Mua eilen illalla rupes niin masentaa kun näin itestäni tämän kuvan:

kuvaaja Krista Luoma / Ready for Fashion / Indiedays

Mä itkin koko työmatkan kotiin koska mulle vaan tuli ihan hirveä olo. Tuli jotenkin niin pettynyt olo itteeni ja ajattelin että oon maailman rumin ja isoin ihminen. Sen lisäks haukuin itteeni ihan pystyyn. Pyydän muuten anteeksi sitä avautumista siellä facebookissa. Kaveri tuli sen jälkeen puhumaan mulle, ettei itsensä haukkumisessa ole mitään järkeä, joten poistin sen päivityksen. Mutta niin, voin ihan suoraan sanoa että en halua näyttää tältä, enkä rakasta itseäni tällaisena kuin olen. Kuullostaa todella todella hurjalta, mutta tosiasia ja YRITÄN tehdä sen eteen kaikkeni että vielä joskus rakastaisin.. Ainakin kuva tuo motivaatiota jos jotain! Tämän asian takia mun itsetuntokin on aika nollassa. Mua hieman myös pelottaa että millainen tuo kolmen viikon päästä oleva ulkomaanreissu on kun täytyy pikkupikkubikineissä keikistellä.. ei mulle mahu varmaan mitkään kesävaatteetkaan päälle :(

Noh nyt siihen treeniin sitten. Mulla oli vuorossa lenkki, mutta halusin käydä pitkästä aikaa kokeilemassa ryhmäliikuntatuntia ja mun iloksi siellä meni bodycomat joka oli aikoinaan mun lemppari! :D Sain itteni raahattua sinne tunnille ja oli kyllä raskasta, mutta NIIN huippua!! Se fiilis siellä kun annat niin pataa omalle peilikuvalles. Sua hapottaa, mutta pakko vaan jatkaa koska et halua luovuttaa. Mä kyllä tälläkertaa taisin hävitä, oli sen verran kovat tappelut :(

Katotaas sitten huomenna että miten ne treenit tulee sujumaan.. Onnistuiskohan ne sit vihdoin nappiin :D

Kaikista pahin on varmaan se, että oon niin pettynyt itteeni. Suhde mille oli jo tulevaisuuden osalta hyvät suunnitelmat ja lasten nimet valmiina keksittynä ja sitä ei tuukaan tapahtumaan niin siinä kestää hetki ennenkun sä osaat käsitellä sen ja selviät siitä. Vaikka tiiän että se oli mun päätös, niin siltikään se ei oo yhtään sen helpompaa.

Oon myös pettynyt itteeni mun projektin suhteen. Oon 2 vuotta yrittänyt saada itteni semmoseen kuntoon missä viihdyn, mutta niin ei oo vieläkään tapahtunut. Tiedän että mulla on ongelmia niiden syömisten kanssa koska aina oon ollut jollain dietillä tai herkkulakossa yms. Mä haluan oppia syömään oikein, mutta en tiedä pystynkö siihen yksin. Mulla ei oo enään minkäänlaista itseluottamusta että mä johonkin pystyisin. Siltikään luovuttaminen ei oo vaihtoehto. Joko mä opin rakastamaan itseäni tämmöisenä tai sitten mä vaan jatkan taistelua.

Oon siis solmussa ihan jokaisessa asiassa mun elämässä enkä löydä tietä ulos. Mä oon saanut lähetteen psykologille jonka uskon mua auttavan. Mä oon uskaltanut puhua näistä asioista mun perheelle ja en oo ennen tätä tilannetta ymmärtänyt kuinka tärkeä merkitys sillä on, onko mun tukena perhe vai kaverit. Ihanaa kun ne jaksaa pitää musta huolta. Tulee edes hieman semmoinen olo että ehkä mä olenkin jollekin tärkeä.

Tällä hetkellä mennään siis pahasti alamäessä mutta ei tänne olla jäämässä. Mä aion kyllä nousta jyrkemmänkin mounteverestin. Aivan sama kauanko siinä kestää niin aion silti löytää itselleni sen onnen vielä minkä joskus omistin!

Mulla meni nyt pari viikkoa hyvin. Söin mitä halusin, mutta söin kuitenkin hyvän pohjan mukaan ja kohtuudella. Saatoin töissä syödä yhden pullan tai välillä ostaa yhden pienen kamupussin kun katoin leffaa. Se tuntu hyvältä ratkasulta ja normaalilta!! Sain vähän tyydytettyä mun herkkuhimoja, mutta en tuntenut ällötysoloa tai hirveetä morkkista siitä. Olin tyytyväinen itseeni ja tunsin vihdoin, että tästä seuraa jotain hyvää. Sitten rupesin saamaan anonyymeiltä komenttia; ”sä et pysty siihen”, ”oot vaan lihonut”, ”taas herkuttelet” ”näytit paljon paremmalta ennen” tai että ”sussa ei oo tapahtunut mitään muutosta”. Sen jälkeen romahdin. Yleensä en oo anonyymeistä sen kummemmin välittänyt. Oon vaan lähinnä naureskellut niille ja saanut lisää motivaatiota, mutta tällä kertaa ne sattu. Ne sattu sen takia, koska tiedostan itsekin että osa noista sanoista on totta. En oo hyvässä kunnossa, enkä mä enään kohta itsekään usko siihen, että pääsen niihin omiin tavoitteisiin. Mä en jaksais enään yrittää vaan halusin vihdoin onnistua!!

Musta on ihan ok saada kritiikkiä, mut se että yritetään paiskata toinen maan rakoon niin sitä mä en siedä. Onko teillä jotka tuntee nyt piston sydämessään niin tosiaan omassa elämässä jotain niin pahasti pielessä että täytyy se purkaa toiseen? Miks ette voi vaan antaa mun hoitaa asioitani omalla tavalla ja mielummin vaikka tsempata tai antaa vinkkejä mulle? Mä en vaan ymmärrä. Meinasin jo poistaa anonyymien kommentointimahdollisuuden, mutta sitten tajusin että mulla on siellä ruudun toisella puolella ihan hirmuinen tukijoukko ihania ihmisiä ja ihania kommentteja laittamassa etten haluu antaa niille typerille anonyymielle valtaa! Tästä lähin en aio julkaista mun mielestä ”ilkeitä” kommentteja vaan heivaan ne samantien postilaatikkoon enkä anna enään yhdenkään idiootin pilata mun päivää!

Että semmosta. Kyllä oikeesti vähän surettaa, mutta minkäs teet :) Tänään sitten paremmin ja koko seuraava kuukaus paremmin. Katoin äsken sen keskiviikon Jutta ja superdietti jakson. Sitä vaan, että ois kyllä pitäny kattoo se jo eilen niin ois jääny suklaat sun muut kaappiin :D Kyllä nosti motivaatiota taas huimasti! Voi luoja mua pelottaa kertoo Satulle tosta repsahduksesta kun se oli siinä jaksossa niin tiukkis!!! äääh:D

no mutta sitten hyvät uutiset. Eilinen reissu matkukseen oli kyllä menestyksekkäin shoppailureissu pitkiin aikoihin. Löysin nimittäin VIHDOIN ja VIIMEIN itelleni uudet salikengät. Enhän mä ollukaan kun jo ikuisuuden haaveillut niistä, mutta koskaan ei oo saanut aikaseks ostaa..

Vanhat kaepat lens kyllä samantien roskiin ja eikun uudet tilalle ;)

Rakkautta ♥ Stadiumista ostin 59,90€ kun joku sitä kuitenkin kysyy :) En malta oottaa että tänään pääsen salille noita testaamaan hihiii jeee

Sit löysin myös itelleni budget sportista 9,90€ salihanskat jotka tulee myös tarpeeseen. Ei kädet kärsi ja saa tangoista paremman otteen :)

KIITOS vielä ihanista kommenteista edelliseen postaukseen. Ette tiiäkään kuinka iloseks ne tekee mut :) Mulle itelleni tulee myös aivan huikee fiilis siitä, että kuulen kuinka oon jollekin esikuva ja motivaation lähde. Thankjuuu♥

Hehkutin sitä 10km juoksua ja se meni puihin…

Viikko sitten hehkutin kuinka muhun on iskenyt treenikärpänen ja aion syödä vain terveellisesti, niin kuinkas kävikään; mun viimeviikon ainut herkuton/hyväruoka-liikuntapäivä tais olla tiistai. Keskiviikkona lähdin tyttöjen mukaan baariin ja oli kyllä aivan surkea ilta joten tuhat kertaa kivempi ois ollu jäädä kotiin. Torstaina syötiin sitten ’darraan’ pizzaa, suklaata ja jäätelöä. Sitten siitä se alamäki lähtikin, kun kaikkina muina päivinä kannoin kaupasta kotia pullaa (mitä en syö ikinä), keksiä, lettuja, kermavaahtoa.. Siis hyi että mua ällöttää!! Lauantainakin taisin vetää karkkipussin ja 150g sipsiä + dipit sun muut hyösteet. Onneks alottin Paulinan kanssa herkkulakon. Herkkulakkoilua havaittavissa taas, mutta mulle totaalikieltäytyminen vaan on helpompaa kun se, että yritän välttää. Ja se, että alottaa herkkulakon jonkun kanssa on ihan eri asia kun se, että yrittää itse kamppailla sen kanssa.

Oon nyt ollut viimeset 2 yötä töissä ja oon vielä tän yön yövuorossa ja nääkin sotkee mua ihan liikaa. Viimeyönä söin 6 karjalanpiirakkaa voilla, kalkkunalla ja juustolla, sekä sellasen thaiboxin? Ei oo helppoo. Thank god, että oon osannu syyä tänäyönä hyvin. EN ihailtavasti, mutta edellisiin verrattuna jo hyvin. Näin jos jatkan niin oon samallainen pallero kun vuos sitten, enkä siihen halua enään ikinä. Joku piru vaan on yrittänyt kaapata mut ja saada mulle samallaiset ruokailutottumukset kun mulla joskus oli :-( NOT GOOD!!
Voi olla, että pidän pienen välikuoleman blogin suhteen ja palailen tänne sitten kun oon oikeesti hyvä esimerkki teille.. luovuttaa en todellakaan aio!!