Epätavallinen ihminen on länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen vaarallisin uhka ja kaiken pahan alkusyy. Epätavallinen ihminen kavaltaa, varastaa ja juo kuormasta.

Koskaan en ole vielä epätavalliseen ihmiseen törmännyt. Siis semmoiseen, josta voi jo päältä päin sanoa, että onpas siinä kerrassaan epätavallinen ihminen. Vaikka sitä on nähty monenmoista hiihtäjää, on ollut pakko epäillä josko kuitenkaan ovat olleet niitä epätavallisia.

Epätavallinen ihminen on näet vallaltaan yliluonnollinen otus. Ei siinä kansalla paljon sanottavaa jää, kun epätavallinen ihminen tulee ja ottaa minkä tahtoo, polttaa saatana Lapin ja vie pyöräsuojasta tyttären nalleliukurin.

”Saksan taloudellisen menestyksen hinta on ollut tavallisten ihmisten hyvinvoinnin heikkeneminen” - Antti Rinne 13.6.2014

Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Kun Saksan talous kasvaa, voi tavallisten ihmisten hyvinvointi heiketä vain yhdellä tavalla. Epätavallisten ihmisten on täytynyt se pölliä. Muuta vaihtoehtoa ei jää.

Täytyisikin pian löytää ne epätavalliset ihmiset ja ottaa heiltä takaisin minkä ovat muilla maksattaneet. Persvako sentään, kun heitä ei tunnista, ovat kaikki niin tavallisen näköisiä! Mikä pahinta, kyse on koko maailmantaloudelle koituvasta uhasta.

”Tavalliset ihmiset eivät ole aiheuttaneet finanssikriisiä” – Paavo Arhinmäki 1.5.2014

Finanssikriisinkin ovat siis aiheuttaneet epätavalliset ihmiset. Ei muutakaan vaihtoehtoa jää.

Kenties paras tapa löytää epätavalliset ihmiset onkin kysyä vasemmistolaisilta. Heidän täytyy tietää ero, koska he puhuvat niin taajaan tavallisista ihmisistä. Siis niistä, joiden syytä ei ole koskaan mikään ja jotka aina korjaavat kaiken, minkä epätavalliset ihmiset pahuuttaan rikkovat.

”Tavalliset ihmiset maksavat veronkierron” – Satu Hassi 2.6.2013

”Kyproksen talletusverosta kärsivät eniten tavalliset ihmiset” – Kansan Uutiset 7.12.2013

”Tavalliset ihmiset joutuivat maksumiehiksi” – Timo Soini 14.11.2013

Sanaparia toistetaan niin taajaan, että sen kaksoismerkitystä ei ole edes huomata. Epätavalliset ihmiset – siis erilaiset kuin me – ovat syyllisiä kaikkeen.

Mustan surman aikaan kiiri ranskalaisesta Chambéryn kylästä lähtenyt viesti, että juutalaiset ovat myrkyttäneet vedenottopaikat ja aikoivat näin tappaa kaikki kristityt saadakseen koko maailman herruuden. Tästä alkoivat julmat juutalaisvainot.

Vähän sama olisi sanoa asia toisin: ”Ruttoepidemia ei ollut tavallisten kristittyjen syytä”. Se, että jättää vihollisen nimeämättä, ei suinkaan tarkoita, etteikö vihollinen tulisi nimetyksi.

Kaikki kollektivistiset aatteet perustuvat ihmisten luokitteluun oikeanlaisiin ja vääränlaisiin. Aikojen saatossa vain vihan ja syrjinnän kohteet ovat vaihtuneet, mutta kyseessä on lopulta aivan sama viha ja syrjintä. Ihminen, joka on hukkunut omaan aatteelliseen hyvyyteensä, ei tätä irvokkuutta tietenkään näe.

Näin pitkän ajan ja välimatkan takaa ei voi uskoa tapahtumille muuta syytä kuin timantiksi tiivistyneen tyhmyyden, vaikka kannattajaryhmien silmissä teot saattoivat olla vääjäämättömiä, jopa kunniakkaita.

”Tuona iltana kaikki saivat nähdä, keitä Millwallin kannattajat olivat. Olimme kaduilla, revimme ihmisiä ulos autoistaan, ulos heidän taloistaan, löimme pubien ikkunat tuoleilla sisään. Olimme kuin eläimiä. Se oli todennäköisesti paras hävitys, johon olen osallistunut”, kuvaili nimettömäksi jäänyt riehuja.

Englannin jalkapalloliiton tuolloinen pääsihteeri Ted Croker vastasi pääministeri Margaret Thatcherin kysymykseen jalkapallohuligaaneista: ”He eivät ole meidän huligaanejamme vaan teidän – yhteiskuntanne tuotoksia.”

Samanlaisia äänenpainoja on kuultu Euroopassa nousevista ääriliikkeistä. Sanoissa korostuvat oikeutus ja kausaliteetti. Kun maailma on tarpeeksi ahterista, on syy heittää kivellä ja potkia poliisi. Harvempi uskaltautuu pohtimaan, onko väkivalta todella jonkin väistämätön seuraus vai onko se vain, olemassa kaiken taustalla, odottamassa veruketta ja lupaa tulla esiin.

Milloin on oikein käyttää voimaa, tukahduttaa mielipiteet, lastata pommikoneet, sytyttää maailma tuleen? Milloin saa viedä ihmiseltä omaisuutta tai hengen? Milloin on tunnettavissa jopa ylpeyttä verenvuodatuksesta sinivalkoisten värien takia? Millwallin värien, siis.

Ihmisen vaarallisin luonteenpiirre on usko omien tekojen oikeutuksesta. Se estää näkemästä kumpaa himoitsee enemmän, päämäärää vai keinoja. Kun lapsenmurhaaja tapetaan vankilassa ja joku hihkuu hänen saaneen ansionsa mukaan, päällimmäisenä tunteena ei ole oikeudenmukaisuus vaan eläytyminen lynkkaajan rooliin. Veruke. Lupa. Kiima. Sama, joka kulki maihareissaan Lutonin kaupungin katuja.

Kun Venezuelan presidentti käskee asevoimat tuontitavaroita myyviin kauppoihin pakottamaan myymään hyllyt tyhjiksi polkuhintaan, lähes ilmaista taulutelevisiota jonottava kansalainen uskottelee itselleen oikeuden toteutuvan eikä suinkaan hänen oman hyötynsä.

Vähä sivistys, joka tälle planeetalle on karttunut, höristää varuillaan korviaan aina, kun kuuluu olevan se hetki ja käsillä niin tärkeä asia, että yksien tunnekuohun on saatava kävellä toisten oikeuksien yli. Se muistaa vallankäytön aina olleen sanapeliä, jossa se sana voittaa, jonka sisältämä tunnelataus saa hyväksymään oikeusvaltioperiaatteen, vapauksien ja vallankäytön rajoitusten siirtämisen syrjään.

Vuonna 1975 lakkautettu House Un-American Activities Committee (HUAC) kuulusteli ja listasi Yhdysvalloissa kommunistisesta toiminnasta epäiltyjä. Komitean jäseneksi pääsi istumalla senaatissa ja kommunistiksi kirjoittamalla tai esittämällä mitä tahansa vallanpitäjien määrittämien normien vastaista.

Keinot ovat yhä samat, vaikka un-american on vaihtunut terroristiksi. Poista muilta oikeuksia ja lisää niitä itsellesi. Pahuutta ei kannata poistaa, sillä samalla poistuisi vallankäytön keinojen oikeutus.

Norjalainen rauhantutkija Johan Galtung nimittää turvallisuuden, taloudellisen romahduksen pelon ja tasavertaisuuden nimissä tehtävän vallankäytön, myös väkivallattoman vallan, rajoittamatonta laajenemista ”uudeksi fasismiksi”. Sekin nousee sanoihin ladatusta oikeutuksen tunteesta.

Sananvapauden rajoittamiseen tarvitaan rasismia, tietoliikenteen tarkkailuun pedofiliaa, omaisuuden konfiskointiin ahneutta ja eriarvoisuutta, vapaan kaupan ja elinkeinon rajoittamiseen alkoholismia, työttömyyttä ja peliriippuvuutta. Väkivaltaan ja aseistautumiseen tarvitaan kasvava uhka, etuoikeuksien jakamiseen epätasa-arvo.

Ääriliikkeiden ja yhden asian puolueiden nousu ei ole mikään ihme. Kun kerran lähtee sanapeliin, tulee laudalle aina vain vahvempia sanoja.

Ajatuspaja Demos Helsingin Roope Mokka käyttää nousevista aatesuunnista osuvaa nimitystä kokemuspuolueet. Ne ovat autenttisia, kokemuksellisen ja tunteisiin vetoavan ideologian liikkeitä.

Kokemuspuolueet luovat tunteen oikeutuksesta näyttää kaikille, keitä niiden kannattajat ovat. Ne vetoavat aivan samanlaisiin tunteisiin kuin mistä fanatismi kumpuaa.

Olemme yhteisö, josta muut eivät pidä. Meitä on kohdeltu väärin. Oikeudenjakajat ja valtaeliitti ovat liitossa vihollisen kanssa, mutta me taistelemme. Tässä biljardipallosi, ystävä, heitä se hetken tullen.

Kollektiivin nimissä vapautuu se, mikä yksilön tekemänä nousee lööppeihin järjettömänä tekona. Ryhmän ottaessa oikeuden omiin käsiin tulee heistä aina jonkun muun huligaaneja ja heidän ottamistaan erioikeuksista muiden omien tekojen syytä.

Minulle on aivan sama, asettuuko oikeuksien yläpuolelle vasemmisto, oikeisto, maras-jengit vai martat. On aivan sama, asettuvatko oikeuksien yläpuolelle kokonaisen valtion nimissä toimivat auktoriteetit. Lopulta on yhtä vaikea erottaa, kenen huligaanit rynnivät kadulla, istuvan vallan vai sen vastustajan, ellei sanapeliä laiteta poikki.

Likaisen työn tekevät aina ne, jotka saadaan sanojen voimalla uskomaan oikeutukseen. He ovat sankareita niille, jotka hyötyvät heidän teoistaan vähän, ja pelinappuloita niille, jotka hyötyvät eniten.

En varmasti ollut ainoa, joka kunnolla kokeilematta päätyi uskomaan, etten pystyisi yhteen tai toiseen. Että ne ovat muunlaiset ihmiset, jotka soveltuvat tiettyihin tehtäviin ja tiettyihin asemiin emmekä me tavalliset. Oliko meillä lopulta jokin ratkaiseva ero, siis muukin kuin itseluottamus?

Enemmän kuin olisinko koskaan edes halunnut olla lääkäri, sijoituspankkiiri tai konsernijohtaja mietin, miksi olin niin varma ettei kannata edes kokeilla. Oma vikani se tietenkin oli, mutta ei yleinen ilmapiiri erityisesti kannustanut. Kasin oppilaan oli luontevaa tyytyä siihen, mitä herra kulloinkin antoi ja otti, ja useimmiten otti.

Jonkun toisen saavuttamattomaksi uskoma alue oli varmasti paljon laajempi kuin minun, joka sentään haaveilin kaikenlaista. En ole siksi lainkaan katkera, ihmeissäni vain. Moni hyvä tyyppi päätyi vankilaan tai hautaan. Meillä oli toisenlainen usko tulevaan.

Masennus alkaa siellä missä mielikuvitus loppuu, ja syrjäytyminen siellä missä hiipuu usko mahdollisuuksiin. Harvassa ovatkin vahvemmat ja julmemmat vallankäytön keinot kuin lannistaminen ja uskon kylväminen heikkoudesta.

Poliittisen retoriikan ydinlause on, ettet sinä pärjää. Väitteen varaan on rakennettu monta puoluetta ja ideologiaa.

Et pärjää vääräuskoisille, halpatyövoimalle, pankkiirille etkä tummalle naistenmiehelle. Et pärjää hintojen nousulle, kilpailulle, työttömyydelle, kaupungistumiselle tai sille, että laulava nainen onkin parrakas mies.

Et pärjää työnantajalle, pankkikriisille, päihteille, et edes naapurille. Et pärjää sille, ettet pärjää. Syntymälahjanaan epävarmuuteen taipuvaista ihmistä ei saa uskomaan toista asiaa yhtä helposti kuin ettei hän voi elämälleen mitään, ja että syy siihen on jonkun muun.

Manipuloinnin keinot ovat tismalleen samat kuin uskonlahkoillakin. Antaudu vallankäytölle, palvele, rukoile ja äänestä johtajiasi. Älä ajattele itse vaan vaihda se turvallisuudentunteeseen. Luulo omista kyvyistä on lannistajien lahkon porneia ja jo rajojen koettelu erottamiseen johtava synti. Alisuoriutumisen kirkkokunnassa uskotaan vain siihen, ettei kannata uskoa mihinkään hyvään ja kaikkein vähiten itseensä.

Temppelin katolle nostettu tunkki symboloi koko ajatusmaailmaa. Nyt saatana et pärjää tai itket ja et pärjää!

En todellakaan sano, etteikö heikoista täytyisi pitää huolta tai tämä olisi yhteinen maailma. Mutta ketkä ovat heikkoja ja ketkä vain alkaneet uskoa heikkouteensa? Ajavatko heidän puolellaan nimellisesti olevat heikkojen asiaa vai heikkouden kulttuuria samalla tavalla kuin kirkko aikanaan ihannoi köyhyyttä ja luopumista omaisuudesta kultakattojensa alta ja kuvainpalvontansa keskeltä? Sitä minun on pakko kysyä.

Vai onko vain propaganda toiminut tehokkaasti kuin viiniksi taiottu vesi?

Enemmistön valtaan perustuvassa järjestelmässä heikompien asialla olevien ristiriita on siinä, että ottaakseen vallan on heidän ensin tehtävä enemmistöstä heikkoja, tai ainakin saatava heidät uskomaan heikkouteensa.

Kunnes yhtenä päivänä tajuaa, että olisi voinut olla ihan hyvä myyntimies, ekonomi tai remonttireiska, vaikka käsityöstä tulikin kutonen, ja ryhtyy jokaiseksi niistä.

Kun sen jälkeen joku sanoo vaalilauseissaan kannattavansa minua ja huolehtivansa elämästäni puolestani, on pakko kysyä miten muka ja seuraavaksi miksi ihmeessä. Pidetään huolta mieluummin niistä, joilla on puutetta muustakin kuin itseluottamuksesta.

Kun ala-asteikäinen otetaan lastenpsykiatrian vuodeosastolle, koska tämä ei uskalla enää lähteä kotoa tietäen päätyvänsä kaappiin, eivät pojat ole enää poikia. He ovat lakanneet olemasta sitä jo aika helvetin kauan sitten. Siinä kohdassa aikuisten tehtävä on pelastaa toinen takaisin pojaksi ja laittaa toinen vastaamaan teoistaan kuin mies.

Yhteiskunnan pitäisi turvata jokaisen oikeus koskemattomuuteen. Ei se turvaa. Paljon muuta se saattaa turvata, mutta ei tätä. En usko koviin rangaistuksiin, mutta vielä vähemmän uskon keinoihin puuttua vakavimpaan kiusaamiseen tavalla, jossa joku osapuolista ei joutuisi kärsimään, tai ettei seuraamuksilla olisi riski pilata lapsen tulevaisuus.

Silloin, jos vain saan valita, valitsen mieluummin kärsijäksi syyllisen. Ihan vaikka pelkän vaihtelun vuoksi.

Paha ihminen minussa sanoo, että omien lasteni kohdatessa vastaavaa nappaisin kiusaajaa rinnuksista kiinni ja toteaisin, että lopetat tähän tai minä lopetan tämän tähän. Realisti minussa tietää sen jälkeen paikalle kiitävän neljä partiota suojelemaan lasta, kolme tiedotusvälinettä sekä kriisiryhmä. Kerrasta menisivät työ, luottamustoimet ja sotilasarvo sekä maineesta tämän ääneen sanomisen jälkeen jäljelle jäänyt vähä.

Missä poliisipartiot ja kriisiryhmät ovat silloin, kun lasta pitäisi suojella?

Kaikkein eniten vituttaa, ettei tähän aiheeseen saa uutta kuvakulmaa. Ei ole mitään sellaista sanottavaa, joka ei olisi tullut sanotuksi sataan kertaan. Olo on kuin ruotsalaisten helvetissä, jossa keskustellaan, keskustellaan, ollaan hetki huolissaan ennen kuin jälleen keskustellaan ja huomenna on sama agenda.

”Sä kuolet tänään. Ja huomenna. Ja ylihuomenna sä kuolet taas.”

Olemme maalanneet itsemme nurkkaan järjestelmällä, jossa kenelläkään ei ole toimivaltaa yhteiskunnan tärkeimmän tehtävän suorittamiseen, kaikkein puolustuskyvyttömimpien oikeuksien välittömään turvaamiseen. Silti joka ainoa kerta hämmästytään, miten tällaista voi tapahtua meillä. Eikö yhteiskuntaa vielä ollutkaan tarpeeksi? Eikö se yksi hankekin ollut menossa? Auttaisiko asennekasvatus?

Vakavin kiusaaminen ei kouluille annetuin keinoin pysähdy. Rikoksen tunnusmerkistöä lähestyviin tekoihin puuttumisen ei edes tulisi kuulua yksin opettajakunnan ja rehtorien vastuulle. Ei, vaikka poliisilla ei riitä aikaa.

Erilaisia auttavia tahoja on kyllä valtavasti, mutta yhdenkään toimivalta ei ulotu tarpeeksi pitkälle, ainakaan tarpeeksi aikaisin. Lapseen kohdistuvan välittömän, toistuvan uhan pysäyttämisen pitäisi olla toimenpiteistä aina ensimmäinen ja kiireellisin. Sen jälkeen voidaan keskittyä uhan aiheuttajiin ja heille kuuluvaan inhimilliseen kohteluun ja tukeen.

Valitettavasti Suomessa suhtaudutaan yksilön oikeuksiin hyvin perverssillä tavalla. Oikeuksien loukkauksilla on välittömät seurauksensa aina kaikkiin muihin paitsi syyllisiin. Nopeaa suojaa ei ole tarjolla missään tilanteessa. Keskusteluratkaisuja haettaessa uhriosapuolen osaksi jää yrittää maanitella ja neuvotella kiusaajansa lopettamaan, eivätkä he lopeta. Vähät mahdolliset muut toimenpiteet pysähtyvät viimeistään rahanpuutteeseen.

Jos lapset leikkivät tulitikuilla ja polttavat rakennuksen, he joutuvat oikeudessa korvausvastuuseen, joka lankeaa täysi-ikäisenä maksettavaksi. Yhtä lailla kiusaamisen uhrien koskemattomuuden turvaamisesta syntyvät kustannukset kuuluisivat syyllisille.

Polta talo ja maksat. Polta sielu ja maksat myös. Teoilla on seuraamuksensa.

Kiusaajien sijoittaminen heidän omalla kustannuksellaan kotiopetukseen ratkaisisi kaikki tarpeet kerralla. Välittömän uhan poistuttua voidaan etsiä kaikessa rauhassa ratkaisua, miten koulunkäyntiä voidaan jatkaa kiusaamatta, tarvittaessa jatkaen keskustelua ja vatulointia vaikka vuosien ajan.

Eikä kuten nykyisin, kiusatun ja hänen läheistensä käydessä läpi ruotsalaisen helvetin, joka päättyy useimmiten vasta joutuessa viimeistä kertaa armas aika.

Oppivelvollisuus kestää 1701 työpäivää. Taposta lusii vähemmän.

Jos vanki joutuu pelkäämään turvallisuutensa puolesta, hän pääsee suojaan eri osastolle. Asemaansa syytön lapsi ei pääse suojaan ennen kuin joutuu osastolle.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaisesti kaikille maailman ihmisille on annettu järki ja omatunto paitsi Paitsi-maalaisille, joiden puolesta asiat päättäköön aina jokin komitea.

Paitsi-maa onkin poikkeus valtioiden joukossa, joka vahvistaa jokaisen säännön ja kumoaa jokaisen oikeuden. Paitsi-maassa ollaan näet tonninvarmoja, että hyväntahtoinen tarkoitus pyhittää keinot. Kun ollaan hyvinvoinnin asialla, voidaan sääntöjä kiertää ja yleismaailmalliset sopimukset unohtaa.

Paitsi-maassa on perustuslaillinen oikeus elinkeinoon, paitsi jos kyse on niin hyvästä bisneksestä, että valtiolle parasta on ylläpitää perusteetonta monopolia tai säädellä toimintaa niin rankasti, että vain paremmat kaverit voivat toimia alalla. Maahan saa tuoda EU-alueelta vapaasti tavaroita ja palveluita, paitsi jos valtio on tuonnin takia vaarassa menettää verotuloja tai paremmat kaverit myyntiä.

Kaikki ovat lain edessä tasavertaisia, paitsi ne joilla ei ole varaa ottaa riskiä vastapuolen oikeudenkäyntikuluista sekä homot. Oikeudessa jokaisen oletetaan olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, paitsi silloin, kun kyse on vero-, tulli- tai Teosto-asiasta tai nettisivujen sensuroinnista.

Jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, paitsi tuontiautoistaan liikaa veroja maksaneilla sekä tietysti rikoksen uhriksi joutuneilla ja heidän läheisillään. Ketään ei voi tuomita kahteen kertaan samasta teosta, paitsi että yes we can!

Jokaisella ihmisellä on uskonnon vapaus paitsi silloin, kun kyse on perinteistä. Silloin joko kaikkien on pakko laulaa tai kaikkien olla laulamatta virsiä, sillä eihän nyt jokainen voi ihan henkilökohtaisesti päättää, mihin uskonmenoihin osallistuu. Mielipiteen vapaus on ehdoton, paitsi silloin, kun mielipiteellä on väärä kohde. Poliitikko saa esimerkiksi ehdottaa kaikkia keski-ikäisiä miehiä määrättäviksi katsastettaviksi kuten autot, mutta ehdotapa samaa nuorista naisista.

Jokaisella on yhtäläinen oikeus päästä maansa julkisiin toimiin, paitsi jos virka on sorvattu tarkoituksella poliittisesti erityispätevälle paremmalle kaverille.

Paitsi-maan vasemmisto haluaa kerätä kansalaisilta kaikki asetta vähänkin muistuttavat esineet pois, paitsi silloin, kun heiltä itseltään kerätään aseet pois kesken mielenosoituksen. Oikeus kokoontua julkisilla paikoilla koskee kaikkia, paitsi nuorille voi ehdottaa tosissaan ulkonaliikkumiskieltoja, sillä mikä ei ole nuorille hyväksi niin oikeudet eivät ainakaan ole muuta kuin portti huumeisiin.

Yhdistymisvapaus turvaa, että jokainen voi halutessaan liittyä ammattiyhdistykseen, paitsi jos aikoo liittyä väärään liittoon tai pelkkään kassaan, jolloin rikkuri ansaitseekin satikutia ja joutua työpaikalla liiton väen eristämäksi. Ketään muutakaan ei saa pakottaa liittymään mihinkään yhdistykseen, paitsi tietysti opiskelijoita, ja opiskelijathan ovat yleensä nuoria, joten se on sillä selvä.

Eikä sekään, kun yhdistysten keskinäisistä sopimuksista tehdään yleissitovia tarkoita, että ketään olisi pakotettu liittymään mihinkään. Ihan vapaasti saa olla osallistumatta, paitsi että ei saa.

Kaikkien lasten, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia samaa yhteiskunnan suojaa, paitsi Perussuomalaisten mielestä ei tule.

Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää kansalaisuutta eikä evätä oikeutta kansalaisuuden vaihtamiseen, paitsi rikkailta mursuviiksiltä, joiden muuttaessa tuommoisia tyhmiä kansainvälisiä perusoikeuksia kannattaakin vähän koetella. Jos joku silti lähtee, ei ainakaan takaisin ole tulemista, olkoon kyseessä mikä ihmisoikeus tahansa. Jokaisella on omaisuuden suoja, paitsi rikkaiden omaisuutta voi verottaa vielä ainakin pariin-kolmeen kertaan, sillä mikään ei toimi ahneutta vastaan kuten vasta-ahneus.

Älköön Paitsi-maassakaan mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, paitsi silloin, kun kyse on autoilijoista, passinhakijoista, internetiin kirjoittelevista tai ihme pitkätukista, joiden naapurin mummo huutaa ”huumeet!”

Mitään YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää julistuksessa määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia, paitsi Paitsi-maassa, jossa leikitään vastakohtaleikkiä ihan joka viikko.

Pienen tutkimuksen perusteella olen valmis toteamaan, että julkisella sektorilla on muitakin kuin harmaita ja ankeita titteleitä. Kuntasektorin yli 7000 ja valtion yli 4000 eri ammattinimikkeestä haravoituivat nimikekisan vuoden 2014 ehdottomat finalistit.

Kaikki nämä ammattinimikkeet ovat nykyisiä ja toden totta todellisia. Jos tunnette jonkun, jonka käyntikortissa lukee jokin seuraavista, pyytäkää ottamaan yhteyttä, sillä haluan ehdottomasti paitsi tutustua heihin, myös tietää mitä ihmettä he oikein tekevät työkseen.

Tässä ovat armottoman, puolueellisen ja yksimielisen raadin valinnat finalisteiksi.

1. murjottelukoordinaattori.

Kyllä, luitte oikein.

2. alkoholistitarkkailija

Rantapusikossa vilahtava anorakki saattaa kätkeä kuntatyöntekijän kiikaroimassa ja tilastoimassa kohteitaan.

3. apulaissisäballistikko

Älkää yrittäkö tätä kotona. Harva työ kuulostaa yhtä vaaralliselta kuin ammusten lentoratojen tutkijan avustajan työ – sisätiloissa.

4. apulaismonistaja

Niin, monistaminen voi olla työlästä yksin.

5. askarruttaja

Harva työnkuva askarruttaa niin kuin askarruttajan työ.

6. kielitekniikan asiantuntija

Nuolee kuin Lassie.

7. donkeymies

Tynnyrien yli pomppiva putkimies vai aasin varustuksella siunattu asiatytön kumppani?

8. auton varustelija

Jo teini-iässä Erkki tiesi, mikä hänestä tulee isona.

9. korvauksen saaja

Pitäähän työstä nyt korvaus saada.

10. havainnontarkastaja

Mahtaako hän tarkastaa esimerkiksi ilmastohavainnoitsijan tekemät havainnot?

Tunnetko jonkun heistä tai vielä paremman? Ilmianna heti, voit voittaa tai sitten et.

Minun paikassani Härkätie päättyy Vanajaveteen. Hämeen vanhan linnan rakentamiseen sille kohdalle meni kuusi vuosisataa, mutta poika-ajan ritarimielikuvien karisemiseen vain hetki tajuttuani seitakivelläni seisovan pelkkä punatiilinen veronkeruulaitos.

Vuosisatoja kansan roolina oli kantaa kaikki eloonjäämiseen riittäneen ylittänyt omaisuus kruunulle. Maksukyvyttömien kohtalona oli tyrmä, samanlainen kattoluukulla varustettu korkea koppi, jollaiseen Locksleyn Robin suljettiin tämän metsästettyä kuninkaan mailla. Ei missään muunlaisia maita edes ollut.

Suomalaisen hallintokulttuuri on tuon ajan perintöä ja kuin linnan käskynhaltijan muotokuva: ylimielinen, sisäsiittoinen ja asemallaan toimensa oikeuttava. Mylläri, joka luulee viljan kasvavan vain, jotta hän myllynsä kävisi.

Linnan seinillä roikkuvien maalausten vatsavien ja sammensilmäisten satraappien suusta on helppo kuvitella kuullun, miten jokainen maajunttien yritelmä parantaa elintasoaan, irtautua orja-arjesta tai käydä kauppaa muuten kuin läänin kanssa ja ennalta määrätyin kiskurihinnoin on todettu välittömästi olevan vähintään epäilyttävää, jos nyt ei suoraan laitonta. Jos sitä ei voi verottaa, on se kiellettävä, ja jos kansainväliset sopimukset eivät salli kieltämistä, on ainakin käytävä vuosikymmeniä hallinto-oikeudellista viivytystaistelua jokaista pienintä vapauden ripettä vastaan.

Paljon eriarvoisempaa ja yksilön oikeuksia pahemmin polkevaa järjestelmää kuin feodaalinen yhteiskunta on vaikea kuvitella. Siksi onkin hämmentävää, miten tiukasti sen jäänteissä roikutaan kiinni.

Ranskan vallankumous oli hieno ajatus, kunnes vasemmistolaiset onnistuivat töpeksimään sen. He eivät halunneetkaan kumota valtasäätyjen mielettömiä oikeuksia vaan haalia ne itselleen. Jos liberté olisi toteutunut aatteensa mukaisesti, vallan linnakkeet olisi romutettu eikä vain pyöveli vaihtanut työnantajaa.

Vanhan mantereen valtioiden johtoon nousivatkin tosiasiallisesti päättömät kuninkaat, joiden mädäntyvien raajojen ohjailun vastuu jaettiin puoluejohdon ja demokraattisesti valittujen edustajien kesken. Valta vaihtui, mutta vallankäytön filosofia ei. Oikeudet toki paranivat, mutta nekin vain kaikkein alimmalle tasolle, jonka kansa hyväksyi nousematta uudelleen barrikadeille. Alamaisuuteen sopeutuu nopeasti.

Suomessa on totuttu, että jonkun on määrättävä ja pidettävä kova ote. Kukaan ei ole tosissaan noussut haastamaan tätä ajatusta. Pikemminkin on tyynnytty ajattelemaan, että kaikki on hyvin, kunhan valta vain annetaan oikeamielisille ja jaetaan tarpeeksi monen kesken. Eriarvoisuuden maksimointiin tähdänneen järjestelmän raunioille on kuitenkin vaikea rakentaa kovinkaan järjellisesti toimivaa yhteiskuntaa miettimättä koko perustaa täysin uusiksi. Tankki soveltuu huonosti sipulien istuttamiseen.

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus opetettiin koulussa ulkolukulistana niin kuin Bulgarian suurimmat joet. Molemmat ovat tainneet jäädä yhtä huonosti mieliin. Lippunauhan, jossa maailman kehnostisaksitut lapset pitivät toisiaan käsistä, askartelemista parempi koulutehtävä olisi ollut mämmätä paperimassasta Suomen muotoinen Paitsi-maa, jossa ihmisten vapaus on turvattu paitsi jos se ei jollekulle sovi.

Ihmisoikeuskysymykset eivät todellakaan ole ajankohtaisia vain alueilla, jotka merkitään uutislähetyksissä kartalle räjähdyksellä ja joissa jokaisen avolava-Toyotan vakiovarusteena on raskas konekivääri. Pelkästään viimeisen kuukauden aikana kotimaisten poliitikkojen suusta on kuultu ainakin seitsemän eri artiklan kanssa ristiriidassa olevia ulostuloja, puhumattakaan niistä käytännöistä, jotka ovat pysyvästi vastoin julistuksen sisältöä.

Ne ovat tulkintakysymyksiä, sanotaan. Eivät, vaan valtakysymyksiä.

Henkilökohtainen vapaus ja koskemattomuus, liikkumisvapaus, yksityiselämän suoja, yhdistysvapaus, elinkeinovapaus, omaisuuden suoja, oikeus kieleen ja kulttuuriin tai uskonnon ja omantunnon vapaus kuuluisivat olla asioita, joihin ei jää mitään tulkinnanvaraista. Ongelmana on, että näitä yritetään saavuttaa etenemällä suunnasta, jossa mitään näistä ei ole ollut, parannus kerrallaan, oikeus oikeudelta.

Siksi aina joutuu perustelemaan, miksi tulisi saada elää vapaammin, kun rajoitusten perusteluksi näyttää riittävän, että näin on aina tavattu tehdä. Kuningas on kuollut, mutta hirvet yhä hänen.

Jäiden lähtiessä linnan edustalla käy päivän ajan kuin tuulikellojen soitto. En minä tiedä, mitä sieltä haen, mutta aina tulen takaisin.

Osuvampi kuvaus löytyy Cipollan kolmannesta laista typeryydestä. Sen mukaan typeryys on toimimista muille haitallisella tavalla ilman itselle saatavaa hyötyä, tai vielä pahempaa, aiheuttaen samalla haittaa myös itselleen. Millään muulla perusteella on vaikea ymmärtää jatkuvia veronkorotuksia, joiden seurauksena verotulot laskevat ja kaikkien elämä kurjistuu hintojen karatessa käsistä.

Talouden dynamiikan tuhoajien yhdistyksen vuosigaalassa jaettavan ”Mitä vittua nyt taas, Hessu” -palkinnon saajiksi ilmaantuu joka viikko yhä yllättävämpiä tahoja.

Suomen yrittäjät ehdotti viikolla maahan minimipalkkajärjestelmää. Ehdotus oli osa julkaisua Työmarkkinat toimiviksi, työnteko kannattavaksi, työllistäminen helpoksi.

Erehdyin kommentoimaan yhtä uutislinkeistä sarkastisesti.

Kommentista tykänneiden ja sitä peesanneiden kymmenet vastaukset voidaan tiivistää tähän yhteen:

”Minimi hinnat kauppoihin ja kulkemiseen julkisilla, sekä minimihinnat vuokriin, sekä polttoaineiden ja veden ja sähkön hintoihin, niin eiköhän sillä minimillä sitten jotenkin pärjää, mutta tuskimpa.”

En halua olla ilkeä vaan realisti. Vesa ei tajuu. Käsitteet ovat liian vaikeita. Minimipalkat ja hintasääntely ovat tietenkin aivan typerä idea, mutta aivan toisista syistä kuin että taas se kapitalisti koijaa ja kohta kenellekään ei makseta kuin puupenni ja kolme tusinaa raipaniskua. Molemmat täyttävät Cipollan lain täydellisesti olemalla pitkällä aikavälillä kaikille haitallisia. Sen ovat todenneet niin vasemmistolaiset kuin oikeistolaisetkin taloustieteilijät.

PISA-koulutuksessa on talouden perusteiden kokoinen ja Neuvostoliiton karhun nukkumapaikan muotoinen painauma, joka ei vieläkään kasva kuin kärpässientä. Oikeudenmukainen tulonjako sekä sosiaalinen ja ekologinen kestävyys ovat hyviä päämääriä, joiden saavuttaminen olisi huomattavasti lähempänä, jos edes hintojen muodostuminen, kysynnän ja tarjonnan funktio sekä niiden joustavuus opetettaisiin muuallakin kuin kauppakorkeakoulussa.

Pahinta on, että kovin harvoja pohjimmiltaan edes kiinnostaa.

Geoffrey Brennan ja Loren Lomasky ovat tutkineet, että puoluevalinta perustuu nykyisin ennen kaikkea signalointiin. Koska asioihin ei koeta voitavan oikeasti vaikuttaa, puoluekannalla viestitään tietynlaisia asioita itsestä. Identifioituminen pop-vasemmistolaiseksi, cityvihreäksi, isänmaan mieheksi tai pärjääjänuoreksi on korvannut hyötynä vaikuttamisen kautta ajetun hyödyn, koska sillä saa paremmin.

Heölvettiäkö siinä sitten enempää sätkimään.

Tulevaisuus ei kuitenkaan ole sellainen. Nykyisyys on.

Tieteiselokuvien idea onkin viedä tunnistettava ajankuva vieraaseen maailmaan. Visioihin jää samalla merkittäviä aukkoja oikeasti odotettavissa oleviin kohtiin.

Ajatellaan vaikkapa teknologiaa. Keksintöjen uskotaan tuottavan parhaat edistysaskeleet, älytalot ja elämänpidennyspillerit. Terveydentila voidaan pian tutkia ulosteesta ennen kuin se ehtii upota. Robotit vievät kaikkien työt paitsi lääkäreiden, joiden korvaamiseen näyttää riittävän puhuva WC-istuin.

Mutta mihin unohtui klassinen näkymätön mies –skenaario?

Maailman pienimmät kamerat ovat jo nyt pari milliä kanttiinsa. Entä, kun ne ovat kymmenen kertaa pienempiä, siivellisiä ja kauko-ohjattavia? Missä luulet voivasi olla ilman, että joku kuvaa sinua? Et ainakaan suihkussa.

Intimiteettisuojan mureneminen malliin Orwell meets Porky’s on ihan eri luokan kysymys kuin henkilötiedoista kerättävät rekisterit tai kännissä älykkäiltä kuulostaneet statuspäivitykset. Elämästäsi tulee jonkun toisen pornofilmi, etenkin, jos satut olemaan julkisuuden henkilö. Nettivideon kuuluisa kielinainen on parissa tunnissa vielä kuuluisampi nettivideon kielinainen. Siinä teille tulevaisuudenkuvaa.

Entä sitten talous? Crony-kapitalistit ottavat vallan, muuttavat lait yritystensä edun mukaisiksi ja valjastavat poliisivoimat rajoittamaan perusoikeuksia.

No ei. Sekin on nykyisyys.

Asia on vähän vaikeampi selittää, etenkään kiinnostavasti, koska talouspuheen taustaäänenä eivät kuulu vartaloa valuva saippuavesi tai uumien paritanssin tahtiin toistuva ihmisihon läiske ja tihentyvä voihkinta.

Pääomavallan keskittyminen vaatii, että tuotanto on kallista. Mitä enemmän tarvitaan rahaa aloittamiseen, sitä vähemmän markkinoille pyrkii kilpailijoita. Kehityssuunta on kuitenkin päinvastainen: mitä tehokkaammaksi tuotantomenetelmät muuttuvat, sitä lähemmäs nollaa marginaalikustannus laskee.

Marginaalikustannuksella tarkoitetaan valmistajan menojen kasvua, kun myytävää kappalemäärää kasvatetaan yhdellä. Perinteisillä toimialoilla alhaisten yksikkökustannusten saavuttaminen on tarkoittanut hyvin suuria tuotantomääriä ja siten isoimpien etulyöntiasemaa.

Rakenne kuitenkin muuttuu. SuperCellin kaltaisille pelitaloille tuotteiden monistaminen ja toimittaminen kuluttajille on lähes ilmaista sen jälkeen, kun peli on saatu valmiiksi. Media-ala vaati ennen valtavia investointeja painokoneisiin ja lähetystekniikkaan, kun nykyisin tiedon taltiointi ja välittäminen eivät maksa välttämättä juuri mitään, ainoastaan sisältö.

Fyysisille tuotteille käy vähitellen samoin. Kun pienten erien valmistus ei poikkea hinnaltaan suurista, tuotantovälineiden omistus ei ole enää ydinkysymys. Tehtaista tulee tuotantokanavia samalla tavalla kuin tietoliikenneyhteyksistä, joita kuka tahansa asian osaava voi käyttömaksua vastaan hyödyntää, valmistuttaa omat tuotesarjansa ja markkinoida niitä nimellään. Siinä teille toinen tulevaisuudenkuva.

Entä ihmisen vaikutus luonnonvaroihin? Lisääntyvä kulutus nyt ainakin on uhka maapallolle.

No ei. Sekin on niin 2010-lukulaista.

Avainsana on tehokkuus. Pitää vain oppia ymmärtämään, mitä tehokkuus on.

Eräässä haastattelussa valiteltiin, miten julkista sektoria pidetään tehottomana, vaikka kaikki tekevät todella paljon töitä. Luulo tehokkuudesta ahkeruutena on vähän sama kuin väittää hiihtämistä hiekkatiellä tehokkaaksi tavaksi kulkea paikasta toiseen.

Oikeasti tehokkuus on resurssien haaskaamisen lopettamista.

Tullessasi kotiin jääkaappisi ehdottaa, mitä ruokaa voisit valmistaa. Kun kaikki laitteet ja tavarat ovat kytkeytyneet samanlaiseen tietoverkkoon kuin ihmisetkin, on kaappi laittanut jo ale-myyntiin kaksi maitopurkkia, joiden viimeinen käyttöpäivä on käsillä. Some-pastan reseptistä puuttuvan kerman saat edullisimmin naapurista, jossa käyttämättömäksi jäävä purkki on kaupan.

Kaikki mikä on sinun, onkin jatkossa koko ajan myytävänä. Vaatekomerosi kertoo paitsi mistä tavarasi löytyvät, myös sen, olisiko joku halukas maksamaan pölyttyvästä kuntolaitteestasi tai vuokraamaan juhlapukua. Jakamisesta ja kierrättämisestä tulee omistamisen rinnalle järkevä vaihtoehto heti, kun mukaan tulee taloudellinen kannuste ja vaivaton järjestely. Roskiin menee vähemmän, käyttöaste nousee ja laadun arvo tulee näkyviin.

Tehottomuutta kuvaa parhaiten englannin kielen sana waste – hukka. Hukkaamme suuren osan mahdollisuuksistamme ja arvokkaimmasta resurssista, ajasta. Luovumme asioista, joita tosiasiallisesti haluamme, koska hullu luterilais-proletaarinen uhriutumisriitti velvoittaa ja oppikirja-ajattelu sanoo, että markkinatalous ja tehokkuusajattelu ovat pahasta.

Päin vastoin, juuri ne kumoavat elokuvien synkät tulevaisuudenkuvat, kunhan uskallamme antaa niin käydä. Siitäkin huolimatta, että maito on ehtinyt seistä jonkun toisen jääkaapissa, tai joku kuvaa kesken lääkärillä käynnin.

Kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok.) kiteytti blogissaan asian niin osuvasti, etten edes yritä muotoilla sitä paremmin.

”Poliitikot ovat jo pitkään puhuneet, linjanneet ja vedonneet säädösripulin patoamisen puolesta. Selvityksiä on tehty, seminaareja pidetty ja mietintöjä laadittu. Silti meininki jatkuu entisenlaisena. Holhoamme itsemme hengiltä – miksi annamme tämän tapahtua?”

Vastaus on yksinkertainen: emme muuta voi. Jos sellainen nappi olisi olemassa, jota painamalla ravintolaterassien aurinkovarjojen vaakaviivoitusta tai esikoulujen ruokalajien nimeämisen sukupuolivaikutuksia pohtivat työryhmät voitaisiin pysäyttää, olisi nappi survottu jo kauan sitten pohjaan ja valettu tonni betonia päälle. Tilatuotteiden, pienpanimo-oluiden ja aukioloaikojen päällä istuvat viranomaiset ihmettelevät virka-ajan ulkopuolella itsekin, miksi heidän pitää tehdä lainmukainen päätös, kun järjenmukainen päätös olisi aivan toisenlainen.

Stanfordin yliopiston kuuluisan vankilakokeen sanotaan kertovan ihmisluonteesta, mutta paljon enemmän se kertoo organisaatioista, jotka alkavat elää omaa elämäänsä.

Vuonna 1971 toteutetussa kokeessa 24 opiskelijaa jaettiin vankeihin ja vartijoihin ja heidät suljettiin yliopiston kellariin. Vangeille annettiin yhtenäiset vankiasut ja vartijoille univormut. Ainoa ohje vartijoille oli ylläpitää järjestystä, ja vain suora väkivalta oli kielletty.

Koe, jonka oli tarkoitus kestää kaksi viikkoa, lopetettiin kuuden päivän kuluttua tilanteen karattua täysin epäinhimilliseksi. Vartijat ottivat vähitellen käyttöön yhä kireämpiä ja vaativampia keinoja, jotka he kokivat välttämättöminä järjestyksen ylläpitämiseksi. Missään vaiheessa ei ollut näkyvissä, että vangeiksi valitut olisivat aiheuttaneet pelättyä häiriötä järjestykselle.

Vartijoiksi arvotut eivät suinkaan olleet pahantahtoisia. Sama lopputulos olisi odottanut, vaikka roolit olisi jaettu päinvastoin. Järjestelmä karkasi hallinnasta, koska kukaan ei aktiivisesti estänyt näin käymästä.

Voimat kuvion taustalla ovat samaistuminen, etääntyminen ja seurausetiikan hylkääminen. Samaistuminen on ihmisen kuvittelema käytösmalli, jota hän uskoo tietyssä asemassa täytyvän noudattaa, vaikkapa vanginvartijana.

Etääntyminen toteutuu konkreettisimmin, kun keskenään samanlaiset ihmiset jaetaan vastakkaisiin valta-asetelmiin, vangeiksi ja vartijoiksi. Lippalakki päässä ei tarvita muuta perustelua kuin että minulta odotetaan tätä ja sinulta tuota.

Seurausetiikan mukaan jokaisen teon moraalinen arvo määräytyy sen perusteella, mitä teosta aiheutuu. Seurausetiikan vastakohtana on noudattaa ennalta oikeaksi luotettua mallia niin kuin keinoemon perässä juokseva sorsapoikue. Vallitsevia toteemiajatuksia ovat esimerkiksi, että alkoholipolitiikkaa voi tehdä vain rajoituksilla ja köyhyys poistaa vain verottamalla, vaikka tulokset ovat olleet aivan muuta.

Samoista syistä kuin Stanfordin vankilassa pääsi pakoon vain järjen mopo, ovat mietinnöt ja päätösesitykset jatkossakin nostamassa veroja, rajoitettamassa elämää, pitämässä kansa nuhteessa. Kaikkea tätä enemmän, yksityiskohtaisemmin, valvotummin.

Kyseessä on järjestelmään sisäänkirjoitettu virhe. Jos yksityisen firman toimintatavat kadottavat fokuksen, johdolla on tarvittavat nappulat pysäyttää liike ja organisoida toiminta uudelleen. Lainsäädäntövalta sen sijaan on niin hajallaan, ettei korjausliikettä voi tapahtua.

Samaistuminen, etääntyminen ja seurausetiikan hylkääminen. Holhoaminen etenee kuin vankilakoe, jota kukaan ei pysty pysäyttämään.