäätään olen kyllä huomannut, että kisojen edetessä pidemmälle myös valitus (sosiaalisessakin) mediassa on vähentynyt, hyvä niin. :) On ollut mielenkiintoista lukea vaihteeksi jostain muusta, esimerkiksi naisten oikeuksista. Lempparilehteni The Guardian esimerkiksi julkaisi tämän mielenkiintoisen kirjoituksen, joka käsittelee alkoholia juovien odottavien äitien stigmatisointia. Okei, myönnetään: en ensimmäisenä nousisi barrikadeille alkoholia raskausaikana käyttävien naisten puolesta. Mun mielestä on omituista ja huolestuttavaa, jos joku (mies tai nainen!) ei pysty kieltäytymään alkoholista edes yhdeksän kuukauden ajaksi. Alkoholi aiheuttaa niin yksilö- kuin yhteiskunnan tasolla niin paljon ongelmia ja kustannuksia, että sen käyttöä (tai ainakin humalahakuista juomista) tulee pyrkiä vähentämään kaikin tavoin. Ja olivatpa riskit miten pienet tahansa – miksi joku ottaisi ne oman lapsensa kohdalla? Mutta omalla mielipiteelläni ei ole tässä väliä: kyse on naisten oikeudesta tehdä kehoillemme mitä me haluamme, myös raskausaikana.
Raskauteen ja naisten oikeuksiin liittyen, tässä toinen, järkyttävä, artikkeli. Mieleeni tulee tällaisesta lukiessani aina ne vanhanaikaiset leffat ja kirjat, jossa lääkäri pyytää synnytyksen mennessä huonosti tulevaa isää tekemään valinnan: pelastetaanko äiti vai vauva? Come on, eikö sen pitäisi olla aivan päivänselvää?
Aiheesta toiseen: viime aikojen ehkä mielenkiintoisin poliittinen uutinen on ollut ns. nauhaskandaali. Nettiin päätyneen salaisen puhelinkeskustelun aikana Yhdysvaltain apulaisulkoministeri ja suurlähettiläs keskustelevat Ukrainan tilanteesta (”jakavat valtaa” olisi ehkä osuvampi ilmaisu). Lopuksi toinen sanoo: ’Fuck the EU’. ja toinen vastaa: ’Yeah, exactly’. Koko keskustelun transcriptin voi lukea täältä.
Needless to say, esimerkiksi Angela Merkel ei ole ollut kommentteihin kovin tyytyväinen. Yhdysvallat on tietysti syyttänyt nauhan levittämisestä Venäjää (joka on kiistänyt syytökset). Oli miten oli, huvittavaa tässä on kuitenkin se, että Snowdenin pajastusten jälkeen USAlla ei ole ihan hirveästi varaa valittaa salakuuntelusta.
Huvittavia uutisia on kyllä kuulunut Suomestakin: Finnair pyysi työntekijöitään tulemaan ilmaiseksi töihin. They have to be kidding, right? Jos yhtiö on tekemässä ”iloista” matkustajaennätystä, voisi luulla, että sillä on varaa maksaa duunista. Jos ei ole, kannattaa varmaan jättää ennätykset jollekin muulle. It’s as simple as that.
Samanlaista ’We’re all in this together (only the bosses get paid, you don’t)’ -ilmapiiriä on ollut havaittavissa myös Lontoossa. Suomessa asti uutisoidun metrolakon laukaisijana toimivat Transport for Londonin pyrkimykset modernisoida metroverkosto. Kiva juttu, etenkin, kun yksi osa suunnitelmia on 24h liikennöinnin aloittaminen vuonna 2015. Yes please!
Mutta asiassa on yksi pieni mutta. Suunnitelmiin kuuluu myös 750 työpaikan vähentäminen, joskin TFL vakuuttaa, että ’there’ll be a job for everyone at LU (=London Underground) who wants to work for us and be flexible’. Olisi kiva tietää, mitä flexible tässä tapauksessa tarkoittaa. Nollatuntisopimusta? Palkanalennuksia? Lakkojärjestäjien mukaan tästä ei ole vielä selvää tietoa.
Miten tyhmänä nämä yritykset asiakkaitaan pitävät? Minä ja miljoonat muut emme halua tukea veronkiertäjiä, duunareiden hyväksikäyttäjiä tai muutakaan scumia (pardon my French). Aihe koskettaa itseäni erityisesti siksi, että media-alalla ilmaistyön vaatiminen ja tekeminen on harmittavan yleistä. Olen itsekin sortunut siihen: se on arvokasta työkokemusta, tai tämä hanke nyt vaan on niin mielenkiintoinen… FAIL. Vaikka jollain olisi varaa tehdä ilmaista duunia, koska pappa betalar tai koska opintotuella pärjää tai koska hän vain sattuu kuluttamaan niin vähän, tekee ilman järkevää korvausta työskentelemään suostuva karhunpalveluksen kollegoilleen. Miksi maksaa kellekään oikeaa palkkaa, jos aina löytyy joku, joka on valmis työskentelmään (puoli-)ilmaiseksi? There are far more deserving recipients of voluntary work than companies trying to maximise their profit.
Aiheeseen liittyen vielä yksi hyvä artikkeli The Guardianilta: Work more? We should be working less for a better quality of life. Siinä kaikki tällä kertaa – (asialliset) kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita! :)
]]>Olenkohan mä vähän hidas bloggaaja? Kun valitsen kuvia tätä vuosikoostetta varten, jään selaamaan niitä ja hups, postauksen kirjoittaminen pääsikin unohtumaan. Koitan kuitenkin saada sarjan valmiiksi vielä tammikuun puolella. :) Eka osa löytyy täältä ja toka täältä.
Heinäkuu sujui oikein lämpimissä merkeissä. Olin saanut graduni kvantitatiivisen aineiston kerättyä, ja nyt oli aika siirtyä tilastollisen analyysin pariin. Istuin tunnin jos toisenkin pihallamme auringossa herkkuja napostellen ja paksua SPSS-ohjekirjaa lukien. Opiskelun lomassa leikin uudella puhelimellani, ihanalla pinkillä Nokiallani, josta olen edelleen aivan fiiliksissä <3 :).
Kun oli aika siirtyä lukemisesta kirjoittamiseen, kannoin tietokoneen pihalle. Paras tapa pitää työmotivaatio korkealla! Tässä vaiheessa työtahtini oli kuitenkin vielä aika normaali, ja kävin melkein joka päivä joko T:n tai ystävien kanssa puistoissa ottamassa aurinkoa, ihailemassa kukkaloistoa, pelaamassa palloa tai valtaamassa leikkikenttiä. Rekisteröidyin British Libraryn jäseneksi, vaeltelin pitkin kesäistä Lontoota ja kävin leffassa katsomassa Bling Ringin.
Eräänä aurinkoisena päivänä saimme ex tempore idean lähteä retkelle St. Albansiin. Kiersimme pikkukapungin tärkeimmät nähtävyydet, ostimme ison boksin jäätelöitä ja asetuimme puistoon nauttimaan ilta-auringosta. Heinäkuun aikaavievin aktiviteetti tuntuikin sekä kuvien että päiväkirjamerkintöjeni perusteella olevan auringosta nauttiminen, hihi.
Kuun puolivälissä lähdimme kolmeksi viikoksi Suomeen. Oli ihanaa viettää pk-seudulla vaihteeksi pidempi aika: sen lisäksi, että sain kerättyä lopun gradua varten tarvitsemani haastattelumatskun, ehdin myös nauttia kesäisestä suomalaisesta arjesta. Siihen kuului rakkaiden seurasta nauttimista <3, Tuomiokirkon portailla istumista, kaverien tapaamisia Espalla, Itämeressä uimista, grillailua, saunomista, brunssaamista ulkoilmassa, leffassa käymistä (katsottin Lone Ranger, Pilvikartasto ja Now You See Me, kaikki kolme aivan huippuja!) ja varmaan useamman kilon verran Makuuni-karkkeja, haha.
Teimme retken Hankoon. Kiipeilimme kallioilla, kävelimme pitkin rantoja (joskin vesi oli sen verran viileää, ettei uimaan tehnyt edes mieli!) ja söimme saaristolaispöydässä, slurps. Matkalla takaisin stadiin pysähdyimme keskellä mustikkametsää, söimme marjoja ja ihailimme paikasta kumpuavaa kylmää lähdettä. Kyllä Suomi on kesällä kaunis!
Ohjelmaan kuului tietysti myös illallista ystäväporukassa, kotibileitä ja tyttöjen iltoja. Taisin käydä klubilla vain kerran (yaiks!) ja silloin huomasin, etten ehkä enää tunne Helsinkiä ihan niin hyvin kuin aiemmin – lähdimme ystäväni kanssa Tigeriin, jossa en ollut aiemmin käynyt, mutta saavuimme paikalle niin aikaisin, että koko klubi oli tyhjä. Meillä oli joka tapauksessa hauskaa.
Tein paljon kävelyretkiä rantaa pitkin ja yhdellä niistä löysin kaupungin ylläpitämän laiturin. Palasin sinne useamman kerran ottamaan aurinkoa, ja paikalla ei ikinä ollut ketään muuta, eli sain yksityislaiturin ihan omaan käyttöön. Hengasin tietysti paljon koiramme kanssa, ja yksi lempparileikeistämme oli lähteä pimeän tultua metsään leikkimään piilosta.
Kuukauden statuspäivityksiä:
Decided I absolutely need to fix my computer before I can continue writing my dissertation. The funny thing is that it has been broken since last April, and only now do I suddenly find the time to do something about it. What a coincidence :P
To swim or not to swim? That is the question.
Elokuussa jouduin vastahakoisesti lähtemään Suomesta aivan ihanan ja rentouttavan loman jälkeen. Lentokoneen laskeutuessa Lontooseen saimme nauttia fantastisista näkymistä. Kotiin päästyäni oli kuitenkin aika tarttua ihan kunnolla toimeen, ja koko kuukauden voisikin tiivistää kahteen sanaan: kirjoitin gradua.
Elokuussa tein myös ison periaatteellisen päätöksen: taas yhden eläinten julmaa kohtelua käsitelleen videon jälkeen päätin, ettei mulla enää riitä tekosyitä olla ryhtymättä kasvissyöjäksi. T lähti tietysti mukaan projektiin. Tapasimme kasvissyöjäystäviämme intialaisessa vegeravintolassa ja saimme paljon hyviä vinkkejä urakan helpottamiseksi. Jälkiviisaana sanoisin kuitenkin, ettei välttämättä ole fiksua tehdä näin isoa muutosta ruokavalioon kesken palavan gradukiireen: muistan, että olin monena päivänä aivan supernälkäinen.
Koska kuukausi sujui niin intensiivisesti tietsikan, muistiinpanovihkojen ja akateemisen kirjallisuuden parissa, ovat kaikki poikkeukset sääntöön jääneet vahvasti mieleeni. Yksi tällaisista oli koko iltapäivän ja illan vienyt kävely East Endistä Tower Bridgelle, ja matkan aikana sekä määränpäässä meitä ihastuttaneet fantastiset maisemat.
Vedin graduprosessin aikana ainakin kolme allnighteria poikaystäväni yliopistolla. Ylläolevat kuvat on otettu yhtenä tällaisista öistä. Aloitimme yleensä illan wasabi-ruoalla, energiajuomalla ja Scrabblen pelaamisella. Mitä pidemmälle yö eteni, sen kovemmaksi kävi kirjoitustahti. Poikaystäväni nukahti ainakin kerran sohvalle mun jatkaessa kirjoittamista aamuseiskaan, hänen väitöskirjansa palautuspäivä kun oli huomattavasti kauempana kuin mun gradun.
Unirytmini oli ymmärrrettävistä syistä ihan mitä sattuu, mutten edes ottanut asiasta mitään stressiä. Kävimme melkein joka ilta pitkillä kävelylenkeillä, tai sitten hengasin puutarhassamme lämmöstä nauttien. Oikeasti, jopa puutarhatyöt tuntuivat tässä vaiheessa kivalta tauolta gradusta. Mun on kuitenkin pakko myöntää, että vaikka 24/7-tyylinen työskentely oli tietysti väsyttävää ja vaativaa, niin oikeasti nautin siitä aivan superpaljon. Oli ihana saada omistautua kuukaudeksi mua kiinnostavalle aiheelle, ja siksi päätin heti elokuun alusta, että otan tästä mahdollisuudesta kaiken irti – ja niin otinkin. :)
Kuukauden statuspäivityksiä:
First week of veggie diet: I’m constantly hungry and, consequently, grumpy. I really hope this gets easier, soon!
Trying to calculate effect sizes for non-parametric data = I’m clueless.
Syyskuun kolmantena päivänä olikin sitten aika palauttaa gradu. En muista palautusta edeltävistä päivistä hirveästi muuta kuin sen, että aloin olla niin väsynyt, etten ihan oikeasti pysynyt hereillä. Viimeistelin kaavioita, väsäsin lähdeluettelon ja tietysti oikoluin graduni ainakin kymmenen kertaa. Olin samalla iloinen ja ylpeä itsestäni, ja samalla salaa vähän harmistunut siitä, että työ piti palauttaa jo nyt – olisin mielelläni jatkanut gradukuplassani vielä vähän pidempään!
Varsinaisena palautuspäivänä lähdin ajoissa yliopistolle printtaamaan ja sitomaan työni. Siitä huolimatta, että olin varannut näihin n. 45 minuuttia vieviin operaatioihin monta tuntia aikaa, pelkäsin koko ajan, etten ehdi ajoissa. Huoli osoittautui onneksi turhaksi, ja vein kaksi kaunista, punakantista opinnäytetyöni leveästi hymyilevälle administraattorille. Tämän jälkeen olisin rehellisesti sanottuna halunnut lähteä kotiin nukkumaan, mutta unirytmistäni huolissaan ollut poikaystäväni ”pakotti mut ensin kanssaan kävelylle, puistoon, sushille ja elokuviin.
Palautuksen jälkeen olin niin väsynyt, että en tehnyt viikkoon mitään muuta kuin hengaillut puistossa, tavannut kavereita ja nukkunut pihalla. Sitten oli aika aktivoitua: lähdin taas käymään Suomessa <3. Kävin ekaa kertaa moneen vuoteen Heurekassa, kirjauduin takaisin stadin yliopistoon, shoppailin, käytiin leffassa katsomassa Rush (yksi vuoden parhaista leffoista!) ja uskaltauduin kahden vuoden tauon jälkeen taas hammaslääkäriin, auts.
Palattuani Lontooseen rupesin hoitamaa opintojen lopettamiseen liittyviä velvollisuuksia: palautin paksun pinon kirjoja yliopiston kirjastoon ja kävin satapäisen yleisön edessä rekrytoimassa uusia opiskelijoita laitoksemme lehden toimituskuntaan. Juhlimme poikaystäväni kanssa vuosipäiväämme – tuntui hassulta ajatella, että olimme olleet yhdessä jo kuuden vuoden ajan. Meidän piti lähteä kotiseutumatkailemaan, mutta päädyimmekin viettämään ihanan päivän Lontoossa hengaillen.
Syyskuun lopulla aloitin työnhaun ja kävin ensimmäisessä haastattelussani. Se meni todella hyvin ja oli yleisesti tosi posiitiivinen kokemus, vaikken saanutkaan paikkaa. Tapasin ystäviä, nautin alkusyksyn auringosta ja varasin matkan ihanaan Moskovaan!
Kuukauden statuspäivityksiä:
flights to Moscow – check!!!
London today, +20 degrees. Oh yes.
*********
Aika gradupainotteista tosiaan, mutta onneksi ehdin myös nauttia kesästä – ja, kuten varmasti tuli selväksi – auringosta. Ensi kerralla vuorossa loppuvuoden kertausta, jeii! :)
]]>Itse mainitsen videoilla Glasgow’n, Belgradin – ja italialaisen ruoan. Nauratti katsoa innostustani Italiasta puhuessani – itse asiassa mun piti olla haastattelutilanteessa tarkkana, etten olisi vastannut jokaiseen kysymykseen jotain Italiaan liittyvää, hahaha. Mut voi siis lyhyesti bongata ekalta videolta suunnilleen 2:18 ja 4:23 ja toiselta 1:01 alkaen.
Oli muuten todella kiinnostavaa jutella Rantapallon toimittajan Marian kanssa – hän on asunut ulkomailla useita vuosia, ja meillä oli paljon samanlaisia kokemuksia ulkosuomalaisuudesta ja tietynlaisesta ”nomadiudesta”, minkä useassa paikassa asuminen tuo mukanaan. Oli muutenkin upeaa tavata Messuilla paljon kansainvälisesti suuntautunutta porukkaa ja oppia lisää paitsi eri maista ja kulttuureista, myös bloggaamisesta. Messut ovat tänään avoinna kuuteen asti, eli vielä ehtii mukaan.
Kävikö joku muu Matkamessuilla? Mitä tykkäsitte videoista ja vinkeistä?
]]>VIIKKO TYÖNHAKUA LONTOOSSA. Sain juuri kuulla saaneeni duunia. Alkaen maaliskuusta. Mä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, koska tämä tarkoittaa sitä, että joudun joka tapauksessa jatkamaan duunin metsästystä – kolmen kuukauden toimettomuus kun ei sovi mulle eikä varsinkaan mun pankkitilille. Onneksi mut myös palkattiin tällä viikolla hoitamaan yhtä tutkimusprojektia, mutta kyse on tosissaan vain muutaman päivän proggiksesta. Toisin sanoen, työnhaku jatkuu edelleen samaan tahtiin kuin aiemminkin.
Millainen se tahti sitten on? Havainnollistaakseni sitä päätin pitää viime viikon ajan päiväkirjaa työnhaustani ja siihen liittyvistä puuhista. Kirjoitin tuntemuksiani ja ajatuksiani ylös mahdollisemman spontaanisti ja rehellisesti. Tämän tuloksena postaus on pitkä ja paikoin myös ärsyttävän sekava… mutta suoraan sanottuna sellaista on myös työnhaku Lontoossa. :)
Maanantai
Minulla on aamulla haastattelu kello 9.30. Ensimmäiset parikymmentä minuuttia istun täyttämässä papereita. Sitten tapaan haastattelijani. Haastis menee niin hyvin, että hän esittelee minut myös kahdelle kollegalleen. Haastattelijani kertoo, että suosittelee minua jatkoon, ja että rekryprosessin seuraava tapaaminen saattaa olla jo tällä viikolla.
Haastattelun jälkeen minulla on pari tuntia vapaata. Kiertelen vähän aikaa kaupungilla. Sitten menen yliopistoni uratoimistoon, jossa istun tunnin ajan lukemassa kirjaa ja odottamassa vastavalmistuneille opiskelijoille tarkoitetun workshopin alkua.
Kyseessä on kolmen tunnin sessio, jossa käymme läpi CV:tä ja työhakemuksia rekrytoijan näkökulmasta. Saan ihan hyviä vinkkejä ja ymmärrän entistä paremmin sen, miten vaikeaa tämänkokoisessa kaupungissa on löytää työtä: omalla alallani on jokaista työpaikkaa kohtaan monta sataa hakijaa, ja moneen muuhun työhön on yhtä paljon tunkua.
Tämä mielessäni jään toimistolle selailemaan uraoppaita ja työilmoituksia, kunnes on aika siirtyä seuraavan koulutustilaisuuteen. Tällä kertaa vuorossa on vain tunnin luento, jossa käsitellään sitä, miten meidän ”kansainvälisten opiskelijoiden” kannattaa markkinoida osaamistamme omissa kotimaissamme. Suomessakaan moni työnantaja ei välttämättä tajua, miten hyvä yliopisto UCL on; QS:n mukaan maailman neljänneksi paras, ja lähes jokaisella globaalilla listalla kymmenen parhaan joukossa. Vertailun vuoksi, Suomen ehdottomasti paras koulu, Helsingin yliopisto, löytyy kansainvälisiltä listoilta yleensä sijoilla 60-100. Pakko tosin sanoa, että oma stadin kandilaitokseni, viestintä, komeilee QS:n tämän vuoden rankingissä sijalla 43, eli kyllä Suomessakin osataan. ;) Muut kotimaiset korkeakoulut eivät yleensä mahdu edes maailman sadan parhaan listalle. Vertailun vuoksi, pelkässään Lontoossa on 8 yliopistoa, jotka ovat Times Higher Educationin mukaan maailman 40:n parhaan joukossa.
Onko tällaisten tilastojen kuuleminen mukavaa ja jopa imartelevaa? Kyllä. Auttavatko ne työnhaussa Suomessa? En ole ihan varma. Epäilen ennemminkin, että jos menisin luettelamaan tän kaiken jossain kotimaisessa duunihaastattelussa, kukaan ei ainakaan palkkaisi mua. :P Vakavasti puhuttuna, yliopistolistausten oikeellisuudesta keskustellaan paljon jo akatemian sisälläkin, ja jotain ei-akateemista työnantajaa ne eivät Suomessa varmaan juurikaan kiinnostaisi. Täällä asia on vähän eri, kun jopa ylioppilaskirjoitusten tulokset suositellaan ilmoittamaan CV:ssä, haha. Mutta ennen kaikkea: se, että yliopistoni on tuottanut viisi nobelisita, ei vielä tarkoita sitä, että minusta tulee kuudes, eikä se, että koko Coldplayn porukka on käynyt UCL:n, vielä tee minusta seuraavaa suurta rokkistaraa. Vaikka pakko sanoa, että mun laululahjoilla jopa fysiikan Nobel on lähempänä kuin rokkitähteys. ;)
Tiistai
Herään yhdeltätoista. Olin nukahtanut eilen ennen kuin ehdin edes laittaa herätyskelloa, eikä poikaystäväni ollut raaskinut herättää minua, kun olin edellisenä iltana päässyt kotiin niin myöhään. No, kymmenen tunnin unilla on hyvä jatkaa kiireistä viikkoa.
Saan soiton eiliseltä haastattelijalta: hänen esimiehensä haluavat kuin haluavatkin tavata minut. Sovin tapaamisen perjantaiksi. Saan sähköpostia toisesta paikasta, jonne olin hakenut jo yli 2kk sitten, ja josta en uskonut kuulevani mitään. Kun en ole kiireiltäni vastannut sähköpostiin muutamassa tunnissa, soittaa yrityksen edustaja ja varmistaa, olenhan tulossa haastatteluun. Lontoossa odotetaan nopeaa tahtia. Ainakin työnhakijoilta. ;)
Tänään yliopistolla vuorossa oleva workshop käsittelee arviointikeskuksissa onnistumista. Tekisi mieli jättää se väliin ja jäädä kotiin lukemaan kirjaa, mutta en halua antaa periksi toimettomuudelle, johon työnhakijat helposti tippuvat. Loppujen lopuksi tajuan, että mun pitää valita työpajan tai haastatteluun valmistumisen väliltä: olen seuraavana päivänä menossa haastatteluun kustannustaloon, ja, yhtenä tehtävistäni on esitellä joku heidän viimeisen vuoden aikana julkaisemistaan kirjoista. Olen kyllä lukenut paljon kyseisen kustantajan vanhempia teoksia, mutta gradun vuoksi tän vuoden lukulistani on koostunut lähinnä tieteellisistä artikkeleista ja oppikirjoista. Päätän siis omistaa illan haastatteluun valmistautumiselle.
Onneksi valitsemani julkaisu löytyy yliopiston kirjastosta. Olen aika nopea lukemaan, mutta parisataasivuisen kirjan huolellinen läpiluku vie kuitenkin reilut kaksi tuntia. Se ei haittaa, sillä ihastun teokseen täysin: olisipa työnhaku aina näin mukavaa. :)
Keskiviikko
Tänään on taas haastattelupäivä. Onneksi kustantamoon saa mennä vähän rennommissa vaatteissa, ja voin kauluspaidan sijasta pukea päälleni siistin mekon. Eikä tarvitse edes laittaa ripsaria! Se on ihan hyvä, koska juuri ennen lähtöä saan tietää, että varsinainen unelmaduunini meni sivu suun. Hain sitä jo syyskuussa, ja prosessi on ollut niin pitkä, että joudun puremaan huultani, jotten rupeasi itkemään. Tekisi mieli jäädä kotiin katsomaan Pretty Little Liarsia, mutta onneksi saan patistelua itseni ulos ovesta ajoissa – olisi hölmöä pilata yksi duunimahdollisuus sen vuoksi, ettei saanut toista.
Matkalla haastattelupaikalle mua nolottaa jo oma reaktioni, ja ihanan vilkas aamuinen Lontoo lahjoittaa minulle roppakaupalla energiaa. Itse haastattelu on hauska, mukava ja virkistävän epäformaali: muistan taas, miksi haluan luovalle alalle. Ei sillä, että olisin edes ehtinyt unohtaa. :)
Torstai
Olen hakenut copywriteriksi erääseen yritykseen, ja selvittänyt pitkän rekrytointiprosessin kolme ensimmäistä askelta. Tänää vuorossa on seuraava: harjoitustehtävät. Minun tulee kirjoittaa yritykselle kolmessa tunnissa blogipostaus minulle ennestään tuntemattomasta aiheesta. Tehtävä mittaa paitsi kirjoitustaitoani, myös tiedonhakuvalmiuttani. Kummankaan ei pitäisi olla ongelma.Saadessani tehtävänannon eteeni minua alkaa kuitenkin naurattaa. Aiheekseni on valittu yksi todella spesifi, ohjelmointiin ja koodaamiseen liittyvä kysymys. Apua, enhän mä tiedä tästä yhtään mitään! Tuntuu hurjalta kirjoittaa tekstiä asiasta, josta on kuullut ensimmäisen kerran puoli tuntia aikaisemmin. Saan kuitenkin tehtävän palautettua ajoissa, ja olen oppinutkin taas jotain uutta. Ehkä.
Olen hakenut copywriteriksi erääseen yritykseen, ja selvittänyt pitkän rekrytointiprosessin kolme ensimmäistä askelta. Tänää vuorossa on seuraava: harjoitustehtävät. Minun tulee kirjoittaa yritykselle kolmessa tunnissa blogipostaus minulle ennestään tuntemattomasta aiheesta. Tehtävä mittaa paitsi kirjoitustaitoani, myös tiedonhakuvalmiuttani. Kummankaan ei pitäisi olla ongelma.Saadessani tehtävänannon eteeni minua alkaa kuitenkin naurattaa. Aiheekseni on valittu yksi todella spesifi, ohjelmointiin ja koodaamiseen liittyvä kysymys. Apua, enhän mä tiedä tästä yhtään mitään! Tuntuu hurjalta kirjoittaa tekstiä asiasta, josta on kuullut ensimmäisen kerran puoli tuntia aikaisemmin. Saan kuitenkin tehtävän palautettua ajoissa, ja olen oppinutkin taas jotain uutta. Ehkä.
Illalla on taas aika lähettää hakemuksia. Päivän saldo on 20. Saatekirjeineen ja mukautettuine CV:neen se on aika paljon. Alan taas kerran olla aika kyllästynyt koko prosessiin, ja joudun taas muistuttamaan itseäni, että toimettomuus, laiskottelu tai itsesääliin vaipuminen eivät ainakaan ole toimivia työnhakustrategioita.
Perjantai
Viikon viimeinen haastattelu. Täällä on tiukka pukukoodi: joudun vetämään päälle sekä kauluspaidan että bleiserin. En voi olla miettimättä, miten huvittavia tällaiset business-vaatetukset pohjimmiltaan ovat: kuin lastentarhan pukuleikki. Kymmenen minuutin jälkeen olen kuitenkin jo ihan myyty uudelle tyylilleni ja päätän, että voisin pukeutua joskus näin jopa työajan ulkopuolella. No, katsotaan nyt. :PHaastattelu menee oikein hyvin, ja saan jo iltapäivällä yritykseltä puhelun, että he pitivät minusta todella paljon – ja haluaisivat kutsua mut maanantaiksi palkalliseen harjoitteluun. Mikäs siinä. Illalla täytän kuitenkin lisää työhakemuksia. :)
Lauantai
Vapaapäivä, jee! Olisin vielä vähän aikaa sitten luullut, ettei työnhakijalla muita olekaan. Nyt tiedän paremmin, haha. Tänäänkin vietän kuitenkin pari tuntia erään hakemuksen parissa: paikka on todella kiinnostava, hakemuslomake pitkä ja vaativa, ja täyttöaikaa vain seuraavan viikon loppuun.
Vapaapäivä, jee! Olisin vielä vähän aikaa sitten luullut, ettei työnhakijalla muita olekaan. Nyt tiedän paremmin, haha. Tänäänkin vietän kuitenkin pari tuntia erään hakemuksen parissa: paikka on todella kiinnostava, hakemuslomake pitkä ja vaativa, ja täyttöaikaa vain seuraavan viikon loppuun.
Sunnuntai
Aamulla poikaystäväni paljastaa mulle ohimennen esiintyneensä joskus Tavastialla. Anteeksi, mitä? Eikö Tavastialla keikkailu ole Suomen mittakaavassa aivan älyttömän iso juttu? Miten voi olla, etten ole aiemmin tiennyt tätä? Mietin nopeasti mielessäni, onko minullekin jäänyt vielä joku vanha saavutus hihansuuhun, jotta voisin vetäistä sen esiin N-Y-T NYT. Kirjoituskilpailujen voitot ja teini-iän lehtikuvat on kuitenkin esitelty T.lle jo aikoja sitten. Tarvitsen jotain kivaa uutta uraylpeiltävää, ja vähän äkkiä! :)Kuulostaako yhtään tutulta? Älkää huoliko, en ole muuttamassa blogiani miksikään Lizan kootut duunivalitukset -saitiksi – hauskempaa sisältöä on tulossa ihan pian. Samoin kun tän blogin ihan eka arvonta! Stay tuned! ;)
]]>Peilin kautta kuvatut selfiet ovat aina yhtä tyylikkäitä, mutta mua rupesi naurattamaan eilen hississä kun tajusin, että kaulaliinani, toppini, kännykkäni, kuulokkeeni ja jopa ponnarini ovat samaa sävyä. :) No, pinkki on hyvä piristys kiireiseen arkeen: olen tällä viikolla käynyt jo kahdessa haastattelussa ja kaksi on vielä kalenterissa ennen viikonloppua.
Olen luvannut itselleni, että jos sopivaa duunipaikkaa ei pian löydy, keskityn ensi keväänä gradun kirjoittamiseen. Pakko, jos haluan, että tämä toinen tutkintoni valmistuu lähempänä vuotta 2014 kuin 2024. Vaikka mulla on paljon kokemusta työnteon ja opiskelun menestyksekkäästä yhdistämisestä, on työnhaun ja etäopintojen samanaikainen hoitaminen jostain syystä onnistunut huonosti. Hakuprosessi on kuitenkin henkisesti huomattavasti varsinaista duunia kuormittavampaa, ja on vaikea löytää aikaa esseille ja tenttikirjoille, kun haastatteluja saattaa tulla eteen hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.
Työnhaussa on mielestäni kaksi erityisen inhottavaa juttua verrattuna opiskeluun ja töiden varsinaiseen tekoon. Ensinnäkin, siinä tekee hirveästi duunia, ja tietyllä tapaa aivan turhaan: jos haen vaikkapa sataan työpaikkaan ja saan yhden, jää 99:n muuhun käytetty energia tavallaan ilman vastiketta. Tietysti koko ajan kehittyy paremmaksi työnhakijaksi (at least I hope so), mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Jos vietän kouluesseen parissa 12 tuntia, voin illan päätteeksi superväsyneenä sanoa, että ainakin olen saanut jotain aikaan. Jos vietän saman ajan työhakemusten parissa, en ole saanut aikaan yhtään mitään, ennen kuin inboxiin kilahtaa kutsu haastattelusta. Mikä tapahtuu ehkä joka kahdennenkymmenennen hakemuksen kohdalla. Ja silloin se varsinainen työ haastattelujen, työnäytteiden ja älykkyystestien kanssa oikeastaan vasta alkaa. Olen kaksi kertaa päässyt satojen hakijoiden joukosta kahden parhaan joukkoon, mutta loppujen lopuksi paikkaan on kuitenkin palkattu vain yksi paras, eikä mitalisijoja ole jaossa. Nyt olen taas samassa tilanteessa: meitä hakijoita on jäljellä enää kaksi, ja huomenna menemme uudestaan duunipaikalle arvioitavaksi vielä kolmannen kerran. Saadessani tiedon tästä, olin toisaalta iloinen ja ylpeä itsestäni, mutta samalla tunsin itseni yht’äkkiä tosi uupuneeksi ja mietin, että mun on varmaan pakko päästä hermolomalle, jos haku ei jo pian tuota tulosta. :P
Tästä päästäänkin siihen toiseen ongelmaan: työnhakijana on vaikea vaihtaa vapaalle. Koko ajan voisi olla hakemassa uusiin paikkoihin, parantelemassa CV:tään tai harjoittelemassa haastatteluvastauksiaan. Jos teen jotain järkevää, kuten mielenkiintoista duuniprojektia tai gradua, mua ei haittaa jättää väliin lounastreffejä tai taidenäyttelyn avajaisia. Mutta jos perun treffit ystävieni kanssa tai jätän edulliset teatteriliput hyödyntämättä siksi, että mulla on haastattelu paikkaan, jota en sitten saakaan… auts. Haastattelujen sopiminen Lontoon kulttuurikalenterin kohokohtien mukaan ei kuitenkaan taida olla sellainen vaihtoehto, jota kannattaisi ehdottaa potentiaalisille työnantajille. ;)
Mutta se siitä valituksesta: Olen kaiken tämän työn ja kaikkien näiden haastattelujen ansiosta päässyt muodostamaan erinomaisen kuvan Lontoon tämänhetkisestä työtilanteesta, tutustunut pariin uuteen alaan, tavannut tosi mielenkiintoisia ihmisiä ja luonut uusia kontakteja. Ja onneksi asumme hyvinvointivaltiossa: vaikka todella toivon, etten joudu missään vaiheessa kääntymään työvoimatoimiston tai muun vastaavan tuen puoleen, on kuitenkin helpottavaa tietää, että työttömyysturva on olemassa sitä oikeasti tarvitseville. Kaikissa maissa kun asiat eivät ole niin hyvin. Perspektiivi on hyvä pitää kunnossa: jos 74-vuotias mummoni jaksaa edelleen tehdä 10-tuntista työpäivää, mun on vähän hassua valittaa siitä, miten väsyttävää työnhaku on.
Jos jollain on jotain rohkaisevia duunitarinoita, saa jakaa! Tai onko lukijoissa joku, joka käy läpi tätä samaa prosessia? Entä onko joku onnistunut yhdistämään opinnot ja (täysipäiväisen) työnhaun?
MAISTERIN PAPERIT PARHAALLA ARVOSANALLA. Sain tänään jännittävää postia yliopistoltani: sähköpostin otsikoksi oli laitettu Results letter. Itse kirjeessä kerrottiin, että gradu- ja tutkintoarvosanamme ovat nyt valmistuneet, ja voisimme tsekata ne mukaan liitetystä pdf-tiedostosta. Käteni varmaan tärisi, kun odotin liitteen latautumista, ja nähdessäni tutkintoni kohdalla tekstin Classification: Distinction rupesin hihkumaan ääneen. Tai oikeastaan kiljumaan. Olen kyllä sellainen hikke :D <3.
Distinctionin saaminen on täällä todella iso juttu (ainakin meidän hikkekoulun hikkepiireissä :D) koska se tarkoittaa, että olet ”tarpeeksi hyvä” etenemään opinnoissasi myös seuraavalle tasolle. Minusta olisi aivan ihanaa kirjoittaa väitöskirja, ja tämä on (toivottavasti!) askel siihen suuntaan. Mutta mulle distinction merkitsee myös muuta: se on tunnustus erinomaisesti tehdystä työstä. Näin tutkintoni ja varsinkin graduni eteen tosi paljon vaivaa, ja on ihana nähdä työnsä kantavan hedelmää.
Toisaalta yritä aina pitää mielessäni maailman fiksuimmalta äidiltäni saamani erinomaisen neuvon: Opiskella tulee päällä, ei pepulla <3. Ei jonkun koekirjan edessä kannata istua tuntikausia sivuja tuijottaen, vaan kannattaa mieluummin lukea se kunnolla ajatuksella läpi ja lähteä sitten tekemään jotain muuta. Tällä tekniikalla on mahdollista opiskella hyvin, mutta tehdä myös kaikkea muuta kivaa. Vaikka viikot juuri ennen gradun palauttamista vietinkin työni parissa helposti 18h/päivä, yritin mahduttaa mukaan myös kävelylenkkejä, puistolountaita ja kaveri-illallisia.
Tällaisena matkailufiilinä pohdin tietysti ennen graduprojektin aloittamista myös sitä, ehdinkö tänä vuonna matkustella kunnolla. No kyllä ehdin! Olen tähän mennessä käynyt Suomessa kolme kertaa lyhyemmällä lomalla ja kuukauden matkalla kesällä nauttimassa stadin suvesta. Alkuvuonna vietin viikonlopun Saksassa ja viikon Israelissa. Huhtikuussa olin kaksi viikkoa Rennesissä ja viisi päivää Pariisissa. Toukokuussa vuorossa oli reissu Serbian Belgradiin, ja pian sen jälkeen vietimme upean mökkiviikonlopun Englannin maaseudulla. Kesällä oli tietysti myös ihanan Italian-matkamme vuoro. Tämän takia mun oli aika helppo elokuun tullessa tyytyä siihen tosiasiaan, ettei gradun viimeistely ollut kokopäiväduunia, vaan kokovuorokausiduunia, hahahaha. :P
Suomalaisesta näkökulmasta kertomukseni siitä, miten kiire gradun kanssa tulee, saattaa kuulostaa omituiselta. Ystävieni mukaan siellä gradua saa viimeistellä oikeastaan niin kauan kuin jaksaa, ja ohjaajat voivat antaa työstä myös välikommentteja. Meillä gradu tulee palauttaa juuri tiettyyn päivämäärään ja tiettyyn kellonlyömään mennessä, tai arvosanasta lähtee automaattisesti 5-10% pois. Kysyin joskus heinäkuussa toiselta ohjaajaltani, voisiko hän kommentoida työtäni, ja hän sanoi, että he eivät saa edes katsoa tekstiämme. Kaiken kukkuraksi tutkinnot täällä eivät todellakaan ole ilmaisia, joten feilaaminen voi olla monen tuhannen tai esim. jenkkiopiskelijoiden tapauksessa kymmenien tuhansien eurojen moka. Tämän seurauksena jotkut opiskelijat ovat oikeasti aika lähellä paniikkia palautuspäivän lähestyessä. Yksi ystävistäni ahdistui niin pahasti, että meinasi jättää koko työn kesken, ja sain käyttää aika monta tuntia siihen, että yritin fb:n välityksellä (olimme eri maissa) saada häntä ymmärtämään, ettei luovuttaminen kannata. Arvaatkaa, miten mukavaa oli kuulla, että hän on kaikista epäilyksistään huolimatta päässyt tutkintonsa läpi. :)
Kaiken ylle kirjoittamani jälkeen mun on kuitenkin pakko myöntää, että itse nautin gradun parissa työskentelystä ihan älyttömän paljon.. Akateemisen tutkimuksen tekeminen on haastavaa, mutta todella palkitsevaa: on esimerkiksi suorastaan kiehtovaa etsiä – ja löytää! – korrelaatioita itse keräämänsä datan välillä. On myös todellinen etuoikeus saada olla siinä asemassa, että voi monen kuukauden ajaksi uppotua omaan tutkimustyöhönsä. Parhaan arvosanan saaminen on siis oikeastaan kuin kirsikka jo valmiiksi todella makean kakun päällä. Jos joku on siis juuri nyt kirjoittamassa omaa graduaan, mulla on vain yksi vihje: Enjoy! ;)
Millaisia kokemuksia teillä on gradun kirjoittamisesta?
]]>Oletko suunnitellut syysreissua pimenevien iltojen iloksi? Haaveiletko pakenevasi talven lumikinoksia hiekkarannalle? Vai oletko kenties, allekirjoittaneen tapaan, kyltymätön nojatuolimatkailija?
Jos vastasit kyllä edes kerran, olet oikeassa paikassa!
Olen nimittäin tämän vuoden puolella ilokseni päässyt kirjoittamaan muutaman uuden artikkelin matkailuaiheiselle Lentovertailu-sivustolle.
Viime vuonna kirjoitin Lentovertailulle Lontoon parhaista paloista, ja kannattaa ehdottomasti tsekata vinkkini Lontoon ilmaisnähtävyyksiin sekä kaupungin hauskimpiin turistikierroksiin, jos olet tulossa tänne päin.
Tätä blogia yhtään pidempään lukeneet osaavat varmaan arvata, miten innoissani olin päästessäni kirjoittamaan iki-ihanasta vaihtokaupungistani Firenzestä (siitä kinnostuneiden kannattaa muuten ehdottomasti tsekata myös kattava vaihtopostaukseni) sekä aina niin tyylikkäästä, mutta matkakohteina mielipiteitä jakavasta Milanosta.
Tämä treetop-hotelleja käsittelevä artikkeli on kuitenkin oma ehdoton suosikkini. Ehkä siksi, että pääsen aina sen lukiessani palaamaan mielessäni takaisin näihin hetkiin:
”Illalla lähdemme pyöräilemään, ja autiolla polulla eteemme ilmestyy peura. Metsä on niin lumoavan kaunis, että aurinko ehtii laskea ennen kuin maltamme kääntyä takaisin mökille päin. Täällä on paljon pimeämpää kuin kaupungissa, ja mukaan otetuille taskulampuille tulee käyttöä. Mökille löydettyäni en aikaile, vaan hyppään saman tien terassin porealtaaseen. Nyt on jo aivan pilkkopimeää. Pystyn vain juuri ja juuri erottamaan aivan käteni ulottuvilla kohoavat kyökkipuut enkä muista, milloin olisin viimeksi päässyt ihailemaan yhtä kirkasta tähtitaivasta”.
Mitä tykkäsitte artikkeleista? Löytyikö joukosta omaa suosikkianne? :) ]]>
Mulla on teille hauska ilmoitus: jos tykkäätte lukea matkailuaiheisia juttuja tässä blogissa, kannattaa käydä katsastamassa myös Lentovertailu.fi-sivustolle kirjoittamani artikkeli Lontoon erikoisimmista turistikierroksista. Esittelyyn on valittu toistakymmentä hauskaa, hassua ja huvittavaa tapaa tutustua tämän kesän kenties ajankohtaisimpaan kaupunkiin.
Juttua varten tietysti jouduin testaamaan siinä esitellyt kierrokset itse, ja voin kyllä sanoa, että mielenkiintoisten asioiden kokeilu ja kivojen ihmisten tapaaminen on yksi journalistin työn parhaita puolia. Sen lisäksi, että pääsin kokemaan ihan huikeita juttuja, tutustuin myös moniin mahtaviin, ystävällisiin ja erikoisiinkin ihmisiin, jotka opettivat mulle paljon uutta tästä kaupungista. Koska pelkän kierroksille osallistumisen sijasta kävin pitkiä ja monesti rönsyileviä keskusteluja oppaiden tai yritysten omistajien kanssa, sain myös hyvän yleiskuvan Lontoon turismialasta.
Yksi juttu, joka tuli mulle suurena yllätyksenä, on se, että kesän Olympialaiset eivät ole ainakaan vielä lisänneet turistimääriä kyseisillä kierroksilla. Tilanne on pikemminkin päinvastainen: kevät on ollut normaalia huomattavasti hiljaisempi, kun moni matkailija ajoittaa reissunsa urheiluhuuman ajaksi, ja varsinkin moni pienempi yritys on sen takia aika tiukoilla. Jos siis olette Lontooseen matkustamassa vähänkään isommalla budjetilla, kannattaa sightseeing-kierrokset pitää mielessä!
Koska olen tosiaan koulutukseltani toimittaja (saahan näin sanoa viestinnän kandin tehtyään, saahan? :P) ja Suomessa asuessani ansaitsin elantoni (opintotuen lisäksi) nimenomaan kirjoittamisella, oli ihanaa taas pitkästä aikaa päästä kirjoittamaan tositarkoituksella myös suomeksi. Ja koska matkoista kirjoittaminen täyttää mun unelmaduunin kriteerit, voitte kuvitella miten innoissani lähdin tätä artikkelia tekemään.
Toivottavasti innostus välittyy myös valmiista jutusta, ja toivottavasti tykkäätte siitä muutenkin! Otan tosi mielelläni kaikenlaista palautetta siihen (ja tietysti myös blogiin) liittyen vastaan joko tässä tai sähköpostitse. Enjoy!
]]>