Liza in London » the brit files

Testaa: Millaista englantia puhut?

Thu, 05 Jun 2014 14:47:20 +0000

Englantia osataan melkein kaikkialla, eikä vain vieraana kielenä. Lontoossa asuessa ja maailmalla matkustaessa on saanut huomata, että myös eri alueilta tulevat natiivit puhuvat kieltä hyvin monella eri tavalla. Se tuottaa tietysti hankaluuksia kielen opiskelijoille: mitä murretta kannattaa matkia, mitä kirjoitusasua käyttää?

Itse pyrin aina tietoisesti suosimaan brittienkkua, asunhan täällä – mutta lisäksi se vielä kuulostaa mun korvaan kivoimmalta. Glasgow’n ”aksentti” on myös aivan ihanaa, mutta sen matkiminen taitaa olla ainakin näin ulkkarina ihan mahdoton tehtävä! Ääntämyksen lisäksi englannin eri muotojen välillä on kuitenkin myös sanastollisia ja jopa kieliopillisia eroavaisuuksia. Täällä voit testata, millaista englantia itse osaat. Viitisen minuuttia kestävä testi yrittää vastaustesi perusteella päätellä myös äidinkielesi. Minä sain tulokseksi seuraavaa:

Olen itse tietysti tyytyväinen, että kokeen tekijät arvioivat mun puhuvan enkkua äidinkielenäni – ja vielä tyytyväisempi siitä, että ykköseksi päättyi nimenomaan brittienkku. ;) Mutta olen myös todella hämmentynyt: miten testi saattoi tajuta, että puhun suomea? Onko englannissani jotain suomalaisen kieliopin vivahteita? Voiko tavastani käyttää englannin kielioppia todella jotenkin huomata sen, mitä muita kieliä osaan? Ja jos voi, miksei venäjän ja viron vaikutus sitten näkynyt tuloksissa?

Millaisia tuloksia te saitte? Osaako joku kielitieteilijä selittää, mihin testin ”native language guessit” perustuvat?

]]>

Chelsea Flower Show 2014

Wed, 21 May 2014 10:05:29 +0000

Lontoossa asuva törmää usein yhteen ja samaan ihanaan haasteeseen: mielenkiintoista tehtävää on niin paljon, että on tosi vaikea valita, mitkä kaikista mahtavista vaihtoehdoista kalenteriinsa kelpuuttaisi. Maanantaina pääsin kuitenkin tekemään jotain, mistä olen haaveillut jo useamman vuoden: kävimme nimittäin ennakkokatsastamassa tämän vuoden Chelsea Flower Shown.

Royal Horticultural Societyn (RHS) järjestämä kukkanäyttely on yksi Lontoon vuotuisen tapahtumakalenterin kulmakivistä. Eikä vain Lontoon: kyseessä on kenties maailman kuuluisin puutarhanäyttely, joka houkuttelee vierailijoita ympäri maailmaa. Ja ilmeisesti myös ympäri seurapiirejä: paikalla on pressipäivänä pyörinyt ainakin Benedict C aka 21st Century Sherlock Holmes, Rowan Atkinson aka Mr. Bean ja Twiggy aka yksi maailman ensimmäisistä huippumalleista. Perinteen mukaisesti tapahtumassa vieraili myös kuningatar Elizabeth II.

Vaikka kuninkaallinen kaimani jäi tällä kertaa bongaamatta, pääsimme lähietäisyydelle Queen Beestä – enkä tarkoita Mrs. Carteria. Eräälle standille oli nimittäin pystytetty ihan oikea mehiläiskenno, jonka hyörintää saattoi lasin läpi tarkailla. Toisen näytteilleasettajan vetonaulana taas toimi parimetrinen, scifi-elokuvan hahmolta näyttänyt ja yllättävän sulavasti liikkunut robotti. Tiesin tietysti, että se on kauko-ohjattava ja täysin vaaraton, mutten silti voinut estää kiljahdusta, kun se lähti äkkiä kävelemään perääni.

Juuri tällaisista pienistä, hauskoissa detaljeista muodostuu näyttelyn värikäs ja loistelias yleisilme. Kaikki yksityiskohdat on harkittu huolella ja ammatitaidolla, mutta puutarhanhoitoon vihkiytymättömälle vieraalle jää näytöspuutarhoista ja kukka-asetelmista mieleen ennen kaikkea niiden tunnelma – sekä se spontaani ilo, jonka kukkameren keskellä kulkeminen saa aikaan.

Tämän vuoden CFS-liput myytiin loppuun tosi nopeasti, mutta kukkien (ja mehiläisten!) ystävät voivat vielä napata liput RHS:n heinäkuussa järjestämään Hampton Court Flower Show -tapahtumaan.

Oletko vieraillut tai suunnitellut vierailevasi Chelsean kukkanäyttelyssä? Järjestetäänkö muuten Suomessa vastaavia tapahtumia?

]]>

Day Trips from London: Eltham Palace and Gardens

Fri, 18 Apr 2014 11:59:51 +0000

Kun herää aikaisin aamulla kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja tietää, että edessä on kokonainen vapaapäivä, on vaikea keksiä hyvää syytä olla lähtemättä retkelle. En tiedä, miksi – ehkä siksi, että lapsuuteni viikonloput olivat ihanan aktiivisia, täynnä hauskaa ja mielenkiintoista toimintaa: milloin näyttelyitä, milloin elokuvia, eläintarhakäyntejä tai retkiä Heurekaan, kesäisin järven tai meren ääressä tai muualla luonnossa herkkujen, kirkojen ja maailman parhaan seuran parissa vietettyjä ikimuistoisia hetkiä. Ja vaikka löhöily onkin superkivaa – ja harrastan sitä joka päivä! – kannattaa etenkin ulkomailla asuessa ottaa lähialueen mahdollisuuksista kaikki ilo irti.

Kohteen keksiminen ei ollut kovin vaikeaa, sillä olen jo pitkään halunnut käydä Lontoon eteläpuolella sijaitsevassa Elthamissa. Työkaverini ihmetteli innostustani: hän ei ollut ikinä kuullutkaan koko paikasta. Se ei sinänsä ole yllättävää, sillä Eltham Palace and Gardens avattiin yleisölle vasta 1999. Sitä ennen paikan nykyinen omistaja, englantilaisesta kulttuuriperinnöstä huolehtiva English Heritage oli restauroinut sen 1930-luvun loistoon. Tällöin taloon muuttanut ja sen art deco -palatsiksi muuttanut pariskunta ei kuitenkaan ollut Elthamin ensimmäisiä asukkaita: paikalla sijaitsee myös vuosisatoja vanha linnoitus, joilla on siteitä mm. kahdeksasta vaimostaan (ja ehkä myös jostain muusta…) tunnettuun Henrik XVI:n.

Upean art deco -villan ja rauniolinnoituksen lisäksi Elthamin kolmas vetonaula on sen upea puutarha. Muodollisia istutuksia, kukkaloistoa, ruohoniittyjä ja kulman taakse kätkeytyviä penkkejä, siltoja ja salakäytäviä – täällä voisi kulkea tuntikausia. Tai sitten ottaa mukaan viltin, kirjan ja täyteen pakatun eväsrasian – kuka sanoi että löhöily ja retkeily ovat vaihtoehtoisia aktiviteetteja? :p

]]>

Instagram Travel Thursday: Liikkuminen suurkaupungissa

Thu, 10 Apr 2014 13:20:51 +0000

Palataan pienen tauon jälkeen Instagram Travel Thursdayn pariin – tänään aiheena on travel sanan arkisessa merkityksessä. Aihe on mulle erityisen ajankohtainen, koska aloitin viime kuussa uudessa duunissa aivan Lontoon keskustassa. Kaupungilla liikkumisesta on siis tullut jokapäiväistä herkkua, ja lisäksi se ajoittuu nykyisin juuri ruuhka-aikoihin, joita onnistuin opiskelu- ja freelance-aikoina kätevästi välttelemään. Suosittelen välttelytaktiikkaa myos turisteille: sen lisäksi, etta ruuhka-ajan ulkopuolella matkustaminen on ainakin Lontoossa edullisempaa, on se monesti myös nopeampaa ja ainakin paljon, paljon mukavampaa.

Britit tunnetaan hyvistä käytostavoistaan, mutta ruuhkametrossa tätä on joskus vaikea muistaa. Toisaalta täyteen pakkautuneessa metrovaunussa on kieltämättä aika vaikeaa olla kohtelias, kun on pakko liimautua aivan kanssamatkustajien kylkeen ihan vain mahtuakseen sisälle. Istumapaikasta on yleensä turha haaveillakaan. Pari päivää sitten metron pysähtyessä asemalle huomasin, että vieressäni seisoi joku vanhempi nainen, jonka kanssa matkustanut kaveri kehotti tätä kuuluvasti istumaan vapaana olleelle paikalle. Ennen kuin mummo ehti tehdä työtä käskettyä, harppoi istuimen luo kuitenkin keski-ikäinen mies, joka istahti tyytyväisenä alas sivuilleen katsomatta. Anteeksi? (Älkää huoliko, tarjosin mummolle luonnollisesti omaa paikkaani, jonka hän ottikin tyytyväisenä vastaan).

Tällaiset tilanteet tuovat aina mieleeni sen, kun matkustin muutama vuosi sitten Nykkiin. Olin osan aikaa reissussa ryhmän kanssa, mutta niin meno- kuin paluumatkan lentokentälle tein ihan yksin. Nuori tyttö, iso matkalaukku ja paljon, paljon portaita – olisi voinut kuvitella, että joku herrasmies olisi ymmärtänyt tarjota auttavaa kättä (kirjaimellisesti, haha) viimeistään siinä vaiheessa, kun jouduin pysähtymään huilaamaan joka toisella askelmalla. Vaan ei. Pukumiehet ja hopparit vain vilistivät ohitseni portaissa ja aloin olla vähän epätoivoinen. Äkkiä tunsin kuitenkin, että takanani joku tarttui määrätietoisesti laukkuuni ja auttoi minua kantamaan sen maanpinnalle. Käännyin ympäri kiittääkseni ystävällistä ohikulkijaa – joka olikin suureksi hämmästyksekseni nainen. Girl power!

En tietenkään oikeasti ole sitä mieltä, että miehillä olisi jotenkin naisia suurempi velvollisuus tarjota omaa paikkaansa sitä tarvitsevalle tai auttaa painavien laukkujen kanssa ongelmiin joutunutta turistia (ainakin allekirjoittanut turisti on yllä kuvailemansa episodin jälkeen aloittanut hauistreenit :p). Täällä Lontoossa ihmiset ovat kuitenkin yleensä niin ystävällisiä ja avuliaita, että liikennevälineissä ilmenevä tylyys voi aluksi yllättää. Esimerkiksi väärällä puolella liukuportaita seisoskelevat (se toinen puoli kun on varattu niille, jotka haluavat kävellä ylös!) ja lippuporteilla Oyster cardien kanssa hidastelevat (kortit kuuluu ottaa valmiiksi jo hyvissä ajoin) tyypit keräävät varmasti vähintään nuolisateen verran vihaisia katseita.

Koska ärtyneisyys tarttuu tiiviissä tunnelmassa helposti matkustajalta toiselle, kannattaa siltä suojautua parhaansa mukaan. Itse yritän varata joka matkalle jotain kivaa tekemistä (lehti, kirja, kännykkäpeli tai kirjoitusvälineet), enkä ole ainoa. Paikalliset vitsailevatkin joskus, että on suoranainen etikettimoka nostaa metrossa katseensa pois Evening Standardista (paikallinen ilmaisjakelulehti) – varsinkin, jos sen erehtyy suuntaamaan kanssamatkustajaan.

Kaikesta huolimatta Lontoon julkisen liikenteen verkosto on laajuudessaan ja tehokkuudessaan todella vaikuttava. Pakko myos alleviivata, että ruuhka-aikojen ulkopuolella matkustaminen on suoranaista luksusta: busseista näkee toinen toistaan upeampia nähtävyyksiä, metrolla pääsee kymmenessä minuutissa toiselle puolelle kaupunkia, overground kulkee Lontoon kattojen yllä ja DLR tuntuu paikoin melkein huvipuistolaitteelta. Tästä kaupungista ei voi lähteä testaamatta joukkoliikennettä!

Kannattaa silti muistaa, että kävely on hyvä vaihtoehto bussiin tai metrovaunuun hyppäämiselle. Urheilulliset ja urheat taas suosivat pyöräilyä. Taksin käyttäminen on varsin edullista, etenkin, jos liikkuu lyhyitä matkoja ja isossa porukassa. Näiden ”perinteisten” liikuntamuotojen lisäksi urbaanissa viidakossa bongailee usein myös niitä vähän erikoisempia: esimerkiksi rullalautailua ja -luistelu on varsin suosittua, ja tyokaverini taas paljasti taannoin tulevansa toimistolle potkuskootterilla.

Mitä liikennemuotoa sinä suosit? Onko Lontoon julkinen liikenne tullut tutuksi?

**************************************

Instagram Travel Thursday on kokoelma matkailuun ja instagramiin liittyviä postauksia. Suomessa projektia vetävät Kaukokaipuu, Destination Unknown ja Running with Wild Horses -blogit, ja niiden sivuilta löytyy paitsi lisätietoa, myös ohjeet osallistumista varten.

]]>

Chiswick House and Gardens

Sun, 30 Mar 2014 08:31:15 +0000

Lauantai, +20 astetta lämmintä, pilvettömältä taivaalta kirkkaana paistava aurinko.. on selvää, että näin kauniina päivänä on päästävä ulos. Me valitsimme aamupalalla ex tempore kohteen, hyppäsimme pyörän selkään ja seisoimme pian keskellä Chiswick House and Gardensia. Chiswickin ”talo” on nimestään huolimatta italialaistyylinen, 1700-luvulla rakennettu villa. Chiswickin puutarha taas on oikeasti iso, upea puisto, johon mahtuu niin formaaleja istutuksia, jokea ja joenpenkkaa kuin varjoisia metsäteitäkin. Majesteetillisen, vitivalkoisen villan ja hienon, kauniisti hoidetun puutarhan yhdistelmä toi jostain syystä mieleeni Versaillesin. Näin upeana kevätpäivänä paikalla oli todella pajon jengiä lapsiperheistä eläkeläispariskuntiin ja koiranulkoiluttajiin. Puistoon on vapaa pääsy kaikille, English Heritagen hoitamaan taloon taas pääsee tutustumaan pientä pääsymaksua vasten. Täydellinen päiväretkikohde niin lontoolaisille kuin turisteillekin!

Oletko käynyt Chiswickissä? Osaatko suositella jotain muita päiväretkikohteita Lontoosta?

]]>

Viisi harhakuvaa, joita vaalin ennen Lontooseen muuttoa

Sun, 23 Feb 2014 11:44:00 +0000

Ulkomaille muuttoon liittyy aina paljon odotuksia. On todennäköistä, että osa niistä jää täyttymättä. Tässä viisi juttua, joiden mukaiseksi kuvittelin elämäni Lontoossa ennen tänne muuttoa.

1. Tulen asumaan keskustassa.

Keskusta on Lontoon mittakaavassa aika laaja alue, ja sanoisin nytkin asuvani todella keskeisellä paikalla. Ennen Lontooseen muuttoa tarkoitin kuitenkin keskustalla sellaista sijaintia, josta olisi kävelymatka niin kouluun kuin kaikille parhaille klubeille. Bloomsbury voisi olla ihan kiva. Jossain vaiheessa – T:n toistettua n. 10 kertaan, että ei, meillä ei olisi varaa asua kivenheiton päässä British Museumista, ellemme halua jakaa huonetta jonkun toisen pariskunnan kanssa – päätin, että OK, voin tehdä myönnytyksiä: Mornington Crescentin, Camdenin, London Bridgen tai King’s Crossin alueetkin kävisivät kyllä. Ahahahahahahah. Needless to say, tämä harhakuva karisi aika nopeasti siinä vaiheessa, kun avasin Gumtreen ja näin omin silmin, millaisista summista Lontoon asuntomarkkinoilla puhutaan. Mutta arvatkaa mitä? Vaikka Bloomsbury yhä edelleen kuuluu mun ehdottomiin suosikkipaikkoihin Lontoossa, niin aina ruuhkaisen Camdenin läpi kävellessäni mietin, että huh, onneksi ei asuta täällä.

2. En tule juurikaan käyttämään metroa.

Tämä liittyi tietysti tiiviisti harhakuvaan 1. Nykyisin tosin tiedän, että asui sitä kuinka keskustasssa tahansa, metron välttely on vaikeaa (toiselle puolelle sitä samaa keskustaa kun on kuitenkin aika pitkä matka). Ja ennen kaikkea tarpeetonta – tube on aivan superihana, -kätevä ja -hauska tapa liikkua paikasta toiseen. Ainakin ruuhka-aikojen ulkopuolella. Yritän kuitenkin edelleen aina mahdollisuuden tullen välttää liikennevälineitä ja suosia kävelyä. Totuin Firenzessä ja Helsingissä asuessani siihen, että melkein kaikki kiinnostava oli kävelymatkan päässä – ja jos mun pitäisi keksiä joku hyvä puoli pienissä kaupungeissa metropoleihin verrattuna, niin se olisi juuri mahdollisuus asua ydinkeskustassa ja kävellä kaikkialle.

3. Käyn katsomassa kaikki Lontoon musikaalit ja näytelmät.

Lottovoittoa ja aikakonetta odotellessa. :P

4. Voin jättää talvitakit varastoon.

Ihmisen, joka pukee stadissa toppiksen jo syyskuussa (okei, tämä on tapahtunut ehkä kerran, mutta silti), oli vähän hassua edes kuvitella mitään tällaista. Suomessa toppatakki mahdollistaa sen, että käveltyäsi Kampista yhdyskäytävän kautta Rautatieasemalle, uskallat juosta torin yli Kinopalatsin lämpöön ilman sen suurempia suostutteluja. Lontoossa toppatakki mahdollistaa sen, että voit istua keskellä yötä monta tuntia Thamesin rannalla juomassa kaakaota. Tarpeellinen se on molemmissa tapauksissa.

5. Sosiaalinen kalenterini tulee olemaan aivan täynnä.

Ja opiskelu tulee olemaan mulle yhtä helppoa kuin ennenkin. Kyllä, nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa: kalenterini on täällä asuessani nimittäin täyttynyt vähintään yhtä tehokkaasti koulutöillä kuin kulttuuririennoilla. Taas kerran kova kontrasti niin Firenzeen kuin Helsinkiinkin, joissa asuessani aikataulutin koulutyöni kaikkien kivojen tapahtumien perusteella. UCL:llä sellainen ei yksinkertaisesti onnistuisi, ainakaan jos haluaa saada sen Distinctionin. Mutta asiassa on myös toinen puoli: Lontoon tahti on todella kova melkein kaikille, ja mun lisäksi myös suurin osa lontoolaisista kavereistani on superkiireisiä. Siksi treffit eivät yleensä onnistu ex tempore, ja kasuaaleimmatkin hengailut saatetaan merkata kalentereihin jo viikkoja etukäteen. Tällainen tyyli ei oikein sovi minulle: mistä voin muka tietää maanantaina, jaksanko torstaina lähteä töiden jälkeen drinkeille tai sunnuntaina kävelylle? Siispä huomio lontoolaiset: jos teillä on samanlaisia fiiliksia, niin ottakaa yhteyttä – perustetaan joku oma ”ex tempore -tapaamiset kunniaan” -verkosto! :p

Muut ulkosuomalaiset, millaisia odotuksia teillä on ennen ulkomaille muuttoa ollut? Miten hyvin ne ovat toteutuneet? Ulkomaille muutosta haaveilevat, millaiseksi kuvittelette arkenne muuton jälkeen?

]]>

Viikon linkkivinkit: ilmaistyötä ja poliittisia mokia

Mon, 17 Feb 2014 13:26:00 +0000

Ensinnäkin: kiitos! On ollut tosi kivaa, että lukijat ovat olleet niin hyvin messissä näissä viikon linkkivinkit -postauksissa: mielenkiintoisia kommentteja, näkökulmia, linkkejä.. great! :)

Aloitetaan yhdellä viime postauksen aiheeseen liittyvällä linkillä, josta ystävällinen lukija mulle vinkkasi. Spiegelin enkunkielinen artikkeli tiivistää hyvin sen, mitä halusin Sochiin ja länsimaiden valitukseen liittyen sanoa. Ystäväni taas linkkasi mulle fb:ssä toisen hyvän artikkelin samasta aiheesta, mutta eri näkökulmasta kirjoitettuna. Ja loppuhuipennuksena vielä tämä - hihitin varmaan 15 minuuttia putkeen sen nähtyäni. :P

Ylipäätään olen kyllä huomannut, että kisojen edetessä pidemmälle myös valitus (sosiaalisessakin) mediassa on vähentynyt, hyvä niin. :) On ollut mielenkiintoista lukea vaihteeksi jostain muusta, esimerkiksi naisten oikeuksista. Lempparilehteni The Guardian esimerkiksi julkaisi tämän mielenkiintoisen kirjoituksen, joka käsittelee alkoholia juovien odottavien äitien stigmatisointia. Okei, myönnetään: en ensimmäisenä nousisi barrikadeille alkoholia raskausaikana käyttävien naisten puolesta. Mun mielestä on omituista ja huolestuttavaa, jos joku (mies tai nainen!) ei pysty kieltäytymään alkoholista edes yhdeksän kuukauden ajaksi. Alkoholi aiheuttaa niin yksilö- kuin yhteiskunnan tasolla niin paljon ongelmia ja kustannuksia, että sen käyttöä (tai ainakin humalahakuista juomista) tulee pyrkiä vähentämään kaikin tavoin. Ja olivatpa riskit miten pienet tahansa – miksi joku ottaisi ne oman lapsensa kohdalla? Mutta omalla mielipiteelläni ei ole tässä väliä: kyse on naisten oikeudesta tehdä kehoillemme mitä me haluamme, myös raskausaikana.

Raskauteen ja naisten oikeuksiin liittyen, tässä toinen, järkyttävä, artikkeli. Mieleeni tulee tällaisesta lukiessani aina ne vanhanaikaiset leffat ja kirjat, jossa lääkäri pyytää synnytyksen mennessä huonosti tulevaa isää tekemään valinnan: pelastetaanko äiti vai vauva? Come on, eikö sen pitäisi olla aivan päivänselvää?

Aiheesta toiseen: viime aikojen ehkä mielenkiintoisin poliittinen uutinen on ollut ns. nauhaskandaali. Nettiin päätyneen salaisen puhelinkeskustelun aikana Yhdysvaltain apulaisulkoministeri ja suurlähettiläs keskustelevat Ukrainan tilanteesta (”jakavat valtaa” olisi ehkä osuvampi ilmaisu). Lopuksi toinen sanoo: ’Fuck the EU’. ja toinen vastaa: ’Yeah, exactly’. Koko keskustelun transcriptin voi lukea täältä.

Needless to say, esimerkiksi Angela Merkel ei ole ollut kommentteihin kovin tyytyväinen. Yhdysvallat on tietysti syyttänyt nauhan levittämisestä Venäjää (joka on kiistänyt syytökset). Oli miten oli, huvittavaa tässä on kuitenkin se, että Snowdenin pajastusten jälkeen USAlla ei ole ihan hirveästi varaa valittaa salakuuntelusta.

Huvittavia uutisia on kyllä kuulunut Suomestakin: Finnair pyysi työntekijöitään tulemaan ilmaiseksi töihin. They have to be kidding, right? Jos yhtiö on tekemässä ”iloista” matkustajaennätystä, voisi luulla, että sillä on varaa maksaa duunista. Jos ei ole, kannattaa varmaan jättää ennätykset jollekin muulle. It’s as simple as that.

Samanlaista ’We’re all in this together (only the bosses get paid, you don’t)’ -ilmapiiriä on ollut havaittavissa myös Lontoossa. Suomessa asti uutisoidun metrolakon laukaisijana toimivat Transport for Londonin pyrkimykset modernisoida metroverkosto. Kiva juttu, etenkin, kun yksi osa suunnitelmia on 24h liikennöinnin aloittaminen vuonna 2015. Yes please!

Mutta asiassa on yksi pieni mutta. Suunnitelmiin kuuluu myös 750 työpaikan vähentäminen, joskin TFL vakuuttaa, että ’there’ll be a job for everyone at LU (=London Underground) who wants to work for us and be flexible’. Olisi kiva tietää, mitä flexible tässä tapauksessa tarkoittaa. Nollatuntisopimusta? Palkanalennuksia? Lakkojärjestäjien mukaan tästä ei ole vielä selvää tietoa.

Miten tyhmänä nämä yritykset asiakkaitaan pitävät? Minä ja miljoonat muut emme halua tukea veronkiertäjiä, duunareiden hyväksikäyttäjiä tai muutakaan scumia (pardon my French). Aihe koskettaa itseäni erityisesti siksi, että media-alalla ilmaistyön vaatiminen ja tekeminen on harmittavan yleistä. Olen itsekin sortunut siihen: se on arvokasta työkokemusta, tai tämä hanke nyt vaan on niin mielenkiintoinen… FAIL. Vaikka jollain olisi varaa tehdä ilmaista duunia, koska pappa betalar tai koska opintotuella pärjää tai koska hän vain sattuu kuluttamaan niin vähän, tekee ilman järkevää korvausta työskentelemään suostuva karhunpalveluksen kollegoilleen. Miksi maksaa kellekään oikeaa palkkaa, jos aina löytyy joku, joka on valmis työskentelmään (puoli-)ilmaiseksi? There are far more deserving recipients of voluntary work than companies trying to maximise their profit.

Aiheeseen liittyen vielä yksi hyvä artikkeli The Guardianilta: Work more? We should be working less for a better quality of life. Siinä kaikki tällä kertaa – (asialliset) kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita! :)

]]>

Katsaus vuoteen 2013, 3/4

Sun, 26 Jan 2014 13:59:00 +0000

Olenkohan mä vähän hidas bloggaaja? Kun valitsen kuvia tätä vuosikoostetta varten, jään selaamaan niitä ja hups, postauksen kirjoittaminen pääsikin unohtumaan. Koitan kuitenkin saada sarjan valmiiksi vielä tammikuun puolella. :) Eka osa löytyy täältä ja toka täältä.

Heinäkuu sujui oikein lämpimissä merkeissä. Olin saanut graduni kvantitatiivisen aineiston kerättyä, ja nyt oli aika siirtyä tilastollisen analyysin pariin. Istuin tunnin jos toisenkin pihallamme auringossa herkkuja napostellen ja paksua SPSS-ohjekirjaa lukien. Opiskelun lomassa leikin uudella puhelimellani, ihanalla pinkillä Nokiallani, josta olen edelleen aivan fiiliksissä <3 :).

Kun oli aika siirtyä lukemisesta kirjoittamiseen, kannoin tietokoneen pihalle. Paras tapa pitää työmotivaatio korkealla! Tässä vaiheessa työtahtini oli kuitenkin vielä aika normaali, ja kävin melkein joka päivä joko T:n tai ystävien kanssa puistoissa ottamassa aurinkoa, ihailemassa kukkaloistoa, pelaamassa palloa tai valtaamassa leikkikenttiä. Rekisteröidyin British Libraryn jäseneksi, vaeltelin pitkin kesäistä Lontoota ja kävin leffassa katsomassa Bling Ringin.

Eräänä aurinkoisena päivänä saimme ex tempore idean lähteä retkelle St. Albansiin. Kiersimme pikkukapungin tärkeimmät nähtävyydet, ostimme ison boksin jäätelöitä ja asetuimme puistoon nauttimaan ilta-auringosta. Heinäkuun aikaavievin aktiviteetti tuntuikin sekä kuvien että päiväkirjamerkintöjeni perusteella olevan auringosta nauttiminen, hihi.

Kuun puolivälissä lähdimme kolmeksi viikoksi Suomeen. Oli ihanaa viettää pk-seudulla vaihteeksi pidempi aika: sen lisäksi, että sain kerättyä lopun gradua varten tarvitsemani haastattelumatskun, ehdin myös nauttia kesäisestä suomalaisesta arjesta. Siihen kuului rakkaiden seurasta nauttimista <3, Tuomiokirkon portailla istumista, kaverien tapaamisia Espalla, Itämeressä uimista, grillailua, saunomista, brunssaamista ulkoilmassa, leffassa käymistä (katsottin Lone Ranger, Pilvikartasto ja Now You See Me, kaikki kolme aivan huippuja!) ja varmaan useamman kilon verran Makuuni-karkkeja, haha.

Teimme retken Hankoon. Kiipeilimme kallioilla, kävelimme pitkin rantoja (joskin vesi oli sen verran viileää, ettei uimaan tehnyt edes mieli!) ja söimme saaristolaispöydässä, slurps. Matkalla takaisin stadiin pysähdyimme keskellä mustikkametsää, söimme marjoja ja ihailimme paikasta kumpuavaa kylmää lähdettä. Kyllä Suomi on kesällä kaunis!

Ohjelmaan kuului tietysti myös illallista ystäväporukassa, kotibileitä ja tyttöjen iltoja. Taisin käydä klubilla vain kerran (yaiks!) ja silloin huomasin, etten ehkä enää tunne Helsinkiä ihan niin hyvin kuin aiemmin – lähdimme ystäväni kanssa Tigeriin, jossa en ollut aiemmin käynyt, mutta saavuimme paikalle niin aikaisin, että koko klubi oli tyhjä. Meillä oli joka tapauksessa hauskaa.

Tein paljon kävelyretkiä rantaa pitkin ja yhdellä niistä löysin kaupungin ylläpitämän laiturin. Palasin sinne useamman kerran ottamaan aurinkoa, ja paikalla ei ikinä ollut ketään muuta, eli sain yksityislaiturin ihan omaan käyttöön. Hengasin tietysti paljon koiramme kanssa, ja yksi lempparileikeistämme oli lähteä pimeän tultua metsään leikkimään piilosta.

Kuukauden statuspäivityksiä:

Decided I absolutely need to fix my computer before I can continue writing my dissertation. The funny thing is that it has been broken since last April, and only now do I suddenly find the time to do something about it. What a coincidence :P

To swim or not to swim? That is the question.

Elokuussa jouduin vastahakoisesti lähtemään Suomesta aivan ihanan ja rentouttavan loman jälkeen. Lentokoneen laskeutuessa Lontooseen saimme nauttia fantastisista näkymistä. Kotiin päästyäni oli kuitenkin aika tarttua ihan kunnolla toimeen, ja koko kuukauden voisikin tiivistää kahteen sanaan: kirjoitin gradua.

Elokuussa tein myös ison periaatteellisen päätöksen: taas yhden eläinten julmaa kohtelua käsitelleen videon jälkeen päätin, ettei mulla enää riitä tekosyitä olla ryhtymättä kasvissyöjäksi. T lähti tietysti mukaan projektiin. Tapasimme kasvissyöjäystäviämme intialaisessa vegeravintolassa ja saimme paljon hyviä vinkkejä urakan helpottamiseksi. Jälkiviisaana sanoisin kuitenkin, ettei välttämättä ole fiksua tehdä näin isoa muutosta ruokavalioon kesken palavan gradukiireen: muistan, että olin monena päivänä aivan supernälkäinen.

Koska kuukausi sujui niin intensiivisesti tietsikan, muistiinpanovihkojen ja akateemisen kirjallisuuden parissa, ovat kaikki poikkeukset sääntöön jääneet vahvasti mieleeni. Yksi tällaisista oli koko iltapäivän ja illan vienyt kävely East Endistä Tower Bridgelle, ja matkan aikana sekä määränpäässä meitä ihastuttaneet fantastiset maisemat.

Vedin graduprosessin aikana ainakin kolme allnighteria poikaystäväni yliopistolla. Ylläolevat kuvat on otettu yhtenä tällaisista öistä. Aloitimme yleensä illan wasabi-ruoalla, energiajuomalla ja Scrabblen pelaamisella. Mitä pidemmälle yö eteni, sen kovemmaksi kävi kirjoitustahti. Poikaystäväni nukahti ainakin kerran sohvalle mun jatkaessa kirjoittamista aamuseiskaan, hänen väitöskirjansa palautuspäivä kun oli huomattavasti kauempana kuin mun gradun.

Unirytmini oli ymmärrrettävistä syistä ihan mitä sattuu, mutten edes ottanut asiasta mitään stressiä. Kävimme melkein joka ilta pitkillä kävelylenkeillä, tai sitten hengasin puutarhassamme lämmöstä nauttien. Oikeasti, jopa puutarhatyöt tuntuivat tässä vaiheessa kivalta tauolta gradusta. Mun on kuitenkin pakko myöntää, että vaikka 24/7-tyylinen työskentely oli tietysti väsyttävää ja vaativaa, niin oikeasti nautin siitä aivan superpaljon. Oli ihana saada omistautua kuukaudeksi mua kiinnostavalle aiheelle, ja siksi päätin heti elokuun alusta, että otan tästä mahdollisuudesta kaiken irti – ja niin otinkin. :)

Kuukauden statuspäivityksiä:

First week of veggie diet: I’m constantly hungry and, consequently, grumpy. I really hope this gets easier, soon!

Trying to calculate effect sizes for non-parametric data = I’m clueless.

Syyskuun kolmantena päivänä olikin sitten aika palauttaa gradu. En muista palautusta edeltävistä päivistä hirveästi muuta kuin sen, että aloin olla niin väsynyt, etten ihan oikeasti pysynyt hereillä. Viimeistelin kaavioita, väsäsin lähdeluettelon ja tietysti oikoluin graduni ainakin kymmenen kertaa. Olin samalla iloinen ja ylpeä itsestäni, ja samalla salaa vähän harmistunut siitä, että työ piti palauttaa jo nyt – olisin mielelläni jatkanut gradukuplassani vielä vähän pidempään!

Varsinaisena palautuspäivänä lähdin ajoissa yliopistolle printtaamaan ja sitomaan työni. Siitä huolimatta, että olin varannut näihin n. 45 minuuttia vieviin operaatioihin monta tuntia aikaa, pelkäsin koko ajan, etten ehdi ajoissa. Huoli osoittautui onneksi turhaksi, ja vein kaksi kaunista, punakantista opinnäytetyöni leveästi hymyilevälle administraattorille. Tämän jälkeen olisin rehellisesti sanottuna halunnut lähteä kotiin nukkumaan, mutta unirytmistäni huolissaan ollut poikaystäväni ”pakotti mut ensin kanssaan kävelylle, puistoon, sushille ja elokuviin.

Palautuksen jälkeen olin niin väsynyt, että en tehnyt viikkoon mitään muuta kuin hengaillut puistossa, tavannut kavereita ja nukkunut pihalla. Sitten oli aika aktivoitua: lähdin taas käymään Suomessa <3. Kävin ekaa kertaa moneen vuoteen Heurekassa, kirjauduin takaisin stadin yliopistoon, shoppailin, käytiin leffassa katsomassa Rush (yksi vuoden parhaista leffoista!) ja uskaltauduin kahden vuoden tauon jälkeen taas hammaslääkäriin, auts.

Palattuani Lontooseen rupesin hoitamaa opintojen lopettamiseen liittyviä velvollisuuksia: palautin paksun pinon kirjoja yliopiston kirjastoon ja kävin satapäisen yleisön edessä rekrytoimassa uusia opiskelijoita laitoksemme lehden toimituskuntaan. Juhlimme poikaystäväni kanssa vuosipäiväämme – tuntui hassulta ajatella, että olimme olleet yhdessä jo kuuden vuoden ajan. Meidän piti lähteä kotiseutumatkailemaan, mutta päädyimmekin viettämään ihanan päivän Lontoossa hengaillen.

Syyskuun lopulla aloitin työnhaun ja kävin ensimmäisessä haastattelussani. Se meni todella hyvin ja oli yleisesti tosi posiitiivinen kokemus, vaikken saanutkaan paikkaa. Tapasin ystäviä, nautin alkusyksyn auringosta ja varasin matkan ihanaan Moskovaan!

Kuukauden statuspäivityksiä:

flights to Moscow – check!!!

London today, +20 degrees. Oh yes.

*********

Aika gradupainotteista tosiaan, mutta onneksi ehdin myös nauttia kesästä – ja, kuten varmasti tuli selväksi – auringosta. Ensi kerralla vuorossa loppuvuoden kertausta, jeii! :)

]]>

Katsaus vuoteen 2013, 1/4

Mon, 06 Jan 2014 16:01:00 +0000

Tulen vähän myöhässä näihin juhliin, mutta haluan silti kerrata vielä täällä bloginkin puolella ihanaa vuotta 2013. Pidemmittä puheita, aloitetaan tammi-, helmi- ja maaliskuusta.

Rauhallisesti vietetyn UV:n jälkeen tammikuu alkoi kenttätyöllä: tein ensimmäiset antropologiset tutkimushaastatteluni koskien Lontoossa asuvien kreikkalaisten suhtautumista talouskriisiin ja sen vaikutuksiin. Mua jännitti todella paljon, mutta selviydyin tehtävästä kai ihan kunnialla, sain paljon uutta tietoa ja keräsin tärkeää kokemusta gradua varten. Pian tämän jälkeen olikin aika lähteä vauhdikkaalla opintomatkalle Israeliin. Vietimme kansainvälisen toimittajaryhmän kanssa ensin puoli viikkoa Tel Avivissa, jossa pääsin muun muassa kokeilemaan ekaa kertaa ikinä segwaylla ajelua. Retki ei mennyt ihan kunniakkaasti, mutta hauskaa oli silti.

Reissun keskivaiheilla siirryimme – pikaisen aavikolle poikkeamisen jälkeen – Jerusalemiin. Ehdimme kierrellä hienoa ja historiallista kaupunkia ja vierailla esimerkiksi Pyhä Haudan Kirkossa, mikä oli itselleni koko reissun kohokohta. Ohjelmantäyteisten päivien jälkeen oli ihana tuijotella upeita maisemia hotellimme ikkunoista tai rentoutua sen hammamissa ja porealtaassa. Talven keskellä pikkuinen kylpyläbreikki tekee niin hyvää!

Matkan varsinainen tarkoitus oli kuitenkin hammamissa istuskelun tai nähtävyyksien ihastelun sijasta journalistisen ammattitaitoni kehittäminen. Tästä syystä vierailimme myös Palestiinan puolella, ja pakko sanoa, ettei Lähi-itää koskevia uutisia ole sen jälkeen pystynyt lukemaan samalla tavalla kuin ennen. Ennen Länsirannalle lähtöä saimme tosi tiukat turvallisuusbriiffaukset ja jouduimme itse asiassa keskeyttämään visiitin – emme onneksi minkään turvallisuusuhan vuoksi, vaan siksi, että maahan satoi lunta, jolla ei alueella ole ihan niin totuttu kuin Pohjolassa.

Paluumatkalla Lontooseen pysähdyin Frankfurtissa. Bestikseni oli viettänyt syksyn 2012 tässä ihastuttavassa saksalaisessa kaupungissa, ja vaikka hän oli jo lähtenyt jatkamaan seikkailujaan muualle, sain majoittua E:n entisen kämppiksen luona. Emme siis J:n kanssa tunteneet toisiamme lainkaan tavatessamme, mutta päädyimme istumaan olkkarin lattialla ja juttelemaan yömyöhään – joidenkin tyyppien kanssa synkkaa heti. Seuraavana päivänä hostini kierrätti mua kaupungilla, ja ihastuin täysin Frankfurtin eurooppalaiseen tunnelmaan.

Matkalta palattuani vietin muutaman päivän kotona ihan yksin uppoutuen reissun aikana rästiin jääneisiin koulutehtäviin, tuliaisherkkujen maisteluun – ja unirytmin epäsäännöllistämiseen. Kiertelin kaunista kotikaupunkiani, ostin juustokakkuja Borough Marketin kojuista, poikkesin mieleen painuneella visiitillä Tate Modernissa, osallistuin opastetuille kiertokäveluille, kävin frendien kanssa laulamassa karaokea ja vietin pubi-iltoja opiskelukavereiden kanssa. Lontooseen satoi taas lunta, ja pakko myöntää että muun kaupungin tavoin minäkin olin asiasta aivan innoissani.

Kaiken kaupunkikulttuurin, koulun ja kaverikivan (apua, toi kuulostaa joltain muulta kuin sen oli tarkoitus) lisäksi talviseen arkeen mahtui kirjakaupassa hengailua, lukemista, sarjojen fiilistelyä ja koti-iltoja poikaystävän seurassa. Join myös innokkasti täydellistä sesonkijuomaa kaakaota - ehkä vähän turhankin innokkaasti. ;) Tässä kuussa varasimme myös T:n kanssa kesälomalennot Italiaan.

Kuukauden statuspäivityksiä:

Today: Palestine, hammam, jacuzzi and Jerusalem. And some essay-writing, of course!

Just conducted my first proper anthropological interviews – now I just need to find the courage to listen to the recordings!

Helmikuun tahti määräytyi aika pitkälti koulun mukaan. Tein myös tietoisen päätöksen nauttia koululla käynnistä nyt, kun se vielä oli lähes jokapäiväistä huvia, enkä edes lähtenyt reissuun väliviikolla. Kuukauden ekana päivänä sain graduaiheeni hyväksyttyä, ja olin todella tyytyväinen ja helpottunut. Yliopistotehtävät ja gradun suunnittelu pitivät mut kiireisenä, ja erilaisia esitelmiä ja projekteja riitti kiitettävässä määrin. Yksi parhaiten mieleen jääneistä koulujutuista oli venäjän tunnille tekemäni alustus feminismistä Venäjällä – uskon, että moni maan ongelmista parantuisi naisten asemaa parentamalla. Kiireen ja kirjastopäivien vastapainoksi kaivoin vesivärit kaapin perältä ja vietin pari rauhallista iltaa sivellin kädessä.

Kävin ahkerasti salilla ja personal trainer teki mulle oman harjoitusohjelman. Perustin Instan, ja se kyllä näkyi helmikuun kännykkäotosten omakuvien määrässä – yritin jonkun aikaa nappailla tunnollisena tyttönä selfieitä niinkin luksusta hehkuvissa kuvaspaikoissa kun pukukopeissa, kylppäreissä ja hisseissä.

Tapasin ystäviä ja kävin ahkerasti leffassa sekä erilaisissa ravintoloissa. Vietin viini-iltoja ja illanistujaisia kavereiden kanssa ja biletin Zebranossa. Kokeilin Early Doors Discoa eli ”yöklubia”, joka avaa ovensa jo alkuillasta ja sulkeutuu puoliltaöin – voisin käydä tällaisissa vaikka joka toinen päivä. Kävin museossa, osallistuin akateemisia haastatteluja käsittelvään seminaariin ja sain kukkia ystävänpäiväksi. Vietin aikaa myös akateemista lehteämme editoiden ja sen julkkareita valmistellen.

Kuukauden statuspäivityksiä:

I finally have my final and APPROVED dissertation topic as well as some questionnaires and good instructions, so I’m ready to start the proper work. SO RELIEVED! Bye-bye dissertation stress!

Reading about gender equality and feminism in Russia… I don’t even know what to say.

Työpainotteisen helmikuun vastapainoksi maaliskuuhun mahtui paljon kivaa. Täytin 25 vuotta ja juhlistin synttäreitäni pinkissä :). Varsinaisena synttäripäivänäni poikaystäväni valmisti mulle herkkuillallisen, johon kuului mm. jälkiruokana tiramisua. Järkkäsin myös synttärijuhlat Lontoo-kavereilleni. Tarjoilin itse koristelemiani (mutten sentään leipomiani, ahahaha) kuppikakkuja ja samaten kotitekoista risottoa. Yllättävää kyllä, kukaan ei paennut paikalta, vaan meillä oli tosi hauska ilta, jota jatkoimme yökerhossa pikkutunneille asti.

Maaliskuussa olivat myös ne lehdenjulkistusjuhlat. Yli sadan hengen bileiden järjestäminen sujui yllättävän hyvin. Meillä oli alan huippuasiantuntijoihin kuuluva puhuja ja balkanilainen bändi sekä paljon ruokatarjoituluja. Kiireisen ja vähän stressaavankin julkkari-illan jälkeen oli ihana mennä tanssimaan stressi pois yliopiston discoon. Tanssia sai myös laitoksemme laivabileissä, joissa saimme juhlia iltapuvuissa Thamesia pitkin seilaten ja aina välillä kaiken bailauksen ja naurun lomassa kauniita maisemia kannelta ihaillen.

Nautin myös vähän arkisemmista sosiaalisista menoista. Eräänä iltana kävimme T:n ja ystäväpariskunnan kanssa katsomassa stand upia ja syömässä hampurilaisia. Kahvittelin ystävien kanssa, osallistuin seminaareihin ja lisäkoulutuksiin ja nautin hyvistä ilmoista puistoissa ja kaupungin kaduilla. Sain ystävältäni synttärilahjaksi liput Singing in the Rain -musikaaliin, jonka kävin katsomassa yhdessä T:n kanssa. Kenttätyöhön kevään ja kesän ajaksi lähtenyt ystäväni järkkäsi meille farewell dinnerin ravintolassa.

Viimeiset luennot menivät aika haikein mielin. Kurssien päätyttyä järjestimme ystävieni ja opettajan kanssa tapas-illan pienessä pubissa Bloomsburyssa. Sieltä siirryimme vielä yhteen pubiin, ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme yht’äkkiä drinkeillä hienossa (ja kalliissa) St. Pancras -hotellissa.

Luentojen päätyttyä kiiiruhdin itse kuumeesta huolimatta saman tien pitkälle lomalle Suomeen. Vietin aikaa maailman parhaassa seurassa, valvoin Pääsiäisen ihanan perinteisessä yökirkossa, luin, opiskelin ja lepäsin kotona.

Tapasin myös kavereita ja ehdin pitkästä aikaa shoppailemaan. Stadissa kaupoilla käyminen tuntui melkein joogaamisen kaltaiselta rentoutumisharjoitukselta, kun on tottunut Oxford Streetin ruuhkiin, hahaha.

Suomessa oli vielä maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa täysi talvi, mutta kymmenen päivän lomalla se ei tuntunut ahdistavalta vaan pelkästään hauskalta. Reippailin ulkoilmassa kylmyyttä uhmaten useampaan otteeseen, ja yksi koko kuukauden parhaiten mieleen jääneistä hetkistä oli auringonlaskun aikaan ajoittamamme kävely pääkaupunkiseudun jäällä. Aivan uskomattoman ihanaa, hauskaa, jännittävää – ja näin ulkosuomalaisen silmin myös eksoottista puuhaa.

Kuukauden statuspäivityksiä:

On the phone with granny:
’Happy birthday, my dear! Hope you’ve had a nice day. Oh, by the way, I got tired of people bothering me with questions about when will you find a husband,
so I told them you got married.’

Weekend full of friends and fun: boat party on Thursday, my BD celebrations on Friday, stand up comedy yesterday and lunch with some lovely people today. Next up – work, work, work!!!

*********

Olipa tätä hauska tehdä, saa samalla itsekin muistella, mitä kaikkea sitä onkaan melkein vuosi sitten tullut tehtyä :). Tykkäättekö lukea tällaisia? Jos joo, ensi kerralla vuorossa huhti-kesäkuun kertausta. :)

]]>

Jack the Ripperin Lontoossa

Thu, 25 Oct 2012 16:36:00 +0000

Tervetuloa vuoteen 1888. Lontoon köyhän East Endin sumuisilla, pimeillä kujilla liikkuu mies (vaiko sittenkin nainen?) josta tulee yksi historian kuuluisimpia rikollisia. Viiltäjä-Jack herätti kauhua aikalaisissaan, erityisesti siksi, ettei häntä lukuisista yrityksistä huolimatta saatu kiinni (vai saatiinko?). Aiheen tiimoilta liikkuu lukuisia salaliittoteorioita ja tarinoita, jotka kiinnostavat ihmisiä nykyäänkin niin paljon, että erilaiset Jack the Ripper -kierrokset ovat Lontoossa suosittua turistikamaa.

Mun on pakko myöntää, että mun oma kiinnostus aiheeseen sammui aika pitkälti sen jälkeen, kun keväällä osallistuin yhdelle tällaiselle kierrokselle. Kävely itsessään oli loistava: opas kertoi tarinansa viihdyttävästi ja käytti vieläpä hyväkseen teknologiaa, heijastaen sen avulla murhien oikeiden tapahtumapaikkojen seinille aiheeseen liittyviä valokuvia. Kaiken tämän keskellä retki kuitenkin onnistui myös paljastamaan sen ajan East Endin kamalan kurjuuden, jossa ei todellakaan ollut mitään jännittävää. Ihmiset eivät useinkaan tiedä, miten suurta roolia murhissa näytteli sosiaalinen epätasa-arvo: Jack the Ripper tappoi prostituoituja, joiden oli pakko käydä töissä, vaikka he tiesivät murhaajan olevan vapaalla jalalla. Eräs uhreista oli oppaan mukaan joutunut lähtemään kadulle, koska hänellä ei ollut asuntoa eikä tarpeeksi rahaa maksaakseen yhden yön majoitusta sen ajan karmeissa ”hostelleissa”, jotka muistuttivat enemmän jotain navettoja tai orjalaivoja. Mielestäni kierroksen kiinnostavin osuus olikin ehdottomasti sen ajan Lontoon köyhästä arkielämästä kuuleminen: kuninkaallisten historia on säilynyt tähän päivään mistomerkeissä, historian kirjoissa, palatseissa ja vaikkapa vanhojen kolikoiden kyljessä – tavallisen kansan kohtalosta taas on valitettavan pitkälti vaiettu.

Luulen, että Jack the Ripperin tarinan suosio johtuukin osittain siitä, että se tarjoaa ikkunan viktoriaaniseen Lontooseen, tutkittua ja dokumentoitua tietoa köyhemmän kansanosan elämästä yli sata vuotta sitten. Aikakausi itsessään on visuaalisesti kiehtova pimeydessä hohtavine lamppuineen ja tummine pubeineen, ja lukuisat romaanit ja elokuvat ovat tietysti ottaneet siitä kaiken irti. Olen monta kertaa kuullut ihmisten haaveilevan aikamatkasta juuri tähän aikakauteen. No, pari iltaa sitten pääsin tekemään sellaisen itse, tai ainakin melkein.

Pääsin nimittäin osallistumaan Crow Theatren järjestämään Jack the Ripper’s London – teatteriesitykseen. Nimenomaan osallistumaan, sillä kyseessä ei ole perinteinen näytelmä, jossa yleisö istuisi kiltisti paikallaan, vaan tuokiokuva menneen ajan Lontoossa, jossa näyttelijät kulkevat ja kertovat tarinaansa yleisön lomassa, ja yleisöön kontaktia hakien. Pääsimme seuraamaan vierestä aikalaisten kertomuksiin pitkälti perustuvaa pubi-iltaa, jossa paikalla oli myös yksi Viiltäjä-Jackin uhreista. Myös tämän esityksen aikana tuli hyvin esille se, miten taloudellinen ahdinko pakotti prostituoidut tekemään työtä, vaikka se pelotti heitä (eikä varmaan muutenkaan ollut kenenkään unelma-ammatti). En viitsi paljastaa tarinasta enempää, koska yllätyksellisyys on niin iso osa sitä, mutta sen verran voin kertoa, että lopussa sain kirkua ääneni käheäksi! Yllä olevassa kuvassa näkyy yksi illan mahtavista tarinoista, perinteiseen kaapuun pukeutunut poliisi, kuvattuna esityksen jälkeen, kun meillä oli mahdollisuus jutella näytelmän tekijöiden kanssa.

Vähintään yhtä jännittävä kuin itse konsepti, oli myös tarinan ”näyttämö”: London Bridgen alueella rautatien alla sijaitseva tunneliverkosto, jonne oli rakennettu aikakauteen sopivat lavasteet ja esimerkiksi kokonainen pubi. Ihan oikeasti, paikka suorastaan tihkuu tunnelmaa! Olinkin todella järkyttynyt, kun esityksen tuottajat kertoivat mulle, että paikallinen hallinto aikoo purkaa tunnelit ja rakentaa tilalle autotalleja. Are you for real? Jos itse haluatte vielä päästä katsomaan mahtavan esityksen vanhoissa tunneleissa, kannattaa pitää kiirettä: näytelmät jatkuvat vielä sunnuntaihin saakka (lisänäytöksiä saattaa olla luvassa, mutta luultavasti toisessa paikassa tunneleiden purku-uhan vuoksi) Voin itse suositella esitystä lämpimästi sekä niille, jota ovat kiinnostuneita itse tarinasta, että niille, jotka haluavat kokeilla astetta erikoisempaa teatteria.

]]>