Liza in London » london

Tour de France 2014

Tue, 08 Jul 2014 12:34:35 +0000

Eilen kävin katsomassa Tour de Francea. En kuitenkaan matkustanut Ranskaan: tänä vuonna, ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen, maailman suurin pyöräilytapahtuma käynnistyi Englannista.

Kisa polkaistiin käyntiin pohjoisesta, ja eilinen etappi päättyi Lontooseen. Pyöräilijöiden odotettiin saapuvan Buckinghamin palatsille pystytettyyn maaliin joskus neljän pintaan, ja katujen reunat täyttyivät katsojista jo kauan sitä ennen. Itse olimme paikalla niin aikaisin, että saimme aivan loistavat paikat kakkosrivistä. Odottelukaan ei haitannut, vaan pari tuntia meni kuin siivillä festaritunnelmasta ja yleisestä innostuksesta nauttien.

Sitten tapahtuman päätähdet saapuivat. Tai oikeastaan ajoivat ohitsemme, aivan superlujaa vauhtia. Vauhdin ei olisi pitänyt yllättää, olenhan seurannut telkkarista niin Touria, Vueltaa kuin etenkin Giro d’Italiaa, mutta livenä se näytti niin paljon vaikuttavammalta. Hurrasin, taputin, enkä voinut peitellä ihastustani, kuten ei leveistä hymyistä ja vilkutuksista päätellen muukaan yleisö. Aivan upea kokemus!

Kävikö joku muu katsomassa Touria? :)

]]>

Open Garden Squares Weekend

Thu, 19 Jun 2014 11:27:29 +0000

Välillä tuntuu, että bloggaajana toistaa jatkuvasti samoja juttuja. Niiden kärjessä on varmastikin ”Lontoossa on niiiiiin paljon tehtävää!”-hehkutus. Mutta kun se pitää paikkansa :D Täällä tosiaan tapahtuu koko ajan niin paljon kaikkea, että ”on vaikea pysyä menossa mukana!” (klisee 2). Viime viikonloppuna ”sain mahdollisuuden tehdä jotain, mikä on kiinnostanut mua jo pitkään” (klisee 3). Kaikki kolme klisettä toistuvat täällä niin usein siksi, että ne pitävät paikkansa, mutta välillä mietin, onko mun oikeasti ihan pakko selittää ne joka postauksen alussa vai voisinko siirtyä suoraan asiaan, eli siihen että…

Viime viikonloppuna pääsin Open Garden Squares Weekendin merkeissä tutustumaan Lontoon salaisiin puutarhoihin. Lontoo on ehkä vehrein kaupunki, jonka tiedän – mutta viikonlopun aikana ymmärsin, että oikeastaan tiedän sen vehreydestä aika vähän. Kaikille avoimien maailmankuulujen puistojen (Hyde Park, Regents Park, Hampstead Heath), kaupunkiaukioiden (suosikkeihini kuuluvat esim. Soho Square ja Russel Square) sekä ihanien paikallispuutarhojen lisäksi täällä on nimittäin todella paljon salaisia tai ainakin suurelta yleisöltä suljettuja viheralueita.

Väärinkäsitysten välttämiseksi on pakko tähdentää, että tapahtumassa mukana olevat yli 200 puutarhaa eivät ole mitään Virtasten (tai Jonesien) yksityispihoja, vaan esimerkiksi taloyhtiöiden, asukasjärjestöjen, hotellien, yritysten, museoiden, vankiloiden ja koulujen vihreitä kaistaleita (synonyymisanakirja tulisi nyt tarpeeseen – musta nimittäin tuntuu, että ’vihreä kaistale’ ei välttämättä ole se kaikkein osuvin kiertoilmaus puutarhalle :p). Itse pyrin viikonlopun aikana vierailemaan erilaisissa, eri tarkoituksiin käytetyissä kohteissa. Listalleni päätyneet Bedford Square ja Thurloe Square ovat yksityisaukioita, joita pääsee tavallisesti ihailemaan vain rauta-aidan takaa, The Academy Gardens ja White Hall Hotel Garden taas hotellien sisäpihoja – piilossa maailmalta, mutta hotellivieraiden käytössä. Ridgmount Garden on ns. ’residential garden’, The Phoenix Garden taas ’community garden’, erona se, että ensimmäinen on avoinna vain tiettyjen talojen asukkaille, toinen koko yhteisölle. The Ismaili Centre Roof Garden on nimensä mukaisesti kattopuutarha, MaRoCoCo Garden suklaamyyälän pieni ja herkullinen takapiha.

Kävellessäni kaupunkia pitkin tapahtumajärjestäjän aarrekartta kädessäni en voinut olla yllättymättä kerta toisensa jälkeen: tämän seinän takaa paljastuukin aidattu puutarha, tälle pikkuiselle takapihalle taas on saatu rakennettua kukkakeidas. Hämmästyksen lisäksi ajatukseni valtasi aina välillä myös hämmennys: onko muka ihan reilua rajata keskeltä Bloomsburyä, ihan British Museumin vierestä, jättimäinen aukio pelkästään parin luksustalon asukkaiden käyttöön?

Mitä mieltä olet – tulisiko yksityiset kaupunkiaukiot avata kaikkien kaupunkilaisten käyttöön? Entä osallistuiko joku muu Open Garden Squares -viikonloppuun?

Ps. Kuka tunnistaa vikan kuvan tyypit tästä postauksesta? ;)

]]>

Instagram Travel Thursday: Maaginen ilta Primrose Hillillä

Thu, 29 May 2014 22:09:11 +0000

- Mä haluan näyttää sulle jotakin, sanoi poikaystäväni ja tarttui minua kädestä. Kiedoin kevyttä takkia tiukemmin ympärilleni: olimme viettäneet koko päivän kaupungilla, enkä rehellisesti sanottuna olisi enää jaksanut kavuta edessämme kohoavalle kukkulalle. En kuitenkaan halunnut pilata toisen innostusta.

Niinpä seisoin viittä minuuttia myöhemmin Primrose Hillin laella. Enää en ollut lainkaan väsynyt – T:n innostus oli muuttunut omakseni. Tuijotin lumoutuneena edessäni aukeavaa maisemaa: London Eyeta, BT Toweria, Center Pointia, Shardia ja niiden alla kimaltelevia puistovaloja.

T levitti takkinsa maahan, istuimme alas. Emme suinkaan olleet ainoita: kukkulalle oli kokoontunut paljon ihmisiä koiranulkoiluttajista kaveriporukoihin, ja puheensorina täytti kuulaan, asteittain yhä samettisemmaksi muuttuvan kevätillan.

Tälläkin tarinalla on opetuksensa: Jos joku tarttuu sinua kädestä, älä ajattele. Mene.

**************************************

Instagram Travel Thursday on kokoelma matkailuun ja instagramiin liittyviä postauksia. Suomessa projektia vetävät Kaukokaipuu, Destination Unknown ja Running with Wild Horses -blogit, ja niiden sivuilta löytyy paitsi lisätietoa, myös ohjeet osallistumista varten.

]]>

Chelsea Flower Show 2014

Wed, 21 May 2014 10:05:29 +0000

Lontoossa asuva törmää usein yhteen ja samaan ihanaan haasteeseen: mielenkiintoista tehtävää on niin paljon, että on tosi vaikea valita, mitkä kaikista mahtavista vaihtoehdoista kalenteriinsa kelpuuttaisi. Maanantaina pääsin kuitenkin tekemään jotain, mistä olen haaveillut jo useamman vuoden: kävimme nimittäin ennakkokatsastamassa tämän vuoden Chelsea Flower Shown.

Royal Horticultural Societyn (RHS) järjestämä kukkanäyttely on yksi Lontoon vuotuisen tapahtumakalenterin kulmakivistä. Eikä vain Lontoon: kyseessä on kenties maailman kuuluisin puutarhanäyttely, joka houkuttelee vierailijoita ympäri maailmaa. Ja ilmeisesti myös ympäri seurapiirejä: paikalla on pressipäivänä pyörinyt ainakin Benedict C aka 21st Century Sherlock Holmes, Rowan Atkinson aka Mr. Bean ja Twiggy aka yksi maailman ensimmäisistä huippumalleista. Perinteen mukaisesti tapahtumassa vieraili myös kuningatar Elizabeth II.

Vaikka kuninkaallinen kaimani jäi tällä kertaa bongaamatta, pääsimme lähietäisyydelle Queen Beestä – enkä tarkoita Mrs. Carteria. Eräälle standille oli nimittäin pystytetty ihan oikea mehiläiskenno, jonka hyörintää saattoi lasin läpi tarkailla. Toisen näytteilleasettajan vetonaulana taas toimi parimetrinen, scifi-elokuvan hahmolta näyttänyt ja yllättävän sulavasti liikkunut robotti. Tiesin tietysti, että se on kauko-ohjattava ja täysin vaaraton, mutten silti voinut estää kiljahdusta, kun se lähti äkkiä kävelemään perääni.

Juuri tällaisista pienistä, hauskoissa detaljeista muodostuu näyttelyn värikäs ja loistelias yleisilme. Kaikki yksityiskohdat on harkittu huolella ja ammatitaidolla, mutta puutarhanhoitoon vihkiytymättömälle vieraalle jää näytöspuutarhoista ja kukka-asetelmista mieleen ennen kaikkea niiden tunnelma – sekä se spontaani ilo, jonka kukkameren keskellä kulkeminen saa aikaan.

Tämän vuoden CFS-liput myytiin loppuun tosi nopeasti, mutta kukkien (ja mehiläisten!) ystävät voivat vielä napata liput RHS:n heinäkuussa järjestämään Hampton Court Flower Show -tapahtumaan.

Oletko vieraillut tai suunnitellut vierailevasi Chelsean kukkanäyttelyssä? Järjestetäänkö muuten Suomessa vastaavia tapahtumia?

]]>

Instagram Travel Thursday: Liikkuminen suurkaupungissa

Thu, 10 Apr 2014 13:20:51 +0000

Palataan pienen tauon jälkeen Instagram Travel Thursdayn pariin – tänään aiheena on travel sanan arkisessa merkityksessä. Aihe on mulle erityisen ajankohtainen, koska aloitin viime kuussa uudessa duunissa aivan Lontoon keskustassa. Kaupungilla liikkumisesta on siis tullut jokapäiväistä herkkua, ja lisäksi se ajoittuu nykyisin juuri ruuhka-aikoihin, joita onnistuin opiskelu- ja freelance-aikoina kätevästi välttelemään. Suosittelen välttelytaktiikkaa myos turisteille: sen lisäksi, etta ruuhka-ajan ulkopuolella matkustaminen on ainakin Lontoossa edullisempaa, on se monesti myös nopeampaa ja ainakin paljon, paljon mukavampaa.

Britit tunnetaan hyvistä käytostavoistaan, mutta ruuhkametrossa tätä on joskus vaikea muistaa. Toisaalta täyteen pakkautuneessa metrovaunussa on kieltämättä aika vaikeaa olla kohtelias, kun on pakko liimautua aivan kanssamatkustajien kylkeen ihan vain mahtuakseen sisälle. Istumapaikasta on yleensä turha haaveillakaan. Pari päivää sitten metron pysähtyessä asemalle huomasin, että vieressäni seisoi joku vanhempi nainen, jonka kanssa matkustanut kaveri kehotti tätä kuuluvasti istumaan vapaana olleelle paikalle. Ennen kuin mummo ehti tehdä työtä käskettyä, harppoi istuimen luo kuitenkin keski-ikäinen mies, joka istahti tyytyväisenä alas sivuilleen katsomatta. Anteeksi? (Älkää huoliko, tarjosin mummolle luonnollisesti omaa paikkaani, jonka hän ottikin tyytyväisenä vastaan).

Tällaiset tilanteet tuovat aina mieleeni sen, kun matkustin muutama vuosi sitten Nykkiin. Olin osan aikaa reissussa ryhmän kanssa, mutta niin meno- kuin paluumatkan lentokentälle tein ihan yksin. Nuori tyttö, iso matkalaukku ja paljon, paljon portaita – olisi voinut kuvitella, että joku herrasmies olisi ymmärtänyt tarjota auttavaa kättä (kirjaimellisesti, haha) viimeistään siinä vaiheessa, kun jouduin pysähtymään huilaamaan joka toisella askelmalla. Vaan ei. Pukumiehet ja hopparit vain vilistivät ohitseni portaissa ja aloin olla vähän epätoivoinen. Äkkiä tunsin kuitenkin, että takanani joku tarttui määrätietoisesti laukkuuni ja auttoi minua kantamaan sen maanpinnalle. Käännyin ympäri kiittääkseni ystävällistä ohikulkijaa – joka olikin suureksi hämmästyksekseni nainen. Girl power!

En tietenkään oikeasti ole sitä mieltä, että miehillä olisi jotenkin naisia suurempi velvollisuus tarjota omaa paikkaansa sitä tarvitsevalle tai auttaa painavien laukkujen kanssa ongelmiin joutunutta turistia (ainakin allekirjoittanut turisti on yllä kuvailemansa episodin jälkeen aloittanut hauistreenit :p). Täällä Lontoossa ihmiset ovat kuitenkin yleensä niin ystävällisiä ja avuliaita, että liikennevälineissä ilmenevä tylyys voi aluksi yllättää. Esimerkiksi väärällä puolella liukuportaita seisoskelevat (se toinen puoli kun on varattu niille, jotka haluavat kävellä ylös!) ja lippuporteilla Oyster cardien kanssa hidastelevat (kortit kuuluu ottaa valmiiksi jo hyvissä ajoin) tyypit keräävät varmasti vähintään nuolisateen verran vihaisia katseita.

Koska ärtyneisyys tarttuu tiiviissä tunnelmassa helposti matkustajalta toiselle, kannattaa siltä suojautua parhaansa mukaan. Itse yritän varata joka matkalle jotain kivaa tekemistä (lehti, kirja, kännykkäpeli tai kirjoitusvälineet), enkä ole ainoa. Paikalliset vitsailevatkin joskus, että on suoranainen etikettimoka nostaa metrossa katseensa pois Evening Standardista (paikallinen ilmaisjakelulehti) – varsinkin, jos sen erehtyy suuntaamaan kanssamatkustajaan.

Kaikesta huolimatta Lontoon julkisen liikenteen verkosto on laajuudessaan ja tehokkuudessaan todella vaikuttava. Pakko myos alleviivata, että ruuhka-aikojen ulkopuolella matkustaminen on suoranaista luksusta: busseista näkee toinen toistaan upeampia nähtävyyksiä, metrolla pääsee kymmenessä minuutissa toiselle puolelle kaupunkia, overground kulkee Lontoon kattojen yllä ja DLR tuntuu paikoin melkein huvipuistolaitteelta. Tästä kaupungista ei voi lähteä testaamatta joukkoliikennettä!

Kannattaa silti muistaa, että kävely on hyvä vaihtoehto bussiin tai metrovaunuun hyppäämiselle. Urheilulliset ja urheat taas suosivat pyöräilyä. Taksin käyttäminen on varsin edullista, etenkin, jos liikkuu lyhyitä matkoja ja isossa porukassa. Näiden ”perinteisten” liikuntamuotojen lisäksi urbaanissa viidakossa bongailee usein myös niitä vähän erikoisempia: esimerkiksi rullalautailua ja -luistelu on varsin suosittua, ja tyokaverini taas paljasti taannoin tulevansa toimistolle potkuskootterilla.

Mitä liikennemuotoa sinä suosit? Onko Lontoon julkinen liikenne tullut tutuksi?

**************************************

]]>

Date Night at the Brixton Village

Sun, 09 Mar 2014 08:28:56 +0000

Kun asuu yhdessä poikaystävänsä kanssa, varsinainen deittailu jää helposti vähän aiempaa vähemmälle. Onko joku muu huomannut saman? Käymme totta kai edelleen ravintoloissa, leffoissa, näyttelyissä ja muissa tapahtumissa, mutta useimmiten päätämme näistä aktiviteeteista yhdessä, eikä niin, että toinen suunnittelee kaiken valmiiksi. Torstaina T päätti kuitenkin viedä mut ulos yllätystreffeille. Herra paljasti etukäteen vain sen, että olemme menossa syömään yhtä suosikkiruoistani, dim sumia, mutta jätti niin ravintolan kuin kaupunginosankin mun arvailujen varaan. Ja mähän arvailin: ”Kuinka pitkään sinne kestää mennä? Minkä tyylinen paikka se on? Mitä mun kannattaisi laittaa päälle?”… joo, mulla on ehkä vielä vähän opittavaa heittäytymisen jalossa taidossa. ;)

Yllätys toimi hyvin: olin kieltämättä aika hämmästynyt, kun nousimme metrosta Brixtonissa. Olin aiemmin vieraillut tässä etelä-lontoolaisessa kaupunginosassa vain kaksi kertaa: ekalla kerralla vietin ihanan illan Bruno Marsin keikalla ja tokalla taas vaihdoin metrosta bussiin etelässä asuva kaverin luo matkustaessani. Kummallakin kerralla alue oli vaikuttanut vilkkaalta, kaoottiselta eikä mitenkään erityisen viihtyisältä. Yksi Lontoon parhaita dim sum -ravintoloita? Täällä?

Olisin hämmästynyt vielä enemmän, jos olisin tiennyt, että varsinaisena määränpäänämme on Brixton Village, yksi Lontoon tunnetuimmista markkina-arkadeista. Sinne asti päästyämme en kuitenkaan enää hämmästellyt, vaan ihastelin. Kuten usein käy, Brixtonin todellinen charmi löytyyi vasta tauottoman autoliikenteen halkoman pääkadun takaa: jännittäviä sivukujia, hauskan näköisiä pikkuliikkeitä ja kansainvälistä tunnelmaa. Itse markkina-aluekin on todella hauska ja eroaa ainakin kulinaristisesta näkökulmasta katsottuna aika paljon esim. kuuluisista serkuksistaan Camdenista tai Brick Lanesta. Jos viimeksimainituissa ruokakojuista ja -kärryistä paperilautasilla tarjotut safkat ovat lähinnä shoppailun sivujuonne, on ”ihan oikeiden” pop up -ravintoloiden täyttämä Brixton Village selkeästi paikka, jonne tullaan nauttimaan hyvästä ruoasta. Torstai-iltana sen ravintoloilla näytti menevän oikein hyvin, ja joihinkin joutui jopa jonottamaan.

Kuljettuamme hetken toinen toistaan houkuttelevampien ruokalistojen ohitse (hampurilaisia? nuudeleita? pizzaa? you name it, brixton village’s got it!) saavuimme varsinaisen kohteemme, Mama Lanin, eteen. Yksi vilkaisu lämpölamppujen alla istuneiden kanssaruokailijoiden lautasille ja tiesin, että tulisin tykkäämään paikasta. Pekingiläiseen katukeittiöön erikoistuneen ravintolan listalta löytyy vain kymmenen annosta, mutta jokainen niistä on aivan superherkullinen. Tai no, en voi puhua ihan jokaisesta, mutta testasimme kuitenkin n. 70 % listan antimista, hahaha.

Mitä lautasiltamme sitten löytyi? Merileväsalaattia, kasvispalloja ja neljää eri lajia dim sumia, kahta liha- ja kahta kasvistäytteellä. Pyrimme normaalisti välttämään lihansyöntiä, mutta olemme monesti joutuneet pettymään ravintoloiden kasvisruokatarjontaan. Täällä ei: Mama Lanissa juuri kasvisannokset olivat niitä kaikkein maukkaimpia, ja on ihana tietää, että täällä voi halutessaan herkutella myös puhtaalla omallatunnolla.

Herkullisen dim sum -illallisen päätteeksi T:llä oli minulle vielä yksi yllätys: jälkiruoka. ”Sä tunnistat sen paikan kyllä heti, kun sä näet sen”, poikaystäväni vihjasi, ja tämän lauseen kuultuani tiesin, että menisimme herkuttelemaan mun lempparijälkkärillä, italialaisella jätskillä. Ja niin menimmekin! Erään ruokakriitikon mukaan artisaanigelateria LABG tarjoaa parasta jäätelöä on this side of Florence, ja mun valitsema pannacotta + sitruunasorbettikombo oli täydellinen huipentuma ihanalle illalle.

Kuka muu tunnustautuu dim sumin ystäväksi? Mitä tykkäätte Brixtonista? Hyviä vinkkejä Brixton Villageen?

]]>

Viisi harhakuvaa, joita vaalin ennen Lontooseen muuttoa

Sun, 23 Feb 2014 11:44:00 +0000

Ulkomaille muuttoon liittyy aina paljon odotuksia. On todennäköistä, että osa niistä jää täyttymättä. Tässä viisi juttua, joiden mukaiseksi kuvittelin elämäni Lontoossa ennen tänne muuttoa.

1. Tulen asumaan keskustassa.

Keskusta on Lontoon mittakaavassa aika laaja alue, ja sanoisin nytkin asuvani todella keskeisellä paikalla. Ennen Lontooseen muuttoa tarkoitin kuitenkin keskustalla sellaista sijaintia, josta olisi kävelymatka niin kouluun kuin kaikille parhaille klubeille. Bloomsbury voisi olla ihan kiva. Jossain vaiheessa – T:n toistettua n. 10 kertaan, että ei, meillä ei olisi varaa asua kivenheiton päässä British Museumista, ellemme halua jakaa huonetta jonkun toisen pariskunnan kanssa – päätin, että OK, voin tehdä myönnytyksiä: Mornington Crescentin, Camdenin, London Bridgen tai King’s Crossin alueetkin kävisivät kyllä. Ahahahahahahah. Needless to say, tämä harhakuva karisi aika nopeasti siinä vaiheessa, kun avasin Gumtreen ja näin omin silmin, millaisista summista Lontoon asuntomarkkinoilla puhutaan. Mutta arvatkaa mitä? Vaikka Bloomsbury yhä edelleen kuuluu mun ehdottomiin suosikkipaikkoihin Lontoossa, niin aina ruuhkaisen Camdenin läpi kävellessäni mietin, että huh, onneksi ei asuta täällä.

2. En tule juurikaan käyttämään metroa.

Tämä liittyi tietysti tiiviisti harhakuvaan 1. Nykyisin tosin tiedän, että asui sitä kuinka keskustasssa tahansa, metron välttely on vaikeaa (toiselle puolelle sitä samaa keskustaa kun on kuitenkin aika pitkä matka). Ja ennen kaikkea tarpeetonta – tube on aivan superihana, -kätevä ja -hauska tapa liikkua paikasta toiseen. Ainakin ruuhka-aikojen ulkopuolella. Yritän kuitenkin edelleen aina mahdollisuuden tullen välttää liikennevälineitä ja suosia kävelyä. Totuin Firenzessä ja Helsingissä asuessani siihen, että melkein kaikki kiinnostava oli kävelymatkan päässä – ja jos mun pitäisi keksiä joku hyvä puoli pienissä kaupungeissa metropoleihin verrattuna, niin se olisi juuri mahdollisuus asua ydinkeskustassa ja kävellä kaikkialle.

3. Käyn katsomassa kaikki Lontoon musikaalit ja näytelmät.

Lottovoittoa ja aikakonetta odotellessa. :P

4. Voin jättää talvitakit varastoon.

Ihmisen, joka pukee stadissa toppiksen jo syyskuussa (okei, tämä on tapahtunut ehkä kerran, mutta silti), oli vähän hassua edes kuvitella mitään tällaista. Suomessa toppatakki mahdollistaa sen, että käveltyäsi Kampista yhdyskäytävän kautta Rautatieasemalle, uskallat juosta torin yli Kinopalatsin lämpöön ilman sen suurempia suostutteluja. Lontoossa toppatakki mahdollistaa sen, että voit istua keskellä yötä monta tuntia Thamesin rannalla juomassa kaakaota. Tarpeellinen se on molemmissa tapauksissa.

5. Sosiaalinen kalenterini tulee olemaan aivan täynnä.

Ja opiskelu tulee olemaan mulle yhtä helppoa kuin ennenkin. Kyllä, nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa: kalenterini on täällä asuessani nimittäin täyttynyt vähintään yhtä tehokkaasti koulutöillä kuin kulttuuririennoilla. Taas kerran kova kontrasti niin Firenzeen kuin Helsinkiinkin, joissa asuessani aikataulutin koulutyöni kaikkien kivojen tapahtumien perusteella. UCL:llä sellainen ei yksinkertaisesti onnistuisi, ainakaan jos haluaa saada sen Distinctionin. Mutta asiassa on myös toinen puoli: Lontoon tahti on todella kova melkein kaikille, ja mun lisäksi myös suurin osa lontoolaisista kavereistani on superkiireisiä. Siksi treffit eivät yleensä onnistu ex tempore, ja kasuaaleimmatkin hengailut saatetaan merkata kalentereihin jo viikkoja etukäteen. Tällainen tyyli ei oikein sovi minulle: mistä voin muka tietää maanantaina, jaksanko torstaina lähteä töiden jälkeen drinkeille tai sunnuntaina kävelylle? Siispä huomio lontoolaiset: jos teillä on samanlaisia fiiliksia, niin ottakaa yhteyttä – perustetaan joku oma ”ex tempore -tapaamiset kunniaan” -verkosto! :p

Muut ulkosuomalaiset, millaisia odotuksia teillä on ennen ulkomaille muuttoa ollut? Miten hyvin ne ovat toteutuneet? Ulkomaille muutosta haaveilevat, millaiseksi kuvittelette arkenne muuton jälkeen?

]]>

Vapaapäivä Lontoossa: auringonpaistetta ja iltapäiväteetä

Tue, 11 Feb 2014 14:02:00 +0000

Sunshine, glorious sunshine! Olivatpa ilmat miten kylmät tahansa, auringonpaiste saa kyllä lämpöä rakastavimmankin vilukissan houkuteltua takan äärestä raikkaaseen ulkoilmaan. Kuten on ehkä jo tullut selväksi, rrrrrrrakastan pitkiä kävelylenkkejä – mielestäni ne ovat yksi parhaista tavoista tutustua uuteen kaupunkiin ja toisaalta myös ihailla tuttuja paikkoja. Lontoo ei ole meille enää uusi, muttei vielä täysin tuttukaan – kahdenkin vuoden jälkeen löydämme täältä jatkuvasti uutta ja kiinnostavaa tutkittavaa.

Toisaalta tykkäämme (totta kai!!!) aina myös palata vanhojen suosikkiemme pariin. Yksi niistä on Hampstead Heath, ehkä koko kaupungin ihanin puisto. Olen postannut siitä aiemminkin, esimerkiksi täällä ja täällä - se on todella aivan täydellinen paikka viettää kuumaa kesäpäivää Lontoossa. Mutta ihana se on talvellakin, etenkin auringonlaskun aikaan, kun ruohikko, puut ja horisontti verhoutuvat kaikki kultaan ja pastelleihin.

Puistotien varrelle oli sitten viime vierailumme ilmestynyt tupakoinnin kieltävä kyltti. En tiedä tarinaa sen takana – käsittääkseni julkisilla paikoilla tupakointia ei valitettavasti ole Briteissä vielä kielletty – mutta olisin aivan innoissani, jos tänne tulisi Sochin tapaan laki, joka sallii röökaamisen vain tietyillä, tarkkaan rajatuilla paikoilla. Tosin puistossa ei sellaista paikkaa tarvitsisi imho olla lainkaan – eikö ideana juuri ole tulla nauttimaan raikkaasta, puhtaasta ilmasta?

Talvella ulkona reippailuun on ihana yhdistää jokin herkullinen ”palkinto” (ei sillä, etteikö Hampstead Heathin upeissa näkymissä olisi tarpeeksi palkintoa jo itsessäänkin!). Tällä kertaa poikaystäväni yllätti mut kertomalla kesken kävelyn, että haluaa viedä mut iltapäiväteelle. Afternoon tea – miten ihanan perinteistä ja peribrittiläistä! En tosin tiedä, kuinka monet syntyperäiset britiTkään vaalivat traditiota nykyään – teetä juodaan kyllä paljon, mutta iltapäiväteessä on kyse niin paljosta muustakin…

Esimerkiksi herkullisista voileivistä ja suussa sulavan makeista scones-leivoksista! Viimeksi mainitut taitavat olla se kuuluisin teelisuke, ja ne tarjoillaan hillon ja kermavaahdon kera.

Jaoimme siis T:n kanssa yhden teeseetin, ja tunnelmallisen Hampstead Tea Roomin annos oli sen verran iso, että pysyimme molemmat kylläisinä koko illan. Mikä parasta, niin voileivät, leivokset kuin itse teekin olivat kaikki aivan superherkullisia. Tämä oli jotenkin myös tosi kiva tapa syödä: ruoat tuotiin eteen kauniilla ”kakkutarjottimella” (apua, mulla on kaikki keittiösanasto niiiiin hakusessa – ja kaikilla kielillä!) josta sitä sai napostella samalla Hampsteadin kauniita maisemia ikkunasta tuijotellen.

Oletko kokeillut perinteistä iltapäiväteetä? Mitä tykkäsit? Entä onko täällä muita Hampstead-faneja? :)

]]>

Katsaus vuoteen 2013, 3/4

Sun, 26 Jan 2014 13:59:00 +0000

Olenkohan mä vähän hidas bloggaaja? Kun valitsen kuvia tätä vuosikoostetta varten, jään selaamaan niitä ja hups, postauksen kirjoittaminen pääsikin unohtumaan. Koitan kuitenkin saada sarjan valmiiksi vielä tammikuun puolella. :) Eka osa löytyy täältä ja toka täältä.

Heinäkuu sujui oikein lämpimissä merkeissä. Olin saanut graduni kvantitatiivisen aineiston kerättyä, ja nyt oli aika siirtyä tilastollisen analyysin pariin. Istuin tunnin jos toisenkin pihallamme auringossa herkkuja napostellen ja paksua SPSS-ohjekirjaa lukien. Opiskelun lomassa leikin uudella puhelimellani, ihanalla pinkillä Nokiallani, josta olen edelleen aivan fiiliksissä <3 :).

Kun oli aika siirtyä lukemisesta kirjoittamiseen, kannoin tietokoneen pihalle. Paras tapa pitää työmotivaatio korkealla! Tässä vaiheessa työtahtini oli kuitenkin vielä aika normaali, ja kävin melkein joka päivä joko T:n tai ystävien kanssa puistoissa ottamassa aurinkoa, ihailemassa kukkaloistoa, pelaamassa palloa tai valtaamassa leikkikenttiä. Rekisteröidyin British Libraryn jäseneksi, vaeltelin pitkin kesäistä Lontoota ja kävin leffassa katsomassa Bling Ringin.

Eräänä aurinkoisena päivänä saimme ex tempore idean lähteä retkelle St. Albansiin. Kiersimme pikkukapungin tärkeimmät nähtävyydet, ostimme ison boksin jäätelöitä ja asetuimme puistoon nauttimaan ilta-auringosta. Heinäkuun aikaavievin aktiviteetti tuntuikin sekä kuvien että päiväkirjamerkintöjeni perusteella olevan auringosta nauttiminen, hihi.

Kuun puolivälissä lähdimme kolmeksi viikoksi Suomeen. Oli ihanaa viettää pk-seudulla vaihteeksi pidempi aika: sen lisäksi, että sain kerättyä lopun gradua varten tarvitsemani haastattelumatskun, ehdin myös nauttia kesäisestä suomalaisesta arjesta. Siihen kuului rakkaiden seurasta nauttimista <3, Tuomiokirkon portailla istumista, kaverien tapaamisia Espalla, Itämeressä uimista, grillailua, saunomista, brunssaamista ulkoilmassa, leffassa käymistä (katsottin Lone Ranger, Pilvikartasto ja Now You See Me, kaikki kolme aivan huippuja!) ja varmaan useamman kilon verran Makuuni-karkkeja, haha.

Teimme retken Hankoon. Kiipeilimme kallioilla, kävelimme pitkin rantoja (joskin vesi oli sen verran viileää, ettei uimaan tehnyt edes mieli!) ja söimme saaristolaispöydässä, slurps. Matkalla takaisin stadiin pysähdyimme keskellä mustikkametsää, söimme marjoja ja ihailimme paikasta kumpuavaa kylmää lähdettä. Kyllä Suomi on kesällä kaunis!

Ohjelmaan kuului tietysti myös illallista ystäväporukassa, kotibileitä ja tyttöjen iltoja. Taisin käydä klubilla vain kerran (yaiks!) ja silloin huomasin, etten ehkä enää tunne Helsinkiä ihan niin hyvin kuin aiemmin – lähdimme ystäväni kanssa Tigeriin, jossa en ollut aiemmin käynyt, mutta saavuimme paikalle niin aikaisin, että koko klubi oli tyhjä. Meillä oli joka tapauksessa hauskaa.

Tein paljon kävelyretkiä rantaa pitkin ja yhdellä niistä löysin kaupungin ylläpitämän laiturin. Palasin sinne useamman kerran ottamaan aurinkoa, ja paikalla ei ikinä ollut ketään muuta, eli sain yksityislaiturin ihan omaan käyttöön. Hengasin tietysti paljon koiramme kanssa, ja yksi lempparileikeistämme oli lähteä pimeän tultua metsään leikkimään piilosta.

Kuukauden statuspäivityksiä:

Decided I absolutely need to fix my computer before I can continue writing my dissertation. The funny thing is that it has been broken since last April, and only now do I suddenly find the time to do something about it. What a coincidence :P

To swim or not to swim? That is the question.

Elokuussa jouduin vastahakoisesti lähtemään Suomesta aivan ihanan ja rentouttavan loman jälkeen. Lentokoneen laskeutuessa Lontooseen saimme nauttia fantastisista näkymistä. Kotiin päästyäni oli kuitenkin aika tarttua ihan kunnolla toimeen, ja koko kuukauden voisikin tiivistää kahteen sanaan: kirjoitin gradua.

Elokuussa tein myös ison periaatteellisen päätöksen: taas yhden eläinten julmaa kohtelua käsitelleen videon jälkeen päätin, ettei mulla enää riitä tekosyitä olla ryhtymättä kasvissyöjäksi. T lähti tietysti mukaan projektiin. Tapasimme kasvissyöjäystäviämme intialaisessa vegeravintolassa ja saimme paljon hyviä vinkkejä urakan helpottamiseksi. Jälkiviisaana sanoisin kuitenkin, ettei välttämättä ole fiksua tehdä näin isoa muutosta ruokavalioon kesken palavan gradukiireen: muistan, että olin monena päivänä aivan supernälkäinen.

Koska kuukausi sujui niin intensiivisesti tietsikan, muistiinpanovihkojen ja akateemisen kirjallisuuden parissa, ovat kaikki poikkeukset sääntöön jääneet vahvasti mieleeni. Yksi tällaisista oli koko iltapäivän ja illan vienyt kävely East Endistä Tower Bridgelle, ja matkan aikana sekä määränpäässä meitä ihastuttaneet fantastiset maisemat.

Vedin graduprosessin aikana ainakin kolme allnighteria poikaystäväni yliopistolla. Ylläolevat kuvat on otettu yhtenä tällaisista öistä. Aloitimme yleensä illan wasabi-ruoalla, energiajuomalla ja Scrabblen pelaamisella. Mitä pidemmälle yö eteni, sen kovemmaksi kävi kirjoitustahti. Poikaystäväni nukahti ainakin kerran sohvalle mun jatkaessa kirjoittamista aamuseiskaan, hänen väitöskirjansa palautuspäivä kun oli huomattavasti kauempana kuin mun gradun.

Unirytmini oli ymmärrrettävistä syistä ihan mitä sattuu, mutten edes ottanut asiasta mitään stressiä. Kävimme melkein joka ilta pitkillä kävelylenkeillä, tai sitten hengasin puutarhassamme lämmöstä nauttien. Oikeasti, jopa puutarhatyöt tuntuivat tässä vaiheessa kivalta tauolta gradusta. Mun on kuitenkin pakko myöntää, että vaikka 24/7-tyylinen työskentely oli tietysti väsyttävää ja vaativaa, niin oikeasti nautin siitä aivan superpaljon. Oli ihana saada omistautua kuukaudeksi mua kiinnostavalle aiheelle, ja siksi päätin heti elokuun alusta, että otan tästä mahdollisuudesta kaiken irti – ja niin otinkin. :)

Kuukauden statuspäivityksiä:

First week of veggie diet: I’m constantly hungry and, consequently, grumpy. I really hope this gets easier, soon!

Trying to calculate effect sizes for non-parametric data = I’m clueless.

Syyskuun kolmantena päivänä olikin sitten aika palauttaa gradu. En muista palautusta edeltävistä päivistä hirveästi muuta kuin sen, että aloin olla niin väsynyt, etten ihan oikeasti pysynyt hereillä. Viimeistelin kaavioita, väsäsin lähdeluettelon ja tietysti oikoluin graduni ainakin kymmenen kertaa. Olin samalla iloinen ja ylpeä itsestäni, ja samalla salaa vähän harmistunut siitä, että työ piti palauttaa jo nyt – olisin mielelläni jatkanut gradukuplassani vielä vähän pidempään!

Varsinaisena palautuspäivänä lähdin ajoissa yliopistolle printtaamaan ja sitomaan työni. Siitä huolimatta, että olin varannut näihin n. 45 minuuttia vieviin operaatioihin monta tuntia aikaa, pelkäsin koko ajan, etten ehdi ajoissa. Huoli osoittautui onneksi turhaksi, ja vein kaksi kaunista, punakantista opinnäytetyöni leveästi hymyilevälle administraattorille. Tämän jälkeen olisin rehellisesti sanottuna halunnut lähteä kotiin nukkumaan, mutta unirytmistäni huolissaan ollut poikaystäväni ”pakotti mut ensin kanssaan kävelylle, puistoon, sushille ja elokuviin.

Palautuksen jälkeen olin niin väsynyt, että en tehnyt viikkoon mitään muuta kuin hengaillut puistossa, tavannut kavereita ja nukkunut pihalla. Sitten oli aika aktivoitua: lähdin taas käymään Suomessa <3. Kävin ekaa kertaa moneen vuoteen Heurekassa, kirjauduin takaisin stadin yliopistoon, shoppailin, käytiin leffassa katsomassa Rush (yksi vuoden parhaista leffoista!) ja uskaltauduin kahden vuoden tauon jälkeen taas hammaslääkäriin, auts.

Palattuani Lontooseen rupesin hoitamaa opintojen lopettamiseen liittyviä velvollisuuksia: palautin paksun pinon kirjoja yliopiston kirjastoon ja kävin satapäisen yleisön edessä rekrytoimassa uusia opiskelijoita laitoksemme lehden toimituskuntaan. Juhlimme poikaystäväni kanssa vuosipäiväämme – tuntui hassulta ajatella, että olimme olleet yhdessä jo kuuden vuoden ajan. Meidän piti lähteä kotiseutumatkailemaan, mutta päädyimmekin viettämään ihanan päivän Lontoossa hengaillen.

Syyskuun lopulla aloitin työnhaun ja kävin ensimmäisessä haastattelussani. Se meni todella hyvin ja oli yleisesti tosi posiitiivinen kokemus, vaikken saanutkaan paikkaa. Tapasin ystäviä, nautin alkusyksyn auringosta ja varasin matkan ihanaan Moskovaan!

Kuukauden statuspäivityksiä:

flights to Moscow – check!!!

London today, +20 degrees. Oh yes.

*********

Aika gradupainotteista tosiaan, mutta onneksi ehdin myös nauttia kesästä – ja, kuten varmasti tuli selväksi – auringosta. Ensi kerralla vuorossa loppuvuoden kertausta, jeii! :)

]]>

Katsaus vuoteen 2013, 2/4

Sat, 11 Jan 2014 15:00:00 +0000

Jatketaan vielä hetki vuoden 2013 muistojen parissa. Tällä kertaa vuorossa kevät ja alkukesä. Eka osa löytyy täältä.

Huhtikuun alun vietin Suomessa. Sitten tulin muutamaksi päiväksi Lontooseen ennen pikalähtöä Ranskaan – osallistuin Rennesissä kahden viikon mittaiseen rikollisuutta, mielisairautta ja vangitsemiskäytäntöjä käsittelevään seminaariin. Meidän koko yliopistostamme osallitujiksi oli hakemusten perusteella valittu vain viisi ihmistä eri aloilta ja laitoksilta, joten olin tosi ylpeä saadessani olla mukana.

Innostustani ei hälventänyt edes se, että kaikki opiskelivat jakoivat seminaarin ajan pienen pienet hotellihuoneet muiden osallistujien kanssa. Omassa huoneessani oli itseni lisäksi kaksi entuudestaan mulle aivan tuntematonta naista, ja jännitin etukäteen vähän, mitenköhän se sujuisi. Turhaan – tulimme kaikki kolme aivan loistavasti toimeen ja olemme edelleen yhteyksissä. Oli muutenkin tosi hauska saada viettää kaksi viikkoa ranskalaista yliopistoelämää, hengata kampuksella ja käydä paikallisissa ruokakaupoissa ja ravintoloissa vaikka mun on pakko myöntää, että tämän reissun jälkeen en pitkään aikaan halunnut koskeakaan patonkeihin tai croissanteihin, hahaha.

Tiivis ja mielenkiintoinen ohjelma piti sisällään tavanomaisten luentojen lisäksi myös kenttätyötä ja tutustumiskäyntejä – vierailimme esimerkiksi nuorisovankilassa. Aikaa jäi kuitenkin myös kaupungilla pyörimiselle sekä retkeilylle: pääsin suureksi riemukseni käymään Mt. Saint Michelissä ja Saint Malossa. Retkipäivä oli kaiken kukkuraksi niin aurinkoinen, että sain nauttia kevään lämmöstä minimekossa. Ihana aloitus kesäkauteen!

Seminaarin jälkeen astuin väsyneenä mutta tyytyväisenä junaan, joka kiidätti mut Pariisiin ja siellä odotelleen T:n syliin. Vietimme aivan täydellisen pitkän viikonlopun Seinen rannoilla auringosta nauttien, Musee d’Orsayn impressionistitaidetta ihaillen, ravintoloissa ja kahviloissa hengaillen, katutaidetta bongaillen ja yleisesti Pariisin bulevardeja ja pikkukujia samoillen. Lomailun ohessa kirjoitin väitöskirjasuunnitelmaani, jolle potentiaalinen ohjaaja näytti suureksi riemukseni vihreää valoa.

Huhtikuun lopussa olikin jo ekojen tenttien aika. Niiden lisäksi keskityin tiiviisti valmennustunteihin, esseiden suunnitteluun, väitöskirjahakemukseen ja gradutyöhön. Tenttikausi aiheutti aika kovaa stressiä, mutta onneksi sää suosi Lontoota ja pääsin rentoutumaan pihatöiden ja puistohengailun parissa kauniista auringonpaisteesta nauttien.

Kuukauden statuspäivityksiä:

This morning, we went through some anger management techniques. They came in handy later in the day, when our Belgian lecturer, before starting his performance, which we were promised would be in English, said: ’French is my mother tongue and I will speak French. Unfortunately for our English colleagues. But you can always ask questions in your mother tongue’. FYI, I am not English, English is not my mother tongue, and unfortunately I am not able to ask questions in any of my native languages, because no one else here speaks Finnish, Russian or Estonian – so please don’t make me feel like an evil British imperialist. Anyway, tonight I decided to show my respect for the local culture by going to see a theatre performance – 1,5 hours of pure French. Oui!

After a lovely, sunny day of sightseeing at St. Malo and Mont Saint Michel yesterday, today I got the chance to visit the forensic institute, Centre for sex offenders, autopsy theatre and an adolescent prison. It’s really strange walking through a prison courtyard, just a couple of steps from barred windows, seeing the young boys (aged 13-17!!!!) behind the bars and hearing them talk, shout and bang the windows. For some of us, word ’freedom’ has quite a literal meaning.

Toukokuun ensimmäiset viikot menivät koulutöiden, kokeiden ja esseiden parissa. Huomasin, että ajankäytössäni on vielä paljon parantamisen varaa, sillä jouduin palauttamaan yhden esseen päivän myöhässä, kun en yksinkertaisesti ehtinyt saamaan sitä valmiiksi eräpäivään mennessä. Vaikka tässä vaiheessa en sitä vielä tiennytkään, menivät esseet ja kokeet kuitenkin onneksi tosi hyvin.

Maaliskuun juhlahumun ja suureksi osin Ranskassa vietetyn huhtikuun jälkeen nautin myös ihan tavallisesta lontoolaisesta arjesta: tapasin ystäviä, kävin urheilemassa, heitin talviturkin maauimalassa ja pidin hauskaa illanvietoissa.

Kuukauden puolivälissä lähdin käymään Suomessa. Nautin maailman parhaasta seurasta, ulkoilin, rentouduin, samoilin pitkin stadia, katsoin jokavuotisen perinteen mukaisesti Euroviisut ja tapasin kavereita. Aloitin graduhaastattelut, ja jännityksestä huolimatta ne sujuivat tosi hyvin. Olin Skype-haastattelussa King’s Collegeen ja sain kuulla tulleeni hyväksytyksi arvostettuun väitöskirjaohjelmaan.

Toukokuun lopulla lähdimme poikaystäväni kanssa Belgradiin. Hän oli työreissulla ja minä taas sain maistiaisia siitä, millaista trophy-vaimoilu saattaisi olla ;) No ei kai, vaan oli tosi hauskaa, että pystyin lähtemään mukaan ja tutustumaan minulle ennestään aivan tuntemattomaan kaupunkiin ja maahan. Miehen ahkeroidessa kiertelin kaupunkia yksinäni. Eräänä iltapäivänä tulin kaatosateen yllättämäksi ja kastuin niin pahasti, että puhelimeni sanoi sopimuksensa irti. Toisina päivinä taas iloittiin 30 asteen helteistä.

T:n vapauduttua jatkoimme lomailua yhdessä esimerkiksi illallisilla tämän kollegoiden kanssa. Yhtenä päivänä vuokrasimme pyörät ja lähdimme tutustumaan lähisseutuihin. Oli aivan huippua, ja Serbian siisteys ja kiinnostavuus sekä paikallisten ihmisten ystävällisyys teki meihin kumpaankin todella suuren vaikutuksen.

Kuukauden statuspäivityksiä:

Why did I not pay attention in math class at school… and why, oh why, did I then decide to use quantitative methods in my dissertation?

Okei. Olen liittänyt tv:n scart-johdolla digiboksiin. Olen liittänyt digiboksin kaapelijohdolla seinään. Olen liittänyt sekä tv:n että digiboksin virtajohdolla seinään. Miksi TV edelleen sanoo ”Ei signaalia”? Nimim. en ole teekkari, mutta haluan katsoa Euroviisut

Kesäkuu alkoi Serbiassa, ja melkein heti Lontooseen palattuamme oli seuraavan reissun vuoro: lähdimme viikonlopuksi mökille engantilaiselle maaseudulle. Tämä pieni, mutta sitäkin ihanampi breikki on jäänyt mieleeni yhtenä koko vuoden kohokohdista: oli ihanaa viettää aikaa metsän keskellä keskittyen ihan vain yhteen asiaan rentoutumiseen.

Kaiken chillailun, porealtaassa polskuttelun (aaaah, mun ensi kämpässä on oltava tällainen!:p) ja leffojen katselun vastapainoksi vuokrasimme pyörät ja vietimme tuntikausia satulassa metsäteitä ja pellon reunaa polkien. Ajoimme läheiseen Winchesteriin asti ja vietimme ihanan illan kaupungin upean katedraalin edustalla ruohikolla makaillen.

Lontoossa suurin osa ajastani meni gradun kvantitatiivista puolta hioessa ja potentiaalisia vastaajia etsiessä. Sen lisäksi tapasin kavereita, kävin leffassa (Great Gatsby rokkasi!) ja nauroin stand up -illoissa. Kävin myös hieronnassa, jonka ihanat ystävät olivat mulle jo maaliskuussa synttärilahjaksi ostaneet – tämänkin voisi ottaa tavaksi. Pääsin myös kokeilemaan jotain ihan uutta, kun tankotanssia ihan kunnolla harrastava ystäväni kutsui minut ja toisen ystävämme luokseen kokeilemaan lajia. Vitsi, miten vaativaa mutta hauskaa!

Kuukauden puolivälissä oli aika lähteä kauan odotetulle matkalle Italiaan. En ollut käynyt siellä kertaakaan oman vaihtoni jälkeen, eli melkein kahteen vuoteen – oli siis jo korkea aika palata takaisin. Lensimme ensin Napoliin, jossa vietimme viikon, ja matkasimme sieltä laivalla toiseksi viikoksi Palermoon.

Mitä tästä unelmien matkasta oikein voisi sanoa? Se täytti ja ylitti kaikki odotuksemme. Saimme nauttia täydellisestä ilmastosta, maailman herkullisimmasta ruoasta, ihanasta arkkitehtuurista, lämpimästä vedestä, kauniista kielestä, ihmisten ystävällisyydestä, puistoista, kaduista, auringonlaskuista… Italia hurmaa mut uudestaan, ihan joka kerta. Tästä huolimatta oli kiva palata kuun lopussa takaisin Lontooseen. Se kertoo varmaan kaiken olennaisen siitä, miten ihanassa kaupungissa oikein asunkaan. :)

Kuukauden statuspäivityksiä:

Mountain biking,wildlife spotting…and now jacuzzi time!!

Nine hours on the bike today England is such a beautiful country!

*********

Vuoden toinen neljännes oli siis hyvin matkapainotteinen ja hyvin ihana :). Ensi kerralla vuorossa heinä-syyskuun muistelua, ja voin jo etukäteen varoittaa, että gradu tulee olemaan aika tärkeässä roolissa. :P

]]>