Hanna Pusa

Motivaatio

Wed, 17 Dec 2014 20:33:42 +0000

Viime päivinä on ollut ystävien ja asiakkaiden kanssa puhetta motivaatiosta, tai oikeastaan sen puutteesta ja ylläpitämisestä. Mistä saada intoa ja energiaa lenkille tai salille? Mistä saada intoa päästä edes alkuun? Itseäni motivoi se hyvänolon tunne lenkin ja salin jälkeen, mutta myös tavoitteeni motivoi minua ja pidän sen kirkkaana mielessäni. En lähde treenaamaan salille vain huvin vuoksi vaan haluan myös tuloksia. Vaadin itseltäni joka kerta vähän enemmän ja kun onnistun kehun myös itseäni. On päiviä että ei kiinnostus välttämättä ole huipussaan, mutta silloin mietin haluanko myöhemmin ajatella että olisi pitänyt tehdä paremmin. Kun pääsen tavoitteeseeni, haluan ajatella että tein parhaani ja vaadin itseltäni parasta enkä mennyt sieltä missä aita on matalin. Joskus toki on hyvä hengähtää ja antaa itselle lepoa, mutta sitäkään ei tarvitse venyttää loputtoman pitkäksi. Motivaatiota täytyy ylläpitää eikä vaan antaa sen lopahtaa. Helposti palaa entisiin tapoihin ja sen jälkeen surkuttelee kun ei kiinnosta. Olen itsekkin tehnyt sen virheen aikanaan.

Motivaatiota voi olla hankala löytää tai sitten se tulee yhtäkkiä. Kummin vain, sitä tunnetta pitää vaalia. Täytyy kehua itseään ja tarvittaessa piiskata tekemään. Jos antaa motivaation lopahtaa ei varmasti saavuta tavoitteitaan. Kukaan muu ei voi ylläpitää motivaatiota kuin itse. Voi motivoitua toisen saavutuksista ja aikaan saannoksista, mutta itse täytyy pitää se yllä. Vaikka muistuttelemalla sillä mistä kaikki lähti. Joskus vaan täytyy raahautua sinne salille vaikka sohva houkuttelisi, mutta takuulla sen jälkeen on iloinen että tuli lähdettyä. Ei todellakaan kannata jäädä vain odottelemaan että kyllä se motivaatio koputtaa kohta oveen.

Itseäni motivoi tällä hetkellä kisa tavoitteeni, mutta myös se etten todellakaan halua palata entiseen. En halua olla ylipainoinen ja väsynyt. Haluan pukea päälleni vaatteet joista tykkään, en vaatteita jotka vain mahtuu. Ja onhan se mukavaa kun kropassa on lihaksia ja voimaa. Ja toivon että terveellinen elämäntapa siirtyy myös lapsillemme.

Ei, en halua palata enää tähän. Vaatteet ovat ne mitkä nyt sattui mahtumaan, olo väsähtynyt ja elo muutenkin aika raskasta.

Motivoitukaa ihmiset, älkää jääkö odottamaan. Ei siirretä sitä ekaa lenkkiä tai sali käyntiä ensi maanantaihin tai joulun jälkeen tai ensi vuoden alkuun. Huomenna on aivan hyvä päivä lähteä lenkille. Ja kun saat sen kipinän niin älä anna sen sammua. Älä luovuta siksi ettet saa tuloksia heti, jos luovutat et saa niitä ollenkaan. Mieti sitä tunnetta miksi aloitit, mieti mistä ja miksi motivoiduit. Raahaa itsesi tarvittaessa sinne lenkille tai salille, koska kukaan muu ei sitä tee. Älä jää sohvan nurkkaan surkastuttamaan kroppaasi vaan tee sille hyvää. Vain sinä itse voit huolehtia kropastasi ja se kannattaa sillä joudut olemaan sen kanssa pitkään. Joten jos olet päättänyt aloittaa liikunnan ensi maanantaina tai myöhemmin, niin tee se jo huomenna. Muuten koko aloittaminen jää.

– Hanna

]]>

Herkkusuut suppuun

Wed, 10 Dec 2014 13:45:57 +0000

Tosiaan, se Joulu tulla jolkottaa. Kauppojen hyllyt notkuu suklaata, karkkia, torttuja ja listaahan voi jatkaa loputtomiin. Vietetään pikkujouluja ja jotkut viettävät useampiakin. Hyvä syy siis herkutella. Ja aika usein herkuttelu jää myös päälle. ”Kun mä nyt jo söin ton yhen rivin suklaata ni sama syödä koko levy.” Ei todellakaan! Lopun voi laittaa kaappiin, se kyllä säilyy ja sinä kasvatat siinä samalla itsekuria. Meillä kaikilla on itsekuri ja tahtoa, sitä vaan täytyy vähän treenata ja opetella käyttämään. Täytyy oppia sanomaan itselleen ei. Joulun aikaan herkuttelu jää päälle ja kun tota kinkkuakin nyt on niin syödään niin että pakki menee jumiin. Ja kun nyt hyödynnettiin se huippu konvehtitarjous niin maistellaan nyt, vaikka lahjaksihan ne oli tarkoitettu. Ja ostetaan nyt varuilta seitsemää eri sorttia koska ne oli viime vuonnakin hyviä ja otetaan toiset seitsemän uusia makuja kun ”ei tiedetä” onko ne hyviä. Ja kun Joulu on ohi niin väli päivät on sopiva hetki tuhota ne loput sieltä. Ja sitten kun vuosi vaihtuu niin voivotellaan turvonnutta oloa ja sitä kun kuitenkin tekisi mieli vielä syödä herkkuja koska se mättäminen on jäänyt päälle. On opetettu itselleen jatkuva käden kulkeutuminen suuhun. Jo nyt voi laittaa stopin niille konvehdeille, jos ne ei säily lahjaksi niin älä osta niitä kotiin! Älä ajattele että sama syödä kun kohta on Joulu ja kuitenkin herkutellaan vaan opettele jo nyt itsekuria. Jouluna saa ja kuulukin syödä ja herkutella, mutta Jouluun on vielä kaksi viikkoa. Nyt on siis hyvä aika pitää herkkusuut kiinni. Ja usko minua, sinusta on siihen jos vain haluat. Ja ajattele miten hyvältä ne herkut maistuu Jouluna kun et ole mättänyt viimeistä kahta viikkoa jo niitä suuhun? Eikä tarvitsisi antaa Uuden vuoden lupauksia että nyt lopetan herkuttelun, koska pystyt sitä jo hallitsemaan. Älä siis anna herkuttelulle edes pikkusormea koska se vie mennessään, tiedän kokemuksesta. Pysy lujana, niin teen minäkin! Heikkoja hetkiä on kaikilla, mutta täytyy opetella juuri sitä itsekuria. Se ei vaikuta mitä syöt kun on juhla, vaan se mitä syöt arkena. Eli se ei haittaa vaikka Joulun aikaan syö ja herkuttelee kunnolla, mutta se alkaa jo haitata jos Joulu herkkuja vetää koko joulukuun. Että otetaanhan iisisti niiden suklaiden ja kinkkujen kanssa niin ei tarvitse tammikuussa itkeä kun housut ei mene kiinni ja paidatkin puristaa

Karkkipäivälle raakasuklaata, tahdon voimalla muutama pala riittää.

Voimakasta loppuviikkoa kaikille

– Hanna

]]>

Tarakka löystyy

Sun, 07 Dec 2014 14:13:12 +0000

Aamulenkiltä energiaa.

Joopa joo… Ei vieläkään lupaa treenata jalkoja. Ja sen kyllä alkaa huomata. Valitettavasti. Kuukauteen en ole kyykännyt, pari viikkoa hinkannut vaan yläkroppaa salilla. Nekin treenit mennyt aika vaihtelevasti, välillä saan treenattua lihakset loppuun ja välillä salilta lähtiessä tuntuu että no ois voinu vetää kovempaan, pitempään jne. Olenkin nyt vihjaillut rakkaalle aviomiehelleni että olisi tervetullut piiskaamaan minua taas salille. Ennen kisoja päätettiin että hoidan treenit itse, näin vältyttiin turhilta riidoilta. Enemmän alkaa kuitenkin ehkä vaikuttamaan henkiseen puoleen se ettei pääse jalkoja treenaamaan. Vaikka jalkatreenit ei mitään herkkua ole, niin salilta lähtiessä olo on aina mahtavin. Jalat on aivan muussina, portaiden ylös nousu työlästä, se voima mikä on jyllännyt jaloissa treenatessa! Aaaaa, mä kaipaan sitä tunnetta!! Ja toisaalta jännittää miten nollasta saa taas aloittaa kyykkäämiset, ei tarvitse isoista raudoista haaveilla… No, selän on parannuttava ja ANTAA sen parantua että pääsisi kunnolla taas treenaamaan, joten ei auta. Täytyy ottaa ilo irti muista asioista.

Tällä hetkellä olen kyllä iloinnut treenattavieni suorituksista. On ilo seurata kun toinen saa itsestään irti upeita suorituksia ja kroppa alkaa muuttua toivottuun suuntaa. Ja kyllä olen aika ylpeäkin heidän puolestaan, niin mahtavia suorituksia on tälle syksylle saatu kaikkien kanssa. Ja se ilo mikä treenin jälkeen on asiakkaan kasvoilla. Tiedän tasan sen tunteen ja toisaalta se lievittää ja toisaalta pahentaa omaa tuskaani treenien suhteen.

Lisää ilon aiheita on antanut fysioterapeutti jonka luona olen nyt käynyt selän takia. Kahdella kerralla olen oppinut ryhdistäni ja sisimmistä lihaksistani enemmän kuin vuoden aikana. Pienillä, siis todella pienillä liikkeillä saa niin paljon aikaiseksi. Voin kyllä suositella Täsmähoitoa Pihtiputaalla ja Viitasaarella! Kokeilemme nyt akupunktioita särkyyn ja yritämme vahvistaa sisimpiä vatsa ja selkälihaksia, jospa ne auttavat selkään.

Kaikki ei mene aina putkeen ja tulee yllättäviä hidasteita, mutta ei pidä lannistua. Aina löytyy hyviäkin puolia ja on asioita joihin ei voi itse vaikuttaa, mutta siihen voi vaikuttaa miten asioihin suhtautuu; jääkö tuleen makaamaan vai jatkaako eteen päin.

Vahvaa alkavaa viikkoa ja hei, reilu kaksi viikkoa jouluun!!! Muistakaa olla kilttejä itsellenne ja muille

– Hanna

]]>

Jaksaa jaksaa! Vaan jos ei jaksakkaan…

Fri, 28 Nov 2014 13:58:37 +0000

Viime aikaiset tapahtumat ovat saaneet minut pohtimaan äitien jaksamista ja ylipäätään äiti käsitettä. En nyt se kummemmin ala ruotia tapahtumia, sitä on jo tapahtunut tarpeeksi. Vaikka paljon on puhuttu siitä ettei äidin tarvitse tehdä kaikkea ja äiditkin tarvitsevat omaa aikaa, niin silti tuntuu että hyvän äidin kuuluu vaan jaksaa ja hyvän äidin paikka on kotona. Että kyllähän sitä jaksaa puolentoista tunnin yö unilla muutaman kuukauden, kun sehän on ohi menevää ja kyllähän pieni lapsi tarvitsee äidin joka hoivaa, äidin syliä ei korvaa mikään jne. Totta, lapsi tarvitsee äidin, oli pieni taikka iso, mutta lapsi tarvitsee HYVINVOIVAN äidin. Toisille äideille riittää pieni hetki omaa aikaa, toisille yhdet kunnon yö unet ja joku toinen äiti voi tarvita vähän enemmän että jaksaa taas kotona. Voi olla myös äitejä jotka huomaavat että eivät yksinkertaisesti pysty huolehtimaan lapsestaan ja ymmärtävät antaa lapsen esim sijaisperheeseen. Silloinkin äiti ajattelee LAPSEN parasta. Oman ajan järjestäminen toki on haasteellista varsinkin jos on työ, useampi lapsi ja mummut ja papat asuvat kaukana. Silloin apua on ymmärrettävä ja uskallettava pyytää muualta ja sitä on otettava VASTAAN. Jos ystäväsi tarjoaa apua niin hyväksy se. Ei tarvitse olla supermutsi joka vaan jaksaa, ja hoitaa ja handlaa kaiken. Me äiditkin ollaan vain ihmisiä, mutta me ollaan todella vahvoja(jos mies olisi vahvempi naista niin silloin mies olisi luotu synnyttämään ;)). Ja vahvuutta on tunnustaa jos/kun tarvitsee apua. Meitä äitejä on niin erilaisia, ei ole yhtä ainoaa tapaa olla hyvä äiti. Se ei tarkoita ettemmekö voisi tukea ja auttaa toisiamme! Tsempataan toisiamme ja yritetään uskaltaa puhua omasta jaksamisestamme avoimemmin. Ja te jotka itse ette ole vielä äitejä mutta ystäväpiirissänne on äitejä, antakaa aikaanne! Menkää kahville, lenkille, tarjoutukaa lapsenvahdiksi vaikka tunniksi! Ehkäpä seuraavan kerran kun menette katsomaan läheisen vauvaa ja mietitte mitä lahjaksi niin tehkää lahjakortti missä lupaudutte vaikka kolmeksi kerraksi lapsenvahdiksi tai vaikka siivousavuksi!

Me emme ole yksin, jokainen väsyy joskus ja jokaisella perheellä on joskus jotain ongelmia. Kyllä, jopa niillä kiiltokuva perheillä jotka komeilevat perhelehtien sivuilla. Mutta me emme saa jäädä yksin surkuttelemaan vaan täytyy uskaltaa puhua, emmekä saa jättää muita yksin! Ystävät ja perhe ovat iso voimavara.

No, olen sanottavani sanonut tähän asiaan. Toivon jokaiselle leppoisaa viikonloppua ja äiditkin voisi nostaa jalat kattoa kohti, tuijottaa teeveetä/lukea kirjaa/neuloa/syödä jätskiä tai mikä nyt onkaan paras tapa rentoutua. Lapset eivät siitä säry! Muistakaa äidit ja naiset, meillä on oikeus meijän ommiin tunteisiin!

– Hanna

]]>

Ihanan kallista

Fri, 21 Nov 2014 18:02:26 +0000

Huh, taas haettu jääkaappiin täytettä! Moneskohan kerta tällä viikolla??? Joka kerta kauppakuitin summa on 50-100 euron välillä! Joskus käy myös niin että lähden kauppaan ostamaan vain maitoa ja muita perus juttuja, ja siltikään ei pääse alle neljänkymmenen euron! Aivan ihanan kallista,tai sitten ei…Okei, onhan meillä kasvavia lapsiakin täällä syömässä ja minulle on todella tärkeää että ruokaa on tarpeeksi ja että se on laadukasta. Ja haluan tietää mitä me syömme, ja kun valmistaa ruuan alusta asti itse niin voi olla varma siitä mitä se on. On aivan totta, että puhdas ja terveellinen ruoka maksaa ja paljon! Toisaalta olen valmis maksamaan hyvistä raaka-aineista, mutta joskus sylettää ruuan hinta. Onko ihme jos ylipaino on ongelma, kun tarjolla on halpoja eines ruokia ja pieru pitsoja! Ja voi vain arvata miten ravinne rikkaita nuo einekset on. On vain e-koodeja yms. Syödään pussillinen lihapiirakoita perheen kanssa ja imastaan kaveriksi puolitoista litraa limpparia niin johan ihmetellään kun lapset ja aikuiset on kiukkuisia. Ehkä turhin ja naurettavin eines on uuni valmis lihamureke! Ihan oikeasti! En ole edes vaivautunut katsomaan paljonko lihaa(tai lihaan verrattavia aineita)tuossa on. Okei, se varmasti on halpa verrattuna siihen jos ostat itse raaka-aineet, mutta kannattaa miettiä mitä kaikkea muutakin noissa eineksissä on. Totta kai joskus eineksistä varmasti on apua kiireiseen ja hektiseen arkeen, mutta rehellisesti, teen itse vuorotyötä, lisäksi pt töitä ja kolme lasta, silti meillä ”sorrutaan” eineksiin harvoin. Vaatii vain suunnittelua ja esivalmisteluja. Mutta niin, terveellinen ruoka maksaa,siitä ei pääse yli eikä ympäri, toisaalta kun jää turhien vanukkaiden ja höttöjen osto, tulee raha siinä takaisin (tai ainakin osa). Melkeinpä kaikesta muusta olen valmis tinkimään, mutta en puhtaasta ruuasta joten pakkohan se on maksaa.

Kauppakuitti tänään ja jääkaappi näyttää silti näin tyhjältä!

No mutta muistakaa syödä hyvin viikonloppuna, ulkoilkaa ,treenatkaa (itse en pääse vieläkään raudan kimppuun) ja nauttikaa rakkaimpienne seurasta, siitä saa taas energiaa ensi viikkoon! Minä hemmottelen huomenna perhettä beef Wellingtonilla, NAM!

]]>

Vinkkejä kevyempään elämään

Fri, 14 Nov 2014 16:55:00 +0000

Usein kuulen kysymyksen miten onnistuin tiputtamaan kiloni. Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että painon pudotus on hankalaa ja vaikeaa, ja joo, taisinpa itsekkin ajatella noin. Itsekuria se kyllä vaatii,joillakin sitä on, toiset joutuvat sitä kasvattamaan. Olen koonnut tähän vinkkejä, jotka olen itse havainnut toimiviksi.

Elämäntapa muutoksilla pysyviä muutoksia

Tee päätös ITSESI kanssa, että muutat elämäntapasi ja sisäistä se. Sisäistä ajatus, että kaikkia herkkuja ei ole pakko syödä yhdellä kertaa ja jos kauppaan tulee uutuus suklaa, ehdit maistaa sitä silloin kun se on sallittua.
Pidä rehellisesti ruokapäiväkirjaa että näet mitä syöt ja paljonko.
Etsi itsellesi sopivia liikuntamuotoja ja nauti siitä mitä teet. Nyt jos ajattelet ettei sinulla ole aikaa liikunnalle niin järjestä sitä! Sinä itse olet vastuussa ajankäytöstäsi.
Vaihda eines ruuat puhtaisiin raaka-aineisiin ja täytä lautasesta puolet kasviksilla,vihanneksilla ja salaatilla. Loppu osan täytät vähä rasvaisella lihalla ja perunalla/pastalla/riisillä.
Syö säännöllisesti, syömättömyys ei ole vastaus painon pudotukseen.
Jos ja kun herkku himo iskee, odota ainakin 10 min ennen kuin syöksyt suin päin kauppaan ostamaan kilon suklaata. Mieti tarvitsetko tosiaan juuri nyt herkkuja ja mieti minkälainen olo siitä tulee kun vedät itseesi rasva ja sokeria.
Jos ja kun tulee vedettyä sokeri/rasva överit ja olo on huono henkisesti ja fyysisesti,kirjaa ne tunteet ylös. Seuraavalla kerralla kun tekee herkkuja mieli, voit muistuttaa itseäsi tuosta överi tunteesta.
Älä ole kuitenkaan liian ankara itsellesi, elämään kuuluu herkuttelukin, mutta sen ei tarvitse olla joka päiväistä tai edes joka viikkoista.
Leffa illan herkuiksi riittää välillä kupillinen hedelmiä ja pähkinöitä.

Mun tän hetken lempi herkut, näitäkin kohtuudella.

Älä tuijota painoa, vaan katso mitä peilissä näkyy, miltä vaatteet tuntuu jne.
Äläkä masennu jos tuloksia ei tule viikossa, rakennat itsellesi kevyempää tulevaisuutta joten hiljaa hyvää tulee.
Muistuta itseäsi tasaisin väliajoin että kyse on elämäntapa muutoksesta, ei dieetistä, eikä sinun tarvitse selitellä kenellekkään jos et kahvitauolla syö pullaa.
Ole ylpeä itsestäsi ja saavutuksistasi!
Jos kuitenkin alkuun pääseminen tuntuu vaikealta, pyydä apua. Palkkaa Personal Trainer joka tekee sinulle liikuntasuunnitelman ja ruokavalion.

Voiko parempaa aamupalaa olla, kuin kaurapuuro kookosöljyllä ja raejuustolla, kylkeen maitokahvia!

Tässäpä minun vinkit, toivottavasti on apua. Nyt joku varmasti ajattelee että kevyt ja terveellinen ruoka on hankala tehdä ja ei oikein maistukkaan hyvälle, mielikuva kana ja parsakaali on varmasti monella. No sitä se ei todellisuudessa ole. Tässäpä siis vielä muutama ruoka vinkki. Täytetyt paprikat, kasvissosekeitto ilman kermaa ja itse kyllä lisään naudanjauhelihaa tähän :), pitsa pohjan voi tehdä ruisjauhoihin ja täytteeksi ei ole pakko valita niitä rasvaisempia vaihtoehtoja ja silti maistuu. Käyttäkää mielikuvitusta, hyvän ja terveellisen ruuan tekeminen ei ole vaikeaa, täytyy vain uskaltaa kokeilla!
Tärkein asia minusta kuitenkin on se, että rakasta itseäsi, olitpa hoikka, pyöreä, lihava, lihaksikas tai mitä vaan siitä väliltä. Sinä olet mahtava ja upea juuri silloin kun sinulla on hyvä olla ja olet sinut itsesi kanssa.
Mukavaa viikonloppua!

]]>

Lepoa kropalle ja sielulle

Mon, 10 Nov 2014 13:16:10 +0000

No niin,lepoa kropalle tulikin sitten pakon edessä. Selkä rupesi taas vaivaamaan. Sen kanssa on ollutkin ongelmia pidempään, tosin kipupiikit ovat auttaneet. Nyt kuitenkin sain ajan fysioterapeutille jotta selviäisi syy eikä vaan lääkitä ja odotellaan taas seuraavaa kertaa. Puntille ei siis ole ollut asiaa eikä taida olla vieläkään. Lenkillä olen käynyt ja sitä fysioterapeutti suosittelikin ja oikeastaan vain silloin selkä on oireeton. Totta kai salille kaipaan, mutta tuskin ne raudat sieltä mihinkään katoaa. Joka tapauksessa viime viikko oli aivan huippu! Niin paljon ihania asioita etten tiedä mistä aloittaa! Minähän teen personal trainerin töitä ja viime viikolla jokainen asiakkaani oli taas päässyt huimasti lähemmäs tavoitettaan, toisilta tippunut kiloja, toisilta taas ruvennut vatsalihakset erottumaan jne! Tulee itsellekkin huikean hyvä olo kun näkee toisten onnistumisia! Ja on upeaa olla tukemassa toisia elämäntapa muutoksessa varsinkin kun itselläni on iso muutos takana ja tiedän mitä kaikkea se tuo tullessaan.

Äiskän kanssa lenkillä

Ismo Leikolaa katsomaan.

No mitäs kaikkea muuta mukavaa viikkoon mahtui… Äitini tuli meille loppuviikosta, joten minä ja mieheni päästiin katsomaan Ismo Leikolaa ja kyllä tuli nauruhermoille treeniä! Ja kivaa välillä päästä miehen kanssa ilman rakkauden hedelmiä johonkin . Show oli aivan mielettömän hauska! Mies jonka esiintymisasu on virttyneet farkut ja kulahtanut paita sai kyllä täyden areenan nauramaan alusta loppuun. Shown loppuessa oli kuin maratonin juossut Oli myös mukava viettää aikaa äidin kanssa, käytiin lenkillä ja laitettiin ruokaa, eli ihan perus juttuja mutta ei kai se aina tarvitse olla niin juhlallista. Vanhin poikanikin sanoi, että ihan kuin olisi Joulu kun mummu on meillä. Sunnuntaina tietenkin juhlittiin iskää, meidän iskällä oli synttäritkin. Tehtiin kunnon hotelli aamiainen ja annettiin iskän nukkua pidempään. Lounaalle ajettiin Jyväskylään ja kyllä taas pieni sokaistuminen tuli ruuan äärellä. No kerrankos sitä iskää juhlitaan. Kaiken kaikkiaan siis loistava viikko. Olen saanut henkisesti ja fyysisesti lepoa, ja uskon että olen taas aivan uutta virtaa täynnä kunhan sinne salille pääsen. Vaikka kropalle lepo tosiaan tulee nyt pakon edessä niin opinpahan kärsivällisyyttä treenien suhteen. Välillä iskee huono-omatunto että noinko se selkä muka niin kipeä on,mutta onneksi järjen ääni muistuttaa että kyllä se vaan on.

Viime kirjoitukseeni palaan vielä vähän. Sain paljon palautetta siitä miten kovan työn olen tehnyt. Varmasti kova työ varsinkin ulkopuolisen silmin, mutta kun nyt itse tarkastelen asiaa jälkikäteen niin ei se tuntunut silloin eikä nyt kovalta työltä. Tulokset, lisääntynyt energian määrä ja keventynyt olo motivoi koko ajan. Miten hyvältä tuntuu nyt! Painon pudotus oli palvelus minulle itselleni loppu elämäkseni. Olen kiitollinen itselleni, sille Hannalle joka innostui liikunnasta ja laittoi ruokavalion uusiksi. Muistan kuinka sata kiloisena mietin että painon pudotus on varmasti kauheaa ja joutuu vaan salaattia syömään. Niinpä niin. Totuus oli onneksi toinen

Mukavaa viikkoa kaikille, toivottavasti tästä viikosta tulee yhtä hyvä kuin viime viikosta, selkä ongelmista huolimatta.

]]>

Hanna 100 kg

Sun, 02 Nov 2014 10:30:15 +0000

Apua mikä turbo!! Vuosi 2007.

Toisen lapsen syntymän jälkeen,2008.

Huh! Selasin vanhoja kuvia ja ehkä vasta nyt tajusin miten iso kokoinen olenkaan ollut! Otsikossa lukee 100 kg, mutta veikkaanpa että ei riitä… Aloitetaanpa ihan alusta tämä. Olen siis aina ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen, ja puolustautunut sillä että olen ”iso luinen”. Toisaalta olen aina ihaillut lihaksikkaita naisvartaloita. Toivonut että kunpa minullakin näkyisi hauis ja löytyisipä minullekin kivoja vaatteita. Ensimmäisen lapseni jälkeen painoni kuitenkin ryöpsähti tuonne 100 kg ja reippaasti ylikin. Sen jälkeen sain painoani noin 10 kg pois, mutta seuraava raskaus toi taas mukavasti lisää. Puntarilla en käynyt ja ajastuskin siitä oli tuskallista. Ja painoa tuli lisää hyvillä syömislahjoilla ja löhöämällä sohvan nurkassa. Ai että! Mikä sen mukavampaa kun aamupuuron jälkeen vähän hiuko palaa(4 siivua leipää) ja siihen kylkeen mysliä hunajalla. Minua oikeasti hävettää miten paljon söin! Ja ilta kun tuli niin ärrältä hakemaan tarjous suklaalevyt ja nehän syötiin yhdellä istumalla. Ja tuohon väliin mahtuu sitä leipää, jugurttia, oikeaakin ruokaa ja muuta naposteltavaa. Ja liikunta… Mikä liikunta??? Kerran kahdessa viikossa 30 min lenkki ja salaisesti kuvittelin että noin, nyt on kulutettu muutama suklaalevy… Salilla kävin satunnaisesti, mutta kun ei oikein osannut tehdä ja vähän hävettikin ja ujostutti niin eihän siitä mitään hyötyä ollut, mutta sen jälkeenhän sai taas syödä. Ennen kolmatta lasta sain kuitenkin kipinän liikkumiseen. Innostuin spinningistä ja pumpista. Kilojakin tippui, mutta raskaus toi ne myös takaisin ja oli todella työlästä saada ne pois. 2012 juhliessamme häitä painoin n. 80 kg, synnytyksestä oli vuosi. Liikunta palasi elämääni, mutta tein sitä hyvänolon takia enkä ottanut paineita kiloista. Kilot alkoivat huomaamatta tippua ja se motivoi lisää! Ystäväni, Marikan, kanssa kävimme yhdessä salilla ja tsemppasimme toisiamme ja samainen ystäväni sai minut innostumaan aina inhoamastani hiihdosta! 2013 olin jo päässyt normaalimittoihin, ensimmäistä kertaa elämässäni! Se tunne kun menee vaatekauppaan ja voi valita mitä vaan sovitettavaksi! Ei tarvinnut koluta kokoja 48 ja aina nekään ei mahtunut ja joutui tyytymään niihin vaatteisiin mitkä mahtui(tai jouduit toteamaan että eipä ole kokoja ollenkaan). Nyt voin valita vaatteita mistä pidän! Vieläkin se tuntuu mahtavalta! Ja se energia ja voima mitä olen saanut! Jaksan tehdä lasten kanssa, liikkeelle lähtö ei ole pakkopullaa ja olo kirjaimellisesti on kevyt! Vaatteet ei purista ja valokuvissakin voi hymyillä nätisti, ylipainoisena nimittäin irvistelin ja pelleilin kuvissa ettei huomio kiinnittyisi isoon ruhooni. Ja olen paljon rohkeampi. Ylipaino vaikutti niin moneen asiaan, sellaisiinkin millä ei ole mitään tekemistä ihmisen painon, koon tai ulkonäön kanssa. Vaikka ulospäin saatoin vaikuttaa että ylipaino ei minua vaivaa niin kyllä se sisältä päin taisi nakertaa. Muutos on siis ollut sisäistä ja ulkoista. En siis tiputtanut kilojani pikadieetillä, vaan kyse on elämäntapa muutoksesta. Ja opettelin itse oikeat ruokailu tavat ja minulle sopivat liikunta muodot.

Häät 2012,painoa n 80 kg

Jos minä pystyn siihen, pystyy siihen kuka tahansa jos vain haluaa. Me kaikki olemme erilaisia, joku tykkää olla ylipainoinen, joku lihaksikkaampi ja joku haluaa olla hoikka. Jos kuitenkin haluat tiputtaa painoa, älä ota painetta siitä. Tee se oman hyvinvointisi takia ja tee siitä pysyvää. Älä ota supernais/mies dieettiä että nyt lähtee 10 kg kuukaudessa ja sitten olet aivan loppu ja vedät kaiken kaksin käsin takaisin. Panosta terveelliseen ravintoon sopivassa suhteessa kulutukseesi ja etsi itsellesi sopivia liikunta muotoja. Älä keksi tekosyitä liikkumattomuudelle. Älä myöskään ajattele että nyt on lähdettävä lenkille että saan kilon tippumaan vaan lähde lenkille siksi että sen jälkeen on hyvä olo! Toivon että tarinani motivoisi heitä jotka sitä tarvitsee. Ja ei,kaikkien ei tarvitse haluta sinne fitness kisoihin, se vaan sattui olemaan minun unelmani ja osa minun tarinaa, tärkein on kuitenkin se, että ylipainosta pääsee eroon jos vain haluaa! Ja se että unelmia ja tavotteita varten kannattaa tehdä töitä!

Nykyhetkeä

]]>

Dieetti päiväkirjan analysointia

Fri, 31 Oct 2014 09:12:43 +0000

Jälkikäteen oli hauska lukea dieetti päiväkirjaa ja ajattelin vähän kerrata tuota aikaa. Valmentajani käski pitää kirjaa tunteista ja mietteistä dieetti ajalla, ja oli muuten hyvä neuvo! Aika kultaa muistot ja nyt jo ajattelee että eihän se nyt niin raskasta ollut,mutta tuota päiväkirjaa lukiessa huomasi että kylläpä se vaan aika rankkaa oli! Dieetille lähtiessä tiesin kyllä että ei se mitään helppoa tule olemaan,mutta en todellakaan arvannut miten paljon se tulee kasvattamaan minua henkisesti! Ja huomasin myös että oikeasti olen todellinen tunne syöjä(kukapa ei). Jos joku ketutti dietillä tai joku meni pieleen niin eka ajatus oli että nyt mä kyllä olisin ansainnut suklaata/jätskiä jne. Rehellisesti, kertaakaan en lipsunut koko dieetillä! Valmentajan laatima ruokavalio oli mun raamattu ja siitä ohi ei mennyt mitään. Mutta huomasin vaan miten olen aikasemmin käsitellyt tunteita ruualla,niin ilon ja surun ja varmaan muitakin siltä välillä. Dieetillä oli siis pakko kohdata kaikki tunteet myös ja käsitellä ne asiat eikä vaan turruttaa aisteja sokerilla. Todella kasvattavaa! Opin myös että musta on mihin vaan. Ihmisten esteet ja rajotteet on omassa päässä! Jos jotain haluaa niin sen eteen pitää painaa duunia ja todennäkösesti jostain on luovuttava, toivoen että se haluttu asia on se arvoista(mun tapauksessa todellakin oli ja enemmänkin).

Ennen kun dieetti alkoi, odotin into pinkeenä että millon se alkaa!! Vähän jännitti mutta enemmän olin intona! Minä ”pääsen” kisadieetille! No…ekat viikot(about 5-7 viikkoo) olin shokissa! Ei hitto, tätä tää koko kesä nyt on! Katon ku muut vetää jätskiä ja syön ite rahkaa! Sen jälkeen homman ”hyväksy” ja olihan se kiva katella kiristyvää kuntoa Välillä toki tuli tajuttomia väsymyksiä ja oloja että nyt loppuu tää homma,mutta ihana valmentajani, Tiina Kasvi, osasi laittaa tsemppi viestit aina oikeaan aikaan ja niistä sai kummasti voimaa eteen päin. Ja varmasti moni muukin kisaaja käy samoja fiiliksiä läpi,eriasia miten niihin suhtautuu. Täytyy funtsia haluaako oikeasti lopettaa, mieluusti vaikka odottaa seuraavan ruokaan, seuraavan päivään tai vaikka seuraavan viikkoon. Raskastahan se homma on, välillä painaa niin huolella ja laskee vaan montako viikkoa on jäljellä, välillä taas voi tuntua iisiltä ja energiaa piisaa ainakin hetkeksi . Ja hassua,mun unen laatu parani tuona aikana ihan huimasti! Iltasin ei tarvinnu pyöriä sängyssä ja nukuin aamuun kertaakaan heräämättä.

Naisilla muutenkin tunteet vaihtelee laidasta laitaan, mutta dieetillä olin niin kuin raskaana kertaa 2000. Voi hyvänen aika! Esimerkiksi kun mun puhelin meni rikki(oli siis korjattavissa), itkin kuin pikkulapsi! Oikein naurattaa se draama!Olin vähän kuin uhmaikäsen,murrosikäsen ja koliikkivauvan sekotus. Okei,mies kyllä sano että oli odottanut pahempaa,mutta ehkä todellisuudessa huokasi kun dieetti loppui :). Pidin kyllä tiukasti kiinni ajatuksesta että itse olen tähän halunnu eikä se ole kenenkään muun syy ja koitin laskea kahteensataan kun tuntui että pinna palaa. Huonoina päivinä yritin pitää suuni kiinni(tämänki loistavan neuvon sain valmentajaltani) ja muistuttaa itseäni että tämä on minun valintani.Päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi, enkä kadu hetkeäkään!

No nyt se kaikki on kuitenkin takana ja aijon vielä kisata. Nyt kuitenkin tiedän mitä kaikkea eteen tulee. Tuleeko se olemaan helpompa… No sen näkee sitten

Ihanaa viikonloppua kaikille!

]]>

Ruuhka aika

Tue, 28 Oct 2014 15:56:13 +0000

Pikku pt salilla mukana

Perhe, työ, treenit, ystävät ja kaikki muu! Välillä tämä meno voi olla niiiin hektistä! Läpsystä vaihto ovella miehen kanssa kun toinen kiirehtii töihin tai harrastuksiin tai viemään lapsia harrastuksiin. Jossain välissä pitää myös levätä ja nauttia perheen kanssa kiireettömästä ajasta. No miten tämän kaiken saa yhdistettyä? Mitään kiveen kirjoitettua totuutta tästäkään ei ole, jokaisessa perheessä/parisuhteessa toimitaan omalla tavalla. Kateellisten mielestä perheessä, jossa äiti treenaa paljon, joutuu mies ja lapset tekemään kotityöt ja moititaan kuinka tuo treeneihin käytetty aika on perheeltä pois. Niin, äitihän(tai isä) ei voi saada tuosta tunnin treeni ajasta energiaa itselleen että jaksaa siellä kotona taas touhuta! Itse ainakin olen niin paljon energisempi ja jaksan tehdä lasten kanssa asioita enemmän kuin +50 kiloa sitten. Ja meillä ei todellakaan mies ja lapset tee kotitöitä vaan kotihommat pyritään tekemään yhdessä jotta jokaisella on aikaa omiin juttuihin. Ja joskus ne kotihommat voivat odottaakkin, imuri odottaa varmasti siellä nurkassa liikuttajaansa.

Pullisteluja

Pakko myöntää, että välillä viikot tuntuvat tosi kiireisiltä, etenkin kun teen vuorotyötä, on koululaisten harrastukset, miehen harrastukset, vanhempain vartit, saliohjaukset, omat treenit, ystäviä nähdä, levätäkkin pitäisi ja kehoa huoltaa. Sinne väliin vielä ne kotihommat niin soppa on valmis! Välillä apuun tulee mummut(kiitos siitä!!!) ja joskus pyydän apua ystäviltä(ja kiitos siitäki!!!). Onneksi ystäväni eivät loukkaannu vaikka en aina jaksa lähteä saunailtoihin tai muihin hippoihin, usein riittää se yhteinen treeni tai lenkki ja maailmaa on parannettu kummasti! Kuitenkin kaikki nämä asiat saa yhdistettyä, omasta tahdosta se on kiinni. Minä haluan treenata kroppaani tavoitteellisesti ja tähtään jossain vaiheessa kisalavoille, oma valintani ja jostain täytyy myös karsia. Välillä se on kotihommat, välillä mennään koko perhe salille yhdessä, jolloin treeni ei ole aivan täysillä vetämistä. Joskus täytyy liian kiireen edessä nöyrtyä ja skipata joku salikäynti ja antaa aikaa lapsille, miehelle tai ystäville. Joskus on kiva lähteä salin sijasta leikkipuistoon lasten kanssa ja tehdä siinä sivussa treeni siellä(mielikuvitusta mukaan). Tässä vaiheessa kun ei ole kisalavat oven takana kolkuttelemassa niin voi ottaa rennommin, minun tapauksessa opetella ottamaan rennommin .

Ajan käytön hallintaa tämä vaatii ja minulla on PALJON muistilistoja, usein myös suunnittelen seuraavan viikon edellisellä viikolla etukäteen. Välillä se helpottaa arkea, välillä se hankaloittaa, koska jos tulee jotain yllättävää niin minun on hankala joustaa(opettelen tätäkin asiaa). Tärkeintä on muistaa omat voimavarat, kuunnella itseään ja ymmärtää millon pysähtyä jos liika kiire painaa. Tässä kirjoitettuna se näyttää niin helpolta, mutta todellisuudessa se voi olla hankalaa. Tämä kirjoitus on kyllä itselleni hyvä muistutus, jota voin lukea kun alkaa tuntua ettei pää kolmantena jalkana enää riitä.

Kaikkeen tottuu. Alkuun oli hankalaa lähteä 3

-4 kertaa salille viikossa, mielessä pyöri pyykit, kaupassa käynnit yms. Nyt se on osa minua. En osaisi olla menemättä salille eikä se ole niin hankalaa unohtaa noita kotiasioita eikä ole vaikeaa jos joudun ottamaan jonkun lapsista mukaan. Ja koti pysyy pystyssä vaikka minä en täällä koko ajan luuttu kourassa kävele. Ja joo joskus kiireen keskellä tulee riitaa niin miehen kuin lastenkin kanssa, mutta se on elämää. Välillä hidastetaan ja sitten taas mennään lujaa joka suuntaan. Tasapainottelua. Opettelua.

]]>