Kuinka moni katsoi perjantaina Sochin Olympialaisten avajaisseremonian? 

Entä kuinka moni on lukenut jonkun lukuisista #Sochi2014fails-artikkeleista?

En linkkaa niitä, koska ne eivät yksinkertaisesti ole linkittämisen arvoisia, mutta googlesta löytää kyllä jos jonkilaisia kokoelmia ”hassunhauskoista” Sochi-outouksista. Sochin ”mokista” uutisointi on itse asiassa vaikuttanut paitsi tosi ilkeältä, myös tarkoitushakuiselta; aivan kuin länsimaiset toimittajat – ja yleisö – suorastaan toivoisivat Venäjän epäonnistuvan. Julia Ioffe osuu naulan kantaan tässä New Republicin artikkelissaan:

The Europeans may not be ready for their Olympics, but, okay, we’ll give them the benefit of the doubt and hope for the best. The Chinese prepare for theirs ruthlessly, but we don’t understand them so whatever. We railed on Romney for daring to criticize the preparedness of our British friends, and we wrote in muted tones about Athens not being ready in time for their Olympics, but with the Russians, we gloat: Look at these stupid savages, they can’t do anything right.

Kannattaa muutenkin pitää medialukutaito mukana: osa tiuhaan tahtiin jaetuista kuvista on nimittäin täyttä huijausta. Mutta nekin, jotka eivät ole, kertovat ehkä enemmän lähettäjästään kuin maasta, jossa ne on otettu. Olen itse käynyt Sochissa monta, monta kertaa, ja tiedän, että kyseessä on aivan superkaunis kaupunki. Ja ei, en tarkoita kaunis as in olen venäläinen ja haluan kehua kotimaatani, tarkoitan kaunis as in vetää vertoja mille tahansa eurooppalaiselle lomakaupungille. Toimittajat voivat kuvata Krasnaja Poljanan jylhiä vuorenhuippuja - tai sitten yksittäistä väärin asennettua vessaa. He voivat napsia kuvia Sochin upeasta rantabulevardista – tai kauhistella juomakelvotonta hanavettä. He voivat jakaa maukkaita etelä-venäläisiä reseptejä – tai valittaa rikkinäisestä cokisautomaatista

Olen itse asunut puolivuotiaasta neljävuotiaaksi asti talossa, jossa ei ollut juoksevaa vettä tai vedellä toimivaa vessaa. Kävimme kerran viikossa kylvyssä sukulaistädin luona. Muuten lämmitimme oman pihan kaivosta pumpattua jääkylmää vettä keittiön liedellä ja kaadoimme sitä suureen keraamiseen saaviin. Näin perestroikan aikaisessa Neuvosto-Virossa. Suomeen muutto ei tosin varsinaisesti helpottanut tilannetta – asuimme ensimmäiset kuukaudet parakissa, jossa ei ollut vessaa lainkaan.

Ei siis liene yllättävää, että mulla ei yksinkertaisesti riitä kärsivällisyyttä ihmisille, jotka pilkkaavat toisten hassua vessaa tai juomakelvotonta vettä. Valot päälle: suuri osa maailman ihmisistä ei asu länsimaisen luksuksen keskellä. Ei luulisi sen tulevan yllätyksenä kenellekään.

Valitettavaa voi tosin löytää ihan mistä tahansa. Otin nämä kolme kuvaa eilen kahden minuutin aikana kävellessäni noin sadan metrin matkan keskustassa, Tottenham Court Roadilla. Jos seuraavan kerran Lontoosta artikkelia kirjoittaessani valitsisin kuvitukseksi nämä kännykkäotokset esimerkiksi Big Benin, Piccadilly Circuksen tai Tower Bridgen sijaan, antaisinko reilun kuvan Lontoosta?

London2014fails?

Tämä ei tarkoita, etteikö ongelmista saisi puhua. Saa, ja pitää. Esimerkiksi Googlen sateenkaaridoodle on hauska esimerkki siitä, miten vaikkapa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia voi puolustaa tyylikkäästi (= sortumatta rasismiin tai nationalismiin). Tosin, kuten poikaystäväni fiksusti huomautti, Google ei viimeaikaisten tapahtumien valossa ehkä ole se paras yhtiö puhumaan solidaarisuudesta… on tosiaan helpompi bongata rikka vieraan silmästä kuin hirsi omastaan. 

Totuus on, että monien länsimaisten kommentaattorien tekopyhää tapaa puhua Venäjästä on kritisoitu paitsi lännestä käsin, myös venäläisten LGBT-piirien sisäpuolelta. Eikä ihme. Kuten tämä loistava Guardianissa muutama päivä sitten julkaistu artikkeli kertoo,

Amid the furore, it’s easy to overlook some simple facts. Homosexuality in Russia – unlike more than 40 countries in the Commonwealth and 70 worldwide – is not illegal. To date, over six months since the law came into force, fewer than a dozen people have been fined for ”gay propaganda”. Not a single person has been jailed. Russian police do not have powers to detain people they suspect of simply being gay or lesbian, as a New York Times leader erroneously stated last year. If this were so, then how do we explain the fact that gay clubs are able to advertise and operate in Moscow and other big cities?

Tilanne ei Venäjällä siis todellakaan ole niin kamala, kuin moni lännessä uskoo, tai ainakin haluaa uskoa. Mutta ennen kaikkea, onko meillä todella varaa tuomita Venäjää, kun samankaltainen ”propaganda”laki on edelleen voimassa eri puolilla Yhdysvaltoja? Tai kun Suomessa samaa sukupuolta olevilla pareilla ei edelleenkään ole oikeutta avioliittoon?

Palatakseni vielä Olympialaisiin, 99% viime päivien valituksesta voi tiivistää tähän nerokkaaseen kuvaan:

Viikon muita mielenkiintoisia artikkeleita:

Cameron ottaa kantaa Skotlannin itsenäisyyteen. Hey Dave, it’s not all about you.

Italialainen kansanedustaja Laura Boldrini kertoo The Guardianissa siitä, ettei naisen ole edelleenkään helppoa olla mukana politiikassa.

Vähän kevyempää luettavaa Harry Potter -faneille: olisiko Hermionen pitänyt sittenkin valita Harry? ;)

Ja oma suosikkini: tämä pysäyttävä video, jonka lukijani ystävällisesti linkkasi (kiiiiitos!). Everyday sexism explained to men.

Kuten aina, kommentit ovat hyvin tervetulleita! :)

Yksi venäläisten ihanimpia puolia on rajaton vieraanvaraisuus. Yksi hyvä esimerkki siitä ovat 80-vuotisjuhlat, jonne päädyin syyskuun matkallani suoraan lentokentältä. En tuntenut sankaria entisestään, mutta koska  olimme kuulleet toisistamme, mummoni on hänen ystävänsä ja satuin olemaan kaupungissa bileiden aikaan, minua odotettiin paikalle kunniavieraana. Asiassa oli vain yksi mutta… mummo oli unohtanut mainita siitä itse kunniavieraalle.

 

En siis osannut lentokoneesta Rostovin kentälle kahdeksan aikaan illalla astuessani arvatakaan, että joutuisin kahden lentomatkan ja muutaman tunnin Pietarissa hengailun jälkeen suoraan arvokkaisiin juhliin. En ymmärtänyt epäillä mitään edes siinä vaiheessa, kun huomasin mummoni seisovan odottamassa minua aivan fantastisen tyylikkäässä asussa ja viimeisen päälle laittautuneena. Itsehän olin varustautunut matkaan pehmeillä housuilla, mukavalla t-paidalla ja rennolla hupparilla – sekä tietysti isolla matkalaukulla.  Pehmeä, mukava ja rento ei ehkä kuitenkaan ole se juttu, mitä venäläiseltä naiselta juhlapukeutumisessa odotetaan. Matkalaukun sopivuudesta iltalaukuksi en ole myöskään ihan varma. ;)

Esitin ensin mummolleni liudan vastaväitteitä – ei, olen ihan väsynyt! voidaanko edes mennä kodin kautta? katso mitä mulla on päälläni! mennään vähän myöhemmin? ai miten niin ne on jo aloittaneet? – mutta sitten päätin, etten voi jättää väliin tilaisuutta johon minua innolla odotetaan vain siksi, etten ole meikannut tai pukeutunut hienosti. Venäläiset illanistujaiset ovat aina niin hauskoja, että niiden missaaminen niin turhasta syystä olisi silkkaa hulluutta – ja vieläpä epäkohteliasta syntymäpäiväsankaria kohtaan. Niinpä hop! taksiin ja suunta kohti ravintolaa, jossa kestit järjestettiin.

Tilaisuuden isännät ottivat meidät ilolla ja mielenkiinnolla vastaan, mutta eivät edes vaivautuneet teeskentelemään, että lookini olisi ollut missään määrin hyväksyttävä: sain heti neuvoksi, että ravintolan kylppärissä mahtuu kyllä vaihtamaan vaatteita. Minulla siis tosiaan oli mukanani matkalaukku ja siinä erinäisiä mekkoja. Harmi vain, että jouduin avaamaan laukkuni ja etsimään sopivaa päälle pantavaa muiden vieraiden katseiden alla – enkä todellakaan ollut pakannut siististi. Löydettyäni sopivan asun, oli edessä seuraava haaste; vaatteiden vaihto. Niinpä yritin pujotella valitsemaani mekkoa päälle ravintolan ahtaassa kylppärissä samalla huulikiiltoa toisella kädellä lisäillen, kun oven takaa kuului ”me jo odotetaan sua!” -huutoja. Eniten häpesin kuitenkin sitä, ettei mulla edes ollut äkkiä impovisoitua Presidentti-kahvia (jostain syystä todella rakastettu Venäjällä, joten raahaan sitä aina mummolle kassillisen) parempaa lahjaa, koska en tosiaan ollut tiennyt bileistä mitään etukäteen. Kahvipaketti kahdeksankymmenvuotislahjaksi, hmmmm… Laihialla nämä. ;)

Kaikesta huolimatta kaikki olivat minulle superystävällisiä, juhlat olivat aivan mahtavat ja meillä oli todella hauskaa. Pöytä notkui tarjottavista ja jossain vaiheessa porukan naiset, aina meistä nuorimmista kaksikymppisistä itse päivänsankariin asti, innostuivat tanssilattialle. En olisi voinut toivoakaan parempaa alkua ihanalle lomaviikolleni. Tarinan opetus: no matter what you’re wearing, never miss a Russian party.

Tunnette varmaankin en ole koskaan -pelin matkailufanien kehittämän serkuksen, en ole koskaan käynyt -leikin? Tarkoituksena on siis enemmän tai vähemmän leikkimielisesti vertailla matkavalloituksia ja päteä mahdollisimman eksoottisilla matkakohteilla. Ystäväni G voittaisi Karibian matkojensa, Seychellit-purjehduksensa ja Etelä-Koreaan suuntautuneen vaihtonsa ansiosta kisan helposti, mutta mullakin on takataskussani yksi villi kortti, jonka vilauttaminen ei ole vielä koskaan pettänyt: synnyinkaupunkini Rostov!

Vaikka Rostov on Etelä-Venäjän keskus ja yli miljoonan asukkaan metropoli, tuntevat suomalaiset sitä hyvin heikosti. Olen yhtä hymyä jo, jos keskustelukumppanini väittää joskus kuulleensa  paikasta, puhumattakaan, jos joku suomalainen paljastaisi kaupungissa käyneensä (never happened). Itse asiassa, yleisin reaktio kun kerron Rostovin lämpimästä ilmastosta ja maantieteellisestä sijainnista taitaa olla ”Mitä? Mä luulin että Venäjällä on aina kylmä!”.

Oion tietysti mielelläni väärinkäsityksiä kaikille jotka jaksavat kuunnella – ja kuulemani mukaan joskus myös niille, jotka eivät niinkään jaksaisi. ;) Niinpä päätin tällä kertaa hoitaa promoamisen tuhat kertaa tehokkaammalla tavalla – kuvien avulla. Nyt mukana on vain viime syyskuussa viikon reissullani napsimiani kuvia, mutta mulla on niitä varastossa vielä paljon lisää edellisiltä matkoilta, eli beware. ;) Kuvareportaasi etelä-venäläisestä arjesta alkaa nyt, olkaa hyvät!

 

Siinä vaiheessa kun herään, kantautuu keittiöstä yleensä paistinpannun sihinä ja houkutteleva tuoksu. Ei kun tohvelit jalkaan ja aamupalalle! Venäläisessä kodissa vieraille muuten tarjotaan aina mahdollisimman mukavat sisätossut, niin että minua aina nolottaa, kun en itse pidä vieraiden varalta varaparia varastossa.

 

Rostovilaiset arbuusit – nam. Vierailuni ajoittui juuri sesonkiaikaan!

 

Ystäviemme puutarhassa kasvaa viinirypäleitä.

Muotia, johon vain harvalla on varaa.

Bussijono keskustassa. Kyllä, kuvassa ihmiset jonottavat seuraavaa bussia. Ihmettelen, ettei sama käytäntö ole vielä rantautunut Britteihin, englantilaiset nimittäin suhtautuvat jonottamiseen suorastaan fanaattisella innolla.

Katunäkymää  iltahämärässä.

Jonkin aikaa mun käynnin jälkeen kaupungilla juhlittiin Rostovin synttäreitä, ja pitkästä historiasta kertovia kauniita julisteita oli ripustettu katujen varsille.

Paikallisessa kahvilassa.

Vaikka tämän reissun pääantina olikin kylässä kiertely ja ihan tavallinen rostovilainen arkielämä, ehdin piipahtaa myös kaupungin kauniissa keskustassa. Päätänkin siis tämän postaukseen muutamaan ihanan Rostovin keskustassa napattuun kuvaan. Innostuin tosin tästä sen verran, että teille on ihan pian tulossa vielä toinen Venäjä-aiheinen postaus. Hei, mähän varoitin, ja joskus vaikka ei kiinnostaisikaan. ;)