Mun on pakko myöntää, että mun oma kiinnostus aiheeseen sammui aika pitkälti sen jälkeen, kun keväällä osallistuin yhdelle tällaiselle kierrokselle. Kävely itsessään oli loistava: opas kertoi tarinansa viihdyttävästi ja käytti vieläpä hyväkseen teknologiaa, heijastaen sen avulla murhien oikeiden tapahtumapaikkojen seinille aiheeseen liittyviä valokuvia. Kaiken tämän keskellä retki kuitenkin onnistui myös paljastamaan sen ajan East Endin kamalan kurjuuden, jossa ei todellakaan ollut mitään jännittävää. Ihmiset eivät useinkaan tiedä, miten suurta roolia murhissa näytteli sosiaalinen epätasa-arvo: Jack the Ripper tappoi prostituoituja, joiden oli pakko käydä töissä, vaikka he tiesivät murhaajan olevan vapaalla jalalla. Eräs uhreista oli oppaan mukaan joutunut lähtemään kadulle, koska hänellä ei ollut asuntoa eikä tarpeeksi rahaa maksaakseen yhden yön majoitusta sen ajan karmeissa ”hostelleissa”, jotka muistuttivat enemmän jotain navettoja tai orjalaivoja. Mielestäni kierroksen kiinnostavin osuus olikin ehdottomasti sen ajan Lontoon köyhästä arkielämästä kuuleminen: kuninkaallisten historia on säilynyt tähän päivään mistomerkeissä, historian kirjoissa, palatseissa ja vaikkapa vanhojen kolikoiden kyljessä – tavallisen kansan kohtalosta taas on valitettavan pitkälti vaiettu.

Luulen, että Jack the Ripperin tarinan suosio johtuukin osittain siitä, että se tarjoaa  ikkunan viktoriaaniseen Lontooseen, tutkittua ja dokumentoitua tietoa köyhemmän kansanosan elämästä yli sata vuotta sitten. Aikakausi itsessään on visuaalisesti kiehtova pimeydessä hohtavine lamppuineen ja tummine pubeineen, ja lukuisat romaanit ja elokuvat ovat tietysti ottaneet siitä kaiken irti. Olen monta kertaa kuullut ihmisten haaveilevan aikamatkasta juuri tähän aikakauteen. No, pari iltaa sitten pääsin tekemään sellaisen itse, tai ainakin melkein.

Pääsin nimittäin osallistumaan Crow Theatren järjestämään Jack the Ripper’s London – teatteriesitykseen. Nimenomaan osallistumaan, sillä kyseessä ei ole perinteinen näytelmä, jossa yleisö istuisi kiltisti paikallaan, vaan tuokiokuva menneen ajan Lontoossa, jossa näyttelijät kulkevat ja kertovat tarinaansa yleisön lomassa, ja yleisöön kontaktia hakien. Pääsimme seuraamaan vierestä aikalaisten kertomuksiin pitkälti perustuvaa pubi-iltaa, jossa paikalla oli myös yksi Viiltäjä-Jackin uhreista. Myös tämän esityksen aikana tuli hyvin esille se, miten taloudellinen ahdinko pakotti prostituoidut tekemään työtä, vaikka se pelotti heitä (eikä varmaan muutenkaan ollut kenenkään unelma-ammatti). En viitsi paljastaa tarinasta enempää, koska yllätyksellisyys on niin iso osa sitä, mutta sen verran voin kertoa, että lopussa sain kirkua ääneni käheäksi! Yllä olevassa kuvassa näkyy yksi illan mahtavista tarinoista, perinteiseen kaapuun pukeutunut poliisi, kuvattuna esityksen jälkeen, kun meillä oli mahdollisuus jutella näytelmän tekijöiden kanssa.

Vähintään yhtä jännittävä kuin itse konsepti, oli myös tarinan ”näyttämö”: London Bridgen alueella rautatien alla sijaitseva tunneliverkosto, jonne oli rakennettu aikakauteen sopivat lavasteet ja esimerkiksi kokonainen pubi. Ihan oikeasti, paikka suorastaan tihkuu tunnelmaa! Olinkin todella järkyttynyt, kun esityksen tuottajat kertoivat mulle, että paikallinen hallinto aikoo purkaa tunnelit ja rakentaa tilalle autotalleja. Are you for real? Jos itse haluatte vielä päästä katsomaan mahtavan esityksen vanhoissa tunneleissa, kannattaa pitää kiirettä: näytelmät jatkuvat vielä sunnuntaihin saakka (lisänäytöksiä saattaa olla luvassa, mutta luultavasti toisessa paikassa tunneleiden purku-uhan vuoksi) Voin itse suositella esitystä lämpimästi sekä niille, jota ovat kiinnostuneita itse tarinasta, että niille, jotka haluavat kokeilla astetta erikoisempaa teatteria.