Kohteen keksiminen ei ollut kovin vaikeaa, sillä olen jo pitkään halunnut käydä Lontoon eteläpuolella sijaitsevassa Elthamissa. Työkaverini ihmetteli innostustani: hän ei ollut ikinä kuullutkaan koko paikasta. Se ei sinänsä ole yllättävää, sillä Eltham Palace and Gardens avattiin yleisölle vasta 1999. Sitä ennen paikan nykyinen omistaja, englantilaisesta kulttuuriperinnöstä huolehtiva English Heritage oli restauroinut sen 1930-luvun loistoon. Tällöin taloon muuttanut ja sen art deco -palatsiksi muuttanut pariskunta ei kuitenkaan ollut Elthamin ensimmäisiä asukkaita: paikalla sijaitsee myös vuosisatoja vanha linnoitus, joilla on siteitä mm. kahdeksasta vaimostaan (ja ehkä myös jostain muusta…) tunnettuun Henrik XVI:n.
Upean art deco -villan ja rauniolinnoituksen lisäksi Elthamin kolmas vetonaula on sen upea puutarha. Muodollisia istutuksia, kukkaloistoa, ruohoniittyjä ja kulman taakse kätkeytyviä penkkejä, siltoja ja salakäytäviä – täällä voisi kulkea tuntikausia. Tai sitten ottaa mukaan viltin, kirjan ja täyteen pakatun eväsrasian – kuka sanoi että löhöily ja retkeily ovat vaihtoehtoisia aktiviteetteja? :p
Olen kaupunkilaistyttö. There’s no doubt about that. Rakastan kaupunkeja, niiden rajattomilta tuntuvia mahdollisuuksia; pilvenpiirtäjien vahvoja linjoja sinistä taivasta vasten; ihmisvilinän tarjoamaa anonymiteettia ja kahvilan ikkunapoydässä vilkkaalle kadulle tuijotellen vietettyjä hetkiä. Ja vaikka pienet, keskiaikaiset mukulakivikaupungit à la Tallinna onnistuvat hurmaamaan mut joka kerta, ovat suuret eurooppalaiset metropolit ehkä eniten se mun juttu.
\
Tästä huolimatta rakastan myos luontoa, On itse asiassa vähän hassua edes sanoa ”tästä huolimatta”, aivan kuin se, että viihdyn bulevardeilla ja piazzoilla jotenkin vähentäisi hiekkarantoja, aarniometsiä tai järvimaisemia kohtaan tuntemaani arvostusta. Jostain syysta kaupunki ja luonto asetetaan kuitenkin usein vastakkain: matkailijan kuuluu valita, kumpaa hän oikein fanittaa, ja sulkea toinen, jos ei mielestään, niin ainakin matkasuunnitelmistaan. Onneksi Lontoossa ei tarvitse: kotikapunkini lukuisat puistot, metsiköt ja joenrannat pitävät huolen siitä, etteivät asukkaat tai vierailijat pääse etääntymään liian kauas luonnosta. Tästäkin huolimatta on välillä kiva lähteä nauttimaan raikkaasta maalaisilmasta (hahah :D) vähän kauemmaksi, sellaisiin paikkoihin, jossa ei välttämättä edes muista olevansa suurkaupungin lähettyvillä. Juuri niin tein viime viikonloppuna.
Olen aiemminkin maininnut blogissani Lontoossa järjestättävistä ilmaisista kävelyfestareista, jotka ovat loistava tapa tutustua kaupunkiin. Kävelyjä on tarjolla keskustaa metri metriltä koluavista turistikierroksista aina kaukaisiin lähiöihin suuntautuviin löytöretkiin saakka. Tällä kertaa päätin osallistua yhdelle jälkimmäisistä. Vedin siis päälleni patikointiin sopivat vaatteet ja matkustin metrolla päätepysäkille asti. Ja ei, täällä päätepysäkki ei tarkoita samaa kuin stadissa Ruoholahteen matkaaminen: zonet 5 ja 6 ovat joissain tapauksissa niin kaukana keskustasta, ettei maasedusta puhuminen ole ihan hirveän kaukaa haettua. Ei tälläkään kertaa. Aloitimme parin tunnin mittaisen kavelun High Barnetin asemalta ja päätimme sen Cockfostersin steissille. Väliin mahtui niin ruohokenttia, kukkuloita, järvia, metsää kuin huippukalliita talojakin. Oli muuten hauskaa, etta metrossa matkalle aloituspaikalle katselin ikkunasta yhä vain esikaupunkiaisemmaksi muuttuvaa maisemaa ja surkuttelin mielessani, miten joku joutuukin asumaan näin kaukana keskustasta ja miten väärin on, etta Lontoon korkean hintatason vuoksi monet eivat enää pysty asumaan kaupungissa. Tuntia myöhemmin erään yrjonaikaisen talon ohi kulkiessamme opas mainitsi ohimennen, etta sen myyntihinta oli ollut 20 miljoona puntaa. Kylla, 20 miljoona. Rahapula ei yht’äkkiä enää vaikuttanutkaan siltä kaikkein uskottavimmalta selitykseltä sille, miksi jotkut haluavat asua kyseisella alueella, hahaha. :p
Minä sanon ”jotkut”, mutta innostunut oppaamme mainitsi koko liudan kirjallisuuspiireistä tuttuja nimiä – häpeäkseni joudun myöntämään, etten tunnistanut suurinta osaa niistä. Alue oli tuttua ainakin Dickensille ja hänen ystävilleen, ja kävelimmepä myös Martin Amisin lapsuudenkodin ohitse. Suurin osa reitistä kulki kuitenkin ihan oikeasti luonnonhelmassa, ja saimme siitä parin tunnin kävelyn jälkeen aika tuntuvan muistutuksen: olimme juuri keskellä metsää, kun aurinkoisen aamun jälkeen pikkuhiljaa pilvisemmäksi muuttuneelta taivaalta alkoi sataa aivan kaatamalla. Lähellä ei tietenkään ollut mitään suojapaikkaa tai julkisen liikenteen pysäkkiä, joten tarvoimme ennalta suunnitellun reitin reippaasti loppuun. Kuten arvata saattaa, saavuin kotiin mutaisena ja litimärkänä, ja hyppäsin heti ensitöikseni (vai ensi töikseni? taas yksi hankala yhdyssana!) kuuuuuuumaan kylpyyn. Mutta arvatkaapa mitä vielä? Suunnittelen jo nyt uutta reissua noihin kauniisiin maisemiin. Koska luonnon keskellä rentoutuminen tekee hyvää. Myös kaupunkilaistytöille.
**************************************
Instagram Travel Thursday on kokoelma matkailuun ja instagramiin liittyviä postauksia. Suomessa projektia vetävät Kaukokaipuu, Destination Unknown ja Running with Wild Horses -blogit, ja niiden sivuilta löytyy paitsi lisätietoa, myös ohjeet osallistumista varten.
]]>Tulen vähän myöhässä näihin juhliin, mutta haluan silti kerrata vielä täällä bloginkin puolella ihanaa vuotta 2013. Pidemmittä puheita, aloitetaan tammi-, helmi- ja maaliskuusta.
Rauhallisesti vietetyn UV:n jälkeen tammikuu alkoi kenttätyöllä: tein ensimmäiset antropologiset tutkimushaastatteluni koskien Lontoossa asuvien kreikkalaisten suhtautumista talouskriisiin ja sen vaikutuksiin. Mua jännitti todella paljon, mutta selviydyin tehtävästä kai ihan kunnialla, sain paljon uutta tietoa ja keräsin tärkeää kokemusta gradua varten. Pian tämän jälkeen olikin aika lähteä vauhdikkaalla opintomatkalle Israeliin. Vietimme kansainvälisen toimittajaryhmän kanssa ensin puoli viikkoa Tel Avivissa, jossa pääsin muun muassa kokeilemaan ekaa kertaa ikinä segwaylla ajelua. Retki ei mennyt ihan kunniakkaasti, mutta hauskaa oli silti.
Reissun keskivaiheilla siirryimme – pikaisen aavikolle poikkeamisen jälkeen – Jerusalemiin. Ehdimme kierrellä hienoa ja historiallista kaupunkia ja vierailla esimerkiksi Pyhä Haudan Kirkossa, mikä oli itselleni koko reissun kohokohta. Ohjelmantäyteisten päivien jälkeen oli ihana tuijotella upeita maisemia hotellimme ikkunoista tai rentoutua sen hammamissa ja porealtaassa. Talven keskellä pikkuinen kylpyläbreikki tekee niin hyvää!
Matkan varsinainen tarkoitus oli kuitenkin hammamissa istuskelun tai nähtävyyksien ihastelun sijasta journalistisen ammattitaitoni kehittäminen. Tästä syystä vierailimme myös Palestiinan puolella, ja pakko sanoa, ettei Lähi-itää koskevia uutisia ole sen jälkeen pystynyt lukemaan samalla tavalla kuin ennen. Ennen Länsirannalle lähtöä saimme tosi tiukat turvallisuusbriiffaukset ja jouduimme itse asiassa keskeyttämään visiitin – emme onneksi minkään turvallisuusuhan vuoksi, vaan siksi, että maahan satoi lunta, jolla ei alueella ole ihan niin totuttu kuin Pohjolassa.
Paluumatkalla Lontooseen pysähdyin Frankfurtissa. Bestikseni oli viettänyt syksyn 2012 tässä ihastuttavassa saksalaisessa kaupungissa, ja vaikka hän oli jo lähtenyt jatkamaan seikkailujaan muualle, sain majoittua E:n entisen kämppiksen luona. Emme siis J:n kanssa tunteneet toisiamme lainkaan tavatessamme, mutta päädyimme istumaan olkkarin lattialla ja juttelemaan yömyöhään – joidenkin tyyppien kanssa synkkaa heti. Seuraavana päivänä hostini kierrätti mua kaupungilla, ja ihastuin täysin Frankfurtin eurooppalaiseen tunnelmaan.
Matkalta palattuani vietin muutaman päivän kotona ihan yksin uppoutuen reissun aikana rästiin jääneisiin koulutehtäviin, tuliaisherkkujen maisteluun – ja unirytmin epäsäännöllistämiseen. Kiertelin kaunista kotikaupunkiani, ostin juustokakkuja Borough Marketin kojuista, poikkesin mieleen painuneella visiitillä Tate Modernissa, osallistuin opastetuille kiertokäveluille, kävin frendien kanssa laulamassa karaokea ja vietin pubi-iltoja opiskelukavereiden kanssa. Lontooseen satoi taas lunta, ja pakko myöntää että muun kaupungin tavoin minäkin olin asiasta aivan innoissani.
Kaiken kaupunkikulttuurin, koulun ja kaverikivan (apua, toi kuulostaa joltain muulta kuin sen oli tarkoitus) lisäksi talviseen arkeen mahtui kirjakaupassa hengailua, lukemista, sarjojen fiilistelyä ja koti-iltoja poikaystävän seurassa. Join myös innokkasti täydellistä sesonkijuomaa kaakaota - ehkä vähän turhankin innokkaasti. ;) Tässä kuussa varasimme myös T:n kanssa kesälomalennot Italiaan.
Kuukauden statuspäivityksiä:
Today: Palestine, hammam, jacuzzi and Jerusalem. And some essay-writing, of course!
Just conducted my first proper anthropological interviews – now I just need to find the courage to listen to the recordings!
Helmikuun tahti määräytyi aika pitkälti koulun mukaan. Tein myös tietoisen päätöksen nauttia koululla käynnistä nyt, kun se vielä oli lähes jokapäiväistä huvia, enkä edes lähtenyt reissuun väliviikolla. Kuukauden ekana päivänä sain graduaiheeni hyväksyttyä, ja olin todella tyytyväinen ja helpottunut. Yliopistotehtävät ja gradun suunnittelu pitivät mut kiireisenä, ja erilaisia esitelmiä ja projekteja riitti kiitettävässä määrin. Yksi parhaiten mieleen jääneistä koulujutuista oli venäjän tunnille tekemäni alustus feminismistä Venäjällä – uskon, että moni maan ongelmista parantuisi naisten asemaa parentamalla. Kiireen ja kirjastopäivien vastapainoksi kaivoin vesivärit kaapin perältä ja vietin pari rauhallista iltaa sivellin kädessä.
Kävin ahkerasti salilla ja personal trainer teki mulle oman harjoitusohjelman. Perustin Instan, ja se kyllä näkyi helmikuun kännykkäotosten omakuvien määrässä – yritin jonkun aikaa nappailla tunnollisena tyttönä selfieitä niinkin luksusta hehkuvissa kuvaspaikoissa kun pukukopeissa, kylppäreissä ja hisseissä.
Tapasin ystäviä ja kävin ahkerasti leffassa sekä erilaisissa ravintoloissa. Vietin viini-iltoja ja illanistujaisia kavereiden kanssa ja biletin Zebranossa. Kokeilin Early Doors Discoa eli ”yöklubia”, joka avaa ovensa jo alkuillasta ja sulkeutuu puoliltaöin – voisin käydä tällaisissa vaikka joka toinen päivä. Kävin museossa, osallistuin akateemisia haastatteluja käsittelvään seminaariin ja sain kukkia ystävänpäiväksi. Vietin aikaa myös akateemista lehteämme editoiden ja sen julkkareita valmistellen.
Kuukauden statuspäivityksiä:
I finally have my final and APPROVED dissertation topic as well as some questionnaires and good instructions, so I’m ready to start the proper work. SO RELIEVED! Bye-bye dissertation stress!
Reading about gender equality and feminism in Russia… I don’t even know what to say.
Työpainotteisen helmikuun vastapainoksi maaliskuuhun mahtui paljon kivaa. Täytin 25 vuotta ja juhlistin synttäreitäni pinkissä :). Varsinaisena synttäripäivänäni poikaystäväni valmisti mulle herkkuillallisen, johon kuului mm. jälkiruokana tiramisua. Järkkäsin myös synttärijuhlat Lontoo-kavereilleni. Tarjoilin itse koristelemiani (mutten sentään leipomiani, ahahaha) kuppikakkuja ja samaten kotitekoista risottoa. Yllättävää kyllä, kukaan ei paennut paikalta, vaan meillä oli tosi hauska ilta, jota jatkoimme yökerhossa pikkutunneille asti.
Maaliskuussa olivat myös ne lehdenjulkistusjuhlat. Yli sadan hengen bileiden järjestäminen sujui yllättävän hyvin. Meillä oli alan huippuasiantuntijoihin kuuluva puhuja ja balkanilainen bändi sekä paljon ruokatarjoituluja. Kiireisen ja vähän stressaavankin julkkari-illan jälkeen oli ihana mennä tanssimaan stressi pois yliopiston discoon. Tanssia sai myös laitoksemme laivabileissä, joissa saimme juhlia iltapuvuissa Thamesia pitkin seilaten ja aina välillä kaiken bailauksen ja naurun lomassa kauniita maisemia kannelta ihaillen.
Nautin myös vähän arkisemmista sosiaalisista menoista. Eräänä iltana kävimme T:n ja ystäväpariskunnan kanssa katsomassa stand upia ja syömässä hampurilaisia. Kahvittelin ystävien kanssa, osallistuin seminaareihin ja lisäkoulutuksiin ja nautin hyvistä ilmoista puistoissa ja kaupungin kaduilla. Sain ystävältäni synttärilahjaksi liput Singing in the Rain -musikaaliin, jonka kävin katsomassa yhdessä T:n kanssa. Kenttätyöhön kevään ja kesän ajaksi lähtenyt ystäväni järkkäsi meille farewell dinnerin ravintolassa.
Viimeiset luennot menivät aika haikein mielin. Kurssien päätyttyä järjestimme ystävieni ja opettajan kanssa tapas-illan pienessä pubissa Bloomsburyssa. Sieltä siirryimme vielä yhteen pubiin, ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme yht’äkkiä drinkeillä hienossa (ja kalliissa) St. Pancras -hotellissa.
Luentojen päätyttyä kiiiruhdin itse kuumeesta huolimatta saman tien pitkälle lomalle Suomeen. Vietin aikaa maailman parhaassa seurassa, valvoin Pääsiäisen ihanan perinteisessä yökirkossa, luin, opiskelin ja lepäsin kotona.
Tapasin myös kavereita ja ehdin pitkästä aikaa shoppailemaan. Stadissa kaupoilla käyminen tuntui melkein joogaamisen kaltaiselta rentoutumisharjoitukselta, kun on tottunut Oxford Streetin ruuhkiin, hahaha.
Suomessa oli vielä maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa täysi talvi, mutta kymmenen päivän lomalla se ei tuntunut ahdistavalta vaan pelkästään hauskalta. Reippailin ulkoilmassa kylmyyttä uhmaten useampaan otteeseen, ja yksi koko kuukauden parhaiten mieleen jääneistä hetkistä oli auringonlaskun aikaan ajoittamamme kävely pääkaupunkiseudun jäällä. Aivan uskomattoman ihanaa, hauskaa, jännittävää – ja näin ulkosuomalaisen silmin myös eksoottista puuhaa.
Kuukauden statuspäivityksiä:
On the phone with granny:
’Happy birthday, my dear! Hope you’ve had a nice day. Oh, by the way, I got tired of people bothering me with questions about when will you find a husband,
so I told them you got married.’
Weekend full of friends and fun: boat party on Thursday, my BD celebrations on Friday, stand up comedy yesterday and lunch with some lovely people today. Next up – work, work, work!!!
*********
Olipa tätä hauska tehdä, saa samalla itsekin muistella, mitä kaikkea sitä onkaan melkein vuosi sitten tullut tehtyä :). Tykkäättekö lukea tällaisia? Jos joo, ensi kerralla vuorossa huhti-kesäkuun kertausta. :)
]]>
Calvin Harris olisi tyytyväinen – värejä Lontossa tällä hetkellä tosiaankin riittää. Kävin eilen auringonlaskun aikoihin kävelyllä kameran kanssa, ja vaikka en ole mikään huippukuvaaja, valottavat nämä otokset ehkä vähän sitä, miten loistelias syksy täällä Brittein saarilla on juuri meneillään. Ei uskoisi, että vielä maanantain vastaisena yönä täällä myrskysi niin kovaa, että lähi-Saisburys’mme (sanasepot, kertokaa mulle, miten toi pitäisi taivuttaa!) oli sunnuntai-iltana aivan täynnä porukkaa, joka osteli safkoja ja muita tarvikkeita varastoon. Nyt sen sijaan kannattaa ladata varastoon tätä värien ilotulitusta. En ole ihan varma, onko se vielä edes päässyt täyteen loistoonsa – pitäisi tehdä retki johonkin keskustan isoista puistoista ja bongailla tilannetta siellä.
Kielestä puheen ollen, juttelimme viikonloppuna poikaystäväni kanssa kassajonossa, kun yksi takanamme seissyt nainen keskeytti meidät kohteliaasti ja kysyi, mitä kieltä puhuimme. Vastasimme, että suomea, ja hän kommentoi siihen vain: ”It’s so beautiful!” Tuntui tosi mukavalta, ensinnäkin sen vuoksi, että pidän todella paljon ihmisistä, jotka ovat niin mukavia, että haluavat piristää toisten päivää kohteliaisuuksilla, ja toiseksi siksi, että tämä on varmaan ensimmäinen kerta, kun kuulen tällaisen kommentin. Tuttuni ovat kyllä joskus maininneet pitävänsä suomen soinnikkuudesta, ja monet ohikulkijat ovat ihmetelleet, mitä kieltä oikein puhun, mutta se, että joku varta vasten kysyy suomesta ja sitten kehuu sitä – miten kivaa. :)
Kameran kanssa puistossa heilumisen lisäksi kävin eilen myös elokuvissa. Itsekseni. Tiedättekö, kun monissa kiertokyselyissä kysytään, onko vastaaja ikinä ollut leffassa yksin? No minä kyllä olen, tosi monta kertaa (musta tuntuu myös, että olen maininnut tästä asiasta täällä ennenkin. Mutta hei, miksen kertoisi vielä uudestaan, niin varmasti ymmärrätte, kuinka jännittävä ja rohkea tyyppi täällä ruudun takana kirjoittelee – uskallan jopa mennä elokuviin itsekseni, hahaha!): olen työn puolesta käynyt leffojen pressinäytöksissä, Fredalla asuessani poikkesin usein Tennariin jos mulla oli päivällä vapaata aikaa, ja Italiassa taas kasvatin kielitaitoani aika ahkerasti paikallisessa elokuvateatterissa istuen.
Eilen päätin sitten, että työhakemusten ja weboodin edessä masistelun sijasta voisin piristää itseäni ihan kunnolla, niin jaksan sitten uudella tarmolla panostaa myös työnhakuun ja opintoihin (tai jälkimmäisessä tapauksessa edes aloittaa sen panostamisen, please). Lähileffateatterissamme pyöri juuri sopivasti uusi Jackass-leffa. Ei siis muuta kuin parin tunnin nauruterapiaan! Sitä leffa nimittäin ainakin tarjosi. Nauroin jo suunnilleen alkuteksteissä, ja jouduin monta kertaa puremaan huultani, etten olisi kikatuksellani pilannut muiden leffanautintoa. En edes laskenut, kuinka monta kertaa elokuvan aikana purskahdin hallitsemattomaan naurukohtaukseen. Tämä kertoo ehkä jotain mun huumorintajusta. Tai sitten siitä, että kyseessä oli megahauska elokuva, joka kannattaa mennä katsomaan. Tai ehkä molemmista!
Olen kyllä tänä vuonna nähnyt niin monta aivan älyttömän hyvää elokuvaa, että innostun leffassa käymisestä aina vain enemmä ja enemmän. Tai ehkä se on tämä syysilma, joka suorastaan kutsuu katsojia leffateatterin lämpöön. Taisin puhua itseni pussiin, kun ensimmäisessä kappaleessa juuri hehkutin, miten kivaa näillä ilmoilla on ulkoilla, heheheh. :P Molempi parempi siis – ottaisin mielelläni pian uudestaan niin kauniissa syyssäässä ulkoilun kuin myös superhauskan leffavisiitin!!!
Minkä leffan olet viimeksi käynyt katsomassa? Osaatko suositella jotain teattereissa tällä hetkellä pyörivää elokuvaa?
]]>
Vietimme tosiaan poikaystäväni kanssa pari viikkoa sitten neljä päivää Pariisissa. Majoituimme 13. arrondissementin Chinatownin holleilla, ja olimme valintaamme enemmän kuin tyytyväisiä: metroyhteydet olivat erinomaiset, ja keskustaan jaksoi myös kävellä tosi hyvin (matka ehkä sellaiset 5-7 km?). Lisäksi ympärillä oli toinen toistaan herkullisempia itämaisia ravintoloita, joiden avulla pystyimme välttämään Pariisin kauniin, mutta kalliin keskustan ranskalaiset ruokapaikat – erityisesti sen jälkeen, kun olin viettänyt kaksi viikkoa Rennesissä patonkeja, creppejä ja kroisantteja nauttien, ei samojen herkkujen maisteluun tuplasti Bretagnen hintoja kalliimalla ollut mikään välttämättömyys. ;) Valitsimme hotelliin alunperin opiskelijaystävällisten hintojen vuoksi, mutta nyt sanoin T:lle, että haluan, jos en samaan majataloon, niin ainakin samalle alueelle myös ensi kerralla.
Tämä on varmaan sanomattakin selvää, mutta jos Lontoosta tai jostain muualta lähialueilta mielii rakkauden kaupunkiin matkustaa, kannattaa tehdä kuten me teimme ja käyttää hyväkseen Eurostar-yhteyttä. Okei, junat eivät ole mitään luksusvetureita, ja lentäminen saattaa joissain tapauksissa tulla jopa edullisemmaksi, mutta raidematkaaminen on paitsi monta kertaa ympäristöystävällisempää, myös huomattavasti mukavampaa.
Taas kerran tuli todettua myös se, miten älyttömän monipuolinen kaupunki Pariisi onkaan. Tämä oli kolmas kertani maailmankuulussa metropolissa, ja edelleen to do -listoille jäi kymmeniä kivoja ja mielenkiintoisia aktiviteetteja.
Tällä kertaa tosin nautimme kaupugista ilman mitään listoja, täysin vapaasti ja ilman mitään nähtävyyspaineita. Työpaineita kummallakin taas oli sitäkin enemmän, eli rentouttavan päivän päätteeksi sekä aamulla ennen kaupungille lähtöä vietimme aina pari tuntia projektiemme parissa. Ajatuksena työnteko Pariisissa kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta meidän tapauksessamme se oli ainoa keino päästä matkaan – ja aika harva jaksaa oikeasti kuitenkaan hengailla ulkona kuuttatoista tuntia päivässä, eli periaatteessa monenkaan tunnin duunit eivät ole välttämättä nähtävyyksien tai kaupunkitunnelman ihastelusta pois. :)
Yksi pakko käydä -kohde meilläkin tosi oli: upeasta 1800- ja 1900-luvun taiteen kokoelmastaan tunnettu Musee D’Orsay. Sen tsekkaamisen lisäksi kiersimme puutarhoja, bongailimme modernia arkkitehtuuria, kävelimme pitkin Seinen rantaa, ihastelimme Eiffel-tornia (maalta käsin), matkustimme metrolla, nauroimme hauskalle katutaiteelle, kävelimme ympäriinsä ilman mitään selkeää suunnitelmaa – ja ai niin, kuten alimmasta kuvasta huomaatte, kävimme jopa Helsingissä. ;)
Kerroin edellisessä postauksessa käytöstä poistettua junarataa pitkin kulkevasta Parkland Walkista. Muutama päivä ensimmäisen osion suorittamisen jälkeen päätimme kulkea loppuun myös polun pohjoispään Highgatesta Alexandra Palacelle. Koska jo reitin alku oli ollut jännittävä ja ihana, arvasimme, että tämäkin osio varmasti täyttää kaikki odotukset. Emme kuitenkaan osanneet arvata, miten ihana yllätys meitä lopussa odottaisi.
Kuten niin usein, niin tässäkin tapauksessa ei vain määränpää, vaan jo matka itsessään oli mielenkiintoinen. Muistatteko vielä postaukseni Lontoon katutaiteesta? Emme olleet vielä edes ehtineet itse Parkland Walkille asti, kun bongasimme puolivahingossa vilkkaalta kadulta miniatyyrimaisen taideteoksen. Jos en olisi nähnyt samanlaista keväisellä katutaidekierroksella, en varmasti olisi heti tajunnut, mistä oikein on kyse; nyt pystyin kuitenkin kertomaan hämmentyneelle poikaystävälleni, että kyse on pohjois-lontoolaisen taiteilija Ben Wilsonin hauskasta projektista (josta voi lukea lisää täällä). Pikkuruisen maalauksen tauluna toimii kadulle liiskaantunut purkka – ja nimenomaan sellainen, joka on ollut paikalla jo Wilsonin sinne saapuessa. Yllä olevassa kuvassa näkyy purkan mittasuhde, alla taas sen hämmästyttävän pikkutarkka koristelu. Mun mielestä tämä on ehdottomasti yksi makeimpia taideproggiksia, joista olen ikinä kuullut! (Mutta ei silti heitellä purkkaa kadulle, eihän? Beniltä ei varmasti tule loppumaan materiaali ihan lähiaikoina, niin paljon koristelemattomia purkkia Lontoon kaduilla edelleen näkyy).
Parkland Walkille päästäksemme meidän tuli kulkea myös Highgate Woods-metsikön läpi. Jos sulki korvansa lähistön kaduilla pauhaavalta liikenteeltä, pystyi melkein kuvittelemaan olevansa keskellä salaperäistä satumetsää. Ja taas kerran, kuka uskoisi, että Lontoon ydinkeskusta on vain viidentoista minuutin metromatkan päässä?
Reitin päässä meitä odotti upea Alexandra Palace ja sen kauniisti hoidettu, laaja-alainen puisto. Täällä saimme ihastella lisää nykytaidetta – kuten allaolevasta kuvasta saattaa ehkä päätellä, esittävät vastavalmistuneet puuveistokset erilaisia olympialajeja. Minä esitän ilmeisesti painonnostajaa, kultamitali olisi varmasti ollut taattu. ;)
Tadadada-taa! Arvaatteko nyt, mikä oli se iso yllätys, josta alussa puhuin? Lontoon fantastinen horisontti on näky, joka ei varmaan ikinä lakkaa ihmetyttämästä mua. Mun vasemmalla puolella näkyy Canary Wharf, oikealla City, ja toi korkein rakennus oikealla on tietenkin Länsi-Euroopan korkein rakennus The Shard.
Tässä vielä kuvaa myös itse palatsista. Vuonna 1873 valmistunut rakennus tarkoitettiin alun alkaenkin ihmisten virkistäytymistilaksi, ja se tunnetaan myös nimillä People’s Palace sekä tuttavallisemmin Ally Pally. Palatsia katsoessaan voisi tosin hyvin luulla, että se olisi toiminut alkujaan kuninkaallisten tai vähintäänkin aatelisten asuinsijana, niin näyttävä ja hieno se on.
Jos ei muuta, niin näkymät ainakin ovat kuninkaallisia. Ihanaa, että ne on alun perinkin tarkoitettu kaiken kansan ihailtavaksi! Tää on taas yksi sellainen paikka, jonne voi hyvillä mielin viedä Lontoossa vähänkin pidempään viihtyvät vieraat. Ensin sinne tosin kannattaa suunnata itse: vaikka olisi jo tottunut Lontoon horisonttiin, saa siihen täältä niin kauniin kuvakulman, että hymyilyä on mahdoton välttää. :)
]]>Multa kysytään usein, mitkä ovat omia ”salaisia” suosikkejani Lontoossa. Tiedättehän, paikkoja jonne turistioppaat eivät neuvo, mutta joissa paikalliset asukkaat viihtyvät – ehkä osittain juuri ensiksi mainitusta syystä. Mun on myönnettävä, että en ole ollut kovin antelias neuvojeni kanssa tässä suhteessa: ensinnäkin, Lontoon tunnetut turistikohteet ovat niin upeita, että ne ansaitsevat eka- tai tokakertalaisen matkailijan täyden huomion, ja toiseksi niitä on niin paljon, että kahdenkaan viikon lomalla ei ehdi vilkaista edes puolia. Tärkeämpi syy on kuitenkin ollut ihan rehellisesti se, etten ollut itsekään ehtinyt vielä löytää tai ainakaan testata montaakaan tällaista paikkaa :D.
Viime aikoina viimeksi mainittuun asianlaitaan on kuitenkin tullut kauan kaivattua muutosta, kun mulla on oikeasti ollut aikaa kulkea täällä jotain muutakin reittiä kuin kodin ja koulun, koulun ja keskustan ja kodin ja Camdenin väliä (näin hyvin kärjistetysti). Ja hyvät ystävät: seuraavalla kerralla, kun tuutte vierailulle Lontooseen, mulla onkin takin taskussa muutama paikka, joita ei löydy edes mun luotetusta Rough Guide -oppaasta! :D
Yksi tällaisista paikoista on the Parkland Walk. Reilun seitsemän kilometrin pituinen reitti kulkee Finsbury Parkista Alexandra Palacelle. Reitti on jaettu kahteen osaan, ja kävelimme ensimmäisenä päivänä Finsbury Parkista Highgateen ja seuraavana Highgatesta Ally Pallylle, josta on tulossa ihan oma postauksensa – sieltä on aivan fantastiset näköalat keskustaan!
Kävelimme siis ensin meiltä Finsbury Parkiin, jossa meidän oli tarkoitus vuokrata soutuvene – mutta puiston keskellä sijainnut ihastuttava lampi olikin niin pieni, että poikaystäväni tuli toisiin aatoksiin. Tässä kuitenkin lampi, jossa melkein soudimme. :P
Parkland walk kulkee vanhaa junarataa pitkin. Rata on kulkenut ainakin osan matkaa muun maaston yläpuolella, ja yksi kävelyn kivoimmista jutuista olikin mun mielestä se, kun pääsi katselemaan maisemia korkealta. Toinen kävelyn erikoisuus on ehdottomasti sen luonnonläheisyys – reitti kulkee tosi urbaanin alueen läpi, mutta tuo mieleen maaseudun.
Matkan varrelta löytyy myös käytöstä poistunut juna-asema, jolla tarinoiden mukaan kummittelee. En haluaisi kulkea täällä yöaikaan!
Maaseudun rauhan rikkovat aina välillä graffitit – oikeasti radan seinämissä ja vanhoissa tunneleissa näkyi välillä todellakin hienoja katutaideteoksia. Ja näistä ei kerrottu edes sillä graffittikävelyllä, jolla kävin. :)
Onko joku muu kävellyt Parkland walkin? Tai tiedättekö jotain vastaavia reittejä? Kävely on ihanaa, paitsi upea harrastus, myös mahtava tapa tutustua ympäristöön!
]]>
… ja ihailla fantastisia maisemia. Suosittelen lämpimästi!
Holaaa! Kun saavuimme Barcelonasta Lontooseen muutama päivä sitten, ei eroa kahden maan välillä juuri huomannut: täälläkin on viime päivinä ollut ihan superlämmin! Eilen helteet kuitenkin huipentuivat kolmenkymmenen celsiusasteen tuntumaan, ja omalla pihalla aurinkoa ottaen vietetyn aamupäivän jälkeen päätimme lähteä nauttimaan harvinaisen herkullisesta ilmasta kaupungille. Koska todella kuumalla ilmalla tekee aina melkein automaattisesti mieli veden lähelle, päätimme kävellä Camdenista pitkin Regents Canalin vartta itään päin.
Jos joku muistaa mun postauksen lontoolaisesta katutaiteesta, on helppo arvata, kenen kuuluisan katutaiteilijan käsialaa tämän kuvan taustalla näkyvä piece on. Kyllä, suojapleksit sen paljastavat – aito Banksy Camden Townissa!
Yleensä pyrin lämpimälläkin säällä aina aurinkoon, mutta eilen meillä alkoi olla niin kuuma, että vilvoittelimme sen sijaan mielellämme lukuisten kanaalia ylittävien siltojen alla. Juuri alikulkutunnelit yhdistettyinä kanaalin mutkaisuuteen ja sen varren maisemien monipuolisuuteen tekevät tästä mun mielestä yhden pohjoisen Lontoon hauskimmista turistikohteista. Eilen sen kapealla tiellä tosin tuntuivat viihtyvän turisteja paremmin nimenomaan paikalliset, niin kävellen kuin pyörilläkin. Vaikka mistä Lontoosta edes tunnistaa, milloin kyseessä on paikallinen, milloin turisti – ulkonäkö tai englannin kielen ääntämys eivät ainakaan ole vihjeitä siitä, onko joku tyyppi kaupungin asukkeja vai vain käymässä tässä monipuolisessa metropolissa.
Vaikka kuljimme koko ajan ihan vain suoraan eteenpäin kanaalin vartta pitkin, poikkeaa vesireitin rauhallisuus niin paljon sen takana levittäytyvän kaupungin hyörinästä, että jouduimme yhdessä vaiheessa tarkistamaan karttasovelluksesta, missä päin oikein olemme, ahahahahha.
Loppuun vielä pari maisemakuvaa kanaalin varrelta. Meillä oli tällä kertaa mukana vain mun pokkarikamera, mutta valokuvaukseen astetta vakavammin suhtautuva poikaystäväni päätti jo tulevansa paikalle uudestaan järeämmän kaluston kanssa. Eikä ihme. En tiedä, välittävätkö nämä kuvat sen ruudun toiselle puolelle asti vai eivät, mutta kanaalikävely antaa hauska ja omaleimaisen näkökulman (kirjaimellisesti) kaupunkiin!
Pari viikkoa sitten vietin aurinkoisen lauantaipäivän Lontoon katutaideskeneen tutustuen: osallistuin Itä-Lontoota viisi tuntia kolunneelle opastetulle street art -kierrokselle. Old Streetin metroasemalta lähtenyt kierros kuljetti meitä ympäri Shoreditchia ja pitkin Brick Lanea, ja poikkesimme graffittijahdissamme myös monelle syrjäisemmälle kadulle. Tai oikeastaan, emme jahdanneet graffitteja, vaan nimenomaan katutaidetta: näiden kahden välillä kun on ainakin kierroksen aiheestaan superinnostuneen oppaan mukaan suuri ero. Tämä oli minulle uutta tiettoa samoin kuin suurin osa tuntien aikana kuultua infoa, sillä en oikeastaan tiennyt katutaiteesta etukäteen juuri mitään. Tämän seikkailun jälkeen voin sanoa tunnistavani ainakin joidenkin Lontoota koristelevien taiteilijoiden tyylin.
Joku saattaa ruudun toisella puolella irvistää verbille koristella – joidenkin mielestä kuvaavampi sana kun varmasti on sotkea, töhriä tai harrastaa ilkivaltaa. En itsekään lähettele fanipostia alikulkutunneleihin kirosanoja kirjoittaville tai junan seiniä umasti taggaaville graffitisteille, mutta en myöskään ymmärrä sitä, millaista ajojahtia heidän perässään on Suomessa vuosia käyty enkä varsinkaan hyväksy yksityisten vartioitifirmojen yleensä vain nimellisen koulutuksen saaneiden vartijoiden oikeutta ottaa kiinni usein alaikäisiä skidejä näinkin mitättömän asian takia. Täällä Lontoossa kulttuuri on kuitenkin hieman toinen: esimerkiksi Banksyn piecen saaminen omaan seinäänsä on talon omistajalle oikea lottovoitto, jota suojataan usein kaikin mahdollisin tavoin maailman kuuluisimman katutaiteilijan vihamisten päällemaalausiskujen pelossa. Täällä näkee myös huomattavasti Stadia enemmän tilattuja ja lailliaisia töitä, mikä tietysti osaltaan varmistaa laadun. Silti, myös monet laittomasti tehdyt maalaukset ovat vaikuttavia ja piristävät kaupunkimaisemaa pikemmin kuin tahraavat sitä. Tässä valikoima kierroksella ottamiani kuvia – olisi kiva kuulla teidän mielipiteitänne aiheesta fotot katsottuanne. Onko katutaide oikeaa taidetta? Pidittekö kuvissa näkyneistä töistä? Tarvittaisiinko Suomeen enemmän vastaavia katujen koristeita, vai pitäisikö niitä päin vastoin karsia täältä? Sana on vapaa!;)
.png)
Kun haluat löytää lentoliput huippuhinnalla, muista Supersaver!
]]>